Bodom uutisointisyyte

siviilikanteina - lehdistö (=media) pesi asiasta kätensä poliisin avulla (=syyttäjä).

Nisse löi kirveensä kiveen. Siis se mies, joka lausui: "Tehty mikä tehty, 14 vuotta tuli".

Sussekin on haastamassa mediaa ja mediaan kirjoittaneita ihmisiä käräjille. Käykö hänen samoin? Ja miksi Sussen käräjäuutisen päivittäminen on muuten kokonaan unohdettu? Kuivuiko se kasaan?

N.G'stä MURHAAJAA? Poliisisyyttäjämedia.

Mitä muuta odotatte?

"Syyttämiskäytäntö vaihtelee suuresti Suomessa (21.3. 03:11)

Suomen syyttäjien ratkaisukäytännöt näyttävät heittelehtivän reippaasti alueittain. Syyttäjälaitoksen tietojärjestelmä paljastaa, että esimerkiksi syytteen nostamisessa on syyttäjäyksiköissä suuriakin eroja.

Viime vuoden tilaston mukaan syyttäjien tekemistä ratkaisuista keskimäärin 60 prosenttia oli syytteitä. Kouvolassa kivuttiin kuitenkin 73 prosenttiin. Keskiarvon alapuolelle puolestaan jäi reiluimmin Vaasa, jossa syytepäätöksiä oli vain 41 prosenttia ratkaisuista.

Suhdelukuja laskenut valtionsyyttäjä Matti Nissinen näkee aihetta huoleen, sillä ääripäät ovat kovin kaukana toisistaan. Hänen mukaansa ääripäissä olevien syyttäjäyksiköiden tulisi ryhtyä selvittämään syitä poikkeaviin lukuihin.

Nissisen arvioi, että ratkaisukäytäntöjen suuren hajonnan taustalla on useita tekijöitä. Syitä voi etsiä muun muassa poliisin ja syyttäjien työkäytännöstä ja mahdollisesti myös syyttäjien tavasta arvioida näyttöä. (STT)"




Ja lisänä toisaalla:


"Kuusimäki: Syytekynnys noussut liian korkeaksi (22.12.2002 22:04)

HELSINKI. Syyttäjien syytekynnys on valtakunnansyyttäjä
Matti Kuusimäen mielestä noussut liian korkeaksi. Hänen mukaansa syyttäjät jättävät syyttämättä runsaasti juttuja, joista käräjäoikeus langettaisi tuomion.

"Olen varma, että on runsaasti juttuja, jotka tarkemmin oikeudessa tutkittuina saattaisivat johtaa tuomioon", sanoi MTV:n Kymmenen uutisten haastattelema Kuusimäki sunnuntaina.

Hänen mielestään Suomessa on menty siihen suuntaan, että syyttäjä on valjastettu varmistamaan oikeaa lopputulosta.

Viime vuosikymmenten lainmuutosten seurauksena syyttäjän rooli on Kuusimäen mukaan selkeästi muuttunut. Nyt syyttäjän on huolehdittava siitä, että oikeudenkäynnissä tulevat esille myös syytetyn kannalta edulliset asiat.

Oikeudessa syytteistä hylätään tätä nykyä nelisen prosenttia ja noin 96 prosenttia syytteistä menee läpi. Kuusimäen mukaan Suomessa lähennelläänkin tilannetta, jossa syyttäjä toimii käytännössä tuomarina."



Ja sitten:

"Mänttäläissyyttäjälle vakava huomautus
(05.09.2005 13:48) Useat laiminlyönnit ja virheelliset ratkaisut toivat vakavan huomautuksen mänttäläiselle kihlakunnansyyttäjälle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoo, että syyttäjä on tehnyt lukuisia virheellisiä syyttämättäjättämispäätöksiä ja mm. nostanut syytteen liian lievällä rikosnimikkeellä. Suurin osa erheistä tapahtui pahoinpitelyjutuissa. Syyttäjän virheet olivat sellaisia, joiden välttämiseksi hän oli aiemmin saanut opastusta."

Aamulehti 2005-09-05

"Journalisti vittuilee Bodom-tutkinnasta
Kirjoittanut: Jäppinen 8.11.2005 klo 16.10
   
Toimittajien
Bodom-fiasko

Bodom oli toimittajille kova muistutus siitä, ettei poliisin tai syyttäjän väite todista vielä yhtään mitään.

Espoon käräjäoikeuden tuomio Bodom-jutussa uutisoitiin lehdistössä yhtä näyttävästi kuin oikeudenkäyntiäkin oli selostettu, kuten asiaan kuuluu. Lukijoille välittyi tieto, että syyte kaatui täysin. Turun Sanomien otsikko ”Varauksetta vapauttava tuomio” (8.10.2005) kuvaa linjaa hyvin.

Media päästi kuitenkin viranomaiset kovin vähällä, vaikka heidän toimintansa oli erittäin kyseenalaista. Ero siihen rumputuleen, johon syytetty joutui, on kiusallisen suuri.


Vangitseminen
ilman perusteita
Nils Gustafsson oli tutkinnanjohtaja Tero Haapalan vaatimuksesta vangittuna kaksi kuukautta keväällä 2004, todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Murha on tarpeeksi vakava rikos vangitsemisen perusteeksi. Ei kuitenkaan riitä, että poliisi väittää epäilevänsä, sillä pitää olla myös näyttöä. Esitutkinta-aineisto osoittaa, että sitä ei vuonna 2004 ollut.

Vangittuna Gustafssonia kuulusteltiin 13 kertaa. Joka kerta häneltä tentattiin, millä tavalla viinaa juotiin, pullon suusta vai lasista, ja kuinka tyttöjä hipelöitiin. Näitä toisteltiin jopa useita kertoja samassa kuulustelussa. Jankkaaminen kertoo näytön puuttumisesta.

Kuuluisat DNA-tutkimukset olivat kesken. Ne valmistuivat vasta 2005, joten niistä ei ollut vangitsemisen perusteeksi.

Poliisilla oli lääkäriryhmä, jonka tehtävänä oli väittää, ettei Gustafssonilla ollut 1960 aivovammaa, koska siitä ei löydetty jälkiä vuonna 2004. Väite oli lähinnä puoskarointia, ja aivokuvauksetkin tehtiin vasta vangitsemisen jälkeen. Puolustuksen oikeuteen kutsuma neurologi Olli Tenovuo repi poliisin ja lääkäreiden kudelman hajalle näyttämällä omasta laajasta potilasaineistostaan, ettei isostakaan aivovammasta jää aina pysyviä jälkiä; se ei aina näy kuvissa edes tuoreeltaan.

Esitutkinlain 7 §:n mukaan esitutkinnassa on selvitettävä sekä epäiltyä vastaan että hänen puolestaan puhuva aineisto. Jälkimmäisen joutui selvittämään puolustus. Kova kysymys kuuluu: kuinka keskusrikospoliisi onnistui kokoamaan lääkäriryhmän, jolta se sai epätieteellisen, mutta omaan ideaansa sopivan lausunnon?

Tässä oli poliisin kaikki ”näyttö” keväällä 2004. On ilmeistä, että Gustafsson vangittiin vain siksi, että poliisi uskoi miehen sellissä murtuvan ja tunnustavan. Peruste on laiton. Nähtävästi käräjäoikeudet eivät tutki vangitsemisten perusteita juuri sen huolellisimmin kuin puhelimen kuunteluluvan edellytyksiä – joita ei tutkita käytännössä lainkaan.

Kun tähän lisätään päätutkija Markku Tuomisen oikeudessa heittämä väite, että Gustafsson olisi tunnustanut teot sellissä – mistä ei ole jälkeäkään tutkinta-aineistossa – on koossa hyvin ruma kuva poliisin toiminnasta.

Tutkinnanjohtaja Tero Haapala sai suurta mainetta selvittäessään aikoinaan Eveliina Lappalaisen tapon Kotkan seudulla. Voi kysyä, suojelivatko jo tuolloin syntyneet hyvät mediasuhteet Haapalaa kritiikiltä Bodom-tutkinnassa.


Ensin syyte,
sitten perustelut
Espoon syyttäjät Tom Ifström ja Heli Haapalehto päiväsivät haastehakemuksensa 8.6.2005. Syyte perustui hatariin indisioihin ja uusiin lääkärinlausuntoihin Gustafssonin vuoden 1960 vammoista. Siinä ei esitetty murhille mitään motiivia. Bodom-järvelle leiriytyneen seurueen ei väitetty riidelleen.

Oikeudenkäynnin elokuussa alkaessa syyttäjät tarjosivat eri tarinan. He väittivät Gustafssonin – ja vain hänen – olleen päissään ja riidelleen kovaäänisesti Seppo Boismanin kanssa tytöistä; olleen mustasukkainen ja turhautuneen, koska ei saanut seksiä ja koska muut nuoret olivat sulkeneet hänet teltan ulkopuolelle. Siksi hän tappoi. Tämä muodosti syyttäjien peruslinjan.

Jo 1960 oli silminnäkijä kertonut, ettei murhaniemestä ollut kuulunut mitään meteliä, ja että murha-aamuna noin kello neljän aikaan oli rannassa kaksi poikaa ongella. Toinen seurueen tytöistä piti päiväkirjaa ja siihen hän oli aamuyöllä merkinnyt: ”5:pnä retkellä Poodomjärvellä. Sepi ja Nisse olivat kännissä. Ylös yöllä 2 aikaa. Sepi oli metskaamassa.” Todisteet kertoivat siis kesäaamun rauhasta leiripaikalla – tuntia, paria ennen kuin tappaja iski. Gustafsson kertoi samoin.

Syyttäjät kehittivät riita- ja mustasukkaisuusteoriansa pääosin yhden naisen tarinasta. Hän väitti olleensa murhayönä oman seurueensa kanssa naapuriniemessä, ja Gustafssonin porukan käyneen illalla heidän leirissään. Poliisi kuitenkin kuuli naista ensimmäisen kerran vasta 15.6.2005, viikko syyttämispäätöksen jälkeen. Lisätutkintapöytäkirja on päivätty 6.7.2005 ja toimitettu syyttäjille sen jälkeen. Väitteet seksin puutteesta ja teltan ulkopuolelle sulkemisesta olivat syyttäjien omaa fabulointia.

Oikeudenkäynnistä rikosasioista annetun lain (ROL) 5:3 pykälässä säädetään, että haastehakemuksesta on ilmoitettava ”todisteet, jotka syyttäjä aikoo esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen”. Syyttäjät rikkoivat tätä säädöstä. On toki sallittua muuttaa syytettä prosessin aikana, mutta ei lainsäätäjä sitä ole tarkoittanut, että syyttäjän sopii ensin päättää syyttää ja vasta sitten miettiä, millä perusteella.

Rakentaessaan näyttönsä 45 vuotta piilossa pidetyn tai myöhemmin sepitetyn kertomuksen varaan syyttäjät ilman perusteluja hylkäsivät heti tuoreeltaan saadun näytön riidan puuttumisesta. Tämä loukkaa lain syyttäjiltä vaatimaa objektiivisuutta.

On täysi syy päätellä, että syyte nostettiin vain siksi, että massiivisen tutkinnan tehnyt poliisi olisi joutunut liian noloon valoon, jos syyttäjät olisivat päättäneet olla syyttämättä.

Tämä kiusallinen kysymys sivuutettiin medisssa lähes kokonaan. Ilta-Sanomissa 8.10.2005 Mika Mölsä sentään huomautti: ”Sen verran yksiselitteisesti oikeus tyrmäsi heidän (syyttäjien) esittämänsä näytön, että ulkopuolinen saattoi jäädä ihmettelemään, oliko syyttäjillä mitään perusteita edes syyttää”.


Mikko Niskasaari"