Jos saisit uusinnan mahdollisuuden täällä Telluksella, niin millaisiin olosuhteisiin, kulttuuriin ja maahan haluaisit inkarnoitua?
Entäpä jos palaat kuvitelmissa taaksepäin, niin missä silloin uskoit/kuvittelit olevasi?
Mihin et mistään syystä haluaisi syntyä?
Voisitko kuvitella syntyväsi vaikkapa täysin erilaiseen universumiin/ aurinkokuntaa, kuin missä nyt olet? Jos, niin millaiseen?
Entäpä jos palaat kuvitelmissa taaksepäin, niin missä silloin uskoit/kuvittelit olevasi?
Mihin et mistään syystä haluaisi syntyä?
Voisitko kuvitella syntyväsi vaikkapa täysin erilaiseen universumiin/ aurinkokuntaa, kuin missä nyt olet? Jos, niin millaiseen?
Vastaukset 44
Vanhimmat
Kaikkien vastanneiden kesken arvomme:
1. Mahdollisen syväjäädytyksen parempaan ajankohtaan, tai itse valitsemalleen aikakaudelle.
(emme vastaa mahdollisesta seuraamuksista)
2. Toisena mahdollisuutena voi saada joko palautuman, taikka aikamatkan sinne menneisyyteen, jota niin kauheesti haluaa.( taikaisin paluuta emme tietty voi taata)
Lisäksi paras kertomus pääsee meediaan ja saa mahtavan kirjallisuuspalkinnon.
Ehkä juuri sinä olet tuleva tieteiskirjailija.
Tätä tilaisuutta ei kannata jättää väliin!
muuttaa nykystä tilaani muuksi, mutta haluaisin kurkata mitä löytyy auringon takaa.
Olisit noin vain valmis sukeltamaan tuntemattomaan maailmaan....?
Millaisena sen kuvitelmissasi näet?
just onkin ,kun kukaan ei tiedä mitä sieltä voisi löytyä. Olisiko siellä ehkä samantyylinen maailma kuin omamme vai jotain muuta, mutta sinne kuitenkin haluaisin mennä. Olisi se ainakin komea loppu meikäläiselle tai sitten ei. :))
Siis melkoinen ylläri, jos se maailma ei tästä Telluksesta juurikaan poikkeaisi.
Ei sitten vaihtaen ainaskaan kummenisi. *köh*
Maapallohan kiertää aurinkoa niin että mehän käydään siellä auringon takana kerran vuodessa..?
samaan aikaan se auringon toinen puoli kiertää kanssa.
Tätä voisi havainnollistaa niin että piirrät autonrenkaaseen pisteen ja kuvitellaan pölykapselia auringoksi, kun rengas pyörii pyörii muukin avaruus samaan tahtiin.
..inkarnaatio on hupsu, minä ainakin olen saanut tarpeekseni yhdestä kerrasta ;)
Jos kuitenkin saisin syntyä uudestaan niin siinäkään ei olisi järkeä jos en saisi siirrettyä siihen uuteen elämääni kaikkea sitä elämänkokemusta jonka olen saanut kerättyä tästä elämästä..
Heitinkin tämän aloituksen enempi kuviitteellisena:D
Voi tämän silti ottaa vakavastikin----halutessaan.
En voi väittää tietäväni, kuinka moni kertakäynnillä
luuleva/uskova selviää yhdellä reissulla ja moniko toisin ajatteleva ramppaa täällä useammin.
Eikai jutussa olisikaan mitään mieltä, eikä loogisuutta, ellei kokemustaan voisi hyödyntää.
Se taas, mikä se meissä se uudelleen inkarnoituva "osuus" on on sinäänsä jo mielenkiintoinen juttu.
Toisaalta myös se, että paljokos ihminen yhdessä elämässä oppii ja viisastuu, puhumattakaan enempää henkisesti kehittymisestä ,,,,,niinpä-----siinäkin on jo pohtimista.
herätä sellaiseen todellisuuteen, kun uskaltaa koskettaa toista uumaan. Ja silloin, siinä samassa, kun kuulee tehneensä väärän arvion ja tuntee olevansa tavallaan tilanteen herra.
Turkki olisi ihan kiva paikka: Demokratia pelaa aivan siististi ja siellä on saunoja.
En haluaisi syntyä alaskaan, koska kohta sitä ei toivo valaskaan.
En myöskään haluaisi syntyä mihinkään sellaiseen universiumiin, missä syödään esimerkisi kalakukkoja tai mustia makkaroita.
Tää kuulostaa siltä ikivanhalta kylkiluu jutulta.
Paitsi, että uuma taas kuulostaa jotenkin mukavammalle. Kaikkea sinä keksitkin)))
olen ajatellut eläväni "väärää" aikakautta. Arvot eivät enää ole kohdallaan ja se vaivaa minua usein. Usein olen ajatellut, monessakin paikassa, että olisi mukava ollut nähdä ja kokea kyseisen paikan elämää 100-150 vuotta sitten (parhaillaan olisin meijerissä). Luultavasti olisn ollut silloin piika, en ymmärrä rahan päälle tässäkään hetkessä.
Jos olisin elänyt keskiajalla euroopassa, olisin mitä luultavammin tullut poltetuksi noitana roviolla - toivottavasti vasta tavattuani edes yhden oikean ritarin. Avalonin usvat olisin halunnut nähdä.
Jos meillä on/olisi "uusinnan mahdollisuus", uskon, että sama tieto on/olisi meissä uudessa syntymässä, kuin mikä on ollut nykyisessä. Meillä on samat edellytykset "tietää" ja ymmärtää, on vain itsestämme kiinni, osaammeko sitä hyödyntää. Näin ollen olisi sama, mihin inkarnoituisi. Tieto on meissä itsessämme, ei ulkopuolella. Emme vain osaa "hyödyntää" sitä.
Tahtoisin/tahdon oppia lisää alkuperäiskansoilta.
Australia, Pohjois-Amerikka, Eurooppa - joku noista, miksei kaikki.
Oletteko lukeneet Luolakarhun Klaanin ja sitä seuraavat teokset, jotka kertovat ihmiskunnan aamuhämäristä n. 30 000 vuotta sitten? Miettineet miltä tuntuisi elää tuon ajan elämää vuoden, kaksi, tai ehkä vain kuukauden - ja sitten palata tähän aikaan?
Oletteko lukeneet kirjan Uljas Uusi Maailma? Miettineet, siihenkö olemme menossa?
Oletteko lukeneet kirjan Fahrenheit 451? Miten kaukana enää olemme tuon kirjan fiktiosta?
jälleensyntymään. Tiedän eläneeni Kreikassa ja Lähi-Idässä. En tahdo Kiinaan tai Afrikan kurjiin osiin. Seuraavaksi ajattelin syntyä jonkun lempeän kennelinpitäjän jalostusurokseksi. Että sillai.
Pelkään pahoin, ettei koiraksi enää ihmisinkarnaation jälkeen pääse. Se rikkoisi tuota evoluution tietieteellisyyttä.
Ei silti ettekö hyvä koiran elämä huonoa ihmiselämää päihittäisi.
Minkäslainen juttu siellä Kreikassa sinulla oli ja hyvinkö pärjäsit Lähi-idässä?
'mie voisin kyllä Kiinaankin mennä ----- siellä on sentään jo ikivanhaa kulttuuria---
toimin lääkintätehtävissä. Lähi-Itä on epäselvempi juttu.
Etkai vaan myrkkyjen kanssa lätränny ja oliko sinulla varma käsi sen veitsen kans?
*tärisee*
läträsin ja käsi oli ku vibraattori.
Puhurix mikä vibraattori on?
Mikä se muuten on?
Se on semmonen täryjyrä mitä rakennustyömailla käytetään esim hiekan tasoitukseen. Sit on semmosia pitkän mallisia vibroja joita käytetään raksalla valuhommissa että betoni saadaan tasaiseksi.
tiesin että tietäisit, ja niinhän sinä tiesitkin.
Taidankin tästä lähtien kysyä sinulta jos en jotain tiedä.
Kiitos.
Elämäni puuna
Kevätkesäisenä päivänä siemenhuppu pässä oikaisin hennon varteni kohti aurinkoa ja tuulta. Mieli täynnä toiveita ja odotuksia kasvoin ja vartuin vuodenaikojen vaihtuessa, venyttäen varttani kohti taivasta ja oksiani kohti vieruskavereitani. Olin päättänyt tulla joulukuuseksi ja ahkeroin kovasti saavuttaakseni sisäänpääsyvaatimukset. Oksani vahvistuivat vuosi vuodelta, neulaseni vihersivät kauniin puhtaina ja latvani oli täydellinen - vain tähteä vailla.
Elämäni muuttui salamaniskusta. Olin seitsemänvuotias, kun eräänä myrskyisenä yönä isoisäni kaatui päälleni. Kaunis latvani taittui ja jäin puristuksiin hänen lahoavan runkonsa alle. Etelänpuoleiset oksani pehmeää sammalmattoa vasten vietin seuraavat vuodet, kunnes sain taas jostain voimia ja sain kasvatettua uuden latvan ja hiljalleen myös oksani alkoivat tehdä uutta neulasta. En ollut enää sama kaunis taimi, oksani olivat toispuoleiset, uuden latvan kasvattaminen oli tehnyt minuun mutkan, joka ei koskaan suoristuisi. Surullisena katsoin juurillani makaavaa isoisääni miettien, miten hetkessä elämä voikaan muuttua. Tuo hetki, salaman kirkas välähdys, oli vienyt isoisältäni elämän ja minulta mahdollisuuden tulla siksi, joksi olisin halunnut tulla. Nyt, muutamaa vuotta onnettomuuden jälkeen, olisin ollut valmis koristamaan ihmiskotia. Oksillani roikkuisi kauniita joulupalloja, sateenkaaren väreissä kimaltavia nauhoja, pienten ihmislasen askartelemia pumpulienkeleitä ja menninkäisystäviäni muistuttavia hassuja punaisia lankatonttuja. Minut olisi kruunattu kauniilla hopeisella tähdellä. Lapset laulaisivat ympärilläni ja runkoni tyveen, siihen, missä aikanaan olisivat olleet juureni, ihmiset olisivat tuoneet suuria ja pieniä nauhoin koristeltuja lahjapaketteja. Minun ei koskaan enää olisi tarvinnut tuntea lumen raskasta painoa oksillani...
Luontoäiti oli kuitenkin varannut minulle toisenlaisen kohtalon.
***
Iän myötä olen saanut ymmärrystä, enkä enää kaipaa kirkkainta kruunua latvaani. Pörröiset ruskeat oravaiset ovat juosseet oksillani ja olen saanut kävyistäni tarjota niille ravintoa. Vastapalvelukseksi ne ovat varmistaneet sukuni jatkumisen ja ympärilläni onkin jo monta taimipolvea jälkeläisiäni. Oksillani on istuskellut tuhansia lintuja, upeampia kuin mitkään lasipallot konsanaan. Olen saanut tarjota pesäpaikkoja oksieni lomassa ja olen kokenut syntymän ilon yhdessä lintuäitien kanssa. Olen saanut katsella poikasten lähtöä maailmalle tuhannet ja taas tuhannet kerrat. Olen ainoa suuri kuusi tällä seudulla, melkein kaikki veljeni ja sisareni vietiin joulukuusiksi jokainen vuorollaan. Minä kasvoin tuon ajan yli, rampana koukkurunkona kukaan ei minua kotiinsa halunnut. Nykyään olen metsän komein puu, latvani on suora, oksat kasvoivat etelän puolelle takaisin ja peittävät pienen kauneusvirheeni.
Ah, miten paljon tiedänkään salaisuuksia! Ihmisnaiset ovat käyneet juurellani kykkimässä ja olen suojannut heitä sateelta puolukkareissullaan. Kuuntelemalla heitä opin myös sen, miten lyhyt elämäni olisi ollut joulukuusena. Vain hetken säihke ja ihailu ja sitten kaikki olisi ollut mennyttä. Neulaseni olisivat varisseet, ja runkoni olisi lopulta päätynyt kasvimaan laitaan variksenpelättimen tukipuuksi.
Ihmismiehet rakensivat kerran oksieni suojaan tehtaan. Vuosia väittivät tiputtavansa korpikuusen kyyneleitä. Ainoatakaan kyyneltä minä en heidän vuokseen vuodattanut, eiväkä hekään, päinvastoin. Miesten vierailut oksistoni suojassa olivat yleensä mitä riehakkaampia ja naurua riitti. Kuuntelemalla heitä opin tuntemaan nekin lähikylän naiset ulkomuodolta, joita en milloinkaan itse metsässä nähnyt.
Tulipa luokseni kerran kaunis nuori tyttö ahdingossaan, halasi runkoani katkerasti itkien. Istui sitten suurimmalle juurelleni, joka hieman on maan pintaa ylempänä, nojasi minuun ja sain tuntea hänen ajatuksensa. Luontoäiti oli antanut hänelle mitä kauneimman lahjan erästä nuorta miestä apunaan käyttäen. Mies oli kuitenkin hänet hylännyt, helvetin kuuseen oli tytön käskenyt, ei ollut lahjan päälle ymmärtänyt. Niin tyttö oli tullut luokseni ja vietti kanssani kokonaisen yön. Aamulla letitti hiuksensa uudelleen ja lähti. Moneen kuunkiertoon en hänsestä kuullut mitään, mutta kun hän saapui, oli hänellä käsivarsillaan pieni nyytti. Nyytin hän laski juurilleni ja halasi minua ja suuteli runkoani. Hänen kasvoillaan karehti hymy. Tyttö kävi sitten luonani usein ja sain nähdä pienokaisen kasvavan ja oppivan elämää. Oksistoni reunamilla kasvavat mustikat ilahduttivat heitä usein annillaan.
Tyvelläni on käyty syömässä eväitä, oksilleni on rakennettu majoja ja pesiä, runkoani pitkin ovat pojanviikarit kiipeilleet. Olen saanut elää pitkän ja rikkaan elämän nähden ja kokien enemmän kuin nuorena taimena olisin osannut haaveilla. Isoisäni makaa edelleen vierelläni, nyt jo osittain maatuneena antaen elinmahdollisuuden monille pienemmille eliöille. Nuo eliöt taas antavat minulle mahdollisuuden elämään. Isoisäni on opettanut minut kunnioittamaan juuriani, ja juureni kunnioittamaan maan antimia. Aikanaan tehtäväni tulee olemaan sama. Muutun isoisäni tavoin maaksi jälleen. Ja jonakin kauniina aurinkoisena aamuna herään pienenä hentona huppupäisenä taimena täyttääkseni osani elämän kiertokulussa.
Uudelleen ja uudelleen.
Sait hymyn ja kyyneleet aikaiseksi, siis aivan ihana kertomus! Kiitos!
Vaikka aloituksessani olinkin lähinnä ajatellut ihmisenä elämistä, niin tämä tarinasi puuna oli suorastaan häkellyttävä ja upeasti kirjoitettu.
Mitään rajoitusta kuvittelulle ei tokikaan ollut edes tarkoituksenikaan tehdä. Toisalta me olemme ihmislajina myös osa tätä koko universumia, miksemme voisi yhtälaisesti samaistaa itseämme myöskin luontoon, niin kuin tässä kertomuksessasi olit erittäin onnistuneesti tehnyt.
Pidin tästä. Tekstisi kosketti, sekä herkkyydessään, lempeydessää, että kirjallisena taiteellisena tuotteena. Tämä sai hymyilemään ja samalla nöyrän kiitollisuuden tunteen luontoa ja maan äitiä kohtaan. Aivan valmis vaikka julkaistavaksi. Kaunis kiitos sinulle!
ihan julkaisukuntoinen :D
Mukavaa, että tykkäsit ja kerroit tykkääväsi. Sain itsekin mukavan alun tälle päivälle :)
kuusen kyyneleetkö ;)?
Kiitos kommentistasi.
Puu."Hankki jo luvan rauhoittaa"Kiertää rauhoitettu teksti nauhan ympärille ja kiinnittää kilven puun juurelle.
Olin aistivinani siinä mukana omaa elämän kokemusta.
Erittäin hieno ja nautittava kertomus.:)
sinulta, kiitos :)
Hmm.. omaa elämänkokemusta... *miettii* ...en tiedä, onko siinä. Ehkä alitajuisesti jotain?
Tarinan kätköistä löytyy kyllä varmaan useampiakin 'opetuksia', joita minuun on matkan varrella tarttunut. Elämänkokemuksia, muttei välttämättä omia ;)
minun puolellani :)
hyvä kertomus ja pakko myöntää että tippa linssiin meinas tulla.
Hihhh..kuinkakohan moni nyt luuli että taasko se akka ilkeilee, kun oli tuollainen otsikko.
Mutta oikeasti, kertomuksesi oli todella hyvä. :))
Kiva, että sinäkin tykkäsit tarinasta. Kiitos kun kommentoit :9
^^ oli pakko vaihtaa tää vastaus, kun huomasin, et olin sotkeutunu vissiin omaan näppäryyteeni ja ymmärtäny ens väärin, sori ^^
ihmettelinkin vastaustasi ja en siksi viittinyt vastata takas. :))
'syntyä uudelleen'? Pitäisi ensin kuolla ja minähän olen kuolematon niin kauan kuin elän.
Eipä sitä pahemmin voi herätäkkään, ellei ensin käy nukkumaan:)))
Islantiin mä saunan rakentaisin,lähteen reunalle tietenkin.
Etelä tai pohjoiselle navalle ei oikein suurta kiinnostusta olisi syntyä.
Erilaiseen universumiin? *Kuvittelee pistää silmät kiinni*
pieni vihreä ukkeli hurauttaa lentävällä lautasella tälle
planeetalle saunanlämmitykseen ja pieni vihreä mummeli
istuu rappusilla vierellä.
Rapsuttaa siinä korvanjuuresta ¤Poks¤
Ei Ei voi kuvitella .:)))
..näyttäisi saunatontun elämälle)))
Oloni on kevyt.Tunnen olevani rakkauden värähtelyssä. Tämä planeetta on Universumin sydämessä. Kaikki ympärilläni oleva on kauneuden ja luovuuden suurta ylistystä.
Meidän ei tarvitse taistella elämisen oikeudesta.
Ravintoa on kyllin ja kaikki tarvittava energia on jokaisen saatavilla.
Voimme luoda pelkästään ajatuksen voimasta. Talomme missä asumme, ovat rakennettu jalokiveä muistuttavista materiaaleista. Emme tarvitse nukkua, vaan lataudumme meditatiivisessa tilassa.
Saatamme harrastaa musikkia, tanssia ja tehdä loistokkaita taide-esityksiä kaikkien nautittavaksi. Rahaa ei tarvitse ansaita, eikä sillä ole mitään merkitystä. Täällä ei ole samankaltaista kilpailua, kuin Telluksella. Kaikki tieto ja taito on yhteistä.
Jokainen voi opiskella haluamiaan asiota. Erityislahjakkuus on arvostettua ja keksinnöillä hyödytetään koko yhteisöä.
Täällä voi olla onnellinen ja vapaa.
Kuitenkin ,jossain syvällä sielussa herää kaipaus.
Se kaipaus virittäytyy tarpeeksi. Tarve muuttuu teoksi.
Tulee päivä, jolloin astun aika-alukseen ja haluan lähteä suureen seikkailuun.
Haluan löytää yhteyden inhimilliseen ihmistodellisuuteen.
Näen sinisen planetaan kaukana Universumissa.
Matkani alkaa. Tällä pitkällä matkalla olen yhä.
:) Pidän teksteistä, joissa lukijalle jää omaa tilaa. Voi käännellä mieltään ja ajatuksiaan - sanojakin, etsien erilaisia vaihtoehtoja. Oikeaa 'ratkaisua' ei ole, vain lukijan oma mielikuvitus antaa rajat -
Mielenkiintoiseksi tarinasi tekee erityisesti se, että matka on valosta ihmistodellisuuteen päin, eikä päinvastoin....
Emmehän tiedä täysin varmasti sitä, mistä olemme lähtöisin. On yhtälaisesti mahdollista. että olisimme olleet, joissain kehityneimillä planetoilla, toisissa Aurinkokunnissa jne.
Kuitenkin tämä Tellus täällä meidän tuntemassa maailmankaikkeudessa on hyvin erityinen paikka. Ehkäpä juuri täällä oleva haastellisuus on yksi vaikuttava tekijä, miksi juuri tänne on halunnut tulla. Koenkin tämän maapallon sellaisena syväkouluutus paikkana.
Vain kokemuksen kautta voi syntyä syvempää ymmärtämystäkin----näin minä sen ajattelen.
:) Tuo sinun ajatuksesi siitä, että olemme täällä ikäänkuin hankkimassa syvempää ymmärrystä jättää avoimeksi kysymyksen Mihin/Miksi. Siis mihin tai miksi sitä tarvitsemme.
Oma ajatukseni taas, että meissä on se kaikki tieto/taito/ymmärrys jo sisäänrakennettuna, ja olemme täällä enemmänkin opettelemassa, miten sitä käytännössä toteutetaan hukkaamatta, jättää avoimeksi täsmälleen saman kysymyksen. Miksi/Mihin sitä tarvitsemme, sitten kun Tellus-jakso on ohi?
No oikeastaan, nyt kun tuon kirjoittamani luin, niin hyvin samantapainen ajatushan meillä on taustalla kuitenkin.
Itse aina ajattelen (kuten joskus olen jo varmaan maininnutkin) että KAIKKI tieto on meissä itsessämme. Se, mitä me täältä Tellukselta oikeastaan etsimme, on keino löytää se tieto. Henkilökohtaisesti uskon, että Luonto, kaikki mitä se sisältää - toiset ihmiset mukaan lukien - on se, mitä oikein hyödyntämällä tuo tieto meissä säilyy/löytyy. Siksi kaikkeen elävään - ja miksei sellaiseenkin, jota me emme koe eläväksi - pitäisi suhtautua samanlaisella kunnioituksella.
Heh.. en ole lukenut teologiaa enkä filosofiaa, joten mitään väitöskirjatasoa 'ajatukseni' eivät ole, tai minulla ei oikeastaan ole taitoa pukea niitä sanoiksi... No, jotain olen ainakin 'löytämäisilläni' :D
*nauraa ääneen omalle keskeneräiselle teoriasoperrukselleen*
..tyhjentävästi vastaamaan tuohon :MIKSI?
Ytälaisesti saattaisi ajatella, että tieto on jo meissä valmiina. Voisi verratata sitä vastasyntyneeseen ihmiseen. Kuitenkin kehittyäkseen pienestä ihmisestä aikuiseksi tarvitaan elämän tuomat kokemukset. Nähdäkseni kehitys ei voi pysyä paikoillaan, eikä myöskään palata menneisyyteen.
Maapallo on vaikea planeetta. Täällä on niin paljon pimeyttä, sotaa, kamppailua, itsekeskeisyyttä jne.
Itse ajattelen tätä suurena seikkailuna, joka kokemuksena opettaa suuremman myötätunnon ja syvällisemmän rakkauden merkityksen.
Yksi viisas ihminen ilmaisi asian näin: Käytyään ja tentittyään tämän planeetan koulutuksen ihmisellä on mahdollisuus tulla universailiksi kansalaiseksi. Eikö tässäkin olisi jo kyllin haastetta?
Näen asian siten, että jokaisella planeetalla (jossa mahdollisesti olemme olleet) on omanlaisensa kouluutusohjelma. On kiinnostavaa kuvitella millainen paikka maapallo mahdollisesti tulevaisuudessa tulee olemaan.
"Ytälaisesti saattaisi ajatella, että tieto on jo meissä valmiina. Voisi verratata sitä vastasyntyneeseen ihmiseen. Kuitenkin kehittyäkseen pienestä ihmisestä aikuiseksi tarvitaan elämän tuomat kokemukset."
Naulan kantaan. Jos vastasyntyneessä on jo KAIKKI, hän tarvitsee juuri muita ihmisiä ja Luontoa (ympäristöä) tietonsa hyödyntämiseen. Miksei tämä koskisi yhtä lailla muutakin, kuin sitä, mitä olemme tottuneet näkemään kasvamisena? Pieni ihminen käyttää kehonsa ulkopuolella olevia ärsykkeitä ja malleja oman sisäisen tietonsa/taitonsa esiintuomiseen. Siis simppeli esimerkki; puhe. Lapsi oppii puheen kuuntelemalla muita, mutta hänessä itsessään on kaikki tarvittava sen toteuttamiseksi. Voisimmeko yhtä lailla siis oppia oravalta jotain? Kyllä. (Varastoi ruokaa) Eläimiltä oppiminen on helppoa. Voisimmeko oppia omenapuulta jotain? Kyllä. (Kasvattaa juurensa kohti vettä, saa juodakseen) Kasvilta oppiminen jo vähän vaikeampaa. Entä voisimmeko oppia kiveltä jotain? Kyllä. (Kivi rannalla hioutuu ajan myötä muodoltaan pehmeämmäksi, me ihmiset kadotamme 'särmämme' määrätynlaisessa ympäristössä) Tai voisimmeko oppia tuulelta jotain? Tottakai! Ihmisethän ovat mestareita säiden ennustamisessa ;) Vai ovatko?
Kysymys kuuluukin? Miten paljon meidän pitäisi kiinnittää huomiota luonnosta, luonnollisesta (alkuperäisestä) oppimiseen sen sijaan, että opimme toisiltamme, ihminen ihmiseltä?
"Maapallo on vaikea planeetta. Täällä on niin paljon pimeyttä, sotaa, kamppailua, itsekeskeisyyttä jne. "
Niin, ettei vaan juuri siksi, että sitä 'syvempää ymmärrystä' tai halua sen etsimiseen/löytämiseen puuttuu niin monelta..
"Itse ajattelen tätä suurena seikkailuna, joka kokemuksena opettaa suuremman myötätunnon ja syvällisemmän rakkauden merkityksen.
Yksi viisas ihminen ilmaisi asian näin: Käytyään ja tentittyään tämän planeetan koulutuksen ihmisellä on mahdollisuus tulla universailiksi kansalaiseksi. Eikö tässäkin olisi jo kyllin haastetta?"
Jospa se 'universaaliksi kansalaiseksi tuleminen' onkin mahdollista vain palaamalla juurille - sinne, mistä kaikki lähtee? Siis itseemme, sisimpäämme, siihen viattomuuden tilaan, jossa meillä ei ole mitään valtaa (vrt. vastasyntynyt)? Tavallaan se, mitä etsimme olisikin yksinkertaisuudessaan kaikki - mutta se ei olisi mitään, ellei sitä ymmärrä.
"Näen asian siten, että jokaisella planeetalla (jossa mahdollisesti olemme olleet) on omanlaisensa kouluutusohjelma. On kiinnostavaa kuvitella millainen paikka maapallo mahdollisesti tulevaisuudessa tulee olemaan."
Tulee mieleen elokuva "Soylent Green". *puistattaa*
Taidan nyhvätä mieluummin ruohonjuuritasolla kuin haaveilla universuminmatkoista :D
..pikemminkin valoisana ja tähän suunnitelmaan luotan, huolimatta kaikista näistä peloitteluista ja
kauhukuvin maalauksista.
Perusteluista tulisi liian pitkä tänne palstalle.
Mutta menkäämme hetkiseksi ihmiskunnan historiaan.
Tuo karvainen ja kömpelö ihmiseksi kehittyvä laji ei tokikaan voinut olla alkujaan täysin valmis. Eli tarvittiin evoluutio, moninaiset mullistukset maapallolla ja se merkillinen tapahtuma, jossa kehitys oli mahdellistettu.
Siltikään emme edes tiedä (ainakaan tieteellisesti) millaisia kaikkia mahdollisia muualta (universumista) tulleita inkarnoitumisia tähän ihmiskehitykseen on kytkeytynyt.
Ajatelkaamme vaikkapa, että maapallokin on osa suurempaa tietoisuutta, henkistä olemusta ja kehittyy yhtärintaa kaikkien täällä elävien lajien kanssa, myöskin sellaisten, joilla ei ole ns. fyysistä muotoa.
Alkaako nyt tuntua kiinnostavalle?
Kuitenkin kaiken kehityksen tulee olla yhteydessä aina johonkin suurempaan sykliin.
Tämänpäivän ihminen syntyy nähdäkseni jo hyvinkin erilaisena, kuin se syntyi joskus hamaassa historiassa. Eikö?
"Ajatelkaamme vaikkapa, että maapallokin on osa suurempaa tietoisuutta, henkistä olemusta ja kehittyy yhtärintaa kaikkien täällä elävien lajien kanssa, myöskin sellaisten, joilla ei ole ns. fyysistä muotoa.
Alkaako nyt tuntua kiinnostavalle?"
Näinhän minäkin asian näen. Juuri siksi aina korostankin kaiken Kunnioittamista. Tarkoitin lähinnä sitä, että minua ei kiinnosta Galaksi-Linnunrata-jne. taso. Keskityn tähän, joka on omalle kohdalleni 'määrätty'. Lähden olettamuksesta, että jokainen meistä on laitettu tähän maapallolle huolehtimaan omasta osuudestaan - joka tietenkin sisältää kanssaeläjien huomioimisen ja itse luonnon kunnioittamisen, siitä oppimisen jne. Jokaisella on 'oma osa' siinä suuressa Jossakin.
"Teoriassani" on valtavia suuria mustia aukkoja, enkä edes yritä väitellä tai perustella omia ajatuksiani mitenkään tarkasti. Olenhan vielä oppilas ;)
Jos evoluutioteorian kannalta asiaa ajattelee.. Voisi olla niin, että koska elämä todellakin on jatkuvaa sykliä, (onko se laajenevaa vai pienenevää, mene ja tiedä), siinä ihmiseksi kehittyvässä karvaisessa ei vielä ollut samoja aineksia kuin meissä nyt. Ne ovat siihen otukseen kuitenkin ajan myötä luonnosta 'oppimalla' ikäänkuin tarttuneet ja siirtyvät aina eteenpäin sukupolvesta toiseen - jolloin siis se tieto, jonka karvainen esi-isäni olisi joutunut opettelemaan, on minuun jo siirtynyt 'valmiina' tietona.
En ole uskonnollinen(uskonnollinen ja henkinen eri asioita), mutta pakkaani hämmentää kovin myös se, että en ole pystynyt/halunnut sulkea pois jonkin Korkeamman olemassaoloa.
..aloitusta kohtaan. Yhtälaisesti tuli sekä huumoristisia, että vakavia keskusteluja.