Miksi äänestäisin demareita

Miksi äänestäisin demareita, sillä heidän vallassaoloaikanaan lähes kaikki sosiaalipalvelut on ajettu alas.

Vanhukset ja sairaat ovat heitteillä. Omaiset pakotetaan hoitamaan sairaat vanhempansa oman työnsä lisäksi.
Mielenterveyspotilaat eivät saa apua, edes lapset ja nuoret.
Terapiaa mahdotonta saada lähes kenenkään.

Kaupungilla kulkiessa järkyttää huonosti voivan nuorison käytös ja vointi.

Voisivat nämä eduskuntavaaliehdokkaat kävellä kaupungilla muulloinkin ja katsoa missä kunnossa olevia vanhuksia, narkkareita ja mielenterveyspotilaita siellä käyskentelee.

Varakkaat ja sikarikkaat firmojen omistajat voivat mahdottoman paksusti.

Pienistä ja heikoista ei ole välitetty.
20666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

tai ei ainakaan hyväksesi

Äänestä

Mutta onhan demarit saaneet aikaan paljon hyvääkin, Fortumin johtajat ovat ikikiitollisia demareille heidän osoituksestaan tehdä hyviä päätöksiä jakovaran käyttämisestä oikealla tavalla.
Samoin puolue-eliitti ei moiti saavutettuja etuja, tarjalla on uusi vene odottamassa jäiden lähtöä, paavolla taitaa olla oikein panssarimersu kun vain kortin saisi.
SAK:n tiloissa toimiva nuorisojärjestö SAKKI sai ainoana järjestönä valtionavut probakandan pyörittämiseen ja vastaavasti muilta ne leikattiin pois, jottei heidän mielestään vääräuskoiset pääse valistamaan kansaa porvarisella tavalla.
Eli täytyy katsoa asiaa siitä vinkkelistä, missä demarit on edistäneet hyvinvointia ja lisäksi hehän ovat ilmoittaneet ajavamsa edustamiensa asiaa ja tässä valossa pitäneet vaalilupauksesnsa.

Äänestä
  • Demareilla on ollut kaikki valta sak.n tuella tehdä, niin kuin ovat tehneet jo kymmeniä vuosia?
    Nyt puheet on vain vaalipuheita.
    Jos Halosen veneeseen tehtäisiin yhtä monta vuotavaa reikää, kuin valtiolaivaamme, niin eipä taitaisi olla tyytyväinen.
    Nythän päättäjämme haluaa olla koko maailman sosiaalitoimisto ja tunkea rahaa(jota tarvittaisiin täällä)jopa terroriliikkeille.
    Näyttää vaan pääpuolueilla olevan halu porata lisää reikiä yhteiseen laivaamme ja sitten ihmetellään mihin on kilpailukyky kadonnut, kun firmat muutta muualle.

    Äänestä

eli ei SDP, KEPU eikä KOK

Äänestä
  • Kun äänestää sirpalepuolueita on kuin kusisi housuihinsa: hetken lämmittää, mutta sitten on entistä kylmempi ja kusinen olo.

    Äänestä

  • Pienpuolueita kun äänestää, alkaa isommissakin kumma säpinä parempaan päin:))

    Äänestä

  • äänestetään kirjoitti:

    Pienpuolueita kun äänestää, alkaa isommissakin kumma säpinä parempaan päin:))

    Pikkupoikani sanoo: "Vähän luuli kumihuuli". Tulipa taas tuo sanonta mieleen. Aikoinaan oli populisti Ernesti Hentunen, sittemmin populisti Veikko Vennamo ja nyt populisti Timo Soini. Kaikki heidän vouhotuksensa on ollut yhtä tyhjän kanssa. Mitään ei oo jäänyt käteen. Joukko kaskuja. Tosin herrat saivat elantonsa köyhien kusetuksesta ja kaikki ovat olleet edustajakautenaan sangen pulskassa kunnossa.

    Köyhä kansa on lihonut edustajiensa välityksellä.

    Äänestä

  • vähän villoja kirjoitti:

    Muualla soditaan!
    Ainoastaan ruotisnkielisille alueille ei tainnut saanut asuttaa.
    Vennamo vastasi ainakin sataa Heinäluomaa, eikä ne sittenkään olisi mitään saaneet aikaan AY pomot, toisin kuin Vennamo???

    Äänestä

  • Asutti siirtolaiset kirjoitti:

    Muualla soditaan!
    Ainoastaan ruotisnkielisille alueille ei tainnut saanut asuttaa.
    Vennamo vastasi ainakin sataa Heinäluomaa, eikä ne sittenkään olisi mitään saaneet aikaan AY pomot, toisin kuin Vennamo???

    Vennamo vastasi ainakin sataa Heinäluomaa tyhmyydessä,häikäilemättämyydessä ja typeryydessä. Vennamo asutti ne ihmiset kylmään korpeen ja sitoi vaalikarjaksi turpeeseen ensin maalaisliitolle ja sen jälkeen itselleen, kun ei päässyt kaliffiksi Kekkosen paikalle.

    Äänestä

  • Ettei totuus unohtuisi kirjoitti:

    Vennamo vastasi ainakin sataa Heinäluomaa tyhmyydessä,häikäilemättämyydessä ja typeryydessä. Vennamo asutti ne ihmiset kylmään korpeen ja sitoi vaalikarjaksi turpeeseen ensin maalaisliitolle ja sen jälkeen itselleen, kun ei päässyt kaliffiksi Kekkosen paikalle.

    Yhtä viisaasti!
    Taistelut jatkuvat, kun väestö ei muuta pois miehittäjän alta. Sitähän sinäkin olist toivonut, mutta et ollut näkemässäkään, mikä se ruski oli?
    Sinä olit (jos olit edes silloin pilke äitisi silmäkulmassa)varmaan halukas, että siirtolaiset olisivat pitänyt jättää "isä aurinkoisen huomaan".
    Tai antautua koko Suomi ihailemallesi neuvostoliitolle!

    Sellainen Mulkvisti sinä nyt olet!!!

    Äänestä

Miksi heinäluomakin nyt vasta vaalien alla lupailee parannuksia sillä sossuthan ovat olleet vallassa jo 12 vuotta, miksei aikaisemmin ole tehty mitään köhimpien hyväksi ja mistä nyt vasta ne rahat otettaisi, kun ei aikaisemminkaan??

Äänestä
  • Politiikkaa pitää seurata koko vaalikauden. Jos olisit näin tehnyt, et kirjoittaisi noin kun kirjoitat. Paitsi tietysti silloin, jos haluat valehdella ja on tarve vain loata demareita.

    Äänestä

Epäilen, ettei Elma todellakaan äänestä demareita vanhana propagandistina eikä ole koskaan heitä siksi äänestänytkään. Argumentit arvon nimimerkki on repinyt ahteristaan. Sosiaalityöntekijänä voin sanoa, että kyllä niitä palveluja vielä perjantaina oli tarjolla. Ja näyttivät nuo sairaalatkin ottavan vielä potilaita sisälle.

Sosiaali- ja terveysmenojen liikkumavara on todella kiristynyt ja voimme odottaa, että tulevaisuudessa kiristyy vielä enemmän riippumatta siitä kuka vallassa on. Seuraavan 10 vuoden aikana 600 000 ihmistä jää eläkkeelle, joka merkitsee juuri kasvua sosiaali- ja terveysmenoissa.

Demarit ovat muuten ainoa puolue, joka pitää huolta veropohjan säilymisstä, jotta nämä palvelut turvattaisiin myös tulevaisuudessa. Kaikki muut käyvät huutokauppaa siitä kuka enemmän veroja laskee. Samalla palveluja luvataan lisää. Kysynpähän vain: MILLÄ RAHALLA?

Äänestä
  • Ainakin minulta on takavuosina evätty tyävoimaviranomaisten taholta työttömyysturva nimenomaan sen vuoksi, kun en ole lähtöisin perinteisistä demariammateista ja antoivat sen suoraan myös minun ymmärtää - vaikka aina olen ollut palkansaja-ammatissa enkä koskaan yrittäjä.

    Ollessani Helsingissä kunnallisella alalla töissä jouduin alemman työnjohdon taholta pahasti työpaikkakiusatuksi kunnes aloin näytellä heille demaria.

    Äänestä

  • Silmätikku kirjoitti:

    Ainakin minulta on takavuosina evätty tyävoimaviranomaisten taholta työttömyysturva nimenomaan sen vuoksi, kun en ole lähtöisin perinteisistä demariammateista ja antoivat sen suoraan myös minun ymmärtää - vaikka aina olen ollut palkansaja-ammatissa enkä koskaan yrittäjä.

    Ollessani Helsingissä kunnallisella alalla töissä jouduin alemman työnjohdon taholta pahasti työpaikkakiusatuksi kunnes aloin näytellä heille demaria.

    Myönnän, että olet aivan oikeassa yrittäjien työttömyysturvan suhteen. Sillä tulkinnalla on toki pitkät perinteet eikä se nyt kyllä ole demareiden vika. Asiaahan ei korjattu edes porvarihallituksen aikana, vaikka se juuri teki eniten yrittäjistä työttömiä ns. laman aikana. On toki totta, että yrittäjien työttömyysturvan rakentaminen on ongelmallista, mutta kuitenkin hoidettavissa. Olen sitä mieltä, että tämä asia tulisi hoitaa pikaisesti poistaa.

    Äänestä

  • Keneltä ne demarit rahat nyppii?? Sanot tietysti, että työläisiltä, mutta kuka järjestää tuottavaa työtä, demarit vai? Tuottavan työn järjestäjiä, ei demarit halua lähestyä edes 5m kepin kanssa.
    Työnantajat on heidän mielestään alinta mahdollista kastia, joiden ääntä ei haluta kuulla.

    Valtion ja kuntien virastot työllistää verovaroilla.

    Äänestä

  • Silmätikku kirjoitti:

    Ainakin minulta on takavuosina evätty tyävoimaviranomaisten taholta työttömyysturva nimenomaan sen vuoksi, kun en ole lähtöisin perinteisistä demariammateista ja antoivat sen suoraan myös minun ymmärtää - vaikka aina olen ollut palkansaja-ammatissa enkä koskaan yrittäjä.

    Ollessani Helsingissä kunnallisella alalla töissä jouduin alemman työnjohdon taholta pahasti työpaikkakiusatuksi kunnes aloin näytellä heille demaria.

    >Ainakin minulta on takavuosina evätty tyävoimaviranomaisten taholta työttömyysturva nimenomaan sen vuoksi, kun en ole lähtöisin perinteisistä demariammateista ja antoivat sen suoraan myös minun ymmärtää - vaikka aina olen ollut palkansaja-ammatissa enkä koskaan yrittäjä.<

    Kuvittelehan tilannetta, jos olisit hetken yrittäjänä, sinua kohdeltaisiin, kuin "spitaalista" verottajan ja työviranomaisten puolelta.

    Tervetuloa demarit kokeilemaan:)

    Äänestä

  • Liikkuva äänestäjä kirjoitti:

    Keneltä ne demarit rahat nyppii?? Sanot tietysti, että työläisiltä, mutta kuka järjestää tuottavaa työtä, demarit vai? Tuottavan työn järjestäjiä, ei demarit halua lähestyä edes 5m kepin kanssa.
    Työnantajat on heidän mielestään alinta mahdollista kastia, joiden ääntä ei haluta kuulla.

    Valtion ja kuntien virastot työllistää verovaroilla.

    Pikemminkin äänestäjän tulisi kantaa huolta siitä, millä muiden puolueiden lupaukset lunastetaan. Se ei vain sattunut juolahtamaan mieleesi? No, eipä tietenkään. Hassu juttu. Eikö totta :)).

    Äänestä

  • "Demarit ovat muuten ainoa puolue, joka pitää huolta veropohjan säilymisstä, jotta nämä palvelut turvattaisiin myös tulevaisuudessa. Kaikki muut käyvät huutokauppaa siitä kuka enemmän veroja laskee. Samalla palveluja luvataan lisää. Kysynpähän vain: MILLÄ RAHALLA?"

    Nimenomaan MILLÄ RAHALLA, demarit ovat kyllä kovin rakkaita keräämään niitä veroja - mutta jostahan RAHASTA niitäkin kerätään ?

    Veronalennuksilla saadaan tarvittavaa dynamiikkaa talouden rattaisiin, jolloin niitä veroeuroja itseasiassa jää enemmän. Tämä on nähty juttu moneen kertaan ja edelleen se vaan on toiminut.

    Jos talous notkahtaa, niin sen jälkeen niitä veroeuroja ei jää sitäkään sinne "yhteiseen kassaan."

    ENSISIJAISESTI on huolehdittava siitä, että talouden moottori jatkaa pyörimistään että pystytään niitä euroja keräämään suhteessa yhtä paljon.

    Seuravaan vaalikauden (4 vuoden aikana) tälle on varmasti suuremmat riskit kuin menneellä.

    Jostakin syystä ainakin itse luotan kokoomukseen ja kepuun enemmän yrittäjäläheisinä puolueina talous- ja työllisyysasioissa ja sieltä ne eurot "satavat sinne laariin", jos ovat "sataakseen".

    Olen nähnyt riittävän monta demarivetoista kaupunkia/ kuntaa, jossa työpaikkojen synty ei jostain syystä ole kovin vahvaa, jos vertaa esim vahvoihin ns. porvarialueisiin.

    Äänestä

  • maksavat lupauksensa? kirjoitti:

    Pikemminkin äänestäjän tulisi kantaa huolta siitä, millä muiden puolueiden lupaukset lunastetaan. Se ei vain sattunut juolahtamaan mieleesi? No, eipä tietenkään. Hassu juttu. Eikö totta :)).

    Tuliko mieleen, että jos yrittäjiä ei olisi Suomessa, niin olisi kommunistivalta.
    Naapurissahan se ei toiminut vaikka oli mahtava maa ja myytävää rajattomasti.
    Silloin tietysti voisi pyytää mitä vaan ja saisi mitä sattuu, vaikka pakkotyötä niin kuin neukuissa aikoinaan??

    Demareille yrittäjät on vain kirosana...
    Onneksi joku älyää karistaa maan tomut jaloistaan ja ministerit seuraa jopa Kiinaan saakka ihailemaan, kun on niin päteviä yrityksiä, että tulevat näin kauas??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elma_ kirjoitti:

Miksi äänestäisin demareita, sillä heidän vallassaoloaikanaan lähes kaikki sosiaalipalvelut on ajettu alas.

Vanhukset ja sairaat ovat heitteillä. Omaiset pakotetaan hoitamaan sairaat vanhempansa oman työnsä lisäksi.
Mielenterveyspotilaat eivät saa apua, edes lapset ja nuoret.
Terapiaa mahdotonta saada lähes kenenkään.

Kaupungilla kulkiessa järkyttää huonosti voivan nuorison käytös ja vointi.

Voisivat nämä eduskuntavaaliehdokkaat kävellä kaupungilla muulloinkin ja katsoa missä kunnossa olevia vanhuksia, narkkareita ja mielenterveyspotilaita siellä käyskentelee.

Varakkaat ja sikarikkaat firmojen omistajat voivat mahdottoman paksusti.

Pienistä ja heikoista ei ole välitetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu