Onnittelut Kokoomuksen vaalivoitolle!

Onnittelut kokoomukselle vaalivoitosta, joka perustui onnistuneeseen vaalityöhön. Myöskin Niinistön mukaan tuloon, joka sai presidentin vaaleissa pettyneet kokoomuslaiset ja Halosen vastustajat uurnille. Nähtäväksi jää, paraneeko nyt kokoomuksen luvatut olot, lapsiperheille, vanhuksille, koululaisille, ja työttömille ja muille heikossa asemassa oleville. Tulee vero-alet, arvonlisäveron poisto kaupan hyväksi, mutta ei liene ostajien.

Keskusta pääministeripuolue, hankki niukan puolustus voiton, ja sai täten hallitusmuodostus tehtävän keskustalle. Nähtäväksi jää, miten se saa sopimaan oman hallitusohjelmansa kokoomuksen tavoitteisiin.

Demarit saa ottaa tappionsa omaan piikkiinsä. Tappio muodostui ensiksi huonosta asenteesta puolustamaan paikkojaan. Toiseksi,SAK:n kommunistien kanssa yhdessä laadittu porsasteluvaalimainos kääntyi heitä itseään vastaan. Kolmanneksi, demarit kompastuivat heille suunniteltuun Luhtas-ansaan. Se oli hyvin ajoitettu ja hyvin suunniteltu. Ja neljänneksi, äänestys prosentti oli alhaisin vuosiin. Nukkujista olisi voinut demarit saada itselleen tukijoita.

Voittajista, perussuomalaiset kahdella lisäpaikallaan tulevat röyhistelemään rintojaan ja vaatimaan hallituspaikkaa. Mutta ei sillä edustaja laadulla ole sinne muilla mahdollisuutta, kuin itse Soinilla. Jos Halme lähti, niin Veltto tuli. Olisi ollut puolueelle parempi jos häntä ei olisi otettu mukaan. Populistisyys vain lisääntyi perussuomalaisissa.

Olen demariäänestäjä ja sanon kuin entinen Jussi, vaalit on käyty ja pulinat pois.
0118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Papparainen kirjoitti:

Onnittelut kokoomukselle vaalivoitosta, joka perustui onnistuneeseen vaalityöhön. Myöskin Niinistön mukaan tuloon, joka sai presidentin vaaleissa pettyneet kokoomuslaiset ja Halosen vastustajat uurnille. Nähtäväksi jää, paraneeko nyt kokoomuksen luvatut olot, lapsiperheille, vanhuksille, koululaisille, ja työttömille ja muille heikossa asemassa oleville. Tulee vero-alet, arvonlisäveron poisto kaupan hyväksi, mutta ei liene ostajien.

Keskusta pääministeripuolue, hankki niukan puolustus voiton, ja sai täten hallitusmuodostus tehtävän keskustalle. Nähtäväksi jää, miten se saa sopimaan oman hallitusohjelmansa kokoomuksen tavoitteisiin.

Demarit saa ottaa tappionsa omaan piikkiinsä. Tappio muodostui ensiksi huonosta asenteesta puolustamaan paikkojaan. Toiseksi,SAK:n kommunistien kanssa yhdessä laadittu porsasteluvaalimainos kääntyi heitä itseään vastaan. Kolmanneksi, demarit kompastuivat heille suunniteltuun Luhtas-ansaan. Se oli hyvin ajoitettu ja hyvin suunniteltu. Ja neljänneksi, äänestys prosentti oli alhaisin vuosiin. Nukkujista olisi voinut demarit saada itselleen tukijoita.

Voittajista, perussuomalaiset kahdella lisäpaikallaan tulevat röyhistelemään rintojaan ja vaatimaan hallituspaikkaa. Mutta ei sillä edustaja laadulla ole sinne muilla mahdollisuutta, kuin itse Soinilla. Jos Halme lähti, niin Veltto tuli. Olisi ollut puolueelle parempi jos häntä ei olisi otettu mukaan. Populistisyys vain lisääntyi perussuomalaisissa.

Olen demariäänestäjä ja sanon kuin entinen Jussi, vaalit on käyty ja pulinat pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu