Olen pienestä saakka ollu varma että elämäntehtäväni ovat hevoset! Olin ylellisen tyytyväinen jopa teini-ikäni, kunnes sitten silmäteräni eli hevoseni kuoli ja jätin tallitouhutkin. Mitään ei oikeastaan tullut tilalle. Muutaman vuoden jälkeen hommasin uuden eläimen. Tässä vaiheessa peruskoulu oli käyty ja menin lähinnä "ostamaan" lisää aikaa lukiosta. Se päättyi, ja elämääni tuli kolo hevosesta huolimatta. Olin vuoden ulkomailla kokeakseni edes jotakin. Palattuani mikään ei sitten ollutkaan ennallaan, itseasiassa surkeammin. Nyt mikään ei tunnu miltään. Olen kadottanut polkuni ja säntäilen pitkin metsiä kunnes hyvin pian luovutan ja pelkästään näytän surkealta. Tuntuu ettei täällä maan päällä ole yhtään mitään minua varten! Olen aivan täysin eksyksissä. Olen aina ollut kova suunnittelemaan ja hermostun jos en tiedä mitä tulee tapahtumaan. Ja nyt en todellakaan osaa enkä jaksa päättää mistään mitään, ja sekös minua masentaa. Uskomatonta miten minusta on tullut tällainen apaattinen ja hapan! Ennen olin hyvin pirteä, kannustava ja auttavainen tyttö... Repikää kiltit minut pois täältä metsiköstä ja näyttäkää minkälaiseen maastoon minun kuuluu suunnata ja ennenkaikkea miten?
kadotin polkuni enkä löydä takaisin..!
Mae
3269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
yritä keskittyä tekemään sellaisia asioita mistä nautit ja koet iloa, yritä jaksaa miettiä niitä vaikka tuntuisi ettei sellaisia ole.entä jos kokeilisit uutta harrastusta?elämästä vaan ei aina nauti tai jaksa löytää mitään positiivista.oletko saanut pettyä liian usein?apaattisuus on karmeaa olen kokenut.mietiskele mitä haluat ihan kaikessa rauhassa.ei se välttämättä heti selvii mutta kärsivällisyyttä.mut jos oot tosi huolestunut itestäs niin juttele jonkun kanssa.
löysi elämäni uskosta , se on se peruskallio johon elämän perusta tulisi rakentaa , se ei horju ja eikä anna myöten sitä ihminen elämältä etsii .siinä on sisältöä ja kaikki se mitä tarvitset.
Moi.
Kyllä se taitaa vaan olla ohimenevä kriisi, näitähän on ihmisen elämä täynnä. Jokin asia jää pois, sitten taas etsitään, kunnes jotain uutta tulee tilalle.
Minulle samainen tyhjyyden tunne tuli kun rakas teatteriharrastukseni loppui ryhmän hajottua. En tiennyt mitä tehdä.
Nykyään harrastan maalaamista ja kirjoittamista. Ehkä vielä joskus palaan teatteriinkin.
Elämää ei voi aina ennakoida.