Eikö olekin

Kiintoisaa, että adventismin teologiassa ei painoteta uudenkuun eikä lehtimajajuhlan vieton tärkeyttä eikä uhraamistakaan vaikka näiden VT:n profeetallisten tekstien mukaan Mooseksen lain juhlia vietetään universaalisesti ajan lopussa ja Jumalan luomassa uudessa maailmassa. Mutta ei näistäkään teksteistä löydy tukea sille opille, että sapatin pitäminen olisi voimassa uuden liiton aikana. Luonnollisesti VT:n profeetat puhuivat sapatin ja uudenkuun sekä muiden juhlien pitämisestä, koska he elivät vanhan liiton aikaa, jolloin ko. juhlat olivat pakollisia vietettäviksi. Kirkon kannalta on oleellista se, miten UT:ssa on vanhan liiton ennustukset tulkittu.

UT:n puolella ei kirjoituksissa koskaan viitata noihin sapatinvietto-profetioihin, eikä tehdä sellaista tulkintaa, että seurakunta viettäisi lopun aikana tai Jumalan valtakunnassa sapattia ja uuden kuun juhlaa. Katso Ilm. 21-22 kuvauksia uudesta taivaasta ja maasta. Sapattia, uudenkuun päivää tai lehtimajanjuhlaa ei sieltä löydy. Ei myöskään merta, ei yötä eikä aurinkoa eikä kuuta uuden Jerusalemin valonlähteinä eikä mitään temppeliäkään, vaikka VT:n profetioissa temppeli esiintyikin (Hes. 40-48). Miten ja miksi ihmeessä vietettäisiin Jumalan valtakunnassa Jes. 66 ennustamaa "uutta kuuta", kun kuuta ei ole ja muutenkin on ikuinen päivä, joten ei siis ole mitään kuun vaiheitakaan?. Samalla tavalla olisi mahdotonta viettää sapattia uudessa Jerusalemissa, koska sehän edellyttäisi 7-päiväistä viikkoa ja vuorokauden vaihtelua (sapattiahan vietetään "illasta iltaan"): Jumalan valtakunnassahan ei ole kuin yhtä ainoaa jatkuvaa päivää!
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joka hylykää Mooseksen laen, niin armotta kuolemaan ja ken vielä polokoo armon henkee, niin turhaa kolokuttelee taevaan porttiloit.
Sittee se UT, kirjottelee..

Äänestä
  • Eihän sellaista voi hyljätä, jota ei ole koskaan otettukaan noudatettavaksi. Ja Paavalikin kertoo miten tuohon voi tulla velvoitetuksi.Galatalaiskirje:
    5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.----- ja advarit sanovat täyttävänsä kaiken lain! mutta! Heiltä puuttuu ympärileikkaus. Miten lain täyttäminen voi olla täydellistä täyttämättä koko lakia. Kyllä Paavalin puheesta käy selville, että kaiken lain täyttämisen edellytys tulee yhdessä ympärileikkauksen kanssa. Ja samalla käy sekin tuosta selville, että jos ympärileikkauttaa itsensä, hänellä ei ole laki muuttunut pilkunkaan vertaa, vaan on niin voimassa kuin Jeesus sanoo sen häneltä jääneen (juutalaisille). Ja ympärileikatun tulee tulla juutalaisen hallinnan alamaiseksi Leeviläisistä säädetyllä tavalla. Sekin kuuluu pilkkujen ennallaan pysymiseen. Eikä adventistit käy sapattisin synagoogassakaan kuulemassa juutalaisia kirjoitusten tulkintoja. Siinäkään he eivät tee edes Jeesuksen esimerkin mukaankaan. Eivät myöskään Paavalin esimerkin mukaan.Ap.t.13:14 Mutta he vaelsivat Pergestä eteenpäin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan; ja he menivät synagoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat.

    Äänestä

  • ei tässä mitään hyljätä kirjoitti:

    Eihän sellaista voi hyljätä, jota ei ole koskaan otettukaan noudatettavaksi. Ja Paavalikin kertoo miten tuohon voi tulla velvoitetuksi.Galatalaiskirje:
    5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.----- ja advarit sanovat täyttävänsä kaiken lain! mutta! Heiltä puuttuu ympärileikkaus. Miten lain täyttäminen voi olla täydellistä täyttämättä koko lakia. Kyllä Paavalin puheesta käy selville, että kaiken lain täyttämisen edellytys tulee yhdessä ympärileikkauksen kanssa. Ja samalla käy sekin tuosta selville, että jos ympärileikkauttaa itsensä, hänellä ei ole laki muuttunut pilkunkaan vertaa, vaan on niin voimassa kuin Jeesus sanoo sen häneltä jääneen (juutalaisille). Ja ympärileikatun tulee tulla juutalaisen hallinnan alamaiseksi Leeviläisistä säädetyllä tavalla. Sekin kuuluu pilkkujen ennallaan pysymiseen. Eikä adventistit käy sapattisin synagoogassakaan kuulemassa juutalaisia kirjoitusten tulkintoja. Siinäkään he eivät tee edes Jeesuksen esimerkin mukaankaan. Eivät myöskään Paavalin esimerkin mukaan.Ap.t.13:14 Mutta he vaelsivat Pergestä eteenpäin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan; ja he menivät synagoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat.

    Älä sie minnuu viärän kirkon kääjäksi sohi, sitteerasin vaen muististani uuventestamentin puolta tuohon alakukirjotukseen.
    Mulla yksi tuttu sitteeraa minulle sannaa ja vaekka siitä, että naenen olokoon kirkossa hilijaa ja piste. No minnää myös luven sannaa samalla mitalla ja laetan siihen píste. Ei sen kummenpaa.
    Paavali sen on täänkin kirjan mukkaan haastanu.
    Eli kaevahan ruamattusi essiin ja hebrealaiskirjeessähän se seisoo.
    luku 10.

    Ootahan kun otan lasit piähän.
    24. ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
    25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
    26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
    28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
    29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
    30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."

    Eli Paavali tuon tuo essiin.

    jakkeet 28 ja 29.
    ja piste. Hylykää jottain niin selevä loppu on kuoleman portit sekä vielä ruakempi kun hylykää Jumalan Pojan. Eli hirveen vähän tuota valintamahollista meille on annettu.

    Jos sinusta tuntuu, että vanhantestamentin puoli ei kuulu ollenkaan uskontien kulukijalle niin repäse hyvä mies tuo sivun kohta uuvestatestamentista poes, siinä on liian paenava kohta sitä lukkee.

    Tienviitan hommaahan se on, oekeen tiivistettynä.
    Rakkavuus Jumalaa ja lähimmäisen elämän kontrahtiin.

    Sitten perillä kun valakeuven eessä ollaan ja Hän joka on tahtonsa antanut myös Iisrael kansalleen valakeuveksi tielle ja erottumaan muista epäuskon vaeltajista, niin sitä Jumalan tahtoo häpeet ja poes halluut panna, niin joovut omalla tavallaan vastatuuleen Taevaan Isän kanssa.
    Kunnian Kuningas halluu meijän vielä tännäänkin erottuvan mualimasta ja mittee parempi, niin ohjeet on aena eessä. Meitin syvän on niin ryppynen, ettei siitä mittapuikkoja löyvy, ellei ne ole annettu armon tien kulukuun.

    Äänestä

  • ei atventisti vuan kansanki... kirjoitti:

    Onneksi olkoon! Tunnistin sinut aidoksi adventistiksi, joka ei ymmärrä kirjoitusten päälle mitään. No ei se mitään, kun sattui olemaan apu paikalla. Mutta mites olisi käynyt jos en olisi sattunut vilkaisemaan? oikein karmaisee ajatellakin! Asiassa on kyseessä jokseenkin samanlainen tapaus kuin mistä "timokarppi" täällä kertoo varsin asiaatuntevasti;http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000024699289 ////lainaan siteeraamaasi kohtaa;"28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
    29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!"" Aina pitää ottaa huomioon se mistä tekstissä on kyse. Paavali puhuu Mooseksen hylkäämisestä esimerkkinä. Vertauskuvallisesti. Ja rinnastaa sen Uuden liiton tilanteessa Kristinuskoon kuuluviin asioihin. Paavali ei siis puhu niille Mooseksen hylkäämisestä, joilla Moosesta ei oltu annettukaan, vaan juutalaista lainalaisuutta käytetään esimerkkinä, joka siirretään vastaavaan asiaan kristinuskossa. Mikäli pitäydyt siinä käsityksessä jota omassa viestissäsi viljelit, et ole ottamassa oppia Paavalin opetuksesta oppiaksesi, vaan puolustellaksesi harhaanjoutunutta uskontoasi sen virhetulkinnoissa.

    Äänestä

  • olet aito a-i kirjoitti:

    Kyl mää oon kansankirkon ihmisii. En olisi muutes viime laavantaina luterilaisen kirkkoni papin kans, yht´aikaa ollut yhteisvastuu asialla.
    Minulle on sunnutai-Jumalanpalvelukset tärkeitä, ym. yhteevet. Ei minuu ajatuksineni kukkaan atventisti ottasi varmaan tuppaasakkaa, haesisin varmaan possunkäristykselle. Sattu vuan tuo Raamatunpaikka pilikahtammaan mieleeni ja aenakin minulle on Raamatusta sen kokonaesuuvet rakkaeta.
    Mitä mie noitten kirjotusten piälle ylleensä ymmärrän, koetan paremminkin sisällein niitä suaha, ettei jäesi piällimmäiseksi johonki ja onhan mulla varraa antaa myöten jos oon väiärässä.
    Et silleen, täältä kannonnokasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmeellistä? kirjoitti:

Kiintoisaa, että adventismin teologiassa ei painoteta uudenkuun eikä lehtimajajuhlan vieton tärkeyttä eikä uhraamistakaan vaikka näiden VT:n profeetallisten tekstien mukaan Mooseksen lain juhlia vietetään universaalisesti ajan lopussa ja Jumalan luomassa uudessa maailmassa. Mutta ei näistäkään teksteistä löydy tukea sille opille, että sapatin pitäminen olisi voimassa uuden liiton aikana. Luonnollisesti VT:n profeetat puhuivat sapatin ja uudenkuun sekä muiden juhlien pitämisestä, koska he elivät vanhan liiton aikaa, jolloin ko. juhlat olivat pakollisia vietettäviksi. Kirkon kannalta on oleellista se, miten UT:ssa on vanhan liiton ennustukset tulkittu.

UT:n puolella ei kirjoituksissa koskaan viitata noihin sapatinvietto-profetioihin, eikä tehdä sellaista tulkintaa, että seurakunta viettäisi lopun aikana tai Jumalan valtakunnassa sapattia ja uuden kuun juhlaa. Katso Ilm. 21-22 kuvauksia uudesta taivaasta ja maasta. Sapattia, uudenkuun päivää tai lehtimajanjuhlaa ei sieltä löydy. Ei myöskään merta, ei yötä eikä aurinkoa eikä kuuta uuden Jerusalemin valonlähteinä eikä mitään temppeliäkään, vaikka VT:n profetioissa temppeli esiintyikin (Hes. 40-48). Miten ja miksi ihmeessä vietettäisiin Jumalan valtakunnassa Jes. 66 ennustamaa "uutta kuuta", kun kuuta ei ole ja muutenkin on ikuinen päivä, joten ei siis ole mitään kuun vaiheitakaan?. Samalla tavalla olisi mahdotonta viettää sapattia uudessa Jerusalemissa, koska sehän edellyttäisi 7-päiväistä viikkoa ja vuorokauden vaihtelua (sapattiahan vietetään "illasta iltaan"): Jumalan valtakunnassahan ei ole kuin yhtä ainoaa jatkuvaa päivää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu