Ankea keskusta

Hyvinkäällä on tosi ankea keskusta. Täällä ei ole mm. Kappahl:ia, H&M:ia, eikä oikein muitakaan vaateliikkeitä.

Euromarket ja Citymarket on molemmat tosi ankeita. En missään muualla ole käynyt niin ankeassa Euromarketissa tai Citymarketissa kuin mitä Hyvinkäällä. Molemmat on ahtaita ja ränsistyneitä.

Ravintolat on kaikki samanlaisia "kuppiloita", joissa on pääosin epäystävällinen henkilökunta. Ja noi kaikki kuppilat on niin pieniä, ettei ole tosikaan. Kunnon esiintyjiä niissä ei ole koskaan. Ale on oikein pohjanoteeraus! Sinne kun menee mihin aikaan hyvään, niin meno on yhtä säälittävää, ja siellä on aivan kamala haju aina. Ainoa kivempi baari olisi Hemingway's, mutta siellä on viikonloppuisin aivan liikaa porukkaa. Hopis on aivan kamala paikka. Siellä käy vain yliylpeitä ja elämäänsä kyllästyneitä juppeja. No, onhan meillä onneksi Amarillon yläkerta. Mutta sekin on viikolla ihan kuollut paikka. Viikonloppuna siellä sitten on aivan liikaa maksullisesti itseään tyrkyttäviä. Amarillossa onkin oikeastaan se yksi ainoa ystävällinen ja hauska tarjoilija, jonka Hyvinkäällä olen tavannut. Nimeä en tiedä, mutta sellainen reilu parikymppinen vaaleahiuksinen iloinen nuorinainen.

Ruokapaikatkin on Hyvinkäällä aina tylsiä. Ne on äkkiä läpikäyty. Ulkolaisten pitämiä pizzakioskeja kyllä löytyy, mutta niihin olen kyllästynyt... Onneksi sentään Subway on tulossa Hyvinkäälle.

Käyn usein kaupoilla Riihimäellä, Helsingissä, Järvenpäässä tai Hämeenlinnassa. Tuntuu toisaalta kurjalta viedä rahansa oman kotikaupungin ulkopuolelle. Mutta minkäs teet, kun Hyvinkään tarjonta on niin olematonta.
182088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kamalan rumia rakennuksia ja epämääräisiä kauppoja. Minä en ole aikoihin käynyt Hyvinkäällä esim. vaateostoksilla! Oliskohan viime kerrasta kolme - neljä vuotta. Hemmetti, 'kaupunki' on vain yksi katu...missä keskusta?

Teatteri on sekava. Monta pikkuruista teatteria, joka pienillä määrärahoilla kyhää kokoon jotain. Ei niitä viiti mennä edes katsomaan. Kyllä tämän kokoisessa 'kulttuuri'kaupungissa täytyisi olla oma teatteri! Kaupunki ratsasta edesmenneiden taiteilijoiden kustannuksella ansaitakseen 'kultturikaupunki'- maininnan. TÄÄLLÄ EI OLE KULTTUURIA.

Poikkeus oli nuorisoteatterin Hurriganes-musikaali. Se oli mahtava!!!

Pari nurkkaa täällä on hienoa katsella. Kankurin kartanon piha on hieno lampineen sun muineen ja toinen kohta Hyvinkäällä on Kelan talon sivussa oleva kävelytie. Mutta sekin vaan kesällä.

Että tämmöinen kaupunki!

Äänestä
  • Ja Järvenpään kaupat ne onki vasta jotain(Prisma, Citymarket ja Tarjoustalo) ja keskustan kävelykatu Janne. Samoin Riihimäen "main street", VAU! Kyllä käy oikeen kateeks.

    Ai niin Riihimäellä pysähtyy paljon junia, äkkii muuttaa sinne.

    Äänestä

Sieltä löytyy myös toinen hauska naistarjoilija, tosin häntä ei ole näkynyt vähään aikaa, liekkö vaihtanut työpaikkaa... Hän myös parikymppinen, tummahiuksinen ja aina oli kova meno päällä! Huomas että nautti työstään!

Äänestä
  • oon itekkin jo pitkään kaipaillu sähäkkää,mustatukkaista -ja shokkiraidoissakin löytyi.Todella hauska ja hyvä työssään.tais olla liian hyvä amarilloon.miks ei hyvistä pidetä kiinni,hölmöläisten ideariihestäkö?

    Äänestä

kyllästynyt elämääsi? Melkoisen negatiivinen asenne sulla..... mene pois, jos noin pahalle tuntuu! Junalla Hesaan ja olet ihan joka hiivatin kaupan "ovella". Ei joku kauppakeskus asiaa miksikään muuta. Toimi, äläkä valita!!!

Äänestä
  • Jos asuu Hyvinkäällä, niin kuka käskee pysyä paikallaan niin kuin olisi vanki ja pallo jalassa? Itse käyn työssä pääkaupunkiseudulla ja asun mielelläni Hyvinkäällä, jossa asumiskustannukset ovat kohtuulliset. Asioin paljon Hyvinkään ulkopuolella myös viikonloppuisin, kun olen jossain muualla päin Suomea, mutta en minä siitä mitään meteliä tee.

    Minusta Hyvinkää on ihan ok eikä lainkaan ankea. Jos en ikinä mukamas pääsisi Hyvinkäältä minnekään niin silloin se olisi vankila siinä kuin ihan mikä hyvänsä paikkakunta, jos siellä pitäisi olla ja elää jokaisena päivänä.

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Jos asuu Hyvinkäällä, niin kuka käskee pysyä paikallaan niin kuin olisi vanki ja pallo jalassa? Itse käyn työssä pääkaupunkiseudulla ja asun mielelläni Hyvinkäällä, jossa asumiskustannukset ovat kohtuulliset. Asioin paljon Hyvinkään ulkopuolella myös viikonloppuisin, kun olen jossain muualla päin Suomea, mutta en minä siitä mitään meteliä tee.

    Minusta Hyvinkää on ihan ok eikä lainkaan ankea. Jos en ikinä mukamas pääsisi Hyvinkäältä minnekään niin silloin se olisi vankila siinä kuin ihan mikä hyvänsä paikkakunta, jos siellä pitäisi olla ja elää jokaisena päivänä.

    On aika kallista matkailla lähistön kaupunkeihin ostoksille. Teen kyllä usein niin, mutta se on tosiaan kallista, bensa maksaa, samoin junaliput.

    Ja miksi haluaisin viedä rahani ulkopaikkakunnalle? Mielestäni tulisi kannattaa paikallisia yrityksiä, niin Hyvinkäällä mahdollisesti säilyisi enemmän työpaikkoja ja palveluja. Ja toivonkin, että palveluja tulisi koko ajan lisää.

    Tämä on hyvin sama asia kuin se, että jotkut matkustaa esim. Viroon lomillaan ja vievät rahansa virolaisille. Mutta sitten on niitä, jotka jättävät rahansa kotimaahan Suomeen ja näin kannattavat kotimaisia palveluita, eli hankkivat suomalaisille lisää työpaikkoja. Se, että vie rahansa esimerkiksi Viroon, on lähestulkoon sama kuin antaisi heille oman työpaikkansa.

    ASIOITA KANNATTAA KATSOA VÄHÄN OMAA NAPAA PIDEMMÄLLE, NIIN SAATTAA ITSEKIN HYÖTYÄ LISÄÄ!!

    Äänestä

  • Jäkäti-jää kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään omaa paikkauntaa, olen ennen kaikkea suomalainen, vaikka satunkin asumaan jossain, tällä kertaa Hyvinkäällä, joka on ihan ok paikka. Kyllä minä katson omaa napaani pitemmälle ja ostan kotimaisia tuotteita, jos se on kaikin puolin järkevää ja useinhan se on.

    Mitä nimenomaan Hyvinkään liikeisiin tulee, niin monet pikkuliikkeet ovat kinni jo kello 17, en ikinä ole siihen aikaan töistä paikkakunnalla. Lauantaisin taas ne avaavat ovensa vasta kello 10 jolloin en enää välttämättä ole paikkakunnalla. Joutavatkin mennä konkkaan mielestäni, kun ovat niin rajallisesti avoinna. Esimerkiksi se yksi verhokauppa Uudenmaankadulla, olisin useamman kuin yhden kerran asioinut siellä, ikkunassa hyviä tuotteita, mutta aina kun yritin sisään, oli liike kiinni.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Vaikka emme ehkä ymmärrä toisiamme, mitä tarkoitamme "omalla paikkakunnalla", niin muuten olen kanssasi samoilla linjoilla.

    Haluan kannattaa ennen kaikkea suomalaisuutta ja myös hyvinkääläisiä firmoja. Mutta Hyvinkään liikkeet on todella ankeita, ja siksi minäkin joudun asioimaan naapurikaupungeissa. Naapurikaupungeissa asioiminen vaan tulee kalliiksi matkojen vuoksi.

