Outo sattuma, Nukkuvien Puolue voitti

Outo sattuma, Nukkuvien Puolue voitti yhtä paljon, kuin Niinistö sai ääniä tai yhtä paljon, mitä Keskusta menetti.

SDP.n äänestäjistä osa siirtyi äänestämään muita puolueita.

Viime vaaleista äänestäneiden määrä putosi VAIN reilut 61 tuhannella kotiin jääneellä äänestäjällä.
2487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pakolliseksi sakon uhalla. Sen verran, että kerran neljässä vuodessa vaivautuu äänestysuurnalle ei ole paljon vaadittu.

Niiden ihmisten jotka eivät ole äänestäneet on ihan turha ruikuttaa. Olen osani tehnyt näissä vaaleissa, vaikka ehdokkaani ei mennytkään läpi. Olen ainakin yrittänyt, mistä jäi hyvä mieli.

Äänestä
  • Nonii. Taas päästään siihen ettei muka ole oikeutta sanoa mitään tässä yhteiskunnassa, jos ei äänestä. Turhaa on etsiä nykyään yhtenäisten puolueiden näennäiseroavista vaalilupauksista itselleen parhaiten sopivaa. Jos vielä lisäksi asuu pohjoisessa, niin oikeestaan kukaan ns. henkilöehdokas ei voi päästä läpi, ellei satu olemaan keskustan listalla. Lisäks kun otetaan huomioon Suomessa vallitseva puoluekuri, niin vaikuttamisen mahdollisuudet on vähissä.Jos jonkin puolueryhmän jäsen äänestää ryhmäänsä vastaan, siitä tulee uutiskysymyksen ylittävä asia. "Parempi" kun he ovat poissa istunnoista. Aivan sama, vaikka kyse olisi esim. aluepolitiikasta. Voimakkain KANNANOTTO näin ollen on jättää äänestämättä. Jos esim. 96% jättäisi äänestämättä, kannanotto olisi varsin selvä jo jokaiselle vastaanväittäjälle! Eihän me nyt sentään missään diktatuurissa eletä, hemmetti... Vaikka valitettva tosiasia onkin, että Etelä-Suomen väestö voikin määrätä lkoko maan asioista pelkällä "äänimassallaan". "Pohjoinen kyykkyyn!" Eikä tämä ole Keskustan puolesta laitettu kannanotto, vain mielipide äänestyksen vaikutuksesta täällä pohjoisessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhtä paljon, kirjoitti:

Outo sattuma, Nukkuvien Puolue voitti yhtä paljon, kuin Niinistö sai ääniä tai yhtä paljon, mitä Keskusta menetti.

SDP.n äänestäjistä osa siirtyi äänestämään muita puolueita.

Viime vaaleista äänestäneiden määrä putosi VAIN reilut 61 tuhannella kotiin jääneellä äänestäjällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu