Kristinusko pysyi voimissaan ne 1800vuotta Jeesuksesta adventisteihin. Kun ei ollut yhtäkään uskovaa. olisi luullut , että on jo unohdettu Jeesus.
kertoisitteko miten
neppa
293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ap. t. 6:7
Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.
PYHÄ HENKI ON KRISTINUSKON SALAISUUS
24 Hän oli hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Yhä enemmän oli niitä, jotka liittyivät Herran omien joukkoon. [Ap. t. 2:47 ]
Ja puhtaan evankeliumin levittäjät:
APT 13:39
Ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Kun papit kääntyvät lainpalvonnasta palvomaan Jeesusta - Kristinusko pysyy ja Jumalan lasten lukumäärä lisääntyy.
ensimmäisen 1800 vuoden ajan oli aina kristittyjä, jotka opettivat Jeesuksen paluusta ja viettivät sapattia, mutta 1800-luvun puolen välin jälkeen kovin harva adventistien lisäksi enää näin uskoo. Tutustuppa historiaan niin huomaat, että monet protestantit opettivat ihan samalla tavalla kuin adventistit nykyisin monessa asiassa. Protestantit itse ovat muuttuneet eivätkä enää edusta edes oman kirkkonsa perustajien teologiaa saati kristinuskoa. Itse asiassa väitän, että nykyisin roomalaiskatolistenkin keskuudessa on enemmän aitoja kristittyjä kuin protestanttien joukossa. Protestanttiset kirkot ovat yksi toisensa jälkeen luopuneet Jumalan totuuksista ja menneet maailmaan. Samalla ne käyttäytyvät yhä vihamielisemmin niitä kohtaan, jotka eivät suostu niiden maallistuneisiin arvoihin. Tässähän ei ole mitään ihmeellistä. Raamattu ennustaa selkeästi, että protestantit tulevat olemaan ne, jotka pakottavat pedon merkkiä muiden niskaan. Amerikan protestantit ensimmäisinä. Tullaan vielä näkemään, että protestantit yrittävät pakottaa kaikki paavin vallan alle. Sinne he itsekin ovat menossa. Suomessakin useampi piispa on julkisesti ilmaissut halunsa, että luterilainen kirkko liitettäisiin takaisin katoliseen kirkkoon.