    Siksi toivon, että Hyvinkään liikkeitä kannatettaisiin (jos se on mahdollista), niin ehkä Hyvinkäälläkin säilyisi jotain palveluja tai tulisi jopa lisää. Toiveajattelua ehkä...
    :)

    Äänestä

  • Jäkäti-jää kirjoitti:

    On aika kallista matkailla lähistön kaupunkeihin ostoksille. Teen kyllä usein niin, mutta se on tosiaan kallista, bensa maksaa, samoin junaliput.

    Ja miksi haluaisin viedä rahani ulkopaikkakunnalle? Mielestäni tulisi kannattaa paikallisia yrityksiä, niin Hyvinkäällä mahdollisesti säilyisi enemmän työpaikkoja ja palveluja. Ja toivonkin, että palveluja tulisi koko ajan lisää.

    Tämä on hyvin sama asia kuin se, että jotkut matkustaa esim. Viroon lomillaan ja vievät rahansa virolaisille. Mutta sitten on niitä, jotka jättävät rahansa kotimaahan Suomeen ja näin kannattavat kotimaisia palveluita, eli hankkivat suomalaisille lisää työpaikkoja. Se, että vie rahansa esimerkiksi Viroon, on lähestulkoon sama kuin antaisi heille oman työpaikkansa.

    ASIOITA KANNATTAA KATSOA VÄHÄN OMAA NAPAA PIDEMMÄLLE, NIIN SAATTAA ITSEKIN HYÖTYÄ LISÄÄ!!

    Suosittelen sitä sulle eli katso napasi yläpuolelle. Saattaa löytyä jopa koko hemmo.
    Hyvinkää on ihan ok ilman H&M ja muita halppis kauppoja. Jos taas haluaa jotai yksilöllistä niin Helsinki on ainoa Suomessa jossa saa putiikki asiakas jotain. Hyvinkäällä tuskin putiikit elävät on niin vähän asiakkaita Marimekko esim kituu.

    Äänestä

Sinullapa tuntuu olevan valittamista. Minkäslaisia ruokapaikkoja löytyy sitten sieltä Järvenpäästä ja Hämeenlinnasta. Eivätpä taida olla juuri sen kummoisempia kuin Hyvinkäälläkään. Ja mitä ihmeellistä on vaikkapa Riihimäen kitumarketissa. Ainoastaan käytävät on leveämmät. Ihan samat tuotteet kyllä löytyy Hyvinkäältäkin. On typerää viedä penninsä naapurikuntaan. Eihän Hyvinkäälle mitään koskaan tule kun ei käy asiakkaitakaan. Eli sinä olet omalta osaltasi auttamassa sitä ettei Hyvinkäällä kehitystäkään tapahdu kun asioit muualla. Vähän sama juttu kun firmat siirtävät tuotantoaan ulkomaille halvemman työvoiman toivossa. Omaan nilkkaan kolahtaa se touhu jossain kohtaa.

Mutta vaateliikkeiden osalta olen kanssasi samaa mieltä. En tiedä mitä sukupuolta edustat mutta näin miehenä täytyy sanoa että Hyvinkäällä ei todellakaan ole ensimmäistäkään vaateliikettä miehille. Minäkin joudun vaateostokset tekemään ihan muualla kun täällä ei yksinkertaisesti ole vaateliikkeitä. Mutta kun on asiaa Prismaan, Citymarkettiin tai Euromarkettiin niin niiden leveämpien käytävien takia en todellakaan vie pennejäni naapurikylään. Taidat muuten olla melkoisen tukevanpuoleinen kaveri jos et mahdu Hyvinkään markettien käytäville ;). Tuotevalikomahan noissa on sama.

Kävin muuten yks päivä Riihimäen Kappahlilla vaatteita etsimässä. No käytävät oli leveät ja tilaa paljon mutta valikoima oli todella surkea, ettei hyvin mennyt sielläkään.

Äänestä

Malttakaa nyt vielä hetki; eikös Hyvinkään keskustaa yritetä kehittää koko ajan!? Lehdessä on vähän väliä artikkeleita ja kuvia keskustan uudesta ilmeestä. Kauppakeskusta suunnitellaan, Sveitsinportti laajenee parhaillaan. Onhan lehdessäkin jo julkaistu Hyvinkäälle tulevien liikkeiden nimiä. Varmasti hyvään suuntaan ollaan menossa.
Hiljaa hyvä tulee!

Äänestä
  • Valittajia riittää,en ymmärrä miksi jonku helvetin ruma koulu pitäisi säilyttää, samalla kun jyrää sen koulun voi hopiksen talon pistää sileäksi.

    Ei voi muuta sanoa että helvetin rumia rakennuksia keskustassa.

    Äänestä

  • keskustaan tulee kirjoitti:

    Valittajia riittää,en ymmärrä miksi jonku helvetin ruma koulu pitäisi säilyttää, samalla kun jyrää sen koulun voi hopiksen talon pistää sileäksi.

    Ei voi muuta sanoa että helvetin rumia rakennuksia keskustassa.

    Sen koulunrötiskön olisi voinut purkaa, siinä olisi ollut hyvä paikka kauppakeskukselle edellyttäen, että parkkitilat olisi rakennettu jonnekin katolle tms. Ei se keskustaa kaunista, että se säilytettiin.

    Mikä on Hopiksen talo?

    Kirjastoaukion haluaisin säilyttää, mielestäni siihen sopii se avaruus ja vi´hreä ruohikko ja on kiva katsoa kun nuoret käy siinä piknikillä.

    Äänestä

  • Aika huonoa se yritys on. Esim naapurissa Riihimäellä on jo alettu rakentamaan kun Hyvinkää yhä edelleen vuosien jälkeenkin "yrittää" ja jahkailee asian kanssa. Eikös siitä ole jo kymmenkunta vuotta kun ratapiha aluetta suunniteltiin tähän käyttöön mutta mitään ei tapahdu vielä 10 vuoden jälkeenkään. Ja sinne Sveitsinporttiinkin tulee vain lisää huoltamoita ja huonekalukauppoja, aivan kuin niitä ei jo ennestäänkin olisi. Herää kysymys että miksei yhtään vaateliikettä saada Hyvinkäälle vieläkään, kahviloita, ruokaravintoiloita yms mikä on ihan peruskauraa joka paikkakunnalla, paitsi Hyvinkäällä?

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Sen koulunrötiskön olisi voinut purkaa, siinä olisi ollut hyvä paikka kauppakeskukselle edellyttäen, että parkkitilat olisi rakennettu jonnekin katolle tms. Ei se keskustaa kaunista, että se säilytettiin.

    Mikä on Hopiksen talo?

    Kirjastoaukion haluaisin säilyttää, mielestäni siihen sopii se avaruus ja vi´hreä ruohikko ja on kiva katsoa kun nuoret käy siinä piknikillä.

    Vai että piknikillä käyvät kirjastoaukiolla.

    Viime kesänä pyöräilin usein kirjastoaukion poikki enkä nähnyt kenenkään viettävän siellä piknikkiä eli syövän hyviä eväitä seurustellen.
    Olutta, siideriä ja viinaa kittaavia teinejä siellä kyllä oli aina kun sää salli. Eväinä olivat sipsit ja pizza, joitten pussit ja laatikot jäivät lojumaan juuri siihen missä ne syötiin vaikka roskis olisi ollut kymmenen metrin päässä.
    Sammuneitakin lojui aina välillä nurmikolla. Kuseskelemassa käytiin postitalon vierustalle. Oksennustakin taisi aina nurmikolta löytyä. Pulloja ja tölkkejä lojui pitkin nurmikkoa, onneksi eivät hajottaneet niitä aivan mahdottomasti.

    Eipä tuonne sekaan olisi tullut mieleeni mennä viettämään sitä oikeaa piknikkiä.

    Äänestä

  • Mies asukas kirjoitti:

    Aika huonoa se yritys on. Esim naapurissa Riihimäellä on jo alettu rakentamaan kun Hyvinkää yhä edelleen vuosien jälkeenkin "yrittää" ja jahkailee asian kanssa. Eikös siitä ole jo kymmenkunta vuotta kun ratapiha aluetta suunniteltiin tähän käyttöön mutta mitään ei tapahdu vielä 10 vuoden jälkeenkään. Ja sinne Sveitsinporttiinkin tulee vain lisää huoltamoita ja huonekalukauppoja, aivan kuin niitä ei jo ennestäänkin olisi. Herää kysymys että miksei yhtään vaateliikettä saada Hyvinkäälle vieläkään, kahviloita, ruokaravintoiloita yms mikä on ihan peruskauraa joka paikkakunnalla, paitsi Hyvinkäällä?

    Tuossa olet kyllä väärässä, etteikö täällä olisi ruokaravintoloita ja kahviloita. Kyllä niitä on saman verran kuin muillakin saman kokoisilla paikkakunnilla.

    Aseman kauppakeskushan jäi rakentamatta vain siksi, että koulurakennus päätettiin suojella. Näin jälkikäteen ajatellen tätä voi pitää todella positiivisenä päätöksenä, koska nykyiset suunnitelmat ovat paljon parempia.

    Ykköskorttelin suunnitelman toteutuminenhan on käytännössa varmaa, tulevien vuokralaisten kanssakin on jo sopimukset valmiina. Tuorein tieto taitaa olla, että rakentaminen alkaisi jo loppuvuodesta.

    Itsekin suhtaudun edelleen hieman epäilevästi tähän keskustakorttelin hankkeeseen. Jotenkin tuntuu, että mittakaava olisi liian suuri. Tässä vielä tuoreimmat kuvat hankkeesta: http://tinyurl.com/2hvrtq.

    Äänestä

  • Komilus kirjoitti:

    No ehkä tuossa on jonkinlaista suunnitelman poikasta olemassa. Kun vielä näkisi että se ihan oikeasti toteutuu lähiaikoina. Olisi muuten kiva nähdä vielä joku lista mitä vuokralaisia sitten olisi käytännössä tulossa jos kerran sopimusetkin on jo tehty. Pelkään vain ettei kävisi niin että nykyiset vain laajentaa ja vanhat vaihtaa paikkaansa ja yhtään uutta ei tulisi. Esim se on kylmä tosiasia että täältähän ei löydy yhtään miesten vaateliikettä. Okei, Laakso on mutta valikoima on todella suppea. Sille saralle kaipaisi vähän kilpailua.

    Nyt kun katsoin tuota ykkös suunnitelmaa niin en kyllä yhdy siihen mielipiteeseen että mittakaava olisi liian suuri. Juuri tuossa kohtaahan on paljon tyhjää joutavaa käyttämätöntä tilaa, vanhan virastotalon ja vanhan poliisiaseman välimaastossa. Se todella kannattaisi hyödyntää. Ja kun vielä tulisi mahdollisimman paljon uusia yrittäjiä joita ei ole Hyvinkäällä nähty. Homma kun ei siitä etene jos vaan vanhat jurraa paikallaan/laajentaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kauppakeskusta odottava kirjoitti:

Hyvinkäällä on tosi ankea keskusta. Täällä ei ole mm. Kappahl:ia, H&M:ia, eikä oikein muitakaan vaateliikkeitä.

Euromarket ja Citymarket on molemmat tosi ankeita. En missään muualla ole käynyt niin ankeassa Euromarketissa tai Citymarketissa kuin mitä Hyvinkäällä. Molemmat on ahtaita ja ränsistyneitä.

Ravintolat on kaikki samanlaisia "kuppiloita", joissa on pääosin epäystävällinen henkilökunta. Ja noi kaikki kuppilat on niin pieniä, ettei ole tosikaan. Kunnon esiintyjiä niissä ei ole koskaan. Ale on oikein pohjanoteeraus! Sinne kun menee mihin aikaan hyvään, niin meno on yhtä säälittävää, ja siellä on aivan kamala haju aina. Ainoa kivempi baari olisi Hemingway's, mutta siellä on viikonloppuisin aivan liikaa porukkaa. Hopis on aivan kamala paikka. Siellä käy vain yliylpeitä ja elämäänsä kyllästyneitä juppeja. No, onhan meillä onneksi Amarillon yläkerta. Mutta sekin on viikolla ihan kuollut paikka. Viikonloppuna siellä sitten on aivan liikaa maksullisesti itseään tyrkyttäviä. Amarillossa onkin oikeastaan se yksi ainoa ystävällinen ja hauska tarjoilija, jonka Hyvinkäällä olen tavannut. Nimeä en tiedä, mutta sellainen reilu parikymppinen vaaleahiuksinen iloinen nuorinainen.

Ruokapaikatkin on Hyvinkäällä aina tylsiä. Ne on äkkiä läpikäyty. Ulkolaisten pitämiä pizzakioskeja kyllä löytyy, mutta niihin olen kyllästynyt... Onneksi sentään Subway on tulossa Hyvinkäälle.

Käyn usein kaupoilla Riihimäellä, Helsingissä, Järvenpäässä tai Hämeenlinnassa. Tuntuu toisaalta kurjalta viedä rahansa oman kotikaupungin ulkopuolelle. Mutta minkäs teet, kun Hyvinkään tarjonta on niin olematonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu