Kyllä se eilen viimeistään tuli todistettua, ettei Anna Abreusta OLE idoliksi. Pudotus uhan alla hän tarrautui kiinni Panusta kuin PIKKU LAPSI!. Hän on todellakin aivan liian lapsi kisaamaan idolin paikasta. Ja toiseksi, miksi kaikki on saanut hänestä sen kuvan, että hän osaisi laulaa?!?! Laulussa ei ole mitään karismaa, ainut osaamisen alue Annalla on korkeat kohdat biiseissä, millä perusteella häntä ei todellakaan pitäis päästää enää jatkoon. Annan naamastaki näkee kun tulee se hänet "h" hetki biisissä, naama vääntyy aivan mutkalle...Ei sen pitäis riittää, että on ulkoisesti niin, niin R`n`B laulajan näköinen. PITÄISI OSAA LAULAA MYÖS BIISI ALUSTA LOPPUUN USKOTTAVASTI ja KUNNOLLA. Kyllä pistää niin vihaksi, että jo nyt jotkut päivän lehdet hehkuttaa , kuinka Anna Abreusta olisi idoliksi.
ANNA ABREU???????????
totuuden kertoja
111002
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ollaan samoilla linjoilla
SAMAA MIELTÄ. (samalla on iltapäivälehdissä hoettu että "Kristiina putoaa")
Kun on olemassa 2 eri näkemystä. Ne ihmiset, jotka tunnistavat kuinka lauletaan oikein (iltalehti ja osa suomalaisista) ja ne ihmiset joille idoli saa laulaa väärin, mutta kunhan näyttää hyvälle. Kumpi on oikein? Tiedä sitä sitten.
Anna ei ole hyvä idoliksi, koska tarttui kiinni Panusta! Jokainen jännittää, jopa se sinun idolisi kalkkilaivankapteeni lättäletti Ari jännittää ja jännittäisi pudotusuhan alla - olisikin kiva nähdä miten suhtautuisi, kun joutuisi sen alle. Ainakin naama valahtaisi ainaisesti voitonvarmuudesta.
Anna on hyvä laulaja ja hänellä on varaa vielä kehittyä - todellakin haluan nähdä hänet tuollaisena 26-vuotiaana Kristianina (10 vuoden ikäero) - varmasti on kehittynyt aivan valovoimaiseksi tähdeksi, jos jo nyt kuulostaa noin upealta. Tsemppiä Annalle.
Mistä sä oot saanut päähäsi että Ari on voitonvarma? Huhuuu, sä itse kuulut joukkoon "anteeksi että oon olemassa" ja sitten vihaat TERVEELLÄ TAVALLA ITSEVARMOJA IHMISIÄ! Voi sua raasua. Osa Annaa kohdistuvasta kritiikistä on täysin totta, vaikkakin pudotusuhan alla kaikki käyttäytyy samalla tavoin ja se on ok. Ari ei ole ollut siinä joukossa KOSKA SE ON PARAS!! Tukehdu mössöös
just joo, tokihan pudotus uhan alla käpertyy ehkä toiseen, mutta siinä paisto niin pahasti läpi annan lapsimaisuus, mikä kyllä on aivan ymmärrettävää vielä. mutta ei hänestä idoliksi ole.
Annalla on kyl mahtava ääni ikäänsä verrattuna.
Vai että Ari on paras. Kaikki jotenki kusipäänoloiset täällä haukkuu Kristiinaa ja ennenkaikkea kehuu Aria. Kai se on joku Lahti-magic sitten ku vaikuttaa.
Jees. Millainen idoli, sellaiset fanit. Pysykää siellä Lahdessa pois ihmisten seasta.
Ei nyt jaksa sen kummemmin ottaa kantaa Annan esiintymiseen/laulamiseen. Se vaan tuli jälleen kerren mieleen, että osallistujien ikärajaa pitäisi ehdottomasti nostaa. 18 olisi sopiva ikä aloittaa moiset kilpailemiset.
Niinpä. Aivan vastuutonta antaa alaikäisten osallistua ko. ohjelmaan.
Ari tai Anna ovat suosikkejani. Täytyy myös miettiä miltä ihmiset saundaavat studiossa, eikä vain lavalla. Jostakin käsittämättömästä syystä Anna on kovasti keskustelun aiheena, miksi?
Taitaa olla ihminen joka jää mieleen, mikä kai on Idolssien osa tarkoitus. Eli löytää persoonallinen, kiinnostava ihminen, joka hallitsee laulamisen. Kyllä Annan äänestä saa varmasti aika paljon irti ja nimenomaan painottaisin hyvänä asiana nuorta ikää, koska hänellä on hyvä mahdollisuus kehittyä. Kansa päättää, mutta Anna tai Ari ovat minun suosikkejani.