Ari vs Remu

Kunhan ny Arikin ensin väsää 16 albumillista musaa niinkuin Hurriganes,niin puhukoon sitten vasta suulla suuremmalla (Remun sooloja en edes laskenut),ja jahka tästä pitkätukasta on julkaistu 3 kirjaa,ynnä elokuva joka ilmestyy syksyllä.Muuten Remu on tänään 17.3 keikalla Levin Hullu Poro Areenalla,missähän Ari tempoo karaokeaan??????Ai niin taitaa olla Sysmässä keikalla.
6458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ärsyttämään koko ari! Ihan hyvin laulaa, mutta olisko pojalla jo valmiiksi kusta päässä?

Äänestä
  • onko teidän mielestä paljon levyjä ja myytyjä sellaisia tehnyt automaattisesti hyvä??? kai nyt perkele jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. kertoo Remusta paljon että lähtee edes vastaamaan Arin kommenttiin lehtien palstoilla. Luulisi aikuisen miehen käyttäytyvän kuin aikuisen oletetaan. Huomatkaa, että Remu ei oikeasti edes missään vaiheessa puolustellut omaa lauluaan, vaan alkoi selittelemään myydyillä levyillä. Ja ne myydyt levyt kertoo lahjakkuudesta mitä??? Ja Arin kommentti ei ollut tarkoitettu lehdille, vaan se sinne poimittiin väkisin

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    onko teidän mielestä paljon levyjä ja myytyjä sellaisia tehnyt automaattisesti hyvä??? kai nyt perkele jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. kertoo Remusta paljon että lähtee edes vastaamaan Arin kommenttiin lehtien palstoilla. Luulisi aikuisen miehen käyttäytyvän kuin aikuisen oletetaan. Huomatkaa, että Remu ei oikeasti edes missään vaiheessa puolustellut omaa lauluaan, vaan alkoi selittelemään myydyillä levyillä. Ja ne myydyt levyt kertoo lahjakkuudesta mitä??? Ja Arin kommentti ei ollut tarkoitettu lehdille, vaan se sinne poimittiin väkisin

    Samat sontaläjät mitkä täällä paukuttaa Idolskanditaattien lauluäänestä,ovat valmiita maksamaan pääsylippunsa Matti Nykäsen tai Toni "Viikinki"Halmeen todella upeista laulusuorituksista.Muuten joka sanoo ettei Remu muka ole mitään,niin onko Nykäsenkin urheilusuorituksetkin muka vain suurta fuulaa???

    Äänestä

  • Levymoguli kirjoitti:

    rehellisesti sanoa, että neumannilla on hyvä ääni? Vaikka on muuten ansioitunut urallaan.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    onko teidän mielestä paljon levyjä ja myytyjä sellaisia tehnyt automaattisesti hyvä??? kai nyt perkele jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. kertoo Remusta paljon että lähtee edes vastaamaan Arin kommenttiin lehtien palstoilla. Luulisi aikuisen miehen käyttäytyvän kuin aikuisen oletetaan. Huomatkaa, että Remu ei oikeasti edes missään vaiheessa puolustellut omaa lauluaan, vaan alkoi selittelemään myydyillä levyillä. Ja ne myydyt levyt kertoo lahjakkuudesta mitä??? Ja Arin kommentti ei ollut tarkoitettu lehdille, vaan se sinne poimittiin väkisin

    julkisuuteen ja siitä sitten revitään isot otsikot. Ari muuten sanoi että hän kunnioittaa Remua, mutta siitähän ei puhuta, vai?
    Annetaan näiden kilpailijoitten laulaa ja sen perusteella valitaan sitten idoli, eikä näiden lehtijuttujen takia. Muuten en usko että kenellekään noista idoliehdokkaista olisi noussut kusi päähän. Menkää itse asumaan jonnekin jossa kamera seuraa koko ajan tekemisiä, niin siinä ehkä tulee sanottua paljon harkitsematontakin. Vai kusi sukassako siellä pitää olla.

    Äänestä

  • äkkiseltään lausuttu temmaa... kirjoitti:

    Ari on vielä nuori jolla on ehdottomat mielipiteet. Laaja-alaisuus tulee yleensä ajan mukana. Median ei olisi pitänyt tehdä tästä isoa juttua, koska tostahan voi saada kadulla turpaan.

    Arin kommetti oli kyllä asiinä mielessä totta että eihän Remu laulajana mikään Caruso ole. Eikä tarvitse. Äijä vetää tunteella ja kansa diggaa sikana. Itsekkin soittelen Get On-biisiä aivan ekstaasissa. Pätee muuten satoihin rokkareihin James Brownista Juiceen.

    Remu on Suomen kovimpia rock-nimiä, luultavasti myös kaukana tulevaisuudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cisse kirjoitti:

Kunhan ny Arikin ensin väsää 16 albumillista musaa niinkuin Hurriganes,niin puhukoon sitten vasta suulla suuremmalla (Remun sooloja en edes laskenut),ja jahka tästä pitkätukasta on julkaistu 3 kirjaa,ynnä elokuva joka ilmestyy syksyllä.Muuten Remu on tänään 17.3 keikalla Levin Hullu Poro Areenalla,missähän Ari tempoo karaokeaan??????Ai niin taitaa olla Sysmässä keikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu