Ensiviikolla uhkaa pudota Kristian ja Kristiina.
Syy on se, että kumpikaan ei tunnun löytävän omaa linjaansa.
Syy on se, että kumpikaan ei tunnun löytävän omaa linjaansa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"varmat" suosikit lekan alle.
Go KRIDE Go
Kristian voittaa koko kisan juuri siksi, kun on monipuolinen. Esim. Annalla ja Arilla pitkälti esitykset samaa linjaa. Kristianilla jo sen verran enemmän ikää, että pystyy tulkitsemaan myös ihania kotimaisia koskettavia kappaleita. Annalla ja Arilla hyvät äänet, joskin Arin ääni mielestäni joskus liian lapsekas noihin hevikappaleisiin. Arille myöskin kotimaista kappaletta, niin menestystä tulee. Annalta odotan jotain menevämpää tai kotimaista, että nähdään miten ne tytöltä sujuvat.
Ei 16-vuotiasta - Anna ja Kristiina - pitäisi valita Idoliksi. Ei meillä kai näin surkeasti mene, että lapsityövoimaa tarvitaan viihdealalle. Menisivät vielä kotiin ja kouluun kasvamaan muutamaksi vuodeksi.