Meririntama kesti Kotkassa

Talvisodassa kirjoitti:

Hyvä artikkeli Kotkan tapahtumista:


http://www.hamsenet.fi/saariesittely/tekstit/meririntamakestikotkassa.html

Lähteet:

Talvisodan historia 4

Kotkan Lohkon sotapäiväkirjat

Viljo Ripatti, Kotkan Kolme sotaa

Tirkkonen, Uolevi, Kotkan Rannikko patteristo 1918-1993


Viljo Ripatti, Kymen Sanomat sunnuntaina 20. Helmikuuta 1999





Meririntama kesti Kotkassa


Kun neuvostojoukot miehittivät talvi­sodan alkupäivinä Suursaaren, rintama tuli vain 45 kilometrin päähän Kotkasta. Kun Suomenlahti jäätyi umpeen, Kotkaa uhkasi maajoukkojen hyökkäys. Voimakas rannikkotykistö oli Kotkan turva. Talvisodan ensimmäisenä päivänä Kir­konmaan sotapäiväkirja kertoo, että " vähän­päästä uudistuneet ilmahälytykset häiritse­vät jonkin verran töitä, mutta edellisinä päi­vinä ilmennyt lievä jännittyneisyys on ko­konaan kadonnut ja miehistö suhtautuu asi­aan rauhallisesti." Sinä päivänä avattiin lin­nakkeilta sodan ensimmäinen tuli vihollisen lentokoneita vastaan.



Toiminta Suomenlahdella ennen meren jäätymistä oli vilkasta. Joulukuun 2. päivä­nä venäläinen hävittäjä tulitti Someria, joka oli edellisenä iltana tyhjennetty ja majakka räjäytetty . Seuraavana päivänä kävi hävittä­jäalus lähellä Lakkaa Haapasaaren länsi­puolella.



Itsenäisyyspäivänä kolme lännestä itään kulkenutta hävittäjää ja kolme pienempää alusta ampuivat Kilpisaarta. Saareen am­muttiin kaikkiaan noin 30 laukausta, joista suurin osa meni rantakivikkoon. . Joulukuun 9. päivänä kello 12.45 Kilpi­saareen osui 21 hävittäjän ammusta, joista kuusi putosi kasarmialueelle. Sotapäiväkir­jan mukaan saunan seinä, yhden rakennuk­sen ikkunat ja kaivon kiulu hajosivat. Kym­menen minuuttia myöhemmin alkoi kolme hävittäjistä tulittaa Haapasaarta. Saareen osui kymmenen kranaattia. Yksi mies sai sirpaleen niskaansa, muttei haavoittunut pa­hasti.



Vihollishävittäjät ampuivat yhteensä noin sata kranaattia. Alukset olivat Kirkon­maan ja Rankin raskaiden tykkien ulottu­mattomissa.



Haapasaaren sotapäiväkirjan mukaan Suursaaren suunnasta tuli 15. joulukuuta aa­mupäivällä viisi hävittäjää ja kolme vartio­moottorivenettä Haapasaarta kohti. Seitse­män kilometrin päässä ne avasivat tulen Haapasaareen ampuen noin 140 kranaattia ja shrapnellia. Sekä Kirkonmaa että Rankki avasivat tulen. Osumat menivät lähelle ja maali lähti pakoon.



Kirkonmaan ammusten kokonaiskulutus oli tuolloin neljä harjoitusammusta ja neljä harjoituspanosta, yhdeksän miinakranaattia ja yhdeksän taistelupanosta. Rankki ampui vain kolme laukausta. Vahingot Haapasaa­ressa olivat pienet: katkenneita puhelinyh­teyksiä ja särkyneitä ikkunoita. Samaan ai­kaan yksi hävittäjistä tulitti Kilpisaaren metsää.



Venäläisten vilkas meritoiminta sai suo­malaiset varpailleen. Seuraavana päivänä käskettiin tehostettuun valppauteen maihin­nousun varalta.



Joulukuun 20. päivänä Kirkonmaanjäreä tykki ampui kaksi laukausta kohti hävittäjiä Haapasaaren luona. Yksi hävittäjä ampui ensin Kilpisaarta kohti 45 kranaattia vahin­koja tuottamatta. Vähän myöhemmin toinen hävittäjä ampui kohti Haapasaarta kaikki 62 ammusta mereen. Vaikka molemmat tulitti­vat Haapasaarta, nekin ammukset menivät mereen. Kirkonmaan avattua tulen ne pois­tuivat savuverhon suojassa.

Seuraavana päivänä olivat hävittäjät ja pommikoneet taas Kilpisaaren kimpussa.



"Taistelu" Suursaaresta ilman vastarintaa


Suursaaresta siviiliväestö oli evakuoitu jo 11. lokakuuta. Sodan alkaessa saarella oli vänrikki Jorma Siparin johtama vartiosto, johon kuului kuusi aliupseeria ja 45 miestä eri puolilla saarta. Lisäksi merivartioase­malla oli kolme aliupseeria ja neljä miestä pursimies O. Aatolan johdolla. Vartiostolla oli ilmatorjuntaan yksi konekivääri. Muuta raskasta aseistusta ei ollut, koska saari oli demilitarisoitu Tarton rauhansopimuksella. Venäläiskoneet hyökkäsivät Suursaaren kyliin jo 1. joulukuuta aamulla. Taloja lu­histui ja tulipaloja syttyi. Suomalaisten ai­noa melko tehoton konekivääri tuhoutui jo vajaassa tunnissa.

Saaren radiosähköttäjä V. Finer piti yh­teyttä Kotkan lohkoon koko hyökkäyksen.



Pommikoneiden ollessa päällä hän työntyi talon suureen leivinuuniin. Radioasema tu­houtui kello yhdeksän maissa konekivääri­tulessa. Myöhemmin pommi tuhosi koko rakennuksen­

Venäläisiä sotalaivoja, joista ainakin kymmenen luokiteltiin hävittäjiksi, risteili saaren ympärillä. Lentohyökkäykset jatkui­vat pitkin päivää. Runsaimmillaan Suursaa­ren yllä oli 25 konetta. Venäläiset tuhosivat tehokkaasti tulevia majapaikkojaan. Iltapäi­vällä laivatykistö yhtyi pommitukseen. Iltahämärissä venäläiset nousivat maihin Kiiskinkylässä valorakettien loisteessa ja laivatykkien jyristessä. Vaikkei vastarintaa ollut, he vetäytyivät yöksi takaisin laivoi­hinsa.

Suomalainen vartiosto ja merivalvonta­miehet poistuivat saaresta samana iltana.



Tyhjän Suursaaren valtaus oli "vaikea operaatio"



Venäläiset eivät huomanneet suomalais­ten irtaantumista. He jatkoivat saaren pom­mittamista sekä lentopommein että laivaty­kistöllä ainakin kahtena seuraavana päivä­nä. Saaren pohjoispäätä kierteli hävittäjä­osasto ilmeisesti yrittäen estää suomalaisten pakenemisen. Venäläiset pudottivat jo tyh­jennettyihin Seiskariin, Lavansaareen ja pääosin Suursaareen 2266 pommia eli yli 58 tonnia.



Vasta 3. joulukuuta venäläiset uskalsivat nousta maihin Suursaareen. Sitä varten tuo­tiin Laukaanlahdesta Virosta 1500 miehen osasto. Venäläisraporttien mukaan maihin­nousu oli erittäin vaikea operaatio. Mosko­van radio kertoi, että "venäläiset kohtasivat suuria vaikeuksia maihinnousun yhteydes­sä. Urhoollinen Itämeren punalaivaston me­rijalkaväki voitti kaikki vaikeudet kärsien vain vähäisiä tappioita." Mistä tappiot tuli­vat, ei kerrottu.



Maihinnoususta tehtiin elokuva ja Suur-kylään muistomerkki. Kunniamerkkejä ja­ettiin roppakaupalla.

Suomen ilmavoimat eivät jättäneet Suur­saarta rauhaan, vaan ne tekivät useita tie­dustelu- ja pommituslentoja saareen. En­simmäinen, 11. joulukuuta, oli venäläisille täydellinen yllätys. Sotavankitiedon mu­kaan pommitus aiheutti usean kymmenen miehen tappiot.



Ensimmäinen pommitus oli tavallaan va­hinko, kun muuan tiedustelulennolla ollut vänrikki eksyi sankassa lumipyryssä Suur­kylän yläpuolelle. Todetessaan alla olevan venäläisten miehittämän kylän hän pudotti pienen pommilastinsa kylään. Sen jälkeen tiedustelulentoja tiheään tehneet Ripon-len­täjät muistivat aina ottaa muutaman pom­min mukaansa viemisiksi.



Suursaaressa oli erittäin vahva ilmator­junta. Suomalaisten yleensä yhden tai kah­den koneen lennot olivat uskaliaita. Ilmator­junnan vuoksi pommitukset tehtiin sittem­min öisin tai hämärissä. Kaiken kaikkiaan vain yksi suomalaiskone tuhoutui ilmator­junnassa.



Saariston partiointi linnakkeiden tehtävä


Saariston partiointi oli linnakkeiden teh­tävä. Avovesiaikana partioitiin veneillä, mutta helmikuussa käytettiin suksia. Kir­konmaasta partiointireitti lähti yleensä Haa­pasaaren suuntaan. Tavallinen reitti oli Vi­roluodot, Äljy, Suntholmit, Suur-Musta ja takaisin.

Vihollinenkin aloitti partioinnin jäitse Haapasaaria ja Kotkaa kohden, kun 19. hel­mikuuta Pitkäluodon vartiomies näki neli­miehisen vihollispartion tulevan Askerista jäällä kohti Sauluotoa. Oma partio lähti vas­taan suksilla. Laukausten vaihdossa yksi vi­hollinen kaatui. Kolme haavoittunutta tuo­tiin sotavankeina Haapasaareen. Omia tap­pioita ei ollut.

Seuraavana päivänä 12 miehen vihollis-partio hyökkäsi Suurlakan vartioasemaa vastaan. Hyökkäys torjuttiin yhden viholli­sen kaatuessa.



Pari päivää myöhemmin tavattiin pari vi­hollisdesanttia jäällä Ison Kalastajan lähel­lä. Heidät tuomittiin kuolemaan kenttäoi­keudessa.

Samana helmikuun 25. päivänä Suursaa­resta lähti sotilasrivistö pohjoiseen. Kärjes­sä oli 18 hyökkäysvaunua ja niitä seurasi noin 3 kilometrin pituinen kolonna lumipu­kuisia miehiä ja ajoneuvoja. Vaunut olivat valkoisia. Kaksi tuntia marssittuaan rivistö kääntyi Suursaaren ja Lupin puolivälissä ta­kaisin Suursaareen joko railon tai heikon jään takia.



Vilkkaimpana päivänä 362 lentokonetta


Helmikuussa laivat olivat vaihtuneet jäällä maakulkuneuvoihin. Kirkonmaa sai taas pommeista osansa. Helmikuun viimei­senä päivänä lohkon alueella oli 270 pom­mikone- ja 70 hävittäjälentoa. Kirkonmaan vilkkaimpana päivänä talvisodassa eli 2. maaliskuuta havaittiin kaikkiaan 362 vihol­liskonetta. Vähäinen ilmatorjunta-aseistus koostui pääosin kevyistä matalatorjunnan konekivääreistä.



Koska helmikuun puoliväliin mennessä lohko oli menettänyt jalkaväkireservinsä Viipurinlahden puolustukseen, Haapasaa­ristoon keskitettiin majuri Albert Ravilan komentama Osasto Ravila. Se oli muodos­tettu kahdesta polkupyöräkomppaniasta.



Kun jää ja telakoinnit vapauttivat laivas­ton miehiä, matruuseista koottiin kapteeni Reino Aaltosen komentoon Helsingin lai­vastoasemalla Pataljoona Aaltonen. Se ryh­mitettiin helmikuun lopulla Mussaloon ja Kaunissaareen. Virolahden alalohko sai omat pataljoonansa.

Karjalan Kannaksella puolustuslinjoja murtanut suurhyökkäys eteni maaliskuun alussa Viipurinlahdelle, jonka ylittäminen oli vihollisen tavoite.



Vihollinen aloitti 4. maaliskuuta Viipu­rinlahden alueella suurhyökkäyksen ja sa­malla Kotkan lohkon alueella maihinnousu­yrityksen, johon oli varauduttukin kauan. Lentotiedustelu huomasi vihollisen auran­neen uria ulkosaaristoon sekä siirtäneen saariin lisäjoukkoja ja kalustoa. Ulkosaar­ten venäläisjoukkojenjohto oli siirtynyt So­meriin. Siellä talvipuolustuksen komentaja käski aloittaa taistelun Narvin ja Suursaaren välillä tarkoituksena sitoa mahdollisimman paljon suomalaisjoukkoja tälle suunnalle Karjalan Kannaksen kustannuksella. Hel­mikuun 13.-14. päivinä venäläisillä oli laa­joja talvisotaharjoituksia Lavansaaren ja Suursaaren jääalueella. Somerin esikunnan käytössä oli nelipataljoonainen 260. meri­jalkaväkiprikaati, jolle oli alistettu tykistöä ja panssarivaunuja. Myöhemmin joukkoja lisättiin divisioonasta Laukaanlahdella.



Kirkonmaa ja Rankki tulittivat, jäälle jäi lähes 1000 vihollista


Vihollinen hyökkäsi 4. maaliskuuta vah­voilla joukoilla Suomenlahden yli Kotkan ja Virolahden suuntaan. Aamulla kello 7.30 Haapasaaresta havaittiin rykmentin ja noin kuuden kilometrin pituisen kolonnan etene­vän Suursaaresta Tomin ja Askerin saarten välistä Haapasaarta kohti. Toisella sivustal­la oli monia konekivääriahkioita. Niiden ta­kana oli kymmenen hyökkäysvaunua tai au­toa.



Tuntia myöhemmin vihollinen oli eden­nyt pääosillaan Sanskerin korkeudelle. Sil­loin Rankki avasi tulen ja Kirkonmaa hie­man myöhemmin vihollisen etuosas­toonl5,4 kilometrin päähän. Ensimmäisten ammusten jälkeen vihollinen pysähtyi het­keksi. Etuosastot jatkoivat Kuusenkarin suuntaan ja pääosasto suoraan pohjoiseen. Tykistökeskitykset kiihdytettiin täyteen voimaansa tarkistetuilla etäisyyksillä ja suunnilla. Rankin tuli siirrettiin vihollisen pääosastoon. Täysi tusina keskitettyjä sirpa­lekranaatti-iskuja Pysäytti koko pääosaston, joka alkoi perääntyä epäjärjestyksessä.



Sen jälkeen tuli keskitettiin Sanskerin eteläpuolelle jälkiosastoon, jonka kymmen­kunta tuli-iskua hajotti. Etelään peräänty­vää vihollista seurannut tuli osui koko ajan maaliinsa. Vihollisosastot yhdistyivät Lu­pin korkeudella, jolloin molempien linnak­keiden tuli keskeytettiin. Vihollinen pakeni epäjärjestyksessä. Kello 11.05 Rankki lo­petti tulensa maksimiampumamatkan pääs­sä. Kirkonmaa jatkoi takaa-ajoa. Osumat te­kivät suurta tuhoa. Kello 12.02 Kirkonmaa­kin lopetti tulensa, kun matkaa oli silloin 23 kilometriä.



Iltapäivällä Omat partiot tapasivat komp­panian verran vihollisia ja autokolonnan ke­räämässä kaatuneita ja haavoittuneita sekä materiaalia. Lumipyryn sekä kenttäkaapelin puutteen vuoksi tulenjohtajaa ei saatu eteen eikä tulta voitu enää avata. Pienet partiot ei­vät pystyneet estämään vihollisen toimin­taa. Vihollisen tappiot arvioitiin noin 800 kaatuneeksi.



Oma tykistö toimi hyvin Kirkonmaan kymmentuumaisen muutamia laukeamatto­mia nalleja lukuun ottamatta. Rankin kuusituumaisten sirpalekranaattien kaikki sytyttimet toimivat erinomaisesti. Kym­mentuumaisen miinakranaatti teki 65-sent­tiseen jäähän 10-12 metrisen avannon. Kuusituumaisen kranaatin sirpaleita lensi 600 metrin päähän. Ne tappoivat vielä 400 metrin päässä räjähdyspaikasta.



Uusi hyökkäysyritys kaksi päivää myöhemmin


Kaksi päivää myöhemmin, 6. maaliskuu­ta, vihollinen uusi yrityksensä hiukan pie­nemmin voimin. Aamupäivällä vain 1,5 ki­lometrin päässä Lupista huomattiin noin ki­lometrin levyinen osasto, joka eteni pohjoi­seen.



Reiskeri-Luppi-Suntkeri-alueelle eden­neen osaston vahvuudeksi arvioitiin 500 miestä. Rankki ja Kirkonmaa avasivat tulen 15,7 kilometrin etäisyydeltä. Tarkka tuli hajotti vihollisryhmitykset täydellisesti. Ne alkoivat vetäytyä takaisin Suursaareen päin. Vajaan puolen tunnin päästä linnakkeet lo­pettivat ampumisen. Omat lentokoneet saa­puivat pian paikalle ja pommittivat hajoa­vaa vihollisryhmitystä. Lentohyökkäys oli tehokas. Vihollinen vetäytyi pienissä ryh­missä vetäen mukanaan kelkkoja, joihin ke­rättiin kaatuneet, haavoittuneet ja tavaraa. Lupin eteläpuolella oli hevosia, joilla paluu oli nopeaa. Lisäksi pintasumu oli vihollisel­le eduksi.



Vielä iltapäivällä vihollisen 20-miehinen partio keräsi jäältä haavoittuneita. Viholli­sen tappioiksi arvioitiin nyt 150 kaatunutta. Seuraavina päivinä hyökkäilyt jatkuivat, mutta enintään komppanian voimin lähinnä tiedusteluina, jotka torjuttiin helposti. Ran­kin ja Kirkonmaan raskaita putkia ei enää tarvittu.

Samalla vihollinen teki vakavampia hyökkäyksiä Virolahden saaristossa, missä se sai jalansijaa Isokalastajalla, Kinnarissa ja Huovarissa. Taisteluja käytiin siellä so­dan loppuun saakka. Suomalaiset saavutti­vat täyden torjuntavoiton. He valloittivat Isokalastajaa lukuun ottamatta kaikki ensi vaiheessa menettämänsä saaret. Kotkan lohkoa vastassa vihollisvoimien määrä oli kaikkiaan noin divisioona.



TEKSTI Viljo Ripatti



Lähteet:

Talvisodan historia 4

Kotkan Lohkon sotapäiväkirjat

Viljo Ripatti, Kotkan Kolme sotaa

Tirkkonen, Uolevi, Kotkan Rannikko patteristo 1918-1993

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä