USA:sta loistaa valo kuin

USA:ssa palaa valo yötäpäivää aivan samoin kuin Sodomassa ja Gomorrassa paloi. Muutakin yhtäläisyyttä on.

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että USA on maailman synnin pesä, nykypäivän Sodoma ja Gomorra. Siellä on eniten:

- Huumeiden käyttäjiä
- Prostituoituja
- Aviorikoksia
- Avioeroja
- Pedofiliaa
- Murhia ja muuta väkivaltaa
26644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Otaas kun Suomeen tulee kesä. Ei tarvi edes valoja....

Äänestä

..jos USA nyt yllättäin saisi kokea samanmoisen kohtalon kuin Sodoma ja Gomorra muinoin, minkämoinen valtatyhjiö silloin vallitsisi euroopassa ja mikä olisi ilmeisin maa täyttämään tuo tyhjiö...?

Joten ethän hehkuta enää jenkkien syntisyydellä, sillä Amerikka on tällä hetkellä kuitenkin se maa, joka viimekädessä pitää yllä kauhun tasapainoa, jonka ansiosta meikäläisetkään eivät vielä toistaiseksi ole vieraan vallan ikeen alla.

Äänestä
  • Viestissäsi olevat sanat kauhu ja tasapaino on väärin asetettu. USA pitää yllä kauhua, ei tasapainoa. Jos USA häviäisi maailmasta, ei siitä olisi mitään vahinkoa. Se on loisiva käenpoika, joka syö moninkertaisesti sen minkä tuottaa. Euroopalla on voimaa ja aseita puolustaa itseään ketä tahansa vastaan, meillä on myös kattava ydinasearsenaali.

    Äänestä

  • ei tasapainoa... kirjoitti:

    Viestissäsi olevat sanat kauhu ja tasapaino on väärin asetettu. USA pitää yllä kauhua, ei tasapainoa. Jos USA häviäisi maailmasta, ei siitä olisi mitään vahinkoa. Se on loisiva käenpoika, joka syö moninkertaisesti sen minkä tuottaa. Euroopalla on voimaa ja aseita puolustaa itseään ketä tahansa vastaan, meillä on myös kattava ydinasearsenaali.

    on nimenomaan siinä, että vaikka USA ei oikeasti todellakaan korvaansa lotkauttaisi jos maahamme hyökättäisiin, niin maahamme ei hyökätä niin kauan kuin USA on olemassa.

    Kauhu on siis meidän osamme sitten kun Amerikka kohtaa tiensä pään.

    Äänestä

sinulle on, että ihannoimasi Venäjä on pelkkä pimeyden vallassa oleva kaatopaikkavaltio, jonka diktaattorina on suuruudenhullu pienikokoinen KGB-eversti, että ihan oma avaus piti aiheesta tehdä, vaikka alempana siitä on keskustelua. Jopa avaruuteen asti tämä näkyy. Venäjällä ja USAlla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Venäjä ei koskaan tule päätymään minkäänlaiseksi suurvallaksi, se on pelkkä musta aukko, levittäen mustaa energiaa, mutta ydin on kääpiöksi kutistunut.

Äänestä
  • Aito kristitty rakastaa jopa vihollisiaan, kuten Sana opettaa. Sinä olet vihan, katkeruuden ja pahuuden vallassa, sanasi paljastavat mustan sisimpäsi. Jos et tee parannusta ja käänny Jumalan puoleen aidosti, tulimeri odottaa sinua.

    Äänestä

  • Sodoma ja Gomorra on kyllä Venäjä. Sellaista pimeyttä kuin siellä ei ole missään. Kurjia narkomaaneja, prostituoituja, katulapsia aivan valtavissa määrin, mutta onneksi sinne tehdään koko ajan lähetystyötä ja viedään evankeliumia, niin että nämä Jumalalta eksyneet ihmislapset pelastuisivat ja löytäisivät todellisen elämän, Jeesuksen Kristuksen. Lukemattomia on jo pelastunut elämään ja vapauteen. Ja tämänkin Putin haluaa kieltää, koska evankeliumi on pommi, jonka edessä paholainen on täysin voimaton. Jeesus on voittanut kuoleman, Jeesus on voittanut paholaisen. Jeesus on voittanut pahan ja jokainen , joka häneen uskoo on voittajan puolella.

    Äänestä

  • Phaedra kirjoitti:

    Sodoma ja Gomorra on kyllä Venäjä. Sellaista pimeyttä kuin siellä ei ole missään. Kurjia narkomaaneja, prostituoituja, katulapsia aivan valtavissa määrin, mutta onneksi sinne tehdään koko ajan lähetystyötä ja viedään evankeliumia, niin että nämä Jumalalta eksyneet ihmislapset pelastuisivat ja löytäisivät todellisen elämän, Jeesuksen Kristuksen. Lukemattomia on jo pelastunut elämään ja vapauteen. Ja tämänkin Putin haluaa kieltää, koska evankeliumi on pommi, jonka edessä paholainen on täysin voimaton. Jeesus on voittanut kuoleman, Jeesus on voittanut paholaisen. Jeesus on voittanut pahan ja jokainen , joka häneen uskoo on voittajan puolella.

    USA:ssa on enemmän luettelemiasi pahuuksia. Sodomassa ja Gomorassa paloi valo yötä päivää.

    Väisty edestäni sinä Saatana, joka olet ottanut valtaasi tuon Phaedra ihmispolon, vääristänyt hänen silmänsä puolustamaan pahoja tekojasi, kuten kidutuksia ja raiskauksia. Väisty Saatana Jeesuksen nimessä Phaedran sisimmästä!

    Äänestä

  • peittää rakkauden kirjoitti:

    Aito kristitty rakastaa jopa vihollisiaan, kuten Sana opettaa. Sinä olet vihan, katkeruuden ja pahuuden vallassa, sanasi paljastavat mustan sisimpäsi. Jos et tee parannusta ja käänny Jumalan puoleen aidosti, tulimeri odottaa sinua.

    ihmisiä ja kaikkia kadotettuja kurjia ihmisiä, mutta pahaa, syntiä ja demoneita en rakasta. Putinissa on pimeyden henkivalta, siksi Putinin Venäjä on mitä on.

    Äänestä

  • on enemmän kirjoitti:

    USA:ssa on enemmän luettelemiasi pahuuksia. Sodomassa ja Gomorassa paloi valo yötä päivää.

    Väisty edestäni sinä Saatana, joka olet ottanut valtaasi tuon Phaedra ihmispolon, vääristänyt hänen silmänsä puolustamaan pahoja tekojasi, kuten kidutuksia ja raiskauksia. Väisty Saatana Jeesuksen nimessä Phaedran sisimmästä!

    pimeyttä ja täydellistä kurjuutta, kuten voit sen kuvistakin nähdä. Toki USAssakin on pimeyttä, kuten missä tahansa paikassa, mutta niin kauan kun USAn kansan enemmistö on eläviä kristittyjä, niin kauan tällä kansalla on Jumalan siunaus. Tilanne voi toki muuttua, en minä sitä sano.

    Miksi sinä haluat olla häviäjän puolella, miksi et halua olla voittajan, Jeesuksen Kristuksen puolella? Hän on voittanut sen kuoleman ja kadotuksen, joka paholaisellasi on vain ja ainoastaan sinulle annettavanaan, paholainen haluaa vain tuhota sinut. Olet kuoleman joukoissa, et elämän .

    Väisty edestäni sinä Saatana, joka olet ottanut valtaasi tuon Phaedra ihmispolon, vääristänyt hänen silmänsä puolustamaan pahoja tekojasi, kuten kidutuksia ja raiskauksia. Väisty Saatana Jeesuksen nimessä Phaedran sisimmästä! Phaedra, sinä olet Saatana.

    Äänestä

  • huuu! kirjoitti:

    Säälittävä lähimmäisemme iiro yrittää tehdä vihasta ja uskonnosta sekahedelmäkeiton, jossa myrkky on sekoitettu tervettä tekevään ainekseen.

    Jumalan lapsi osaa erottaa nämä kaksi ainesosaa toisistaan, mutta kykeneekö luopio tai maailman ihminen samaan?

    Älä iiro leiki asioilla, joita et kuitenkaan hallitse.

    Oi valitkaa tie, joka Elämään vie!
    Kohta jo päättynyt päivämme lie!

    Äänestä

  • Phaedra kirjoitti:

    Sodoma ja Gomorra on kyllä Venäjä. Sellaista pimeyttä kuin siellä ei ole missään. Kurjia narkomaaneja, prostituoituja, katulapsia aivan valtavissa määrin, mutta onneksi sinne tehdään koko ajan lähetystyötä ja viedään evankeliumia, niin että nämä Jumalalta eksyneet ihmislapset pelastuisivat ja löytäisivät todellisen elämän, Jeesuksen Kristuksen. Lukemattomia on jo pelastunut elämään ja vapauteen. Ja tämänkin Putin haluaa kieltää, koska evankeliumi on pommi, jonka edessä paholainen on täysin voimaton. Jeesus on voittanut kuoleman, Jeesus on voittanut paholaisen. Jeesus on voittanut pahan ja jokainen , joka häneen uskoo on voittajan puolella.

    Kun luen sanojasi, näen edessäni ihmisen, jolla on vilpitön halu toimia Jumalan valtakunnan puolesta.

    Jeesus sanoi yhdestä opetuslapsestaan:

    "Tässä on aito juutalainen, jossa ei vilppiä ole!"

    Ajattelen sinusta Phaedra samalla tavalla!

    Pimeyden voimat hyökkäävät meitä vastaan kuin yössä saalistavat hyeenat, mutta Jumalan voima kykenee varjelemaan Hänen omiaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Säälittävä lähimmäisemme iiro yrittää tehdä vihasta ja uskonnosta sekahedelmäkeiton, jossa myrkky on sekoitettu tervettä tekevään ainekseen.

    Jumalan lapsi osaa erottaa nämä kaksi ainesosaa toisistaan, mutta kykeneekö luopio tai maailman ihminen samaan?

    Älä iiro leiki asioilla, joita et kuitenkaan hallitse.

    Oi valitkaa tie, joka Elämään vie!
    Kohta jo päättynyt päivämme lie!

    Sinä se vasta sopankeittäjä olet, kun yritä yhdistää valkeuden ja hyvyyden pahuuden tekoihin yrittäessäsi puolustaa USA:aa ja väittää sitä valkeuden edustajaksi, vaikka sen harjoittamat kidutukset, kidnappaukset ja muut rikokset ovat pimeyden töitä.

    Olet vajonnut valheellisen sydämesi kanssa pahuuden syvimpiin syövereihin, antaen itsesi Paholaisen palvelukseen, kovettaen sydämesi jatkuvalla, patologisella valehtelulla niin, ettet enää kykene erottamaan hyvää pahasta, vaan yrität esittää pahuuden töitä kuten kidutuksia hyvän teoiksi. Valkeuden lähettiläs ja hyvyyden puolustaja ei harjoita kidutuksia, eikä puolusta niiden tekijää. Sinä olet antanut itsesi pahojen voimien valtaan, tästä on osoituksena kykysi valehdella päivästä toiseen ilman tunnontuskia ja tapasi puolustaa rikoksia ja niiden tekijöitä.

    Äänestä

  • Phaedra kirjoitti:

    ihmisiä ja kaikkia kadotettuja kurjia ihmisiä, mutta pahaa, syntiä ja demoneita en rakasta. Putinissa on pimeyden henkivalta, siksi Putinin Venäjä on mitä on.

    Sinun sydämesi suoltaa katkeruutta ja vihaa. Sinä puolustat kiduttajia ja muita pahuuksien tekijöitä, joten hedelmistäsi sinut tunnistaa Pahan vallassa olevaksi ihmispoloksi. Saatana, väisty edestäni Jeesuksen Kristuksen nimessä ja poistu Phaedra/Hitman-1:n sydämestä!

    Äänestä

  • Phaedra kirjoitti:

    pimeyttä ja täydellistä kurjuutta, kuten voit sen kuvistakin nähdä. Toki USAssakin on pimeyttä, kuten missä tahansa paikassa, mutta niin kauan kun USAn kansan enemmistö on eläviä kristittyjä, niin kauan tällä kansalla on Jumalan siunaus. Tilanne voi toki muuttua, en minä sitä sano.

    Miksi sinä haluat olla häviäjän puolella, miksi et halua olla voittajan, Jeesuksen Kristuksen puolella? Hän on voittanut sen kuoleman ja kadotuksen, joka paholaisellasi on vain ja ainoastaan sinulle annettavanaan, paholainen haluaa vain tuhota sinut. Olet kuoleman joukoissa, et elämän .

    kuvissa näkyi Venäjän kohdalla ja mitä Usan?

    Perustele miten ne ovat jumalan aikaansaannoksia?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kun luen sanojasi, näen edessäni ihmisen, jolla on vilpitön halu toimia Jumalan valtakunnan puolesta.

    Jeesus sanoi yhdestä opetuslapsestaan:

    "Tässä on aito juutalainen, jossa ei vilppiä ole!"

    Ajattelen sinusta Phaedra samalla tavalla!

    Pimeyden voimat hyökkäävät meitä vastaan kuin yössä saalistavat hyeenat, mutta Jumalan voima kykenee varjelemaan Hänen omiaan.

    taistelet hienosti. Ja olet aivan lyömätön väittelijä, taistelet sanan miekalla näiden Iirojen valheita ja pimeyden voimia vastaan.

    Äänestä

USA:ssa on n. 300 miljoonaa asukasta, joten joukkoon mahtuu monia äärimäisyysryhmiä, kuten kommmunisteja, äärimuslimeja, narkkareita ja hihhuleitakin.

Silti se kansojen sulatusuunina on loistava esimerkki moniarvoisesta yhteiskunnasta, jossa valkoihoiset yrittävät noudattaa kristinuskon periaatteita parhaansa mukaan.

Entä Suomessa?

Äänestä
  • Avioeroja
    Aviorikoksia
    Prostituutiota
    Raiskauksia
    Lastenmurhia
    Huumeita
    Alkoholismia
    Pedofiiliaa
    Ihmiskauppaa

    Suomessa kaikista naista paasee paljon vahemmalla rangaistuksella kuin USAssa. Varsinkin jos on vakituinen tyopaikka, niin saa tehda melkein mita vaan ilman seurauksia.

    Äänestä

  • Ei ole kirjoitti:

    Avioeroja
    Aviorikoksia
    Prostituutiota
    Raiskauksia
    Lastenmurhia
    Huumeita
    Alkoholismia
    Pedofiiliaa
    Ihmiskauppaa

    Suomessa kaikista naista paasee paljon vahemmalla rangaistuksella kuin USAssa. Varsinkin jos on vakituinen tyopaikka, niin saa tehda melkein mita vaan ilman seurauksia.

    "Suomessa kaikista naista paasee paljon vahemmalla rangaistuksella kuin USAssa. Varsinkin jos on vakituinen tyopaikka, niin saa tehda melkein mita vaan ilman seurauksia."

    Tuosta päästäänkin siihen, että Suomessa on huomattavan paljon enemmän rikollisuutta, mutta lahjottu poliisi ei viitsi tehdä työtään.
    Ehkä kuitenkin ministerit ovat ainoita jotka saavat tehdä mitä tahansa, ilman seurauksia.

    Äänestä

valo johtuu siitä, että maa kuluttaa valtaosan maailman energiavarannoista, saastuttaa eniten. Laiska kansa polttaa valoa yötä päivää.

Äänestä
  • Kylla suomalaiset ovat patalaiskoja kelloon tuijottajia amerikkalaisiin verrattuna. Olen ollut tyoelamassa molemmissa maissa. Suomessa tehdaa tyota juuri sen verran ettei tule potkuja, ei yhtaan enempaa. USAssa vedetaan pitkaa paivaa ja siita myos palkitaan.

    Äänestä

  • kansa? kirjoitti:

    Kylla suomalaiset ovat patalaiskoja kelloon tuijottajia amerikkalaisiin verrattuna. Olen ollut tyoelamassa molemmissa maissa. Suomessa tehdaa tyota juuri sen verran ettei tule potkuja, ei yhtaan enempaa. USAssa vedetaan pitkaa paivaa ja siita myos palkitaan.

    siirtolaiset. Maan isot esim autofirmat eivät enää pärjää tuottavuudessa amerikassa ja ovat rapakunnossa.

    Äänestä

"Oletteko tulleet ajatelleeksi, että USA on maailman synnin pesä, nykypäivän Sodoma ja Gomorra. Siellä on eniten:"

Vasta väitteet laitan perään.

- Huumeiden käyttäjiä / Ei voi olla, kun maa on sodassa huumeita vastaan.
- Prostituoituja / ovat työttömiä, kun kansakunnan moraali on niin korkea.
- Aviorikoksia / Useimmissa osavaltioissa lailla kielletty, ja ankarat rangaistukset.
- Avioeroja / Useat nuoret tekevät lupauksen kieltäytyä seksistä ennen avioliittoa.
- Pedofiliaa / Se on vain harhaa, kun muualla ei poliisi viitsi tutkia asioita.
- Murhia ja muuta väkivaltaa / Ei voi olla koska rangaistukset ovat ankaria, myös kuolemanrangaistus on käytössä.

Äänestä
  • mielikuvitusta olet käyttänyt noihin vastaväitteisiin, mutta tilastoistahan ne totuudet löytyvät, ja alkuperäiset väittämät ovat faktoja, ei hyvän mielikuvituksen tuotteita.

    Äänestä

  • hyvää,, kirjoitti:

    mielikuvitusta olet käyttänyt noihin vastaväitteisiin, mutta tilastoistahan ne totuudet löytyvät, ja alkuperäiset väittämät ovat faktoja, ei hyvän mielikuvituksen tuotteita.

    Vastaväitteethän ovat tosiaankin pelkkää mielikuvitusta, niihin ei löydy faktaa ainakaan amerikkalaisesta lakikirjasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sodomasta kirjoitti:

USA:ssa palaa valo yötäpäivää aivan samoin kuin Sodomassa ja Gomorrassa paloi. Muutakin yhtäläisyyttä on.

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että USA on maailman synnin pesä, nykypäivän Sodoma ja Gomorra. Siellä on eniten:

- Huumeiden käyttäjiä
- Prostituoituja
- Aviorikoksia
- Avioeroja
- Pedofiliaa
- Murhia ja muuta väkivaltaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu