Puoluettomuus

Puolustaessaan Jumalan valtakuntaa Jehovan todistajat eivät sotkeudu politiikkaan eivätkä lietso kapinaa maallisia hallituksia vastaan, eivät edes maissa, joissa todistajia vainotaan tai joissa heidän toimintansa on kielletty (Titukselle 3:1). Sen sijaan he yrittävät Jeesuksen ja hänen ensimmäisen vuosisadan opetuslastensa tavoin vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisesti hengellisin, epäpoliittisin keinoin. Todistajat koettavat auttaa kaikenlaisissa oloissa eläviä oikeamielisiä ihmisiä omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja, esimerkiksi rakastamaan perheenjäseniään, olemaan rehellisiä, säilyttämään moraalisen puhtauden ja ylläpitämään hyvää työmoraalia. Heidän ensisijainen tavoitteensa on opettaa heitä noudattamaan Raamatun periaatteita ja pitämään Jumalan valtakuntaa ihmiskunnan todellisena toivona.
19826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Juttusi oli täyttä terästä ja siitä kiitos sinulle.

Mutta viimepäivien keskustelussa on ollut kysymys siitä, mitenkä eri poliittisten tahojen päätökset vaikuttavat todistajien elämään ja toimintaan.

Esimerkki, Etelä ja Pohjois-Korea.
Jehovantodistajien julkaisuista tunnettu peto YK kävi Yhdysvaltojen johdolla sotaa hyökkäävää Pohjois-Koreaa ja Kiinaa vastaan ja työnsi kommunistilaumat tietyn sektorin taakse. Nämä poliittiset toimet mahdollistivat sen, että "hyvä uutinen" levisi Etelä-koreaan, siis YK:n ja Yhdysvaltojen ponnistelujen ansiosta

Siis vaikka Jehovantodistajat eivät ota osaa politiikkaan, niin politiikka vaikuttaa Jehovantodistajien toimintaympäristöön.

Sama periaate koskee perustuloa, josta ei tällä palstalla saa keskustella ennen vaaleja.

Äänestä

>> Todistajat koettavat auttaa kaikenlaisissa oloissa eläviä oikeamielisiä ihmisiä omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja, esimerkiksi rakastamaan perheenjäseniään

Äänestä
  • Minä kirjoitin:>>omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja, esimerkiksi rakastamaan perheenjäseniään >> omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja! Jos joku sukulainen tekee vastoin näitä raamatullisia arvoja esim. harjoittaa moraalittomuutta katumatta sitä ,ja jatkaa menettelyään, pitäisikö meidän hyväksyä se?

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Minä kirjoitin:>>omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja, esimerkiksi rakastamaan perheenjäseniään >> omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja! Jos joku sukulainen tekee vastoin näitä raamatullisia arvoja esim. harjoittaa moraalittomuutta katumatta sitä ,ja jatkaa menettelyään, pitäisikö meidän hyväksyä se?

    tynnyrissä kasvatetusta lapsesta menikään???

    Äänestä

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja lahko osallistuu siihen mahdollisuuksien mukaan yksipuolisesti.

Esim. eläketurvan huolehtiminen työntekijälle on yksi maamme poliittisista toteutuneista päämääristä.

Koska lahko säästää rahaa olemalla maksamatta työntekijöidensä eläketurvaa, se ei maksa sitä. Silmiinpistävää tämä on Beetelissä, jossa työntekijät nukkuvat lahkon painokoneen äärellä.

Lahkon perustaja Rutherford oli lakimies koulutukseltaan, ja osallistui poliittisesti järjestettyyn riitojen ratkaisutapaan, tuomioistuinkäsittelyyn, haastamalla lukemattomia oikeusjuttuja, joista tuli suorastaan tunnetuksi.

Kunnat täyttävät varaintarpeensa esim. kiinteistöveroa keräämällä. Lahko osallistui tähän laittamalla ainakin Kauhavalla valheellisen hakemuksen vapautuksen saamiseksi verosta, ja onnistui, kunnes muuan H2O:llakin kirjoitteleva taho laittoi asiasta tietoa kunnalle. Seuraava vapautushakemus hylättiin.

Äänestä

>>Jehovan todistajat eivät sotkeudu politiikkaan

Eivätkä tee liittoa Ilmestyskirjan pedon kuvan kanssa, niinkö?

http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/watchtower.pdf

suomeksi:

http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/jliite2.htm

>>Heidän ensisijainen tavoitteensa on opettaa heitä noudattamaan Raamatun periaatteita

Onko erotettujen ja eronneiden sukulaisten karttaminen "Raamatun periaatteen" mukaista?

http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/karttaminen.htm

Mitä seuraa siitä, kun joku ei suostukaan karttamaan erotettua sukulaistaan?

http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/aikajana.htm

Äänestä
  • En jaksa lukea höpinöitäsi!!

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    En jaksa lukea höpinöitäsi!!

    Siksi, lähimmäinen, et sitä jaksa.

    Äänestä

  • Totuutta! kirjoitti:

    Siksi, lähimmäinen, et sitä jaksa.

    Mitä totuutta?

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Mitä totuutta?

    Edustan täysin puolueetonta Jumalan seurakuntaa.Aiemmin pohdittiin miksi Jeh todistajatkin karttavat , jopa samaan sukuun kuuluvia ihmisiä.
    Moni tienneekin, miten Raamatussa ohjeistetaan karttamaan harhaoppista (huom.ei monikko muoto) ihmistä.
    No, tähän ohjeistukseenhan perustuu lähes kaikkien "eriuskoisten" karttaminen.Jeh tod kartetaan juuri tähän jakeeseen vedoten ja Jeh tod karttavat muita yhteisöjä/uskovia tähän ohjeistukseen vedoten.

    Kotonamme olen keskustellut lähes kaikkien uskonsuuntien kanssa ja kaikki "tyrmäävät" toisensa juuri samoilla Raamatun kohdilla.Hassua sinänsä, kun mieltää ihmisen käyttäytymisen ja mielikuivien muodostumisen, niin miten ihmiset voivatkin ohjautua toisiaan vastaan samoja mielikuvia apuna käyttäen.

    Jeh tod on uskovia kuten muissakin yhteisöissä/puolueissa, mutta tietenkin missään yhteisöissä ei kaikki ole uudestisyntyneitä ihmisiä.

    Äänestä

  • En tiedä onko nuo edellä olevat linkitykset totta vai tarua, mutta järkyttävää ihmiskäyttäytymistä ne edustavat.
    Muuten mitä pitää sisällään sana :Harhaoppinen tai harhaoppisuus.
    Nykyäänhän mielletään jo harhaoppiseksi ihminen, joka on kastettu "väärin" tai omaksuu kasteasian toisin.
    Kun joku yhteisö tao psykopaattisuuden vallassa olevat "veljet" tekevät itselleen opin, niin kaikki sen ulkopuoliset ajatukset ovat jo harhaoppisuutta heidän mielestään.

    Muuten tähdennän tänä aikana huomioimaan psykopaattisuutta ja sen ilmentymää puhtaan opin esiintuojissa.Psykopaattisuudelle usko on erittäin hedelmällinen maaperä.Tämä maaperähän antaa "vapauden" jakaa ihmiset, joka psykopaatilla on erittäin voimakas piirre/tarve.

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Mitä totuutta?

    oikeutta, josta sinäkin nautit, uskon ja valinnanvapautta!!!!

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    En tiedä onko nuo edellä olevat linkitykset totta vai tarua, mutta järkyttävää ihmiskäyttäytymistä ne edustavat.
    Muuten mitä pitää sisällään sana :Harhaoppinen tai harhaoppisuus.
    Nykyäänhän mielletään jo harhaoppiseksi ihminen, joka on kastettu "väärin" tai omaksuu kasteasian toisin.
    Kun joku yhteisö tao psykopaattisuuden vallassa olevat "veljet" tekevät itselleen opin, niin kaikki sen ulkopuoliset ajatukset ovat jo harhaoppisuutta heidän mielestään.

    Muuten tähdennän tänä aikana huomioimaan psykopaattisuutta ja sen ilmentymää puhtaan opin esiintuojissa.Psykopaattisuudelle usko on erittäin hedelmällinen maaperä.Tämä maaperähän antaa "vapauden" jakaa ihmiset, joka psykopaatilla on erittäin voimakas piirre/tarve.

    >> En tiedä onko nuo edellä olevat linkitykset totta vai tarua

    Nyt tiedät! Tottahan ne ovat 100%, mutta niistä ei saa seurakunnissa puhua, eikä varsinkaan puhua "ulkopuolisille" tai mono heilahtaa.

    Äänestä

  • UskoToivo kirjoitti:

    >> En tiedä onko nuo edellä olevat linkitykset totta vai tarua

    Nyt tiedät! Tottahan ne ovat 100%, mutta niistä ei saa seurakunnissa puhua, eikä varsinkaan puhua "ulkopuolisille" tai mono heilahtaa.

    Niin, pohdin vain sitä, mikä on todellinen arkitilanne.Sivullisethan näkevät/kuulevat vääristynein silmin.

    Esim. Jos ihminen todella luopuu uskostaan eli haluaa elää synnissä/maailmassa, niin toisaalta hänenkin tilaansa huomioiden on hyvä heittää hänet rauhaan. Jatkuva huomauttaminenhan lisää psyykkistä painetta, joka pahentaa arkielämää.

    Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja jne........

    Itselläni on mielikuva.Uskossa olevalla ihmisellä on sama missä yhteisössä/puolueessa hän aikansa viettää, koska uskova ihminen pyrkii elämään Raamatullista arkea.
    Taas uskosta luopuminen voi ongelmoittaa ihmisen suuremmin toisessa yhteisössä/puolueessa kuin toisessa.

    >>Esim. Jos ihminen todella luopuu uskostaan eli haluaa elää synnissä/maailmassa,

    Näin naiivia ja ulkokultaista näkemystä ei täällä tapaakaan aivan joka päivä.

    >>...niin toisaalta hänenkin tilaansa huomioiden on hyvä heittää hänet rauhaan.

    Uskoisin tuon 'rauhaan jätetyn' myös arvostavan tilannetta.

    >>Itselläni on mielikuva.Uskossa olevalla ihmisellä on sama missä yhteisössä/puolueessa hän aikansa viettää,

    Lopputuloksen kannalta kyllä, mutta se edellyttää, että luottaa tuon yhteisön väitteeseen siitä, että juuri heillä on Ainoa Oikea Totuus.

    >>...koska uskova ihminen pyrkii elämään Raamatullista arkea.

    Tuo raamatullinen arki kun ei ole mikään yksiselitteinen asia, joten sen mukaan eläminen on puhdasta toiveajattelua.

    >>Taas uskosta luopuminen voi ongelmoittaa ihmisen suuremmin toisessa yhteisössä/puolueessa kuin toisessa.

    Vaikka minut erotettiin seurakunnasta, en ole luopunut uskosta. Uskon edelleen Jumalaan ja Raamattuun, mutta en luota tippaakaan Vartiotorniseuraan enkä sen edustamaan vanhimmistojärjestelyyn Kristuksen mallin mukaisena toimijana. Omakohtaiset kokemukset ovat todellakin paljastaneet Betelin ja vanhinten raadollisuuden. Niillä ei ole minkäänlaista haluakaan selvittää aidosti ongelmia Raamatun periaatteiden mukaan. Ne toimivat vain "Lauma"-kirjan viitoittamalla tiellä, joka on täynnä liikennemerkkejä, joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun tai Jeesuksen sanoman kanssa.

    http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/salainen.htm

    http://www.reexamine.org/wtobserver/apps/pbcs.dll/article262f.html?AID=/20040321/SECRETBOOKS/208004

    http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/

    Todella puolueesta/yhteisöstä luopumisella ei ole mitään tekemistä uskosta luopumisen kanssa. Suosittelen, jopa eroamaan kaikista puolueista,- mutta ehdottomasti oikealla motiivilla.

    On selvää, miten yhteisön opetusta pitää kritisoida ja arvostella oikeassa Hengessä eli koetelkaa kaikki jne.
    Jumalan seurakunnan vahvempia merkkejä onkin, miten kaikki terve koetteleminen on tärkeää ja arkista toimintaa.Jos, puolueen/paimenen opetusta ei saa arvostella, niin hälytyskellojen on syytä soida ja selkeästi ja toimittava oikein.

    Niin, Jumalan seurakuntaan siirrytään uudestisyntymisen kautta, joten tästä seurakunnasta erotaan, vain luopumalla uskosta.Lopun aikanahan monet luopuvat uskosta, joka toisaalta lienee jo tämän ajan ongelma.Uskonnollisuus/uskosta luopuminen ongelmoittaa ihmisen ja ympäristön, joten riitoja riittää.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Esim. Jos ihminen todella luopuu uskostaan eli haluaa elää synnissä/maailmassa,

    Näin naiivia ja ulkokultaista näkemystä ei täällä tapaakaan aivan joka päivä.

    >>...niin toisaalta hänenkin tilaansa huomioiden on hyvä heittää hänet rauhaan.

    Uskoisin tuon 'rauhaan jätetyn' myös arvostavan tilannetta.

    >>Itselläni on mielikuva.Uskossa olevalla ihmisellä on sama missä yhteisössä/puolueessa hän aikansa viettää,

    Lopputuloksen kannalta kyllä, mutta se edellyttää, että luottaa tuon yhteisön väitteeseen siitä, että juuri heillä on Ainoa Oikea Totuus.

    >>...koska uskova ihminen pyrkii elämään Raamatullista arkea.

    Tuo raamatullinen arki kun ei ole mikään yksiselitteinen asia, joten sen mukaan eläminen on puhdasta toiveajattelua.

    Muuten yhteisön opeilla on yllättävän vähän vaikutusta uskovan arkielämään ja arkikäyttäytymiseen.
    Kyllä uskovan arkikäyttäytymiseen vaikuttaa eniten, miten hän ymmärtää lukemaansa Raamatusta.

    Jos ihminen todella uskoo lukemaansa ja taas yhteisössä, jossa hän viettää aikaansa, opetetaan toisin, niin ihminen ajautuu syvään sisäiseen ristiriitaan.Tämän robelmatiikan ratkaisu ,joko etäännyttää hänet yhteisöstä tai sitten hän kasvaa syvemmälle Kristuksaen tuntemisessa.

    Just joo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lähimmäinen. kirjoitti:

Puolustaessaan Jumalan valtakuntaa Jehovan todistajat eivät sotkeudu politiikkaan eivätkä lietso kapinaa maallisia hallituksia vastaan, eivät edes maissa, joissa todistajia vainotaan tai joissa heidän toimintansa on kielletty (Titukselle 3:1). Sen sijaan he yrittävät Jeesuksen ja hänen ensimmäisen vuosisadan opetuslastensa tavoin vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisesti hengellisin, epäpoliittisin keinoin. Todistajat koettavat auttaa kaikenlaisissa oloissa eläviä oikeamielisiä ihmisiä omaksumaan terveitä raamatullisia arvoja, esimerkiksi rakastamaan perheenjäseniään, olemaan rehellisiä, säilyttämään moraalisen puhtauden ja ylläpitämään hyvää työmoraalia. Heidän ensisijainen tavoitteensa on opettaa heitä noudattamaan Raamatun periaatteita ja pitämään Jumalan valtakuntaa ihmiskunnan todellisena toivona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu