Huolen aihe
Olen seurannut huolestuneena,
miten uskovien keskuuteen ovat leviämässä
ja paljolti jo levinneetkin psykologiset
teoriat. Niitä otetaan avosylin
vastaan. Vaikutusvaltaiset ja arvostetut
henkilöt ovat hyväksyneet nämä
opit ja he ovat saamassa meidät uskomaan,
että Jeesuskin antoi psykologista
opetusta.
Uudessa Testamentissa on lukuisia
kohtia, joissa varoitetaan evankeliumin
väärentämisestä. Väitän, että
psykologisten oppien myötä olemme
saaneet taas yhden tällaisista väärennöksistä,
eli “toisen” evankeliumin.
Paavali sanoo näin: “Minua kummastuttaa,
että te niin äkkiä käännytte
hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen
armossa, pois toisenlaiseen
evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole
mikään toinen; on vain eräitä, jotka
hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä
Kristuksen evankeliumin. Mutta
vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta
julistaisi teille evankeliumia, joka on
vastoin sitä, minkä me olemme teille
julistaneet, hän olkoon kirottu… …Ihmistenkö
suosiota minä nyt etsin vai
Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla
mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla
ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen
palvelija, sillä minä teen teille tiettäväksi,
veljet, että minun julistamani
evankeliumi ei ole ihmisten mukaista,
enkä minä olekaan sitä ihmisiltä
saanut, eikä sitä ole minulle opetettu,
vaan Kristus on sen minulle ilmoittanut”
(Gal. 1:6-12).
Ihmisten korvasyyhyyn
Psykologinen evankeliumi on ihmisten
mukaista ja meidän lihallemme
mieluista, koska se perustuu ihmisviisauteen.
Tuskin kukaan tahallaan
ketään eksyttää, vaan näitä oppeja
levitetään vilpittömästä halusta
auttaa ihmisiä. Kieltämättä olen itsekin
monta kertaa ollut vilpittömästi
väärässä. Onneksi aina jostakin on
tullut oikean suunnan näyttäjä. Itsekin
aiemmin uskoin, että psykologia
voisi antaa uskoville jotain tarpeellista.
Silmien avautuminen
Minulla ja miehelläni on ystäväpariskunta
Hawaijilla. He lähettivät
meille kirjan, joka vihdoin avasi silmäni.
Psykologisista opeista koostunut
rakennus elämässäni sortui ryminällä.
Pölyn laskeuduttua ei jäänyt
jäljelle muuta kuin Jeesus Kristus ja
hän ristiinnaulittuna. Silmieni avautumiseen
johtaneen kirjan nimi suomennettuna
on “Kristillisen psykologian
sota Jumalan sanaa vastaan” ja
alaotsikko “Uskovan tekeminen olosuhteittensa
uhriksi”.
Kirjan kirjoittaja on historian professori,
pastori Jim Owen. Hän asuu
Kaliforniassa ja hän on tehnyt vuosia
työtä alkoholistien ja nuorisorikollisten
parissa.
Jim Owen kertoo kirjassaan Amerikan
seurakuntien tilanteesta. Siellä
psykologiset opit ovat 80-luvun alusta
ja ehkä jo aikaisemminkin enenevässä
määrin alkaneet soluttautua
evankeelisiin seurakuntiin. Täällä
Suomessa tullaan hyvää vauhtia perässä.
Erityisesti 90-luvulla nämä opit
ovat tehneet seurakuntiimme varsinaisen
esiinmarssin.
Seuraavassa lainaan Jim Owenia.
Muistakaa, että USA:ssa psykologiset
opit on omaksuttu paljon suuremmassa
määrin kuin mitä täällä Suomessa
on tähän mennessä tapahtunut.
Jim Owen sanoo kirjassaan: “Jos
minulta kysyttäisiin, ketkä ovat vaikutusvaltaisimpia
henkilöitä evankeelisissa
seurakunnissa tänä päivänä,
niin epäröimättä vastaisin, että kristityt
psykologit. Kiirehtisin lisäämään,
että tämä on vertaansa vailla oleva
onnettomuus seurakunnalle ja Jumalan
sanalle, jonka pohjalle seurakunnan
auktoriteetti perustuu.” Näin siis
Jim Owen, joka tietää, mistä puhuu.
Edelleen hän toteaa: “Olen tullut
siihen vakaaseen johtopäätökseen,
että kristillinen psykologia on vaarallisin
haaste Kristukselle ja Kristuksen
sanan auktoriteetille ja riittävyydelle,
joka tällä vuosisadalla (1900-luvulla)
on kohdannut seurakuntaa.”
Jim Owen sanoo, että kristillinen
psykologia on oikeastaan harhaanjohtava
termi, koska ei ole mitään psykologiaa,
joka olisi kehitetty kristittyjen
toimesta ja jota niinollen voitaisiin
sanoa kristilliseksi. On käynyt
niin, että kristityt terapeutit ja psykologit
ovat ottaneet parhaaksi katsomansa
teoriat humanistisesta psykologiasta
ja yhdistäneen niihin Raamatun
sanoman. He ovat yrittäneet kristillistää
psykologian, mutta sen asemesta
he ovat onnistuneet psykologisoimaan
kristinuskon.
Ruman synti-sanan poistaminen
Psykologiset opit ovat muuttamassa
käsitystämme synnistä, parannuksen
teosta, pyhittymisestä *, ihmisen
olemuksesta, elämän tarkoituksesta ja
niin edelleen. Yhä useampi teko, joka
aikaisemmin käsitettiin synniksi,
mielletään psykologian ansiosta nyt
sairaudeksi tai ihmisen rikkinäisyydestä
johtuvaksi oireeksi. Tällöin ei
tarvitakaan parannuksen tekoa, vaan
parantumista ja eheytymistä. Rikkinäinen
ihminen on avuton olosuhtei-den uhri, kun taas synnin tekijä on
vastuussa tekemisistään.
* On yllättävää, että pyhityksestä on alettu käyttää
termiä “eheytyminen”. Eheytyneen ihmisen
vastakohta olisi rikkinäinen – ei siis syntinen.*
Kun kuuntelee tämän päivän saarnaajia
ja opettajia, niin voisi luulla,
että pahin ongelmamme on huono itsetunto.
Tai ongelmamme on siinä,
kun emme ymmärrä, miten psyykemme
tai sisin olemuksemme on haavoittunut
ja rikkinäinen.
Minne jäi se Raamatun totuus, jonka
mukaan suurin ongelmamme on
syntinen luontomme – se, että olemme
erossa Jumalasta, emmekä tahdokaan
taipua hänen tahtonsa alle?
Psykologisten oppien mukaan voidaan
esimerkiksi sanoa, että huonon
itsetunnon vuoksi miehellä on usein
vaihtuvia seksisuhteita. Hän yrittää
siten pönkittää alhaista itsetuntoaan
todistellen itselleen ja muille olevansa
tosi mies ja haluttu sellainen. Voiko
tällainen mies siis ollakaan vastuussa
tekemisistään? Eikö hän voi
panna käyttäytymisensä huonon itsetunnon
tiliin ja siten olla vapaa vastuusta?
Jos tämä kyseinen mies olisi
USA:ssa ja haluaisi sielunhoitoon,
niin hänet lähetettäisiin psykologisen
koulutuksen saaneen pastorin ja terapeutin
luo. Siellä ryhdyttäisiin käymään
läpi hänen lapsuuttaan ja yritettäisiin
päästä selvyyteen, mistä hänen
huono itsetuntonsa johtuu.
Syntinen luonto jäisi tässä auttamatta
vähäiselle huomiolle tai kokonaan
huomioimatta. USA:ssa ollaan
tilanteessa, jossa raamatullinen sielunhoito
on jo lähes kadonnut.
Uskovat psykologit ja terapeutit
ovat saaneet pastorit tuntemaan itsensä
kykenemättömiksi antamaan sielunhoitoa
kenellekään, jolla on vähänkin
vaikeampia ongelmia. Niinpä
pastorit ovat suurin joukoin rynnänneet
psykologiseen koulutukseen voidakseen
antaa sielunhoitoa seurakuntalaisilleen.
Enää ei riitä se, että pastori on Pyhällä
Hengellä täytetty ja osaa Raamattunsa.
Raamatullisen sielunhoidon tilalle
on tullut psykologinen mielenhoito
(terapia). Haluammeko täällä Suomen
seurakunnissa tätä samaa? Paavali
sanoo seuraavasti:
“Olemmeko
me parempia? Emme suinkaan. Mehän
olemme edellä osoittaneet, että
kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin
kreikkalaiset, ovat synnin alla.” Ja
Paavali jatkaa: “Niinkuin kirjoitettu
on: “Ei ole ketään vanhurskasta, ei
ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki
tyynni kelvottomiksi käyneet – ei ole
ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on,
ei yhden yhtäkään” (Room. 3:9–12).
Raamatussa puhutaan paljon synnistä,
mutta voit käyttää vuosia sellaisen
jakeen etsimiseen, jonka mukaan
huono itsetunto on Jumalan tuntemisen
este. Tällaista jaetta et kuitenkaan
Raamatusta löydä.
Saattaa käydä niinkin, että käytät
koko loppuelämäsi hyvän itsetunnon
etsimiseen, etkä sittenkään sitä löydä.
Juuri kun luulet, että vihdoinkin
sinulla on hyvä itsetunto, lankeat johonkin
halpamaiseen tekoon ja et voi
muuta kuin hävetä itseäsi.
Tiedämmehän me, että vielä uskoontulon
jälkeenkin meissä on syntinen
luonto. Turhaan Jeesus ei sano
näin: “Jos joku tahtoo minun perässäni
kulkea, hän kieltäköön itsensä ja
ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”
(Mark. 8:34). Pitäisikö meidän
ensin saavuttaa hyvä itsetunto ja heti
perään kieltää itsemme?
Raamatun henkilöiden
itsetunto
Oliko Jumalan suurella profeetalla,
Jeremialla, hyvä itsetunto? Jumala
sanoo Jeremialle näin: “Jo ennenkuin
minä valmistin sinut äidin kohdussa,
minä sinut tunsin, ja ennenkuin
sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin,
– minä asetin sinut kansojen profeetaksi”
(Jer. 1:5).
Ja mitä Jeremia vastaa näin valtavaan
Jumalan ilmoitukseen hänen tehtävästään?
“Mutta minä sanoin: Voi
Herra, Herra! Katso, en minä kykene
puhumaan, sillä minä olen nuori.”
Kuitenkin Jeremia otti tehtävän
vastaan, kun Jumala oli luvannut olla
hänen kanssaan ja pelastaa hänet jumalattomien
ihmisten käsistä.
Mitä
tapahtui Jesajan itsetunnolle, kun hän
näki ilmestyksessä Herran istuvan
korkealla ja ylhäisellä istuimella?
Jesaja parkaisee: “Voi minua! Minä
hukun, sillä minulla on saastaiset huulet,
ja minä asun kansan keskellä, jolla
on saastaiset huulet; sillä minun silmäni
ovat nähneet kuninkaan, Herran
Sebaotin” (Jes. 6:5).
Miten kävi Johanneksen, kun hän
näki Herran kirkkauden? Annetaan
Ilmestyskirjan kertoa: “Ja kun minä
hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena
hänen jalkojensa juureen. Ja
hän pani oikean kätensä minun päälleni
sanoen: Älä pelkää” (Ilm. 1:17).
Onko ihmisten joukossa ollut montakaan
suurempaa kuin Mooses? Kun
Jumala kutsui hänet, ei Mooseksen itsetunto
ollut hurraamisen arvoinen. Jumala
sanoi Moosekselle: “Niin mene
nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja
vie minun kansani, israelilaiset, pois
Egyptistä” (2. Moos. 3:10). Ja mitä
Mooses siihen sanoo? “Mikä minä olen
menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia
pois Egyptistä?”
Sen jälkeen Jumala käyttää hyvän
tovin kuvaillessaan, miten hän antaa
tapahtua ihmeitä ja tunnustekoja
Mooseksen käskystä.
Mitä Mooses
vastaa? “Oi Herra, en minä ole puhetaitoinen
mies, en ole ollut sitä ennen,
enkä senkään jälkeen, kun sinä
puhuit palvelijallesi, – sillä minulla
on hidas puhe ja kankea kieli.”
Sitten Jumala vakuuttaa, että hän
antaa Moosekselle puhelahjat ja Mooses
jälleen estelee; “Oi Herra, lähetä
kuka muu tahansa!” Tämä sai jo Jumalankin
vihastumaan ja hän puus
kahti Moosekselle, että onhan sinulla
veljesi Aaron. Annetaan hänen puhua.
Silloin Mooses vihdoin vastaanotti
Jumalan antaman suuren tehtävän.
Näiden Raamatun kohtien valossa
näyttää siltä, että Jumala ottaa käyttöönsä
niitä, joilla on huono itsetunto.
Oliko apostoli Paavalilla hyvä itsetunto?
Tutkiessani hänen kirjeitään,
tulen siihen johtopäätökseen,
että hän ei piittaa koko itsetunnosta.
Hän tietää, että hyvä itsetunto ei meitä
pelasta ja huonoa itsetuntoa ei kannata
voivotella. Paavali oli realisti
suhteessa itseensä ja tätä hän opetti
muillekin. Hän sanoo “…ettei tule
ajatella itsestänsä enempää kuin ajatella
sopii, vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan, minkä
Jumala on kullekin suonut” (Room.
12:3). Ja edelleen: “Sillä me emme
rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme
eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat;
mutta he ovat ymmärtämättömiä,
kun mittaavat itsensä omalla
itsellään ja vertailevat itseään omaan
itseensä” (2. Kor. 10:12,13).
Edellinen kirjoitus on lyhennelmä Päivi Clayn
kirjoittamasta vihkosesta “Psykologisten teorioiden
haaste seurakunnalle.” (Juurikasvu kustannus)
Olen seurannut huolestuneena,
miten uskovien keskuuteen ovat leviämässä
ja paljolti jo levinneetkin psykologiset
teoriat. Niitä otetaan avosylin
vastaan. Vaikutusvaltaiset ja arvostetut
henkilöt ovat hyväksyneet nämä
opit ja he ovat saamassa meidät uskomaan,
että Jeesuskin antoi psykologista
opetusta.
Uudessa Testamentissa on lukuisia
kohtia, joissa varoitetaan evankeliumin
väärentämisestä. Väitän, että
psykologisten oppien myötä olemme
saaneet taas yhden tällaisista väärennöksistä,
eli “toisen” evankeliumin.
Paavali sanoo näin: “Minua kummastuttaa,
että te niin äkkiä käännytte
hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen
armossa, pois toisenlaiseen
evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole
mikään toinen; on vain eräitä, jotka
hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä
Kristuksen evankeliumin. Mutta
vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta
julistaisi teille evankeliumia, joka on
vastoin sitä, minkä me olemme teille
julistaneet, hän olkoon kirottu… …Ihmistenkö
suosiota minä nyt etsin vai
Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla
mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla
ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen
palvelija, sillä minä teen teille tiettäväksi,
veljet, että minun julistamani
evankeliumi ei ole ihmisten mukaista,
enkä minä olekaan sitä ihmisiltä
saanut, eikä sitä ole minulle opetettu,
vaan Kristus on sen minulle ilmoittanut”
(Gal. 1:6-12).
Ihmisten korvasyyhyyn
Psykologinen evankeliumi on ihmisten
mukaista ja meidän lihallemme
mieluista, koska se perustuu ihmisviisauteen.
Tuskin kukaan tahallaan
ketään eksyttää, vaan näitä oppeja
levitetään vilpittömästä halusta
auttaa ihmisiä. Kieltämättä olen itsekin
monta kertaa ollut vilpittömästi
väärässä. Onneksi aina jostakin on
tullut oikean suunnan näyttäjä. Itsekin
aiemmin uskoin, että psykologia
voisi antaa uskoville jotain tarpeellista.
Silmien avautuminen
Minulla ja miehelläni on ystäväpariskunta
Hawaijilla. He lähettivät
meille kirjan, joka vihdoin avasi silmäni.
Psykologisista opeista koostunut
rakennus elämässäni sortui ryminällä.
Pölyn laskeuduttua ei jäänyt
jäljelle muuta kuin Jeesus Kristus ja
hän ristiinnaulittuna. Silmieni avautumiseen
johtaneen kirjan nimi suomennettuna
on “Kristillisen psykologian
sota Jumalan sanaa vastaan” ja
alaotsikko “Uskovan tekeminen olosuhteittensa
uhriksi”.
Kirjan kirjoittaja on historian professori,
pastori Jim Owen. Hän asuu
Kaliforniassa ja hän on tehnyt vuosia
työtä alkoholistien ja nuorisorikollisten
parissa.
Jim Owen kertoo kirjassaan Amerikan
seurakuntien tilanteesta. Siellä
psykologiset opit ovat 80-luvun alusta
ja ehkä jo aikaisemminkin enenevässä
määrin alkaneet soluttautua
evankeelisiin seurakuntiin. Täällä
Suomessa tullaan hyvää vauhtia perässä.
Erityisesti 90-luvulla nämä opit
ovat tehneet seurakuntiimme varsinaisen
esiinmarssin.
Seuraavassa lainaan Jim Owenia.
Muistakaa, että USA:ssa psykologiset
opit on omaksuttu paljon suuremmassa
määrin kuin mitä täällä Suomessa
on tähän mennessä tapahtunut.
Jim Owen sanoo kirjassaan: “Jos
minulta kysyttäisiin, ketkä ovat vaikutusvaltaisimpia
henkilöitä evankeelisissa
seurakunnissa tänä päivänä,
niin epäröimättä vastaisin, että kristityt
psykologit. Kiirehtisin lisäämään,
että tämä on vertaansa vailla oleva
onnettomuus seurakunnalle ja Jumalan
sanalle, jonka pohjalle seurakunnan
auktoriteetti perustuu.” Näin siis
Jim Owen, joka tietää, mistä puhuu.
Edelleen hän toteaa: “Olen tullut
siihen vakaaseen johtopäätökseen,
että kristillinen psykologia on vaarallisin
haaste Kristukselle ja Kristuksen
sanan auktoriteetille ja riittävyydelle,
joka tällä vuosisadalla (1900-luvulla)
on kohdannut seurakuntaa.”
Jim Owen sanoo, että kristillinen
psykologia on oikeastaan harhaanjohtava
termi, koska ei ole mitään psykologiaa,
joka olisi kehitetty kristittyjen
toimesta ja jota niinollen voitaisiin
sanoa kristilliseksi. On käynyt
niin, että kristityt terapeutit ja psykologit
ovat ottaneet parhaaksi katsomansa
teoriat humanistisesta psykologiasta
ja yhdistäneen niihin Raamatun
sanoman. He ovat yrittäneet kristillistää
psykologian, mutta sen asemesta
he ovat onnistuneet psykologisoimaan
kristinuskon.
Ruman synti-sanan poistaminen
Psykologiset opit ovat muuttamassa
käsitystämme synnistä, parannuksen
teosta, pyhittymisestä *, ihmisen
olemuksesta, elämän tarkoituksesta ja
niin edelleen. Yhä useampi teko, joka
aikaisemmin käsitettiin synniksi,
mielletään psykologian ansiosta nyt
sairaudeksi tai ihmisen rikkinäisyydestä
johtuvaksi oireeksi. Tällöin ei
tarvitakaan parannuksen tekoa, vaan
parantumista ja eheytymistä. Rikkinäinen
ihminen on avuton olosuhtei-den uhri, kun taas synnin tekijä on
vastuussa tekemisistään.
* On yllättävää, että pyhityksestä on alettu käyttää
termiä “eheytyminen”. Eheytyneen ihmisen
vastakohta olisi rikkinäinen – ei siis syntinen.*
Kun kuuntelee tämän päivän saarnaajia
ja opettajia, niin voisi luulla,
että pahin ongelmamme on huono itsetunto.
Tai ongelmamme on siinä,
kun emme ymmärrä, miten psyykemme
tai sisin olemuksemme on haavoittunut
ja rikkinäinen.
Minne jäi se Raamatun totuus, jonka
mukaan suurin ongelmamme on
syntinen luontomme – se, että olemme
erossa Jumalasta, emmekä tahdokaan
taipua hänen tahtonsa alle?
Psykologisten oppien mukaan voidaan
esimerkiksi sanoa, että huonon
itsetunnon vuoksi miehellä on usein
vaihtuvia seksisuhteita. Hän yrittää
siten pönkittää alhaista itsetuntoaan
todistellen itselleen ja muille olevansa
tosi mies ja haluttu sellainen. Voiko
tällainen mies siis ollakaan vastuussa
tekemisistään? Eikö hän voi
panna käyttäytymisensä huonon itsetunnon
tiliin ja siten olla vapaa vastuusta?
Jos tämä kyseinen mies olisi
USA:ssa ja haluaisi sielunhoitoon,
niin hänet lähetettäisiin psykologisen
koulutuksen saaneen pastorin ja terapeutin
luo. Siellä ryhdyttäisiin käymään
läpi hänen lapsuuttaan ja yritettäisiin
päästä selvyyteen, mistä hänen
huono itsetuntonsa johtuu.
Syntinen luonto jäisi tässä auttamatta
vähäiselle huomiolle tai kokonaan
huomioimatta. USA:ssa ollaan
tilanteessa, jossa raamatullinen sielunhoito
on jo lähes kadonnut.
Uskovat psykologit ja terapeutit
ovat saaneet pastorit tuntemaan itsensä
kykenemättömiksi antamaan sielunhoitoa
kenellekään, jolla on vähänkin
vaikeampia ongelmia. Niinpä
pastorit ovat suurin joukoin rynnänneet
psykologiseen koulutukseen voidakseen
antaa sielunhoitoa seurakuntalaisilleen.
Enää ei riitä se, että pastori on Pyhällä
Hengellä täytetty ja osaa Raamattunsa.
Raamatullisen sielunhoidon tilalle
on tullut psykologinen mielenhoito
(terapia). Haluammeko täällä Suomen
seurakunnissa tätä samaa? Paavali
sanoo seuraavasti:
“Olemmeko
me parempia? Emme suinkaan. Mehän
olemme edellä osoittaneet, että
kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin
kreikkalaiset, ovat synnin alla.” Ja
Paavali jatkaa: “Niinkuin kirjoitettu
on: “Ei ole ketään vanhurskasta, ei
ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki
tyynni kelvottomiksi käyneet – ei ole
ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on,
ei yhden yhtäkään” (Room. 3:9–12).
Raamatussa puhutaan paljon synnistä,
mutta voit käyttää vuosia sellaisen
jakeen etsimiseen, jonka mukaan
huono itsetunto on Jumalan tuntemisen
este. Tällaista jaetta et kuitenkaan
Raamatusta löydä.
Saattaa käydä niinkin, että käytät
koko loppuelämäsi hyvän itsetunnon
etsimiseen, etkä sittenkään sitä löydä.
Juuri kun luulet, että vihdoinkin
sinulla on hyvä itsetunto, lankeat johonkin
halpamaiseen tekoon ja et voi
muuta kuin hävetä itseäsi.
Tiedämmehän me, että vielä uskoontulon
jälkeenkin meissä on syntinen
luonto. Turhaan Jeesus ei sano
näin: “Jos joku tahtoo minun perässäni
kulkea, hän kieltäköön itsensä ja
ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”
(Mark. 8:34). Pitäisikö meidän
ensin saavuttaa hyvä itsetunto ja heti
perään kieltää itsemme?
Raamatun henkilöiden
itsetunto
Oliko Jumalan suurella profeetalla,
Jeremialla, hyvä itsetunto? Jumala
sanoo Jeremialle näin: “Jo ennenkuin
minä valmistin sinut äidin kohdussa,
minä sinut tunsin, ja ennenkuin
sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin,
– minä asetin sinut kansojen profeetaksi”
(Jer. 1:5).
Ja mitä Jeremia vastaa näin valtavaan
Jumalan ilmoitukseen hänen tehtävästään?
“Mutta minä sanoin: Voi
Herra, Herra! Katso, en minä kykene
puhumaan, sillä minä olen nuori.”
Kuitenkin Jeremia otti tehtävän
vastaan, kun Jumala oli luvannut olla
hänen kanssaan ja pelastaa hänet jumalattomien
ihmisten käsistä.
Mitä
tapahtui Jesajan itsetunnolle, kun hän
näki ilmestyksessä Herran istuvan
korkealla ja ylhäisellä istuimella?
Jesaja parkaisee: “Voi minua! Minä
hukun, sillä minulla on saastaiset huulet,
ja minä asun kansan keskellä, jolla
on saastaiset huulet; sillä minun silmäni
ovat nähneet kuninkaan, Herran
Sebaotin” (Jes. 6:5).
Miten kävi Johanneksen, kun hän
näki Herran kirkkauden? Annetaan
Ilmestyskirjan kertoa: “Ja kun minä
hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena
hänen jalkojensa juureen. Ja
hän pani oikean kätensä minun päälleni
sanoen: Älä pelkää” (Ilm. 1:17).
Onko ihmisten joukossa ollut montakaan
suurempaa kuin Mooses? Kun
Jumala kutsui hänet, ei Mooseksen itsetunto
ollut hurraamisen arvoinen. Jumala
sanoi Moosekselle: “Niin mene
nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja
vie minun kansani, israelilaiset, pois
Egyptistä” (2. Moos. 3:10). Ja mitä
Mooses siihen sanoo? “Mikä minä olen
menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia
pois Egyptistä?”
Sen jälkeen Jumala käyttää hyvän
tovin kuvaillessaan, miten hän antaa
tapahtua ihmeitä ja tunnustekoja
Mooseksen käskystä.
Mitä Mooses
vastaa? “Oi Herra, en minä ole puhetaitoinen
mies, en ole ollut sitä ennen,
enkä senkään jälkeen, kun sinä
puhuit palvelijallesi, – sillä minulla
on hidas puhe ja kankea kieli.”
Sitten Jumala vakuuttaa, että hän
antaa Moosekselle puhelahjat ja Mooses
jälleen estelee; “Oi Herra, lähetä
kuka muu tahansa!” Tämä sai jo Jumalankin
vihastumaan ja hän puus
kahti Moosekselle, että onhan sinulla
veljesi Aaron. Annetaan hänen puhua.
Silloin Mooses vihdoin vastaanotti
Jumalan antaman suuren tehtävän.
Näiden Raamatun kohtien valossa
näyttää siltä, että Jumala ottaa käyttöönsä
niitä, joilla on huono itsetunto.
Oliko apostoli Paavalilla hyvä itsetunto?
Tutkiessani hänen kirjeitään,
tulen siihen johtopäätökseen,
että hän ei piittaa koko itsetunnosta.
Hän tietää, että hyvä itsetunto ei meitä
pelasta ja huonoa itsetuntoa ei kannata
voivotella. Paavali oli realisti
suhteessa itseensä ja tätä hän opetti
muillekin. Hän sanoo “…ettei tule
ajatella itsestänsä enempää kuin ajatella
sopii, vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan, minkä
Jumala on kullekin suonut” (Room.
12:3). Ja edelleen: “Sillä me emme
rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme
eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat;
mutta he ovat ymmärtämättömiä,
kun mittaavat itsensä omalla
itsellään ja vertailevat itseään omaan
itseensä” (2. Kor. 10:12,13).
Edellinen kirjoitus on lyhennelmä Päivi Clayn
kirjoittamasta vihkosesta “Psykologisten teorioiden
haaste seurakunnalle.” (Juurikasvu kustannus)
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja paljon asiaa. Olisi mukavampaa kun ei kopypastetettaisi
Emmekö voisi koetella (kuten raamattu opettaa) ja pitää sen mikä on hyvää?
Ensinnäkin psykologian leimaaminen pahaksi ei ole rakentavaa. Psykologiassa on paljon hyvää josta jokainen voi oppia.
Mm ihmisten käyttäytymismallien ymmärtäminen voi olla varsin hyvä asia.
Ei siitä mitään Jumalaa tarvitse tehdä, vaikka sitä vaikka opiskelisikin.
Itsekkin joudun työssäni tapaamaan mielenterveydeltä sairaita ihmisiä ja joskus psykologin kanssa työtä tehdessä ja miettiessäni auttamista, olen tullut siihen tulokseen, että joisain tapauksissa Raamatullisesta psygologiasta miten se määritellänkään on hyötyä, mutta joskus tarvitaan myös lääkitystä.
Jos Raamatullinen psykologia on kuuntelemista ja lähimmäisen rakastamista se on hyvä.
Raamatussa on kohta, tunnustakaa toisillenne syntinne ja rukoilkaa, että parantuisitte.
Minusta se on hieno kohta ja auttanee monia.
Raamatussa on monia viisaita psykologisia neuvoja, mutta varsinainen mielenterveyden parantaminen on kuitenkin joskus ihan elimellinen sairaus.
No mielenkiintoinen aihe, alustus oli hyvä mutta aivan liian pitkä.
Minusta esimerkiksi Pentecostalia ei voine auttaa kuin ammattihenkilö, uskovista hän vain saa lisää tulta alleen ja käy kovemmilla kierroksilla vaikka hänen tulisi juuri saada rauhoittua ja tulla hyväksytyksi ilman suorituksia.
miksi kukaan ajattelisi ettei ole hyvä/ rakentavaa/ kestävää tms ymmärtää esimerkiksi miten riippuvuudet syntyvät tai miten seksuaalisuuden alueella olevat kipupisteet vaikuttavat sitoutumiseen tai sitoutumattomuuteen.
Odotetaanko me vain että Jumala muuttaa kaiken ja parantaa kaiken, eikä meidän tarvitse esim kasvaa ihmisenä ollenkaan?
Edelleenkään en ole asettamassa psykologiaa Jumalan yläpuolelle.