Mistä kepulaisten riemu johtuu?

Vanhanen ei ole gallupeissa saanut kepun kannatukseen edes 0,1 %-yksikön öoisäystä suhteessa Jäätteenmäen vaalitulokseen ja täällä riehutaan niin kuin olisi suurikin voitto tulossa.

Varautukaa tappioon, sillä kepu menettää ainakin 2-4 paikkaa, koska se viimeksi sai 2 paikan johtoasemansa vain 6000 äänen ja vaalimatematiikan viimeisten paikkojen turvin.

Nyt näitä viimeisiä paikkoja ennustetaan tulevan Kokoomukselle ainakin Helsingistä, Uudeltamaalta ja Pohjois-Savosta.

Vasta sunnuntaina katsotaan, miten 200 kansanedustajan paikkaa jakautuvat. Keskustan ja kokoomuksen ero tulee olemaan hyvin pieni, mutta mihin suuntaan, se jää nähtäväksi, sillä punamultaa inhoavat keskustalaiset antavat sunnuntaina äänensä kokoomukselle.
14692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

olet tarpeeksi jo valehdellut.

Äänestä

...jäkä. Eli keskusta on tooodella suuuuri puolue suomessa jos liki 25 prosentin lisäksi muutama prosentti kannattaa muita puolueita?
Älä ole naurettava, vaikka kovillehan se toki ottaa.
Mitä pahaa Vanhanen on sinulle tehnyt kun noin kauhean katkera tunnut olevan?

Äänestä
  • Viimeisin gallup kertoo, että keskustan kannatus on 24,7%. Siinä on kasvua tasan 0,0%.

    Onko se voitto.

    Keskusta menettää 2-4 eduskuntapaikkaa, koska millään puolueella ei ole koskaan käynyt sellainen tuuri, että vaalipiirien viimeisiä paikkoja tulisi kahta kertaa peräkkän kovin paljoa. Keskusta menettää ainakin toisen paikkansa Helsingissä, jossa sen saa kokoomus ja lisäksi kokoomus ott toisen lisäpaikan demareilta.

    Uudellamaalla Niinistö saa kaksikertaisesti Vanhasen äänimäärän ja nostaa eduskuntaan itsensä lisäksi monta kokoomuslaista, kun kokoomuksen äänipotti on huikea.

    Mitä Vanhasen tekoihin tulee, niin ei hän ole mitään tehnyt.

    Siitähän suosio juuri johtuu.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Viimeisin gallup kertoo, että keskustan kannatus on 24,7%. Siinä on kasvua tasan 0,0%.

    Toisella aasilla.

    ...neljän vuoden hallitusvastuun jälkeen
    kannatus pysyy sillä tasolla, jolle se viime vaalien suuren vaalivoiton seurauksena nousi.
    Se mahdollinen voitto on nöyrin mielin otettava vastaan.
    Ja voi se kannatus nousta vielä siitäkin.
    Kokkareiden kannatus romahti hallitusvastuun jälkeen neljä vuotta sitten, kun äänestäjät tekivät tiliä kokkareiden aikaansaannoksista.
    Toivottavasti nämä surullisen kuuluisat oman puolueensa nimeä häpeilevät kepulikokkarit pääsevät edes sille tasolle mitä se kannatus ennen romahdusta oli.

    Äänestä

että sinä olet vahva uskossasi, mutta Kepu jyrää ja kokkareet pitää perää.

Äänestä
  • Missä se jyrääminen näkyy kun kepun kannatus ei ole yhtään lisääntynbyt neljässä vuodessa, mutta kokomuksen kannatus on.

    Äänestä

  • ..menee. Onko Punamulta ollut hyvä sinulle. Jos olet sonnimiehenä 142 tukialueella leikkasi Vanhasen hallitus kotimaisia tukiasi Keskusta päätöksellä. Ei EU sitä vaatinut. Muutama äijä Eteläsuomesta lupasi palauttaa Keskustan jäsenkirjat niin Vanhanen oli valmis tekemään kuten käskettiin. Vai eikö näin ollu?

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Missä se jyrääminen näkyy kun kepun kannatus ei ole yhtään lisääntynbyt neljässä vuodessa, mutta kokomuksen kannatus on.

    Ei voi olla totta, että noin hölmö on Suomessa.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    ..menee. Onko Punamulta ollut hyvä sinulle. Jos olet sonnimiehenä 142 tukialueella leikkasi Vanhasen hallitus kotimaisia tukiasi Keskusta päätöksellä. Ei EU sitä vaatinut. Muutama äijä Eteläsuomesta lupasi palauttaa Keskustan jäsenkirjat niin Vanhanen oli valmis tekemään kuten käskettiin. Vai eikö näin ollu?

    ...ensitöikseen ministerinä leikkasi Suomen EU-maatalauspaketin matalaksi.
    Äläs nyt kokkari-mulkku kuule ala sössöttämään täällä sitä samaa paskaa mitä kokkareiden vaalitilaisuuksissa valehtelet keskustan tekemisiksi.

    Äänestä

  • HEH-HEH...... kirjoitti:

    ...ensitöikseen ministerinä leikkasi Suomen EU-maatalauspaketin matalaksi.
    Äläs nyt kokkari-mulkku kuule ala sössöttämään täällä sitä samaa paskaa mitä kokkareiden vaalitilaisuuksissa valehtelet keskustan tekemisiksi.

    ..vähän tutustua Keskusta tekemisiin tarkemmin, se ehkä vähän tiputtaisi suomuja silmiltäsi.

    1995 tehtiin kovat säästöpäätökset joka ministeriön menoihin, että saatiin maan talous jaloilleen. Niitä tukirahoja joista puhut ei missään vielä ollut, eikä niitä kertaakaan maksettu. Toki oli sovittu jostakin kun oli liitytty EU:hun.

    Mutta tämä neljä vuotta sitten päätetty 141 ja 142 kotimaisten tukin kohtalo oli jo sitten kokonaan Keskustan käsissä.

    Äänestä

Eivät keskustalaiset täällä riehu. Keskitien kulkija ei riehu ikinä tuli voitto tai tappio - se ei ole kertakaikkiaan järkevää.

Tyhmät riekkujat ovat muualta.

Äänestä
  • Näillä palstoilla liikkuu joukko julma leviitäen kaikenlaista lokaa keskustalaisista. Gallupit viittaavat vahvasti siihen, että loka on saastuttanut omat pöksyt.

    Lokaajain on nähtävästi ylivaikeaa ymmärtää, etteivät äänestäjät arvosta lokaajaa.

    Äänestä

Kokoomus menettää viimeisen paikkansa Lapista
ja Mikkelin vaalipiiristä,niin laskskelin,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

Vanhanen ei ole gallupeissa saanut kepun kannatukseen edes 0,1 %-yksikön öoisäystä suhteessa Jäätteenmäen vaalitulokseen ja täällä riehutaan niin kuin olisi suurikin voitto tulossa.

Varautukaa tappioon, sillä kepu menettää ainakin 2-4 paikkaa, koska se viimeksi sai 2 paikan johtoasemansa vain 6000 äänen ja vaalimatematiikan viimeisten paikkojen turvin.

Nyt näitä viimeisiä paikkoja ennustetaan tulevan Kokoomukselle ainakin Helsingistä, Uudeltamaalta ja Pohjois-Savosta.

Vasta sunnuntaina katsotaan, miten 200 kansanedustajan paikkaa jakautuvat. Keskustan ja kokoomuksen ero tulee olemaan hyvin pieni, mutta mihin suuntaan, se jää nähtäväksi, sillä punamultaa inhoavat keskustalaiset antavat sunnuntaina äänensä kokoomukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu