Oikeudenmukaisuus Voitti - Onnea Suomelle!

Vaalit osoittivat Keskustan politiikan olevan turvallisuuden jatkuvuuden tae. Jo toistamiseen Keskusta on maan suurin puolue ja lähtee vetämään hallitustunnusteluja. Hallitusvastuussa olevana Keskustan suurimman puolueen uhka ei koskaan ollutkaan todellista. Eduskuntapaikkojen vaihtelu kuuluu suurimman puolueen normaaleihin vaalien tuomiin asioihin, Keskusta on sen aina hyväksynyt.

Kokoomuksen onnena oli Sauli Niinistö. Niinistöä kannatetaan ylii puoluerajojen, ihan kuten SS -demillä oli aikoinaan Martti Ahtisaari. Sen sitten SS -dem savusti ulos. En tiedä onko sitä enää tarvetta puhua sen enempää. Ei ole salattavaa se asia, että Niinistö pitää Suomen arvoja aina etusijalla - ja se näkyi myös tuloksessa.

Kokoomus ohitti SS -demin, sen oli vaalien merkittävin asia, ja hyvä sellainen, ja se antaa eväät porvarihallitukseen. Se merkitsisi sitä että Koti - Uskonto -Isänmaa -arvot nostetaan esiin. Erityisesti uskonnon merkitystä SS -dem (Halonen ja Arajärvi) on ajanut alas, jopa pilkka-asteelle. Nämä arvot luovat perustan oikeudenmukaisuuden kasvuun.

SS -dem ei onnistunut SAK:n voimalla tulemaan voittoon, ei lähellekään. Ihmeellisintä yhtälössä on se että SAK:lla on jäseniä miljoona ja SS -demin äänimäärä oli hieman puolet tuosta. Mainonta ja jäsenten määräkin ovat maononn tuomia bluffeja. Sen Metsien Mies on aina tiennyt.

Perussuomalaisia on aina pidetty ääripuolueina ja media sitä rummuttaa. He olivat vaalien SUURIN voittaja, ja media ei edelleenkään halua sitä tunnustaa, erityisesti SS -demin hallinnoima YLE. Mielestäni heitä on kuunneltava myös hallitusta muodostettaessa, ja vielä vakavasti.

Suomen hyvinvointi rakentuu vain työtä tekemällä!
3237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Otsikossa kaikki

Äänestä
  • Luojan kiiton, olen lukuisissa viesteissä aina aina sanonut olevani puolueeton. Ja sitä myös todella olen.

    Maan politiikkaa tulee seurata, sen vastuullisia hallituksia tulee voida myös kritisoida, vaikkakaan se ei saa olla perimmäinen tarkoitus. Olen katsonut SS -demin ja SAK:n syleilyä, se rehellisesti sanottuna kuvottaa. Olen tuonut tätä julki.

    Olen pyrkinyt nostamaan heikko-osaisten asioita pöydälle - joskus onnistuenkin. Lukuisat työntekijöiden potkut ja kahtiajaon vaara, hyväosaisten ja heikkojen, on ollut todellista. Sanoi Kokoomuksen ajavan raa'an rahan etuja, ei heikkojen, siinä olen ollut oikeassa. Yleensä en mainitse henkilöiden nimiä, muiden kuin päättäjien, niin kysyin oikeutetusti kuinka monta kertaa olette esim. nähneet vuorineuvokset Jere Lahden ja Martin Saarikankaan olevan työttömien luona? Ja miten kävikään, kumpikaan ei päässyt eduskuntaan! Ehkä joku oli kanssani samaa mieltä sittenkin.

    Kokoomuksen tulos on hyvä, suorastaan erinomainen keskusta-oikeistoasioiden eteenpäin viemiseen. Vasemmisto menetti 10 paikkaa, Suomi ei halua enää punaisina hehkuvia jarruja.

    Aavistelin tällaisen tuloksen tulevan, vaikkakaan en tiennyt sitä. Tästä on hyvä kaikkien lähteä!

    Äänestä

sen, että Keskusta ottaa huomioon muutkin voittajat kuin Kokoomuksen. Uskon Matti Vanhasen pystyvän tähän! Se on vähintä, mitä nyt voidaan odottaa myös äänivyöryn saaneelta Kokoomukselta, myös MUUT voittajat on huomioitava! Tarkoittaa: Perustuslaillisia ja Vihreitä!

Tietysti pahoittelen vasemmalla olevien häviötä. Sateenkaari ilman punaista väriä ei ole kaunis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metsien Mies kirjoitti:

Vaalit osoittivat Keskustan politiikan olevan turvallisuuden jatkuvuuden tae. Jo toistamiseen Keskusta on maan suurin puolue ja lähtee vetämään hallitustunnusteluja. Hallitusvastuussa olevana Keskustan suurimman puolueen uhka ei koskaan ollutkaan todellista. Eduskuntapaikkojen vaihtelu kuuluu suurimman puolueen normaaleihin vaalien tuomiin asioihin, Keskusta on sen aina hyväksynyt.

Kokoomuksen onnena oli Sauli Niinistö. Niinistöä kannatetaan ylii puoluerajojen, ihan kuten SS -demillä oli aikoinaan Martti Ahtisaari. Sen sitten SS -dem savusti ulos. En tiedä onko sitä enää tarvetta puhua sen enempää. Ei ole salattavaa se asia, että Niinistö pitää Suomen arvoja aina etusijalla - ja se näkyi myös tuloksessa.

Kokoomus ohitti SS -demin, sen oli vaalien merkittävin asia, ja hyvä sellainen, ja se antaa eväät porvarihallitukseen. Se merkitsisi sitä että Koti - Uskonto -Isänmaa -arvot nostetaan esiin. Erityisesti uskonnon merkitystä SS -dem (Halonen ja Arajärvi) on ajanut alas, jopa pilkka-asteelle. Nämä arvot luovat perustan oikeudenmukaisuuden kasvuun.

SS -dem ei onnistunut SAK:n voimalla tulemaan voittoon, ei lähellekään. Ihmeellisintä yhtälössä on se että SAK:lla on jäseniä miljoona ja SS -demin äänimäärä oli hieman puolet tuosta. Mainonta ja jäsenten määräkin ovat maononn tuomia bluffeja. Sen Metsien Mies on aina tiennyt.

Perussuomalaisia on aina pidetty ääripuolueina ja media sitä rummuttaa. He olivat vaalien SUURIN voittaja, ja media ei edelleenkään halua sitä tunnustaa, erityisesti SS -demin hallinnoima YLE. Mielestäni heitä on kuunneltava myös hallitusta muodostettaessa, ja vielä vakavasti.

Suomen hyvinvointi rakentuu vain työtä tekemällä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu