Keskustelu

Olen saanut laulaa oikein hyvän kanttorin ja nyt ajan myötä, hänen seuraajansa, pikkuhiljaa paremmaksi muuttuvan kanttorin johdolla. Entäs te muut laulajat?
121080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

50 vuotta seuranneena kirkollista elämäämme, olen tehnyt joitakin havaintoja eri sen toimintojen sektoreilta. Koska kysymyksen asettaja haluaa keskusteltavan kanttorien toimenkuvasta, pidättäydyn tällä erää pelkästään hänen aloituksensa mukaisessa aihepiirissä.

Kun vaikkapa kuuskummentä luvulla ei vielä kenties tieto/taito ollut riittävää, kanttorit tekivät parhaansa, sydämmensä kyllyydestä laulattivat kuoroaan ja ihan hyvin kelpasi.

Uudet aallot alkoivat puhaltaa joskus 1980 luvun vaiheilla. Oppineet ortodoksit tulivat entistä oppineimmiksi, entistä tietoisemmiksi (tiedonvälitys helpottui, kiitos internetin). Alkoi kasaantua myös entistä negatiivisempia olomuotoja Kristuksen seuraamisen opeista ja käytännön soveltamisesta erityisesti Liturgisessa toiminnossa. Oli ajauduttu JAKAUTUMIS ajatteluun. Yksi pappi vannoo yhteen lähteeseen, toinen toiseen.

Mutta asiaan, kanttoreihin. Kuka on sitten oikeaoppinen kanttori tänä päivänä?

En ala kertomaan mitään luonnekuvauksia tyyliin; "meillä menee hyvin, kunhan" tai "Voi kun musiikillisesti lahjattomat olisivat hiljaa"

HYVÄ KANTTORI:
- on tullut seurakuntaan saattaakseen seurakunnan kuoron tasapainoiseen, resurssit huomioon ottaen mahdollisimman täydelliseen JUmalan palvelemiseen musiikillisin keinoin.
- uskaltaa kyseenalaistaa, jopa hiljentää sen "musikaallisimman" vakio jäsenen, joka on manipuloinut kuoron toimintaa
- uskaltaa häätää ulos kuorosta (hellin ottein) sen, joka on epämusikaalinen, laulaa liian kovasti, häiriten kuoronsa harmoniaa.
- ois niitä muitakin, vaan en nyt ehdi.

HUONO KANTTORI:
- pitää itseään parhaimpana kaltaistensa joukossa
- kuuntelee oppi-isiään, jolloin saa vahvistusta uskolleen olevansa täydellinen
- valitsee kuoroon jäsenet mieltymyksensä perusteella
- häätää kuorosta pois kaikki, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan
- kokeilee erilaisia kuorokoostumuksia eri uskontokuntien/katsomusten välillä.
- halveksuu typerää musiikista mitään ymmärtämätöntä rahvasta. Voi että minun niitäkin pitää sietää.

Äänestä
  • mitä olisin halunnut sanoa, vaan paljon paremmin kuin olisin osannut! Juuri näin. Olen ollut usean kanttorin johdettavana ja jokaisella on ollut omat tapansa mutta niin pitääkin toisaalta olla,vivahteita riittää. Ainoastaan keskentekoiset itseriittoiset solistitytöt ovat olleet joidenkin kanttorien kompastuskiviä, kellä mistäkin syystä...

    Rukouksellisuus olkoon tavoitteemme jumalanpalveluslaulussa, konsertit ovat sitten erikseen, toki niitäkin on joskus mukava olla, saapa kokeilla mihin omatkin laulutaidot riittävät, pitää vaan myös olla itsekritiikkiä...

    Äänestä

  • sanottu se, kirjoitti:

    mitä olisin halunnut sanoa, vaan paljon paremmin kuin olisin osannut! Juuri näin. Olen ollut usean kanttorin johdettavana ja jokaisella on ollut omat tapansa mutta niin pitääkin toisaalta olla,vivahteita riittää. Ainoastaan keskentekoiset itseriittoiset solistitytöt ovat olleet joidenkin kanttorien kompastuskiviä, kellä mistäkin syystä...

    Rukouksellisuus olkoon tavoitteemme jumalanpalveluslaulussa, konsertit ovat sitten erikseen, toki niitäkin on joskus mukava olla, saapa kokeilla mihin omatkin laulutaidot riittävät, pitää vaan myös olla itsekritiikkiä...

    Hyvä kanttori:
    - Ei pyri luomaan pelkästään "suomemen parasta kirkkokuoroa"
    - Ottaa koko seurakunnan huomioon. Laulattaa pyhiä veisuja jokaisessa tapaamisessaan. (tiistaiseurat, seurakuntaillat, muistotilaisuudet, syntymäpäivähartaudet jne...)
    - Aktivoi passivisia seurakuntalaisia osallistumaan kirkkolaulujen pariin. Perustaa harrastuspiirejä kuorolaulun ympärille. Kokoonnuttaa seurakuntalaisia laulun innoittamia harjoittelemaan milloin mitäkin kirkollista teemaa kirkkolaulujen taidoin. Esimerkkinä tämän illa Akatistos palvelus Jumalan Äidille. Koko seurakunta lauloi koko palveluksen kanttorimme aikaansaannoksesta johtuen. Kiitetty olet sinä Ilomantsi. Jumalan valittu paikkakunta hamasta aikojen alusta.

    Äänestä

  • Anna mun kaikki kestää kirjoitti:

    ...jo ensimmäisestä viestistäsi, mistä päin Suomea kirjoittelet????

    Äänestä

  • Mata kirjoitti:

    ...jo ensimmäisestä viestistäsi, mistä päin Suomea kirjoittelet????

    väärille raiteille! Eikö olisi rakentavampaa pohtia miksi tähän kuorotilanteeseen on tultu ja miten siitä päästään ulos!

    Äänestä

  • Mata kirjoitti:

    ...jo ensimmäisestä viestistäsi, mistä päin Suomea kirjoittelet????

    kun meillä pyyhkii niin hyvin, vai oletko niitä, jotka nauttivat pelkästään ikävistä uutisista Turun malliin?

    Äänestä

On Suomessa muutama sellainen kanttori, joka ei osaa oikeastaan laulaa ollenkaan. Kun ei osaa, laulun asemesta huutaa. Se on kammottavaa!

Äänestä
  • On olemassa huutokuoroja. Uusi suunta ort.kuoro Huutajat.

    Äänestä

  • Olen myös törmännyt epämusikaalisiin huutajakanttoreihin. Jopa lapset kysyivät: "Miksi tuo setä huutaa"

    Äänestä

  • Huutajat! kirjoitti:

    On olemassa huutokuoroja. Uusi suunta ort.kuoro Huutajat.

    lienee kiekujat ja kimittäjät! Miten olisi kuiskaamalla kuulluksi!

    Äänestä

  • kuorovillitys kirjoitti:

    lienee kiekujat ja kimittäjät! Miten olisi kuiskaamalla kuulluksi!

    pikkuoravat!

    Äänestä

  • Mänttipää kirjoitti:

    Olen myös törmännyt epämusikaalisiin huutajakanttoreihin. Jopa lapset kysyivät: "Miksi tuo setä huutaa"

    Niin kyllä niitä huutajia riittää. Sitten on mieskanttoreita, joilla on kamala mummoääni; kuorolaiset ovat lopettaneet lulun jo ajat sitten, mutta kanttori jatkaa: ar..................da!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kanttoreista kirjoitti:

Olen saanut laulaa oikein hyvän kanttorin ja nyt ajan myötä, hänen seuraajansa, pikkuhiljaa paremmaksi muuttuvan kanttorin johdolla. Entäs te muut laulajat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu