Ja nyt katse puolentoista vuoden päähän

ja kunnallisvaaleihin: Sit pudotetaan SDP pois kurjistamasta Varkautta.
Niitä vaaleja odotellessa voidaan pohtia mitä hyvää SDP on tehnyt mm. Imatralla
Lainasin Riitta Uosukaisen sanoja ja kerrankin niissä on järkee:

Imatralla 16.3.2007

Parahin Nettipäiväkirja!

Vaalikeskustelut toistuvat. Kokoomuksen menestyskulku etenee. Kysymys on siitä, miten iso voitto tulee. Se riippuu juuri Sinusta.

Vaalimainonta kiihtyy. Puolueemme säännöissä on keskittämiskehotuksen kielto. Piilotellen sitä ilmenee. Olen saattanut havaita, että sama naama ja numero korostaa yhden kaupungin asiaa yhdessä ilmoituksessa yhtäällä ja maakunnan asiaa toisaalla. Tuolien väliin putoaja ei aja Suomen asiaa.

Ehdokas Don Eero uhosi demarien jakelevan viime päivinä 200 000 ruusua. Ruusuillako peitetään se kurja kohtalo, että Suomesta yritetään tehdä isoa Imatraa. Täällä demarien yksinkertainen enemmistö kunnallisvaaleissa saatiin aikaan ministerivetoisella propagandalla - ministeri hyppäsi sittemmin herrahissiin. Ääniero jäi alle kahdenkymmenen. Nyt jo jäljet pelottavat. Yksinvalta ei ole hyvä koskaan. Ilmapiiri karkottaa parhaat virkamiehet. Ensin kulttuurikeskuksen johtaja, sitten henkilöstöpäällikkö, kehitysjohtaja ja talousjohtaja ovat lähteneet tai lähtemäisillään. Harvoista lääkäreistä moni pakkaa laukkuaan. Kaupungista puuttuu tulevaisuuden toivo. Eteenpäin ei mennä sanomalla yhtä mittaa EI!

Suomen eduskuntavaaleissa on kuitenkin toivoa. "Älä äänestä jonkun yksittäisen etujärjestön, kateuden, kyräilyn tai menneen maailman luokkayhteiskunnan puolesta. Äänestä positiivisemman, vastuullisemman, tasa-arvoisemman ja vapaasti hengitttävän Suomen puolesta, äänestä Kokoomusta." www.suomentoivo.fi

Nimim. "Kokenut Kaakkois-Suomesta"

Riitta Uosukainen
3764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehdottomasti olen samaa mieltä!
SDP:n vaalitappio teki Kokoomuksen voitosta vieläkin makeamman!
Tätä lisää.. :D

Äänestä
  • Mitähän hirmutekoja se SDP on siellä Imatralla tehnyt kun äsken televisiossakin joku nainen (kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas jonka kamppanjaa seurasivat) puhui että on ollut aikamoinen 2 vuotta kunnallispolitiikassa??

    Äänestä

  • lukemaasi.Suurin vaalien häviäjä Varkaudessa oli Kari Kärkkäinen, reilut 300 ääntä..demarit -5 ääntä edellisiin eduskuntavaaleihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoa.. kirjoitti:

ja kunnallisvaaleihin: Sit pudotetaan SDP pois kurjistamasta Varkautta.
Niitä vaaleja odotellessa voidaan pohtia mitä hyvää SDP on tehnyt mm. Imatralla
Lainasin Riitta Uosukaisen sanoja ja kerrankin niissä on järkee:

Imatralla 16.3.2007

Parahin Nettipäiväkirja!

Vaalikeskustelut toistuvat. Kokoomuksen menestyskulku etenee. Kysymys on siitä, miten iso voitto tulee. Se riippuu juuri Sinusta.

Vaalimainonta kiihtyy. Puolueemme säännöissä on keskittämiskehotuksen kielto. Piilotellen sitä ilmenee. Olen saattanut havaita, että sama naama ja numero korostaa yhden kaupungin asiaa yhdessä ilmoituksessa yhtäällä ja maakunnan asiaa toisaalla. Tuolien väliin putoaja ei aja Suomen asiaa.

Ehdokas Don Eero uhosi demarien jakelevan viime päivinä 200 000 ruusua. Ruusuillako peitetään se kurja kohtalo, että Suomesta yritetään tehdä isoa Imatraa. Täällä demarien yksinkertainen enemmistö kunnallisvaaleissa saatiin aikaan ministerivetoisella propagandalla - ministeri hyppäsi sittemmin herrahissiin. Ääniero jäi alle kahdenkymmenen. Nyt jo jäljet pelottavat. Yksinvalta ei ole hyvä koskaan. Ilmapiiri karkottaa parhaat virkamiehet. Ensin kulttuurikeskuksen johtaja, sitten henkilöstöpäällikkö, kehitysjohtaja ja talousjohtaja ovat lähteneet tai lähtemäisillään. Harvoista lääkäreistä moni pakkaa laukkuaan. Kaupungista puuttuu tulevaisuuden toivo. Eteenpäin ei mennä sanomalla yhtä mittaa EI!

Suomen eduskuntavaaleissa on kuitenkin toivoa. "Älä äänestä jonkun yksittäisen etujärjestön, kateuden, kyräilyn tai menneen maailman luokkayhteiskunnan puolesta. Äänestä positiivisemman, vastuullisemman, tasa-arvoisemman ja vapaasti hengitttävän Suomen puolesta, äänestä Kokoomusta." www.suomentoivo.fi

Nimim. "Kokenut Kaakkois-Suomesta"

Riitta Uosukainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu