Miksei yhteiskunnasta voi erota?

erotkaa!

Miksei yhteiskunnasta voi erota. Eli jos eroaisi ei tarttisi käydä peruskoulua eikä armeijaa eikä maksaa veroja lapsiperseille. Miksi VAPAANA SYNTYNYT ihminen pakotetaan elämään osana yhteiskuntaa? Ajatelkaa kuinka mukavaa se olisi!

88

9064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Villi ja Vapaa!

      Tottakai yhteiskunnasta voi erota!

      Se tapahtuu seuraavasti:
      1) Liftaa esimerkiksi nelostietä aina jonnekin Kainuun tietämille. Hyppää tienreunaan jossakin keskellä ikimetsiä halkovia teitä.
      2) Ota kaikki vaatteesi pois (et sinä niiden puuvillaa kylvänyt/korjannut/tehnyt langaksi, joku yhteiskunnassa teki sen, joten et saa niitä mukaasi yhteiskunnan ulkopuolella). Samoin kaikki työkalut, korut, kemikaalit ym.
      3) Kävele metsään. Nyt olet täysin yhteiskunnasta eronnut yksilö. Ai niin, älä jätä kenellekään viestiä minne olet mennyt, jotta yhteiskunta ei tulisi etsimään. Se on niin perhanan huolehtiva.
      4) Anna jonkun marjanpoimijan löytää puhtaaksi kalutut luusi jostakin metsästä. Yhteiskunta valitettavasti tulee luultavasti repimään vapaat jäännöksesi metsästä. Mutta ajattele asiaa näin: Sen kaksi viikkoa tai alle, jonka selvisit, olit eronnut yhteiskunnasta.

    • Daider

      Pakko kysyä. Jos eroat yhteiskunnasta, niin mitä sinä sitten teet? Millä elät?

      • jayjay782

        pimeillä tuloilla.

      • TervemenoaVilliJaVapaa

        No, ethän sinä silloin ole oikeasti eronnut yhteiskunnasta?

        Lisäksi, kun et käynyt koulua et osaa lukea ja pimeitä töitäkään ei tahdo löytyä lukutaidottomalle luuserille!

        Kyllä se Kainuun metsä on sinulle parempi ratkaisu!

      • vapaaaaana

        itse olen elnyt koko elämäni yhteiskunnasta erillään niin paljon kuin se on ollut mahdollista. olen 60v. palkkatyö ei ole ikinä maistunut. armeijan kävin ja olen kessu,mutta minut olisi ollut halvinta laittaa heti eläkkeelle kun synnyin. olen vain ottanut yhteiskunnalta ja elänyt metsän antimilla ja työttömyys ym korvauksilla ja nyt pienellä eläkkeellä. ei ole ollut helppoa ,mutta VAPAUS on aatteista suurin. minua ei voi toinen ihminen määrätä,mutta sairaalan palvelut olen ottanut ilolla vastaan,jotta voin taas elää vapaasti ja herätä ja nukkua milloin huvittaa.

    • eroamme yhteiskunnasta

      niin sitten voin tappaa sinut eikä siinä ole objektiivisesti ajatellen mitään väärää, koska yhteiskunnan ulkopuolella oikea ja väärä lakkaavat olemasta.

      • jayjay782

        eikös ihmisen kuulu olla inhimillinen joten miksi tappaisit?
        mitä siitä hyödyt?
        eri asia toki jos olet vihamies mutta ei anarkiassakaan kaikki
        toisiaan tappaisi.

      • Anonyymi

        Yhteiskuntako määrää sinun mielestäsi mikä on oikein ja mikä väärin 😉
        Yhteiskunta pitää kyllä huolen eliittikansalaisistaan, heikompiosaisista se ei välitä 🤔

    • Variksen jalka

      Oon pohtinu ihan samaa. Ku ihminen niminen elukka syntyy tänne maan päälle, se on sillo nähtävästi heti yhteiskunnan silmissä velvollinen osallistuu tähä koko helveti oravanpyörään, on osallistuttava koko pyrökratiaan, mennä armeijjaa... eiii.

      Mää oon miettiny että jos menis mettää asumaa, eli menis eräjormailee mettää niinku ois erakko, koittas aina olla enempi ja enempi päiviä putkee metässä. Mutta kun koittaa mennä sinne asumaan nii jos rakentaa joku majan/kodin heti on maaomistaja valittamassa ku saa tietää ja laittaa matalaks sen majan,ku se muka omistaa se metsän, tai sitte täytyy ruveta maksaa jotai kiinteistö veroo siitä mökistä jos ostaa sen maan, eli sitte on osallistuttava työhön ja maksettava valtiolle veroo... eii.

      Jos koittaa luonollisesti ottaa ruokaa metästämällä niinku on iät ja ajat tehty elääkseen, (no nykyään se on menny urheiluks metsästäminen jota ei voi ymmärtää urheiluna, eluka tappamista.) nii seki on laitonta ei saa toise metsästä mennä hakee ruokaa elääkseen. yhteiskunta vetää kyllä nii kauhee voimakkaasti mukaa että ei oikee keksi mitä tekis. ite ku metsästäs niin pienemmän tuskan se vielä aiheuttas eläimelle ku hakee kaupan tiskiltä joka on tehomaataloudella tuotettu, se ainoa tarkotus on ollu elää jossai laitoksessa koko elämä vaan ihmisen ruuaks. ite ku saalistais nii sillä elukalla on normaali elämä ja sit se muutama sekuntti ku se kuolee on tuskaa.

      Mutta joo, tällänen oravan pyörä tää yhteiskunta on, meistä tehää raha koneita.

      • jayjay782

        kuin omia ajatuksiani..

      • Anonyymi

        Hienosti kiinteytetty.

    • hiton helppoa.

      Koulusta lintsasin niin paljon kun voin, muuten vain kulutin koulun penkkiä ja unelmoin. Armeijasta sain vapautuksen, koulutusta ei ole ja veroja en maksa omasta pussista sillä elän tuella - eli olen loinen, ja vitun vapaa!:)

      • Daider

        Eli et ole eronnut vaan kuppaat meidän muiden töiden hedelmiä ja kehtaat ylpeillä sillä?

      • töitä
        Daider kirjoitti:

        Eli et ole eronnut vaan kuppaat meidän muiden töiden hedelmiä ja kehtaat ylpeillä sillä?

        tekee,viisas pääsee vähemmällä!

      • Daider
        töitä kirjoitti:

        tekee,viisas pääsee vähemmällä!

        Tuommoinen tukiaisten varassa eläminen ei ole yhteiskunnasta eroamista, päinvastoin silloin nimenomaan on yhteiskunnasta riippuvainen. Kuvittelet lenteleväsi vapaana taivalla, jos katsoisit alas näkisit sen turvaverkon jonka varassa kellut.

      • saunan takana
        töitä kirjoitti:

        tekee,viisas pääsee vähemmällä!

        ja kompostiin

      • variksen jalka

        Nii ne yhteiskunnan herrat on tämmöse oravan pyörä kehittänyt.

        mää oon unelmoinu kans tollasesta myös yhteiskunnan elättinä elämistä, vois olla iha mukavaa. Ku nykyää ei millään yhteiskunnan työllä oo mitää muuta merkitystä ku ne tuottaa vaan rahaa, ei oo väliä aiheutaako ne surua ja onko ne omasta mielestä oikein.

        Samaan aikaan puhutaan ilmaston muutoksesta ja pitää vähentää saasteita. Sitte samalla että on tuotettava rahaa entistä enemmän, kasvava talous pitää olla, jee.

        Mite sait vapautuksen armeijasta ? oon miettiny samaa mite ite sais.

    • Viivissä ja Wagnerissa, á la Juba. Sieltähän sinäkin idean sait.

    • erotkaa!

      Yhteiskunnasta eronneet työskentelisivät ja toimisivat kuin muutkin mutta eivät kävisi kouluja eikä armeijaa eivätkä maksaisi veroja. Näin heillä ei olisi oikeutta myöskään toimeentulotukeen ja muihin tukiin ja avustuksiin eikä kunnalliseen terveydenhoitoon. Mahdolliseen työttömyyteen varauduttaisiin ostamalla varastoon esim. säilykkeitä ja näkkileipää. Terveyden vaaliminen tulisi omaksi velvollisuudeksi. Näin ei tarvitsisi käydä kalliissa yksityislääkäreissä.

      • koita olla käyttämättä

        vaikka esimerkiksi, katuja valoineen ja puhdasta vettä tai viemärointiä. Ei yhteiskunnasta eroaminen noin vaan onnistu jos ei muuta korpeen asumaan.

      • erotkaa!
        koita olla käyttämättä kirjoitti:

        vaikka esimerkiksi, katuja valoineen ja puhdasta vettä tai viemärointiä. Ei yhteiskunnasta eroaminen noin vaan onnistu jos ei muuta korpeen asumaan.

        Siinä voisi kyllä vähän joustaa jotta maksaisi kunnan(kunnon) miehille vähän "ahkeruusrahaa" viemäreistä ja kaduista jne.

      • Kidding
        erotkaa! kirjoitti:

        Siinä voisi kyllä vähän joustaa jotta maksaisi kunnan(kunnon) miehille vähän "ahkeruusrahaa" viemäreistä ja kaduista jne.

        Jos et kuulu yhteiskuntaan, sinulla ei voi olla mitään henkilöpapereita eikä osoitetta, olet irtolainen ja joudut vankilaan. Ellet halua tätä, niin sinun täytyy muuttaa johonkin muuhun maahan, jossa ei näillä henkilöllisyyspapereilla ole niin nökön nuukaa.

        Yksi toinen juttu: Jos talosi tai jokin muu majapaikkasi alkaa palaa, niin kuka sammuttaa sen. Tai jos sammuttaa, niin joudut itse maksamaan. Entäs jos katkaiset kinttusi tai kallo halkeaa, oletko voinut niitä ehkäistä ennalta, kuten väitit terveyttä voitavan hoitaa.

      • Tai rahaa??
        erotkaa! kirjoitti:

        Siinä voisi kyllä vähän joustaa jotta maksaisi kunnan(kunnon) miehille vähän "ahkeruusrahaa" viemäreistä ja kaduista jne.

        Mistäs sinä rahaa saisit? Rahahan on yhteiskunnan keksimä vaihdannan väline. Raha on sinänsä vain paperia ja itseisarvoltaan lähes vessapaperin arvoista, mutta yhteiskunta on sopinut sille arvon.

        Jos haluaisit jonkun kantavan ulosteesi pois, sinun pitäisi ehkä sopia vastikkeesta jonkun samanhenkisen kanssa. Noin realistisesti ajatellen, en ainakaan itse (jos joutuisin anarkiassa elämään) olisi valmis sellaisesta maksamaan vaan kävisin korpikuusen juurella paskalla ihan omatoimisesti.

        Vittumaista se olisi ilman vessapaperiakin. Hätätilassa hoituu kyllä luonnon tarvikkeilla pyyhkimällä.

      • erotkaa!
        Tai rahaa?? kirjoitti:

        Ei kapitalistisessa yhteiskunnassa sovita mitä mikäkin maksaa vaan markkinat määrää hinnat. Kyllä yhteiskunnasta eronnut voisi toimia siinä mukana ja tehdä työtä olematta silti sen varsinainen jäsen. Ei yhteiskunnasta eroaminen sitä tarkoita että muutetaan metsään syömään marjoja. Tarkoitin että ihmisellä tulisi olla oikeus kieltäytyä peruskoulusta, armeijasta ja verotuksesta. Mikä oikeus yhteiskunnalla on määrätä ihmistä. Ihmisen pitäisi olla VAPAANA SYNTYNYT jos haluaa.

        "Tarkoitin että ihmisellä tulisi olla oikeus kieltäytyä peruskoulusta, armeijasta ja verotuksesta."

        Millä tavalla kouluttamatton henkilö voisi hyödyttää yhteiskuntaa? Puhdistamalla viemäreitä?

        "Mikä oikeus yhteiskunnalla on määrätä ihmistä."

        Ihmisellä on oikeuksia ja velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan samalla tavalla kuin yhteiskunnalla on oikeuksia ja velvollisuuksia ihmistä kohtaan.

        20 prosenttia peruskoulun päättäneistä ei mene mihinkään jatkokoulutukseen. Miksi käydä 9 vuotta koulua kun siitä EI ole mittän hyötyä. Missä määrätään että ihmisen pitä olla yhteiskunnan jäsen? Kuka niin määrää? Ettei vaan porvarit. PERKELE.

      • Daider
        erotkaa! kirjoitti:

        20 prosenttia peruskoulun päättäneistä ei mene mihinkään jatkokoulutukseen. Miksi käydä 9 vuotta koulua kun siitä EI ole mittän hyötyä. Missä määrätään että ihmisen pitä olla yhteiskunnan jäsen? Kuka niin määrää? Ettei vaan porvarit. PERKELE.

        Ja ilman peruskoultusta ne 80%kin olisivat työttöminä.

        Yhteiskuntaa tulee kuulua, koska se on ihmisen luontainen tapa. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, jotka työskentelevät yhtenäisen päämäärän edestä. Ihmisellä on velvollisuuksia ja oikeuksia yhteiskuntaa kohtaan ja yhteiskunnalla vastaavasti velvollisuuksia ja oikeuksia ihmistä kohtaan.

      • kouluttamaton
        erotkaa! kirjoitti:

        20 prosenttia peruskoulun päättäneistä ei mene mihinkään jatkokoulutukseen. Miksi käydä 9 vuotta koulua kun siitä EI ole mittän hyötyä. Missä määrätään että ihmisen pitä olla yhteiskunnan jäsen? Kuka niin määrää? Ettei vaan porvarit. PERKELE.

        Susi-Kustaa olet, mikset jo muuta kauas kaupungeista merenrannalle itse kyhäämääsi hökkeliin kalalla elelemään? Olet mielipiteinesi kuin suoraan Linnan romaanista repäisty ja vähintäänkin yhtä surkuhupaisa tapaus kuin Kustaa itse.

        Yleisesti ottaen on nämä keskustelut alkaneet muutenkin viestimään samanlaisesta porvareiden ja sosialistien vastakkainasettelusta kuin mistä Väinö Linna kirjoissaan kertoo sen jälkeen kun Kokoomus ja PerusSuomalaiset vaalit voittivat. Mikäli se nyt mitään tähän kuuluu...

      • Setä.neuvoo
        Kidding kirjoitti:

        Jos et kuulu yhteiskuntaan, sinulla ei voi olla mitään henkilöpapereita eikä osoitetta, olet irtolainen ja joudut vankilaan. Ellet halua tätä, niin sinun täytyy muuttaa johonkin muuhun maahan, jossa ei näillä henkilöllisyyspapereilla ole niin nökön nuukaa.

        Yksi toinen juttu: Jos talosi tai jokin muu majapaikkasi alkaa palaa, niin kuka sammuttaa sen. Tai jos sammuttaa, niin joudut itse maksamaan. Entäs jos katkaiset kinttusi tai kallo halkeaa, oletko voinut niitä ehkäistä ennalta, kuten väitit terveyttä voitavan hoitaa.

        Irtolaisuus lienee jotain vanhentunutta lakitermistöä, jota käytettiin vielä 70-80-luvulla.

      • nmjytf
        Tai rahaa?? kirjoitti:

        Mistäs sinä rahaa saisit? Rahahan on yhteiskunnan keksimä vaihdannan väline. Raha on sinänsä vain paperia ja itseisarvoltaan lähes vessapaperin arvoista, mutta yhteiskunta on sopinut sille arvon.

        Jos haluaisit jonkun kantavan ulosteesi pois, sinun pitäisi ehkä sopia vastikkeesta jonkun samanhenkisen kanssa. Noin realistisesti ajatellen, en ainakaan itse (jos joutuisin anarkiassa elämään) olisi valmis sellaisesta maksamaan vaan kävisin korpikuusen juurella paskalla ihan omatoimisesti.

        Vittumaista se olisi ilman vessapaperiakin. Hätätilassa hoituu kyllä luonnon tarvikkeilla pyyhkimällä.

        sairaalaan pääsee jopa laittomat maahantunkijat ja perseen voi pyyhkiä kuin he -eli sormella.

    • vaikka..

      Muuta vaikka Intiaa, hipiksi jonnekin. Kokeile miten mukavaa se vapaana olo olisi.

      • erotkaa!

        Miksi täytyisi muuttaa kaikkein köyhimpään maahan. Olen suomalainen mutta miksi täytyy hyväksyä kaikki yhteiskunnan pakkovalta. Kirkostakin voi erota. Miksei yhteiskunnasta? Eikä siellä Intiassakaan mitä tahansa voi tehdä. Se on perkeleen köyhä ja tautinen maa sitäpaitsi.

        Kerrotko mikä on tämä pakkovalta, jota sinun mielesi tekee paeta?

      • silloin olet vasta ihminen
        Daider kirjoitti:

        Kerrotko mikä on tämä pakkovalta, jota sinun mielesi tekee paeta?

        Suomessa et voi olla edes ilman pankkitiliä. Kaikki rahabisnes kulkee pankkien kautta.
        Ilman pankkitiliä et ole mitään suomessa etkä tehdä oikein mitään.

      • Daider
        silloin olet vasta ihminen kirjoitti:

        Suomessa et voi olla edes ilman pankkitiliä. Kaikki rahabisnes kulkee pankkien kautta.
        Ilman pankkitiliä et ole mitään suomessa etkä tehdä oikein mitään.

        Sano maa jossa voit olla ilman pankkitiliä? Ja onko se pankkitilin omistaminen nyt niin kauheaa? Tietysti voit kokeilla neuvotella esim vuokraisännän kanssa että hän voisi ottaa maksun vastaan käteisenä.

      • tuota...
        silloin olet vasta ihminen kirjoitti:

        Suomessa et voi olla edes ilman pankkitiliä. Kaikki rahabisnes kulkee pankkien kautta.
        Ilman pankkitiliä et ole mitään suomessa etkä tehdä oikein mitään.

        Mihinkä sinä pankkitiliä tarvitsisit jos et kuuluisi yhteiskuntaan? Yhteiskunta lakkaisi siirtämästä pelimerkkejä tilillesi toimeentuloosi, ja vastaavasti sinulla ei olisi mitään velvoitteita. Eipä tarvitsisi käydä töissäkään eikä siihen kai oikein olisi oikeuttakaan?

      • Sitä saa mitä tilaa
        erotkaa! kirjoitti:

        Miksi täytyisi muuttaa kaikkein köyhimpään maahan. Olen suomalainen mutta miksi täytyy hyväksyä kaikki yhteiskunnan pakkovalta. Kirkostakin voi erota. Miksei yhteiskunnasta? Eikä siellä Intiassakaan mitä tahansa voi tehdä. Se on perkeleen köyhä ja tautinen maa sitäpaitsi.

        Juuri oli vaalit, ja niissä oli ties kuinka monta, jotka eivät viitsineet äänestää. Vaaleilla voi vaikuttaa siihen, miten tässä yhteiskunnassa eri asiat toimivat.

        Voi muutenkin vaikuttaa, esim. kirjoittelemalla yleisönosastoon ja tänne keskustelusivuille.

        Mutta jos on ihan tuosta vain tyytymätön ja haluaa, että kaikki hoituu ilman omaa vaikuttamista, niin silloin ei kannata toivoa liikoja.

      • juujuujaniin
        silloin olet vasta ihminen kirjoitti:

        Suomessa et voi olla edes ilman pankkitiliä. Kaikki rahabisnes kulkee pankkien kautta.
        Ilman pankkitiliä et ole mitään suomessa etkä tehdä oikein mitään.

        1950- luvulla suurin osa kansasta eli ilman pankkitiliä... ellei ollut velkaa...

    • Ünterschar

      Teidät kaikki nenärengashipit voitais lähettää jollekin kivalle pikkusaarelle Tulimaan edustalle.Te olette yhteiskunnan loisia, riesa yhtä rasittavia kuin alkoholistit."Parantunut" alkoholisti yleensä oppii hyväksymään ne tosiasiat joita ei voi muuttaa.Mutta vitun varvassandaali-irokeesiwannabeanarkistit jaksavat jauhaa yhtä ja samaa miten kapitalisti riistää ja kytät on natseja jalällätlällätilää. Oman edun tavoittelu on ihmisen geeneissä,yhteiskuntaan on luotu tiettyjä sääntöjä joita on noudatettava jotta tätä omaa etua olisi kaikkien helpompi tavoitella.
      Kun sinä tahdoton, laiska narkkari vedät överit, pääset eroon yhteiskunnasta ja yhteiskunta susta.Ja kaikki ovat onnellisia.

    • voi,..

      kun osaa. Vaatii pientä viitseliäisyyttä (hyvän koulutuksen tuoma etu) sekä tietoa miten. Vinkki: Miten mustalaiset asian hoitaa? Enempää en kerro.

    • ja voit olla vapaa

      Voi erota.

      Tuhoa kaikki paperisi.
      Unohda nimesi ja st-tunnuksesi.
      Älä asu missään.
      Älä omista mitään, mitä et voi kantaa mukanasi.

      Ainahan tällaisia katujen miehiä on ollut.

    • sinenmaa

      Jos todella eläisimme yhteiskunnassa, niin kukaan ei haluaisi siitä eroon, mutta valitettavasti elämme maailmassa, missä rikkaat ovat eronneet yhteiskunnasta.
      Rikkaat vähät välittävät kokonaisuudesta ja yhteisten asioiden hoidosta, koska muutoin rikkaat eivät voisi pitää muita halpatyövoimana.

      Kun puhutaan oravanpyörästä, niin se ei koskaan koske yhteiskuntaa, vaan rahataloutta, eli rikkaiden orjuutta. Itse hyppäsin rahataloudesta pois, ja siksi juuri pystyn tekemään tehokkaasti ja pätevästi töitä yhteiskunnan kehittämiseksi.

      Rikkaat ovat aina väittämässä, että kaikilla on samat mahdollisuudet, ja kaikki voisivat halutessaan olla rikkaita, mutta kuka tahansa vähänkin järkevä ihminen tajuaa, että ilman köyhiä kukaan ei voisi olla rikas, eli köyhyys on yksinomaan rikkaiden syytä.
      Köyhyyden ylläpitäminen on juuri se oravanpyörtä, jota te kutsutte yhteiskunnaksi!

      Kuinka paljon Sinä -lukija- vaatisit itsellesi lisää rikkauksia köyhyyden puolittamisesta? Entä, jos onnistuisit poistamaan köyhyyden maailmasta, niin miten paljon rikkauksia vaatisit siitä hyvästä itsellesi?
      Tiesittekö te muut, että rikkaat ovat lupautuneet puolittamaan maailman köyhyyden vuoteen 2015 mennessä, joka siis älyn mukaan tarkoittaa sitä, että rikkaat ovat lupautuneet puolittamaan omat rikkautensa, koska mitenkään muutoin köyhyyttä ei voi puolittaa!

      Jos todella haluatte tietää, mitä on yhteiskunta, niin se onnistuu vain siten, että te lopetatte välittömästi palkkatyön

      • Makeat naurut

        Olet oikea valopää! Rikkaan tekee rikkaaksi se, että sillä on enemmän kuin toisella. Ei se, että olisi paljon. Eli jos sinulla on 1 ja rikkaalla 2, niin se on rikas.

        Jos ei olisi rikkaita, sinulla ei olisi töitä. Muista se ja pysy nöyränä tai saat potkut.

      • Köyhimys
        Makeat naurut kirjoitti:

        Olet oikea valopää! Rikkaan tekee rikkaaksi se, että sillä on enemmän kuin toisella. Ei se, että olisi paljon. Eli jos sinulla on 1 ja rikkaalla 2, niin se on rikas.

        Jos ei olisi rikkaita, sinulla ei olisi töitä. Muista se ja pysy nöyränä tai saat potkut.

        Sinä et tiedä, mikä on rikas ja mikä köyhä. Jos hra X:llä on 1 euro ja hra Y:llä 2 euroa, niin ei se tee hra Y:stä rikasta hra X:ään verrattuna. Suhdeluku tulee olla paaljooon suuuureeempi.

      • eräs toinen
        Köyhimys kirjoitti:

        Sinä et tiedä, mikä on rikas ja mikä köyhä. Jos hra X:llä on 1 euro ja hra Y:llä 2 euroa, niin ei se tee hra Y:stä rikasta hra X:ään verrattuna. Suhdeluku tulee olla paaljooon suuuureeempi.

        Voisko olla niinkin, että jos tänään jaettaisiin pelimerkit kaikille tasan ja jokainen saisi vaikkapa 50, huomenna joillain olisi vaikkapa 200 ja toisilla 5. Seuraavana päivänä ero olisi jo suurempi. Toisilla vain riittää enemmän tarmokkuutta ja jotkut tyytyvät puuhastelemaan sitä mikä tuntuu mielekkäämmältä. Sehän johtaa sitten väistämättä pelimerkkien kasaantumiseen tarmokkaalle pelaajalle.

        Yhteiskunnassamme rikas omistaa, muttei pärjää ilman työntekijää. Meidän yhteiskunnassamme se vähemmän syntyessäänkin pelimerkkejä saanut voi pyrkiä parempaan, ja heikoimmassakin asemassa olevista huolehditaan eli niistä, joilla ei ole halua tai kykyä.

        Kommunismi tai anarkia ei ole ratkaisu. Tarmokkuudesta pitää palkita. Kuka viitsii tehdä mitään jos ei se johda mihinkään?

        Kerros parempi ratkaisu jos keksit?

      • sinenmaa
        eräs toinen kirjoitti:

        Siis, viisas ihminen ei tarvitse mitään rahataloutta pystyäkseen tekemään sitä, mitä kutsutaan työksi.

        Rikkaat voisivat alkaa ajattelemaan --kuten sitäkin, että he voisivat ajatella ilmaisen työn olevan suurempi haaste kuin pörssipeli.

        Pelkurit ne rahaa vaatii työstään

      • ei ole pelkuri
        sinenmaa kirjoitti:

        Sauli siis ei ainakaan ole pelkuri, koska ei ota työstään palkkaa, vaan palkka menee hyväntekeväisyyteen...
        (jos sanotte että hän saa palkkaa pankista, niin siellä hän ei ole [enää] töissä, eli ei ota TYÖSTÄ palkkaa)

      • sinenmaa
        ei ole pelkuri kirjoitti:

        Sauli siis ei ainakaan ole pelkuri, koska ei ota työstään palkkaa, vaan palkka menee hyväntekeväisyyteen...
        (jos sanotte että hän saa palkkaa pankista, niin siellä hän ei ole [enää] töissä, eli ei ota TYÖSTÄ palkkaa)

        Rohkea ihminen ei pelkää tehdä työtä ilmaiseksi. Sauli Niinistö on pelkuri, koska hän ei uskalla antaa kaikkia rahaansa köyhille, ja köyhät ovat pelkureita, koska he eivät uskalla elää vaatimatonta elämää.

        Mitäs Jeesus sanoi niinistöistä? Jeesus julitsi kaikkein korkeimmaksi sen (mummun), joka antoi hyväntekeväisyyteen koko elämisensä, kun taaset maailman niinistöt luulevat, että heitä tulee arvostaa hyväntekijöinä, kun he antavat miljoonistaan muutamia miljoonia; ihminen on täysi pelkuri, jos hän pelkää, ettei hän selviä jos hänellä ei ole miljoonia pankkitilillä!

        Otetaan esmerkiksi tuo Bill Gates, joka julisti, että hän ei pysty elämään alle viidellä miljardilla, eli hän lahjoittaa mukamas 90 prosenttia 50-miljardistaan....

        Teitä vaivaa vain täydellinen älyn puute; te luulette, että rikas on hyvä, kun hän lahjoittaa LIIASTAAN, kun taasen te ette pidä minään sellaista, joka ei kerää rahaa ensinkään, mutta siitä huolimatta hän tekee ilmaista työtä!

      • luin melkein koko kirjan

        Jeesus naulattiin puuhun rangaistukseksi paskapuheistaan.Jos minä annan koko omaisuuteni köyhille, tulee minustakin köyhä.Sekös vituttaisi.

      • sinenmaa
        luin melkein koko kirjan kirjoitti:

        Jeesus naulattiin puuhun rangaistukseksi paskapuheistaan.Jos minä annan koko omaisuuteni köyhille, tulee minustakin köyhä.Sekös vituttaisi.

        Ninpä. Rikkaat naulitsevat jokaisen, jonka rikkaat kokevat uhaksi rikastumiselle.

        Jos vain rikas luopuisi rikkauksistaan, niin silloin hän ei tekisi mitään pahaa kellekään, josta heti huomataan, että vain rikkaat (otukset, jotka eivät pysty luopumaan rahoistaan) ovat pahantekijöitä.

        Kaikki maailman pahuus on yksinomaan rikkaiden syytä. Ja koska puheita väännellään omien korvasyyhyjen mukaan, niin tähän pitää kirjoittaa, että jos jos köyhä, joka on saanut rikkauksia, ei pysty samoin luopumaan niistä, niin hän on silloin yhtä lailla syyllinen kaikkeen pahuuteen.

        Viisas ihminen ei aseta koskaan rahaa työnteon ehdoksi, koska viisas ihminen on viisas olemukseltaan, 24h/vrk, joten silloin hän ei voi pyytää siitä palkkaa, koska hän ei voi olla olematta viisas. Vain tyhmät pyytävät palkkaa, koska he luulevat, että he ovat päteviä vain silloin, kun saavat palkkaa, eli tyhmät ovat omasta mielestään viisaita vain virka-aikana, koska jos tyhmä olisi viisas kaiken aikaa, niin silloin hänelle ei tulisi mieleenkään, että hän tarvitsisi pätevyydestä palkkaa....

        Aika erikoinen filosofia sinulla. Eli on viisasta tehdä työtä ilman palkkaa. Milläs viisas sitten elää?

      • sinenmaa
        Daider kirjoitti:

        Aika erikoinen filosofia sinulla. Eli on viisasta tehdä työtä ilman palkkaa. Milläs viisas sitten elää?

        Niinpä, kun kaikki olisivat viisaita, niin silloinhan rahaa ei tarvittaisi, koska kaikki tekisivät työtä ajattelematta rikastuvansa sillä.

        Kun siis kukaan ei vaatisi itselleen rikkaan asemaa, niin silloin ei olisi köyhiäkään, ja kaikilla olisi kaikkea, koska kaikki olisivat viisaita.

        Huomataan siis triviaalisti, että rahatalous aiheutuu tyhmyydestä. Onhan se vallan tyhmää pitää yllä rahataloutta, jonka pelkkä ylläpitäminen vaatii satojen miljoonien työpanoksen, joka on siten poissa tuottavasta työstä. Otetaan nyt vaikkapa pörssien työntekijät tai setelipainon vartijat, tai pankkineidit, tai poliitikot, joiden ainoa tehtävä on tehdä rahaa, eli siis heidän koko elämisensä kuluu pelkästään rahatalouden ylläpitämiseen, jolloin he jäävät totaalisesti vaille oikean työn kokemusta.

        Rahatalous on samanlainen hirviö kuin lipaskeräys, jota keräävät sellaiset, jotka ottavat koko keräyksen tuoton itselleen mukamas keräyskuluina.

        Rahatalous on vaihtokauppatalouden jatke.

        Ennen seppä takoi hevosenkenkiä ja maajussit antoivat viljaa vastalahjaksi. Mutta kun kenkiä ei tarvinnut takoa, sepällä ei ollut mitään millä tienata viljansa. Tai myllärillä talvella, kun vilja ei kasvanut. Siksi kehitettiin rahatalous, jossa eri tuotteille/palveluille määritettiin hinnat ja mylläri pystyi jauhamaan viljaa kesällä ja elämään myös talvella työnsä turvin.

        Rahatalous itsessään ei luo rikkaita, vaan ahneus ja pyrkimys omistaa enemmän kuin naapuri. Harva muutenkaan tekee töitä jotta rikastuisi, kyllä pääasiallisena tavoitteena ihmisillä on itsensä/perheensä elättäminen.

        Henkisesti terveelle ihmiselle riittää se, että on katto pään päällä ja varaa terveelliseen sekä ravitsevaan ruokaan ja silloin tällöin myös vapaa-ajan mukavuuksiin. Maailma olisi hyvin onnellinen paikka, jos kaikki ihmiset olisivat vain keskituloisia, mutta lieneekö tuo täyttä utopiaa.

        Rikkaat usein perustelevat päätöstään pitää kaikki rahat itsellään sillä, että ovat itse ansainneet rikkautensa tekemällään työllä, mikä on perusteluna erittäin itsekäs sikäli kun he eivät olisi tähän pystyneet ilman yhteiskuntaa ja suurinpiirtein nälkäpalkalla työskenteleviä työntekijöitä. Rikkaiden pitäisi jo tajuta lopettaa tällaisen potaskan jauhaminen ja ryhtyä reilulla kädellä tukemaan yhteiskuntaa, joka aikoinaan on auttanut heidätkin pystyyn. Ei se vaatisi heiltä köyhäksi ryhtymistä, vaan sitä että he lahjoittaisivat kaiken muun ylimääräisen rahansa, paitsi siedettävän elämän elämiseen välttämättömän, valtion palvelujen tukemiseen. Siitä parantuisi julkistenkin palvelujen laatu kertaheitolla ja kyllä kelpaisi entisen rikkaankin käyttää niitä siinä missä muidenkin.

        Pitemmän päälle rikkaus turruttaa ja tekee vain entistä ahneemmaksi. Tähän on järjetöntä kenenkään pyrkiä.

      • sinenmaa
        Daider kirjoitti:

        Rahatalous on vaihtokauppatalouden jatke.

        Ennen seppä takoi hevosenkenkiä ja maajussit antoivat viljaa vastalahjaksi. Mutta kun kenkiä ei tarvinnut takoa, sepällä ei ollut mitään millä tienata viljansa. Tai myllärillä talvella, kun vilja ei kasvanut. Siksi kehitettiin rahatalous, jossa eri tuotteille/palveluille määritettiin hinnat ja mylläri pystyi jauhamaan viljaa kesällä ja elämään myös talvella työnsä turvin.

        Rahatalous itsessään ei luo rikkaita, vaan ahneus ja pyrkimys omistaa enemmän kuin naapuri. Harva muutenkaan tekee töitä jotta rikastuisi, kyllä pääasiallisena tavoitteena ihmisillä on itsensä/perheensä elättäminen.

        >Rahatalous itsessään ei luo rikkaita,
        >vaan ahneus ja pyrkimys omistaa enemmän
        >kuin naapuri.

        Oletko sitä mieltä, että niiden, jotka väittävät olevansa parhaita, ei tule mitenkään elää haasteellista elämää? Rikkaiden ei siis ole Sinun mukaasi soveliasta pyrkiä vaatimattomaan elämään?
        Eikä Sinun mukaasi rikkaille sovi se, että he ottaisivat ilmaistyön haasteena vastaan?

        Sinun kuten kaikkien rikkaiden mukaan valtiota ei voi käyttää ns. talkoovoimin, eli vapaaehtoistyönään !?!?

        Entäpä, jos olisikin niin, että esim. kansanedustajat pärjäisivät vallan mainiosti ilman palkkaakin, koska heille kaikki on muutenkin ilmaista? Vai oletko sitä mieltä, että rikkaat tarvitsevat lisää liksaa siksi, koska he ostivat uuden auton, isomman talon ja pakko olisi käydä etelässäkin joka kuukausi?

        Tiesitkö sen, että minä eikä kukaan ole syyllinen Sinun vapaasta tahdosta tekemiisi valintoihisi, joten älä vaadi ketään maksamaan sinulle palkkaa tahdon valinnoista.

        Jos olet insinööri, niin minä en ole siihen syyllinen, joten turhaan valittaisit palkan pienuutta, sillä jos et osaa elää suu säkkiä myöten, niin silloin tietysti väität, että sinun tulee kuulua rikkaisiin!

        Missä vaiheessa olen väittänyt olevani rikas?

        Totta kai saa elää haasteellista elämää ja tehdä ilmaistyötä.

        Sinä revit ihmeellisiä johtopäätöksiä kirjoituksestani.

      • .vedoten.
        sinenmaa kirjoitti:

        Siis, viisas ihminen ei tarvitse mitään rahataloutta pystyäkseen tekemään sitä, mitä kutsutaan työksi.

        Rikkaat voisivat alkaa ajattelemaan --kuten sitäkin, että he voisivat ajatella ilmaisen työn olevan suurempi haaste kuin pörssipeli.

        Pelkurit ne rahaa vaatii työstään

        kaikkien tyopanos on yhta arvokasta - siis myos porssipelurin. toinen tekee tuottavaa tyota, toinen tekee tuottoa. ei mitaan eroa, kukin on taitava tavallaan.

        Tasaveroprosentti olisi ainoa jarkeva tapa tehda oikeutta ahertajille ja osaajille. 10% vero kaikkeen niin Suomi imisi kerrassaan sijoituksia, investointeja ja alymystoa maahan. Korkea verotus pitaa ne poissa taalta, seka vie omienkin kansalaisten tuotot ja omaisuudet pois maasta, itseni mukaan lukien, ja kaikille halukkaille olen mielellani kertonut miten se tehdaan. Miksi maksaa 28% kun voi maksaa 0%?

      • Nopeasti--
        sinenmaa kirjoitti:

        Ninpä. Rikkaat naulitsevat jokaisen, jonka rikkaat kokevat uhaksi rikastumiselle.

        Jos vain rikas luopuisi rikkauksistaan, niin silloin hän ei tekisi mitään pahaa kellekään, josta heti huomataan, että vain rikkaat (otukset, jotka eivät pysty luopumaan rahoistaan) ovat pahantekijöitä.

        Kaikki maailman pahuus on yksinomaan rikkaiden syytä. Ja koska puheita väännellään omien korvasyyhyjen mukaan, niin tähän pitää kirjoittaa, että jos jos köyhä, joka on saanut rikkauksia, ei pysty samoin luopumaan niistä, niin hän on silloin yhtä lailla syyllinen kaikkeen pahuuteen.

        Viisas ihminen ei aseta koskaan rahaa työnteon ehdoksi, koska viisas ihminen on viisas olemukseltaan, 24h/vrk, joten silloin hän ei voi pyytää siitä palkkaa, koska hän ei voi olla olematta viisas. Vain tyhmät pyytävät palkkaa, koska he luulevat, että he ovat päteviä vain silloin, kun saavat palkkaa, eli tyhmät ovat omasta mielestään viisaita vain virka-aikana, koska jos tyhmä olisi viisas kaiken aikaa, niin silloin hänelle ei tulisi mieleenkään, että hän tarvitsisi pätevyydestä palkkaa....

        luultavasti on jo liian myohaista, mutta niin kauan kuin on elmaa, on toivoa. Kaikkea hyvaa hoitoosi, toivottavasti superhyper expertit onnistuvat tehtavassaan (mission impossible, expt 9mm).

      • yliopistosta
        sinenmaa kirjoitti:

        Niinpä, kun kaikki olisivat viisaita, niin silloinhan rahaa ei tarvittaisi, koska kaikki tekisivät työtä ajattelematta rikastuvansa sillä.

        Kun siis kukaan ei vaatisi itselleen rikkaan asemaa, niin silloin ei olisi köyhiäkään, ja kaikilla olisi kaikkea, koska kaikki olisivat viisaita.

        Huomataan siis triviaalisti, että rahatalous aiheutuu tyhmyydestä. Onhan se vallan tyhmää pitää yllä rahataloutta, jonka pelkkä ylläpitäminen vaatii satojen miljoonien työpanoksen, joka on siten poissa tuottavasta työstä. Otetaan nyt vaikkapa pörssien työntekijät tai setelipainon vartijat, tai pankkineidit, tai poliitikot, joiden ainoa tehtävä on tehdä rahaa, eli siis heidän koko elämisensä kuluu pelkästään rahatalouden ylläpitämiseen, jolloin he jäävät totaalisesti vaille oikean työn kokemusta.

        Rahatalous on samanlainen hirviö kuin lipaskeräys, jota keräävät sellaiset, jotka ottavat koko keräyksen tuoton itselleen mukamas keräyskuluina.

        Taidat olla lukiossa, tai vielä kehittyneemmässä paikassa, eli yliopistossa, tai sitten trolli. Oletkos ihan ajatellut tuota systeemiäsi loppuun asti?

        Eli tahdot siis palata takaisin omavaraistalouteen, hieno juttu, mutta oletko ajatellut että sielläkin toiset pärjäävät paremmin, saavat parempia satoja, hoitavat eläimensä paremmin, ja sitten pitäisi kaikilla olla sama elintaso, miten perustelet ihmiselle joka vääntää duunia "ilmaiseksi", sen että hänen pitäisi ruokkia joku saamaton laiskapaska vain siksi että hänellä on "vapaus". Ja sitten tämä saamaton haukkuisi vielä ahkerampaa tyhmäksi kun tekee parempaa työtä, ja on "rikkaampi", mutta LEIPÄ KYLLÄ KELPAISI!

        Oletko ihan oikeasti tutustunut ihmisiin, oikeassa elämässä, vai opiskeletko filosofiaa siitä että onko näkemämme todellista?

      • rahattänne
        sinenmaa kirjoitti:

        Siis, viisas ihminen ei tarvitse mitään rahataloutta pystyäkseen tekemään sitä, mitä kutsutaan työksi.

        Rikkaat voisivat alkaa ajattelemaan --kuten sitäkin, että he voisivat ajatella ilmaisen työn olevan suurempi haaste kuin pörssipeli.

        Pelkurit ne rahaa vaatii työstään

        Sinnemaa kirjoitti
        #iis, viisas ihminen ei tarvitse mitään rahataloutta pystyäkseen tekemään sitä, mitä kutsutaan työksi.

        Rikkaat voisivat alkaa ajattelemaan --kuten sitäkin, että he voisivat ajatella ilmaisen työn olevan suurempi haaste kuin pörssipeli.

        Pelkurit ne rahaa vaatii työstään#

        Miten on, kirjoittaja, teetkö itse ilmaista työtä, vai vaaditko palkkaa, ja jos teet ilmaiseksi, oletko rikkaan penikka vai millä elät?

    • Pörssimies

      Sallin sulle täysin irtautumisen. Mutta kun oot noin aatteen mies/nainen niin et saa sitten niitä sossurahojakaan, etkä asuntoa.

      Ole mun puolesta vaikka kuinaka vapaa tuon jälkeen.

    • enää en haparoi

      Luin koko keskustelun ja mielestäni (mielipide) oikeinta olisi tehdä kuin nim. Sinenmaa yrittää valistaa. Mutta maailman tyhmyys ei osaa ajetella yhtä hyvin, joten meidän tulee tulla toimeen sen kanssa ja kehittää valmista yhteiskuntaamme paremmaksi. Tasata rikkaiden ja köyhien eroja. Mutta aatteita on niin monenlaisia ihan sopivalta kuulostavia.. Jokainen fiksu tehköön niin viisaasti kuin osaa.

      Olen vasta lapsi, mutta pyytäisin, että kaikki tämän lukevat kiinnittäisivät huomiota ensin omaan käyttäytymiseensä. Ylittäkää itsenne. Nyt sammutan tietokoneen ja toivon että otatte askeleen haluamaanne suuntaan elämässä. Tehkää pieni kävelylenkki tänä iltana tähtien alla ja katsokaa kuuta. Paikkana johon mennä. Ajatelkaa kuinka mitättömiä olemme ja pohtikaa kuinka teette elämästänne suurta. On mukavaa, että osaamme ajatella ;)

    • Niinpäniiin

      Ei yhteiskunnasta eroaminen tarkoittaisi sitä, että et voisi käyttää katuja tai liikkua kaupungilla. Ette te tätä maailmaa omista tai maita jonka päälle herrat on rakentanut muurahaiskekonsa. Ja miksi et voisi käyttää vaatteita tai muita työkaluja, jotka joku "toinen" on rakentanut? Tottakai voit. Minulle yhteiskunnasta eroaminen tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole mitään velvollisuuksia tai pakotteita maksaa veroja ym. roskaa valtiolle, jonka herrat sitten tuhlailevat ja käyttävät miten haluavat. Jos kasvatat vaikka itse perunas ja vaihdat ne flanellipaitaan, niin sillon olet tehnyt kauppaa toisen kanssa ja näin saanut itsellesi vaatetuksesi. Ei yhteiskuntaan kuulumattomuus tarkoita mitään helvetin alastomana metsässä elämistä ja sitä että et voisi pitää muihin ihmisiin kontaktia.

      • oikea.anarkisti

        Sen kun kasvatat perunasi, mutta minä voin tulla ja kaivaa ne pois ennen kuin sinä ennätät. Mitään sääntöjähän ei ole ja vaikka olisikin, minä en anarkistina niitä noudata.

      • jayjay782
        oikea.anarkisti kirjoitti:

        Sen kun kasvatat perunasi, mutta minä voin tulla ja kaivaa ne pois ennen kuin sinä ennätät. Mitään sääntöjähän ei ole ja vaikka olisikin, minä en anarkistina niitä noudata.

        kyllä metsät ja pellot kuuluu olla vapaita.
        perunoita kyllä kaikille riittää

      • jayjay782

        "Ei yhteiskunnasta eroaminen tarkoittaisi sitä, että et voisi käyttää katuja tai liikkua kaupungilla. Ette te tätä maailmaa omista tai maita jonka päälle herrat on rakentanut muurahaiskekonsa. Ja miksi et voisi käyttää vaatteita tai muita työkaluja, jotka joku "toinen" on rakentanut? Tottakai voit. Minulle yhteiskunnasta eroaminen tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole mitään velvollisuuksia tai pakotteita maksaa veroja ym. roskaa valtiolle, jonka herrat sitten tuhlailevat ja käyttävät miten haluavat. Jos kasvatat vaikka itse perunas ja vaihdat ne flanellipaitaan, niin sillon olet tehnyt kauppaa toisen kanssa ja näin saanut itsellesi vaatetuksesi. Ei yhteiskuntaan kuulumattomuus tarkoita mitään helvetin alastomana metsässä elämistä ja sitä että et voisi pitää muihin ihmisiin kontaktia."

        asiapuhetta.

      • oikea.anarkisti
        jayjay782 kirjoitti:

        kyllä metsät ja pellot kuuluu olla vapaita.
        perunoita kyllä kaikille riittää

        Ei riitä, kun minä otan ne kaikki. Milläs estät?

      • psuihjapsuih
        oikea.anarkisti kirjoitti:

        Ei riitä, kun minä otan ne kaikki. Milläs estät?

        vesipyssyllä psuih!
        wafethrower

      • eeerakko
        oikea.anarkisti kirjoitti:

        Sen kun kasvatat perunasi, mutta minä voin tulla ja kaivaa ne pois ennen kuin sinä ennätät. Mitään sääntöjähän ei ole ja vaikka olisikin, minä en anarkistina niitä noudata.

        ite oon pottuni kasvattanut ja muutenki elänyt itse hankkimalla ruualla ja pottumaa on minun eikä kenenkään kommunistivarkaan ja jos joku yrittää varastaa pottujani ,niin et arvaa mitä saat persposkeesi.

    • Olet_Idiootti
    • Jannejii2

      "20 prosenttia peruskoulun päättäneistä ei mene mihinkään jatkokoulutukseen. Miksi käydä 9 vuotta koulua kun siitä EI ole mittän hyötyä. Missä määrätään että ihmisen pitä olla yhteiskunnan jäsen? Kuka niin määrää? Ettei vaan porvarit. PERKELE."

      TOTTA!
      yhteiskunta määrää elämäsi laatua. moni ymmärtää tämän vasta aikuistuttuaan ( mihin aika on mennyt hukkaan )

      kävin itse koulun tahdonvastaisesti, en ole koskaan töissä ollut ja olen 38v.
      pimeästi tulee rahaa kun osaa tehdä bisnestä, ei tule liikaa rahaa mutta sillee että pystyy elää kivasti.
      ei ole kelan paskatukien jälkeen paskat housussa kun on mistä ottaa itseltäänkin.

      mutta paljon meni aikaa hukkaan yhteiskunnan takia.
      sen tunsi silloinkin luissa ja ytimissä.

      nyt olen onnellinen työtön ja vihaan yhteiskuntaa kyttiä jne.

    • HEZEKIAH

      Miksi VAPAANA SYNTYNYT ihminen pakotetaan elämään osana yhteiskuntaa?

      Oletko sinä varma että olet edes vapaasti syntynyt tai onko sinun sukusi koskaan ollut VAPAA?Kannattaa ottaa asioista hieman enemmän selvää ennen kuin kirjoittaa mitään tänne.

    • LucyP

      Niin, miksi yhteiskunnasta pitäisi erota?
      Oletko itsekeskeinen, narsistisuuteen taipuva sekä kaiken paremmin osaava beserwisseri, joka keksii ylhäisessä yksinäisyydessään maailmankaikkeuden tarkoituksen?

      Aito Anarkisti pyrkii nimenomaan hyödyntämään yhteiskuntaa (elinyhteisöään) opetelluilla taidoillaan ja henkilökohtaisilla lahjoillaan.
      Alturismi on anarkismin peruselementti, päinvastoin kuin nykyinen omanvoiton tai itsensä "tärkeäksi" tavoittelemiseen pyrkivä egoismi...

      • LucyP

        Noh... missä on vasta-argumentit vasemmistolaisuudesta, utopiasta kommunismista, kirjoitusvirheistä ja "laista"?

    • vapaaksi333

      Ei oikein onnistu.

      Olen järjestänyt asian niin että elän tässä yhteiskunnassa sopeudun siihen herättämättä huomiota.

      P.Saarikosken mukaan eskapistiko se oli.

      Intin kävin ja olen eronnut siitä oikealla tasolla.

      Opiskelut suoritettu, se takaa vapauden. Siis tieto taloudestakin.

      Näin täällä.

    • anarkistuksethävetkää

      Suomalaisia "anarkisteja" yhdistää yksi asia ylitse muiden. Tyhmyys. Mutta kun katsoo ja kuuntelee sitä porukkaa, kuten esim. Suvi Auvinen, ja näitä kaikenlaisia takkutukkia, niin sen tyhmyyden ymmärtää. Silmät seisoo päässä ja on valmiina hajottamaan näyteikkunoita. Käytännössä suomalainen "anarkia" on uhoamista ja kollektiivista hurmoksellisuutta, ja siten se muuttuu huliganismiksi ja vandalismiksi. Siksi en koskaan kutsu suomalaisia "anarkisteja" sellaisiksi vaan huligaaneiksi ja vandaaleiksi.

      Älykästä anarkiaa ei Suomessa ole.

    • anarkistuksethävetkää

      Anarkisti vie aina ja väistämättä itseään kohti tilannetta, jossa se kaipaa hallinnolta tukea.

    • ttgtgrrt

      Ei täytyisi maksaa veroja, mutta ei saisi myöskään käyttää palveluita. Eikö tämä olisi hyvä diili? Myöskään, en haluaisi olla suomalainen. Suomalaiset ovat rumia, tyhmiä ja outoja. Olen paljon onnellisempi ulkomailla. Myös Suomen päättäjät ja eduskunta ovat idiootteja, joiden älykkyysosamäärä huitelee 80 kieppeillä. Myös anarkistit on ääliöitä. Eli mun ratkaisu: muuta ulkomaille, ja minä ainakin muutan.

    • SeOnNäin

      Anarkistit on märäntyneitä anaalirauhasia jokainen.
      Ohje sinulle, pääset irti yhteikunnasta, katko niskasi niin siinä erosit yhteiskunnasta, eikä sinua kaivata.

    • Haistasipilävittu

      Mitä jos luodaan oma yhteiskunta, jossa Nallen kaltaiset ja Sipilän kaltaiset persereiät eivät kaluaisia yhteiskuntalaisten luita, jotka tämän yhteiskunnan luovat. Rikkaat paskat eristettäisiin tästä yhteikunnasta ja kun jokainen köyhä liittyisi tähän yhteiskuntaan, ei rikkailla persereillä olisi työntekijöitä, jolloin rikkaudet loppuisi jossain vaiheessa. Vaihtotalous toimisi hyvin ja raha voitaisiin jättää pois kuvioista. Vallataan tämä maa takaisin kansalle.

    • Anonyymi

      Kyllähän ihminen on metsässä aikoinaan elänyt ilman ihmiskuntaakin...
      Lavasta oma kuolemasi ja "katoa" kainuun metsiin, ja tule toimeen metsän antimilla.

    • Anonyymi

      Ryhdy kodittomaksi niin oot eronnut yhteiskunnasta. Osta iso ghillie-kangas, pieni teltta, lämmin makuupussi, iso rinkka ja kaikki muu mitä tarvitsee tien päällä elämiseen. Sitten vaan kiertämään suomea kävellen.

      Ruokapuoli hoituu kun ostat teleskooppisen vavan kalastukseen ja pienen varsijousen ja metsästät mitä eteen sattuu rusakoita, oravia, variksia ym. Nämä sitten grillaat maahan kaivetussa nuotiossa syrjäseudulla ettei joku naapurustovahti soita palokuntaa savun takia.

      Ja kannattaa varoa poliiseja koska jos saavat sut kiinni joudut vankilaan tekemistäsi rikoksista vaikka et olisi yhteiskunnan jäsen. Vankilasta vapauduttuasi sakkojen kanssa joudut menemään 8-16 töihin että ne saa maksettua tai joudut uudestaan vankilaan.

      • Anonyymi

        Korjauksena ylempään:

        Metsästykseen on parempi tehokas ritsa jolla ammut laakerikuulia koska kompaktimpi ja helpompi kätkeä (Suomessa laitonta kantaa mukana mutta vapaat ei välitä tyhmistä laista).
        Ja aseta iltaisin leiri pusikoon ja ghillie-kangas teltan päälle jotta maastoutuu paremmin eikä maan"omistaja" tule potkimaan ulos tontiltaan. Vähentää myös riskiä että joku tulee ryöstämään tavarasi jos leiriydyt lähelle kaupunkia.

    • Anonyymi

      Pitää hankkia aseita ja kannattajia niin paljon, ettei kukaan uskalla estää aikomuksiasi, ja sitten tehdä itsenäisyysjulistus.

    • Anonyymi

      Mikään ei estä sua muuttamasta pohjois navalle tai johonkin metsään jossa lähin ihminen on 50km päässä. Siellä voi elää vapaasti ilman yhteiskuntaa

    • Anonyymi

      Eikait kukaan sua siihen pakotakkaa. Se on vaan hankala irtautua ku todennäkösesti jo parin päivän päästä nillittäisit ku ei oo rahaa (sekin on osa yhteiskuntaa) mihinkään, sun terveydestä ei välitä kukaan, etkä terveydenhuoltoa saiskaan.
      Kaikki pitäis sun tehdä aivan itse ja sanon että voi olla haastavaa suomen talvet elellä.

      Mä vähän veikkaan et oot vaan joku asioitas kussu emäluuseri, joka syyttää yhteiskuntaa ja muita omista hölmöilyistään kun ei riitä munaa myöntää omia virheitään ja oikeesti kattomaan peiliin. Yhteiskunta on hyvä uhri sunkaltasilles kun ei tarvii varsinaisesti osottaa sormella ketään tiettyä kehen purkaa turhautumista ja ottaa siitäkään vastuuta ja perustella miks just yhteiskunta on niin perseestä.
      Mää kerron. Sä oot pelkuri, jänishousu, mikkihiiri joka kyllä uhoaa kovaan ääneen , mut ku pitäis jotain tehdä ni ollaan taas niin hissukkaa. Ei mitään oma aloitteellisuutta tai luovuutta. Kaikki on muiden syytä nyyh! eikö?

      Terveiset 2023

    • Anonyymi

      Voit kokeilla lähteä metsään asumaan. Tai mene rajan yli, Venäjä on laaja maa. Mutta koska juttu kuulosti keskenkasvuiselta, et todennäköisesti tiedä mitään metsässä asumisesta yksin.
      Ehdotankin, että saat alkumakua ottamalla erän URW peliä, joka keskittyy Suomen rautakauteen about 1000-1200 luvulle. Rahaa ei ole käytössä, ja kauppa hoidetaan tavaran vaihdolla.

      Miten esim. kalastat, jos järvet on jäässä, mutta jää ei kestä painoas?
      Miten metsästät, jos et osaa käyttää jouskaria kunnolla?
      Kauanko jaksat edetä reisiin ulottuvassa lumessa?
      Miten pärjäät talvella, jos ei ole kunnon vaatteita?

      Annan vihjeen: ota vaikka "epäonnistunut metsästysretki", niin saat pedon tappaman isäsi varusteet, niin pääset alottamaan vähän helpommalla.

    • Anonyymi

      Olen henkisesti eronnut yhteiskunnasta. En äänestä,en seuraa politiikkaa jne. Elän omillani ja en välitä muista paitsi omista lapsistani. Ja lasten lapsista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe