Käsittämätöntä että Kristiina oli kolmen parhaan joukossa eilen! Kyllä, Kristiina onnistui biisissään yli odotusten muttei vieläkään yltänyt muiden finalistien tasolle. Pitäisi muistaa äänestäessä että kilpailijat kilpailevat toisiaan vastaan, joten äänet parhaalle esiintyjälle, eikä sille joka yllätti vetämällä ihan hyvin. Kukaan ei odota Kristiinan vetävän hyvin ja kun biisi sitten kuulostaa ihan hyvältä (eikä mene kovin paljoa nuotin vierestä), niin "voi kun pikku-Kristiina osaa sittenkin laulaa, äänestetään sitä." Kilpailijoita pitää verrata toisiinsa, ja paras voittaa! Hah, sainpas avautua! =)
Kristiina
Maria*
6325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
EI OSAJA EI NIIN HYVIN KUIN MUUT,,LAHJAT EI RIITÄ.
arvioida pelkän suorituksen perusteella. Kristiina on ainut joka laulaa koko ajan nuotin vierestä. Kisassa tuomaritkin kyllä manipuloi aika paljon kansaa, koska ihmiset ajattelevat että kun nekin kehuu niin paljon niin se täytyy olla hyvä. Mutta haluaako kansa oikeasti kuunnella sitä kituutusta.
Äänestin Kristiinaa siinä toivossa että sen saamat äänet olisivat johtaneet Kristianin putoamiseen. Olisi ilmeisesti pitänyt äänestää Panua.
Äänestä parasta, kyllä ne paskat sieltä putoaa sitten. Kristianinkin olisi jo aika pudota, näytti eilen esiintyessään todella säikähtäneeltä, Ei ollut ollenkaan luonteva esitys.
Kristiinalla täytyy olla erittäin suuri suku, ja ne häntä äänestää :)
Kristiinan ääni on hento ja herkkä. Uusien kappaleiden opettelulle ei ole paljoa aikaa, joten
ei ihme, että vähän joskus menee nuotin vierestä.
Hän ei kuitenkaan sitä hätkähdä vaan jatkaa esitystään. Ehkä hänestä ei ihan kisan voittajaksi ole, mutta jos kansa on äänensä hänelle antanut, niin kyllähän siinä tytössä sitten on sitä jotakin. Jokainenhan äänestää omaa suosikkiaan mieltymyksensä mukaan.