Kokoomuksen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola vihjaa nettisivujensa blogissa:
"Pähkäilin lauantain blogissa vanhasmysteeriä. Enpä ole ainoa, sitä harrastetaan jo ulkomaillakin. Eilen ilmestynyt tuore Der Spiegel (11/12.3.) käsittelee Suomen vaaleja ja maamme pääministeriä sivun pituisessa ajankohtaiskatsauksessaan. Kuvitus ei ole yllättävä: sivuilla komeilee Matti Vanhasen lisäksi Susan Kuronen ja Tanja Karpela (nyk. Saarela). Jutun lopussa tuodaan esiin myös Vanhasen ja Merikukka Forsiuksen suhde. Sehän luultavimmin julkistetaan vasta vaalien jälkeen."
Korhola on näemmä päättänyt ryhtyä juoruämmäksi vaalien alla, kun huoli Kokoomuksen vaalimenestyksestä lisääntyy.Mahtaa olla mielenkiintoista neuvotella mahdollisesti porvarihallituksesta Vanhasen kanssa tällaisen alatyylisen juoruamisen jälkeen!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä lokakampanja tuo sinusta on?
Eiköhän Der Spiegel ole ihan itse juttunsa haalinut kasaan?
Chattimorsiamia harrastava pääministeri varmasti ylittää ainakin keltaisen lehdistön uutiskynnyksen kaikkialla.
Vähän noloa, mutta mitäpä noista.
Eiköhän Matti ole läksynsä oppinut kantapään kautta?
Menestystä vaaleihin kaikille oikeistoa äänestäville. Heitä on jo kauan ollut pitkästi yli puolet kansasta, ja nyt taitaa tulla kaikkien aikojen ennätys.
Pysähtyneisyyden aika taitaa olla päättymässä?