Onkohan Pente enää OK?

Mielestäni poika sekoilee jo pahemman kerran AB: n harhoissa. Todellisuudessa AB ei enää lue edes palstaanne. Ei ole lukenu 2:een kuukauteen. Eikä siis ole yhtä kuin Pente. Minusta kaikkien muiden tulisi jättää hänen nimimerkkinsä rauhaan joksikin aikaa. Seuraisimme sivusta, onko syytä syvällisempään huoleen hänen kohdallaan.
10377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pentecostal*in Aurora Borealis nimellään kirjoittamat kirjoitukset toivat hänelle elämän tarkoitusta, kun foorumin väki ei suostunut keskustelemaan hänen kanssaan vaan ylenkatsoi häntä, hän päätti keskustella itse itsensä kanssa, siinä näette ettei viisas koskaan jää neuvottomaksi.

Äänestä
  • keskustelemaan itsensä kanssa ja jopa simuloimaan eri persoonallisuuksia, se ei välttämättä ole merkki mielen sairaudesta vaan pikemminkin merkki lahjakkuudesta. Ja kyky ajatella monella eri tavalla tai siihen opetteleminen on päällekin terveelisempää kuin vain yhden putken ajattelumalli. Ei kannata huolestua.

    Äänestä

  • 2Puolustaja kirjoitti:

    keskustelemaan itsensä kanssa ja jopa simuloimaan eri persoonallisuuksia, se ei välttämättä ole merkki mielen sairaudesta vaan pikemminkin merkki lahjakkuudesta. Ja kyky ajatella monella eri tavalla tai siihen opetteleminen on päällekin terveelisempää kuin vain yhden putken ajattelumalli. Ei kannata huolestua.

    >jos joku kykenee keskustelemaan itsensä kanssa>

    Pente ei tietääkseni ole koskaan keskustellut itse itsensä kanssa.

    >...se ei välttämättä ole merkki mielen sairaudesta...<

    Kun ahdasmielisesti ajattelevat uskonnollis-fundamentalistit aivopesevät älyllisesti lahjakkaan nuorukaisen, jota ukkokööri vielä ihaillen säestää, tässä on lopputulos.

    >Ei kannata huolestua.<

    En mahda sille mitään, olen huolestunut.

    Äänestä

Rauhaan jättäminen ei auta paranoijasta ja jakomielitaudista kärsiviä henkilöitä, vain lääkkeet voivat auttaa.

Yritin kyllä varoittaa häntä liiasta uppoutumisesta satujen maailmaan, kun todellisuus ja mielikuvitus maailma joutuvat ristiriitaan, niin mielen vauriot ovat pahoja kuten voimme Penten tapauksesta huomata :P

Niiden henkilöiden jotka kannustivat häntä moiseen, tulisi nyt mennä itseensä ja yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on.

Äänestä
  • ...on luvannut ajaa paranoidian ja jakomielitaudin henkivallat Pentestä ulos...Ovat varmaan jo matkalla, kun eivät täällä rieku. Töihin tosin hekään eivät Penteä saa.

    Äänestä

  • Varma tieto kirjoitti:

    ...on luvannut ajaa paranoidian ja jakomielitaudin henkivallat Pentestä ulos...Ovat varmaan jo matkalla, kun eivät täällä rieku. Töihin tosin hekään eivät Penteä saa.

    Rukous auttaa, onhan sitä viina piruakin rukoiltu pois Matti Nykäsestä oikein isojenkin helluntailais joukkojen voimin, mutta laihoin tuloksin :(

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Rukous auttaa, onhan sitä viina piruakin rukoiltu pois Matti Nykäsestä oikein isojenkin helluntailais joukkojen voimin, mutta laihoin tuloksin :(

    Rukoiluhan on täysin turhaa touhua, koska Jumala tietää muutoinkin mikä ihmiselle on hyväksi. Vielä kummempaa on tuo 'joukkorukoilu'. Eikö Jumala kuulekaan yksittäistä rukousta? Toteutuuko rukous 100 kertaa todennäköisemmin jos rukoilijoita on 100?

    Onhan sitä yritetty masinoida joukkovoimaa esirukoiluun, tarkoitus oli, että suuri joukko ihmisiä rukoilee samanasian puolesta saman aikaan. Heh, jotenkin tuntuu, ettei hellari itsekään usko, että Jumala kuulee, ellei huuda niin perkeleesti.

    Äänestä

  • ...turhaa. kirjoitti:

    Rukoiluahan voi verrata masturboimiseen, kummallakaan ei ole sen kummempaa vaikutusta kuin että tulee itselle hyvä mieli.

    Äänestä

eikä suostu menemään hoitoon vapaehtoisesti!

Äänestä
  • meidän jotka (toistaiseksi) olemme psyykkisesti terveitä tulisi hänet jättää rauhaan eikä pahentaa hänen olotilaansa provosoitumalla ja sekoittamalla entisestään hänen mielentilaansa. Jos Pente luet tämän viestin, saat anteeksi kaiken minun puolestani sekä Auroran puolesta. Hoida itsesi ehyeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunut tarkkaaja kirjoitti:

Mielestäni poika sekoilee jo pahemman kerran AB: n harhoissa. Todellisuudessa AB ei enää lue edes palstaanne. Ei ole lukenu 2:een kuukauteen. Eikä siis ole yhtä kuin Pente. Minusta kaikkien muiden tulisi jättää hänen nimimerkkinsä rauhaan joksikin aikaa. Seuraisimme sivusta, onko syytä syvällisempään huoleen hänen kohdallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu