Annikaa taida surra tai edes kaivata. Siinä se vaan toimii päivästä toiseen niin kun ennekin, vaikka oma tytär on kuollut. Luulisi että olisivat edes meikanneet silmät turvoksiin tms. Onneksi sentää isä Lasse välitti tyttärestään.
Paula
ei juuri
3596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
viedä arkea eteenpäin, niin hyvin kuin taitaa.
Eikä itku ole ainoa surun merkki, sehän päinvastoin auttaa parantamaan surusta.
kuolemasta kulunut ehkä viikko, korkeintaan pari ja ne näyttää olevan jo toipunut siitä aika hyvin=) Esim. just Helikin.. Oikeasti kyllä jos oman lapsen/sisaren kuolemasta on kulunut vasta oari viikkoa niin ollaan vielä täysin musertuneita, vielä monen kuukaudenkin päästä, eikä puhettakaan että pystyis puhuu jostain normaalista, käydä kahvilassa, käydä koulua jne..
Sulta ei tosiaan taida olla kuollu koskaan kukaan läheinen. Ainakin kun mun isä kuoli en minä voinut jäädä suruun makaamaan vaan eteenpäin arjessa oli mentävä. Ei surun takia voi jättää töitään/ koulua tai muuta velvotteita. Surutyöhön kuulu se, että mennään eteenpäin elämässä ja koetetaan jaksaa sillä tavoin ja saada samalla muuta ajateltavaa.