Kumma juttu

puolella, kun paikallinen "pohjalaisten oma marketti" myy jatkuvasti olutta juopuneille.
En moralisoi, mutta tänäkin aamuna heti 9
( myyntiä tapahtuu jatkuvasti) jälkeen istui setä jalkakäytävällä mäyräkoirapussi muutaman metrin päähän lentäneenä.
Tietysti voi olla jotta bonukset oli aiheuttaneet masentuneen ja voimattoman olon.
Ei todellakaan ollut mitääm kivaa katseltavaa.
Ensi kerralla kirjoittelenkin sitten lääninhallitukseen.
81073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kiinasta mallia

Äänestä

Jos marketin tädit ei ymmärrä pelisääntöjä että humalaisille ja alaikäisille ei saa myydä niin lääninhallituksesta löytyy henkilö joka ottaa kaupalta ulosmyyntiluvan pois. Soita lääninhallitukseen ja kysy henkilöä joka vastaa alkoholin anniskelun ja ulosmyynti luvista.

Äänestä
  • Jonotin Salen kassalle ennen joulua ja edelläni oli nuori humalainen pariskunta, joka metelöi ja häiritsi muita asiakkaita. Kassa möi ko. porukalle lisää kaljaa silmäänsä räpäyttämättä. Omalla vuorollani kysäisin miksi hän myi humalaisille. Kassaneiti oli hämmästyvinään ja kysäisi oliko pariskunta muka humalassa. Hänen mielestään se kun oli heidän normaali olotilansa. Kyllä kannatti mainita! Loppujen lopuksi tunsin itseni ihan idiootiksi. Olisi vaan pitänyt ilmoittaa alkon tarkastajille. Seuraavalla kerralla olen viisaampi!

    Äänestä

Sattuukohan vaan kukaan ajattelemaan, että niille humalaisille on helpompi myydä ne mäyrikset, kuin saada kauheet haukut ja joutua humalaisten silmätikuksi. Ja sen jälkeen kun asiakas astuu ulko-ovesta ulos, niin sen olot ja menot ei enää kaupalle kuulu.

Ja mikä se humalan raja on? Toisista kun ei huomaa välttämättä, että ovat juovuksissa. Tokihan voidaan ottaa käyttöön yleinen puhallutus kaikille mäyräkoirien yms. ostajille kassoilla. Ja vaikka samantien kaikkien puhallutukset...:D :D

Äänestä
  • tässä humalatilassa. Tiedämme kyllä koska ihminen on humalassa, ei siinä tarvitse promilleja laskea.Minun puolesta saa myydä jos ei horju eikä heilu eikä aiheuta muutenkaan ylim,häsyä.

    Äänestä

  • "Ja sen jälkeen kun asiakas astuu ulko-ovesta ulos, niin sen olot ja menot ei enää kaupalle kuulu."
    Täyttä potaskaa, jos on myyty alkoholia humalaiselle!!

    Äänestä

Olitkos oikein puhalluttamassa, vai kävitkö haistelemassa hengitystä?

Mistä tuollaisia moraalinvartioita piisaa? Jos joku myi/juo kaljaa niin mitä sitten?

Äänestä
  • pilannu sun aivos reppana.
    Lue uudestaan avaus:::::)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peräseinäjoen kirjoitti:

puolella, kun paikallinen "pohjalaisten oma marketti" myy jatkuvasti olutta juopuneille.
En moralisoi, mutta tänäkin aamuna heti 9
( myyntiä tapahtuu jatkuvasti) jälkeen istui setä jalkakäytävällä mäyräkoirapussi muutaman metrin päähän lentäneenä.
Tietysti voi olla jotta bonukset oli aiheuttaneet masentuneen ja voimattoman olon.
Ei todellakaan ollut mitääm kivaa katseltavaa.
Ensi kerralla kirjoittelenkin sitten lääninhallitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu