http://www.youtube.com/watch?v=M6mpN4E2a9Q&mode=related &search=
Katsoin tämän videon ja tajusin melkoisen turhauttavan jutun elämässä.
Ne jotka eniten maailmanmenosta jotain ymmärtää, ja yrittää tätä ymmärrystä vähempiälyisille kaikin voimin opettaa, eivät koe että elämästä olisi luvassa palkinto, jos sen jollain oikeaoppisella tavalla suorittaa. Sitä vastoin ne, jotka vähiten elämää ymmärtää, ja siksi vähiten mitään palkintoa ansaitsee, uskovat tähän palkintoon, ja uskovat saavuttavansa sen tyhjää potkaistuaan.
Nämä ihmiset, joiden elämä on jatkuvaa palkinnon havittelua, aiheuttavat eniten tuhoa ja epäjärjestystä maailmassa. He ovat ymmärryksen puutteessan itsekkäimpiä ja sokeimpia omille teoilleen. Ei siten, että hekään mitään palkintoa oikeasti saisi; kuolevat pois niin kuin kaikki muutkin. Mutta heillä on kuitenkin jatkuva tyydytys tätä palkintoa odotellessa, ja omassa kuvitellussa ylivoimaisuudessa rypiessä.
Jollain äärimmäisen mauttomalla tavalla, uskis kuitenkin voittaa kuoleman ovella. Hänellä oli parempi elämä, koska hänellä oli mahtavin ja itsekeskeisin käsitys elämästä. Hän oli maailman keskipiste, jota taivaankappaleet kiersi, jumala suuresti rakasti ja kaikki tapahtui hänen takiaan; ainakin uskiksen oman pään sisällä. Valaistunut on vain pieni tuulen armoilla oleva hiekan jyvänen, vailla universaalia, kaikenkattavaa tarkoitusta.
Tämä on yksi erittäin turhauttava seikka valaistuneisuudessa;siitä ei loppupeleissä voita mitään. Sitä vain maatuu ja katoaa niin kuin jokainen meistä. Lisäksi elämä kuluu ymmärtämättömien toilailuja siivoillen. En sano että haluasin mitään voittaa, mutta silti - jokin tässä kuviossa mättää.
Viisauden palkinto on jotain todella vaatimattoman minimaalista, ja niin sen täytyykin olla. Viisautta kun ei ahneudella saavuteta, ja suuret palkinnot vetää puoleensa vain ahneita. Viisauden vaatimattomuudessa on jotain sanoinkuvailemattoman kaunista. Samalla se on turhauttavaa sekä järjetöntä, mutta niin palkitsevaa ja tarkoituksellista.
Katsoin tämän videon ja tajusin melkoisen turhauttavan jutun elämässä.
Ne jotka eniten maailmanmenosta jotain ymmärtää, ja yrittää tätä ymmärrystä vähempiälyisille kaikin voimin opettaa, eivät koe että elämästä olisi luvassa palkinto, jos sen jollain oikeaoppisella tavalla suorittaa. Sitä vastoin ne, jotka vähiten elämää ymmärtää, ja siksi vähiten mitään palkintoa ansaitsee, uskovat tähän palkintoon, ja uskovat saavuttavansa sen tyhjää potkaistuaan.
Nämä ihmiset, joiden elämä on jatkuvaa palkinnon havittelua, aiheuttavat eniten tuhoa ja epäjärjestystä maailmassa. He ovat ymmärryksen puutteessan itsekkäimpiä ja sokeimpia omille teoilleen. Ei siten, että hekään mitään palkintoa oikeasti saisi; kuolevat pois niin kuin kaikki muutkin. Mutta heillä on kuitenkin jatkuva tyydytys tätä palkintoa odotellessa, ja omassa kuvitellussa ylivoimaisuudessa rypiessä.
Jollain äärimmäisen mauttomalla tavalla, uskis kuitenkin voittaa kuoleman ovella. Hänellä oli parempi elämä, koska hänellä oli mahtavin ja itsekeskeisin käsitys elämästä. Hän oli maailman keskipiste, jota taivaankappaleet kiersi, jumala suuresti rakasti ja kaikki tapahtui hänen takiaan; ainakin uskiksen oman pään sisällä. Valaistunut on vain pieni tuulen armoilla oleva hiekan jyvänen, vailla universaalia, kaikenkattavaa tarkoitusta.
Tämä on yksi erittäin turhauttava seikka valaistuneisuudessa;siitä ei loppupeleissä voita mitään. Sitä vain maatuu ja katoaa niin kuin jokainen meistä. Lisäksi elämä kuluu ymmärtämättömien toilailuja siivoillen. En sano että haluasin mitään voittaa, mutta silti - jokin tässä kuviossa mättää.
Viisauden palkinto on jotain todella vaatimattoman minimaalista, ja niin sen täytyykin olla. Viisautta kun ei ahneudella saavuteta, ja suuret palkinnot vetää puoleensa vain ahneita. Viisauden vaatimattomuudessa on jotain sanoinkuvailemattoman kaunista. Samalla se on turhauttavaa sekä järjetöntä, mutta niin palkitsevaa ja tarkoituksellista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mennessäni, Sen minkä olen oppinut!
on rankkaa. Siksi moni erittäin älykäs ihminen on sortunut esimerkiksi alkoholismiin, turruttaakseen turhan pohdinnan.
pinnalle nousukin kannattaa huomioida, ettei krapula tule.
>> Tämä on yksi erittäin turhauttava seikka valaistuneisuudessa;siitä ei loppupeleissä voita mitään.
En tiedä. Se vain turhauttaa että itsekkäällä typeryydellä ihminen tavallaan voittaa epäitsekkään viisauden. Koska kaikki on loppupeleissä kiinni siitä miten me näemme asiat oma päämme sisällä, pelkkä luulo voitosta riittää voittoon. Uskikset elävät tässä illuusiossa voitosta ja paremmuudesta, ja se on heidän todellisuutensa; he siis voittavat.
En osaa selittää asiaa oikein kunnolla.
Mä en näe asiaa ihan noin. Tavallaan uskovainen pitää itseään koko ajan voittajana, mutta hän ei koskaan huomaa että elämä on palkinto itsessään. Et sä ole hävinnyt mitään kilpailua niille, koska sitä kilpailua ei oikeasti ole edes olemassa. Tossa on se harha. Koita välttää ajattelemasta uskovaisuuden kautta, koska silloin ei näe koko kuvaa vaan on itse saman taulun sisällä. Jos ymmärtää sen harhan laajuuden, ei voi kuin nauraa sille ja huomata voittaneensa paljon enemmän: tämän hetken, ja jokaisen hetken tästä ikuisuuteen. Suurin palkinto ja nautinto on juuri nyt kuluva hetki, joka antaa itse itselleen merkityksen. Maailma on taideteos ja olemassaolo lottovoitto.