Henkilöanalyysiä

Huomasin tällä kertaa katsovani sarjan henkilöitä enemmän "ammatillisesti" kuin aiemmin. Se on tuonut sarjaan lisäsavyjä, ja tekee tutuistakin tapahtumista tuoreita.

Tässä joitakin havaintojani. Osa on itsestään selviä asioita, osa täyttä mututuntumaa eikä näitä kannata ottaa ehdottomana totuutena:

Audrey Horne: Näennäisesti piloille hemmoteltu "paremman perheen" tyttö, joka on tottunut saamaan haluamansa ja manipuloimaan ihmisiä. Pinnan alla on kuitenkin yksinäinen tyttörukka, joka kaipaa vain isän rakkautta ja hyväksyntää.

Dale Cooper: Avoimen maailmankuvan omaava huumorintajuinen, älykäs ja henkisesti "valaistunut" mies. Hän on kokenut jonkinlaisen uskoontulon ja omaa aivan omanlaisensa maailmankuvan. Idealisti, joka uskoo oikeuteen. Syvällä sielussa on kuitenkin avoin haava menetetyn rakkaan vuoksi.

Harry S. Truman: Pikkukaupungin poliisipäällikkö, joka tuntee kaupunkinsa ja kaupunkilaisensa kuin omat taskunsa. Pätevä poliisi, mutta pikkuisen kokematon suuremman luokan rikollisuuden suhteen. Naisten suhteen ehkä pikkuisen sinisilmäinen.

Hawk: Kahden maailman mies. Toisaalta hän on oman kansansa tietäjä, toisaalta katuviisas poliisi. Roolit eivät kuitenkaan ole ristiriidassa keskenään, vaan täydentävät toisiaan.

Andy Brennan: Lapsen tasolle jäänyt lempeä mies joka herkkydestään huolimatta on läpäissyt poliisikoulutuksen. Empaattinen poliisimies, josta tarvittaessa löytyy uskomatonta lujuutta ja terävyyttä, minkä Jaques Renaultin kiinniotto osoitti.

Laura Palmer: Hyväksikäytetty tyttöparka, joka peittää arpisen sielunsa itsevarmuuden naamiolla ja turruttaa tuskansa huumeilla ja seksillä. Oppinut manipuloimaan miehiä seksuaalisuudellaan.

Donna Hayward: Kiltti perhetyttö, joka haluaa kapinoida Lauran lailla, mutta ei oikein löydä itseään. Käyttäytyy kuin film noirin femme fatale, mutta varsinainen kapinallisuus jää yritykseksi.

James Hurley: Koviskundi, joka sisimmässään kaipaa vain äidin rakkautta. Joutunut äitinsä alkoholiongelman vuoksi ottamaan varhain vastuuta. Siksi hänen sisällään elää pikkupoika, joka ikävöi menetettyä lapsuutta.

Shelly Johnson: Ruusuisista unelmista karuun arkeen herätetty tyttö, joka on kokenut liian paljon liian nopeasti.

Leo Johnson: White trash-punaniska. Auktoriteetit on uhmaamista varten ja lait rikkomista varten. Todennäköisesti isän pahoinpitelemä ja äitinsä hylkäämä asuntovaunussa varttunut koulukotikasvatti. Ison rosvon elkeet, vaikka onkin loppupeleissä pikkunilkki ja todellisten konnien pelinappula.

Albert Rosenfield: Väkivallan ja poliisityön kyynistämä mies. Ollut todennäköisesti nuorena agenttina samanlainen idealistinen oikeuden puolustaja kuin Cooper.

Bobby Briggs: Koulun urheilusankari. Itsetietoinen ja röyhkeä nuori, jonka vanhemmat ovat ihan pihalla poikansa kasvatuksesta. Todennäköisesti käyttänyt urheilijana laittomia dopingaineita ja sitä kautta kiristetty huumekauppiaaksi. Doping voisi selittää myös jatkuvan aggressiivisuuden.

11

1394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LiannaX

      Pitkälti ajattelen itsekin noin.

      Laura Palmerin henkilökuvaa opin itse ymmärtämään paremmin leffan ja hänen salaisen päiväkirjansa kautta. Vaikkei kirja mikään kirjallisuuden mestariteos olekaan, niin se valaisee hyväksikäytetyn ihmisen tyypillistä tragediaa; uhri alkaa itsekin uskoa olevansa paha ja likainen, ja ansaitsevansa kurjan kohtalonsa.Laura myös ikäänkuin jakaa itsensä. Päivällä hän on mallikansalainen ja teiniprinsessa, ja öisin prostituution, huumeiden ja väkivallan maailmaan sukeltava paha Laura. Lisäksi hänen on kannettava taakka,BOB, jonka olemassaolosta hän ei kerro kenellekään.

      Hieman eri mieltä olen Albert Rosenfieldistä; minusta hän on ammatillisesti lahjakas, erittäin älykäs, ja jopa (lievästi) inhimillisen huolehtiva Cooperia kohtaan.Mies ei vain halua urbaaniin imagoonsa yhtään vaikutteita maalaisympäristöstä.No,onhan hän tietenkin vähän kyyninen ja sarkastinen.

      Albertin englanninkieliset letkautukset ovat kyllä paikoitellen herkullista kuultavaa.Pari jaksoa sitten hän laukoi tulistuneelle sheriffi Trumanille puolustuspuheensa: "I pride myself on taking a punch and I'll gladly take another because I choose to live my life in the company of Gandhi and King. My concerns are global. I reject absolutely pride, aggression, and retaliation. The foundation of such a method is love. I love you Sheriff Truman." Mutta oliko hän tosissaan....kuka tietää.

      Olisi ollut hauska kuulla henkilöanalyysisi myös Nadinesta,Log Ladystä ja Windom Earlesta. Heillä kaikilla kun tuo mieli on enemmän tai vähemmän järkkynyt.

      • Albertista vielä: Minustakin hän on lahjakas ja erittäin älykäs mies, joka välittää. Mutta kokemukset poliisina ja rikospaikkatutkijana on kyynistänyt hänet ja siksi hän viljelee mustaa huumoria. Cooperista hän tuntuu pitävän erityisesti vaikkei sitä suoraan sanokaan. Siksi heitin tuon arveluni siitä, että Albert olisi itse ollut nuorena melkoinen idealisti. Albert tunnistaa Cooperissa itsensä nuorena.

        Albertin kaltainen henkilö oli Teho-osastossa tohtori Robert Romano. Hänestäkin epäilin, että hän olisi nuorena ollut varsinainen Ben Casey, idealistinen sankarilääkäri jonka sairaalan byrokratia ja menetetyt potilaat kyynistivät.

        Nadineen ja Windomiin palataan ehkä myöhemmin...


    • perspektiivi..

      Jep hyvin osuu luonteet kohilleen. juu henkilö hahmoista löytää uusia piirteitä joka katsomiskerralla. kantsii myös tsekata lynchin elokuvatuotantoo.

      • TwinPeaks

        Minä olen kanssasi hieman eri mieltä Bobbysta. Mielestäni hänen kovan pintansa alla on herkkä poika, joka tuli esille muun muassa Dr.Jacobyn vastaanotolla, kun Bobby alkoi itkeä puhuessaan Laurasta ja heidän suhteestaan. Ja Laura Palmerin salaisessa päiväkirjassa Laura kirjoittaa heidän ensimmäisestä seksikerrastaan, joka yhtä lailla paljastaa Bobbyn herkän puolen, jota Laura haavoitti olemalla kova ja kylmä.

        Lisäksi Laurahan se Bobbyn painosti myymään huumeita, jotta voisi itse saada niitä.


    • ILoveLara

      Tuo on mielenkiintoista että miten nyt toisella katsomiskerralla henkilöt avautuu, minäkin kun sarjaa aikoinaan katsoin keskityin niin kovasti murhaajan löytämiseen että monet hahmot jäivät huomaamatta.

    • heaven_of_heavy

      voin kuvitella hahmot asettamiisi rooleihin.

    • maddox3

      Näitä on kiva lukea.

      Pistäpä Maddystakin. :)

    • Maddy: Harmaavarpusversio Laurasta. Lauran lähes identtinen serkkutyttö, joka on ulkoisesta identtisyydestään huolimatta jäänyt aina hiukan Lauran varjoon. Niinkuin Donna ja kaikki muutkin naiset Lauran ympärillä. Ihan niinkuin Donna, Maddykin kadehti Lauran näennäistä vahvuutta ja varmuutta. Kenties siksi Maddykin ihastui Jamesiin, Lauran rakastajaan.

      Tai hei. Kumman vanhemman sukua Maddy oikeastaan on? Lauran isän vai äidin? Jos Maddy on Lauran äidin siskon tytär, niin silloinhan Lelandilla on voinut olla suhde vaimonsa sisaren kanssa ja Maddy onkin Lauran sisar... Selittäisi ulkonäköä.

      Nadine Hurley: Todennäköisesti alistavien (uskonnollisten?) vanhempien kovalla kurilla kasvattama nainen. Hän ei ehkä ole saanut lapsena selkäänsä vaan vanhempien kurinpito on ollut henkistä. Tämän seurauksena Nadine on edelleen ujo ja arka. Kärsii psykoottistasoisesta masennuksesta ja saattaa sairastaa skitsofreniaakin. Tunne-elämältään epävakaa persoona. Täynnä purkamatonta aggressiota, mikä näkyy toisinaan adrenaliinin ylituotannnon vuoksi voimien ylimitoituksena.

      Windom Earle: Hannibal Lecter-tyyppinen huippuälykäs sosiopaatti ja psykopaatti. Mahdollinen sarjamurhaaja, jolla on ollut loistava peite murhatöille. Työ FBI:n agenttina. Hänet FBI:hin on tuonut valta ja sen käyttäminen. Hän nauttii voidessaan manipuloida ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla. Tätä piirrettä J. Edgar Hoover on varmasti arvostanut ja käyttänyt hyväkseen Earlen aloittaessa FBI-uraansa. Epäilisin, että Earle on tehnyt pitkän työrupeaman FBI:n vastavakoiluun erikoistuneessa yksikössä. Hän on varmasti ollut loistava vakoilijoiden paljastaja ja kaksoisagenttien rekrytoija. Kenties ollut myös CIA:n palkkalistoilla.

      • LiannaX

        Itseäni mietityttää Nadinessa se, että olikohan hän tasapainoton ihminen jo ennen tuota Edin harhalaukausta, vai suistiko vasta tuo silmän menetys hänet raiteiltaan?

        Ja miksiköhän hän itsemurhayrityksen jälkeen taantuu taas high school-ikäiseksi? Ehkä hän teini-ikäisenä oli ujo, ruma ankanpoikanen, jota ei koskaan huolittu koulun cheerleaderihin, joten hänen on pakko saada elää uudestaan tuo aika eri tavalla.

        Windom Earlen historia voisi olla juuri tuollainen...muistelisin, että se Cooperin kuollut rakastettu Caroline olisi ollut Windomin vaimo,ja tuon tapahtuman jälkeen W.E. joutui mielisairaalaan.Mutta murhasiko Windom Carolinen??

        Anyway, Windom Earle on kyllä kiehtovan älykäs hahmo ja toisaalta taas piinaavan kauhistuttava. Tulee hieman mieleen Profiler-sarjan Jack-of-all-trades.


      • ..ehkä

        "Kumman vanhemman sukua Maddy oikeastaan on? Lauran isän vai äidin? "

        En ole varma, mutta veikkaisin että Maddy on Sarahin puolen sukua, koska jossain jaksossa puhuttiin kuinka sekä Sarahilla, Lauralla että Maddyllä oli näkyjä/kykyä nähdä asioita, joten voisi olettaa että se kulkee suvussa tms. Mutta toisaalta Twin Peaksissä tuo näkyjen näkeminen on aika yleistä :)


      • LiannaX kirjoitti:

        Itseäni mietityttää Nadinessa se, että olikohan hän tasapainoton ihminen jo ennen tuota Edin harhalaukausta, vai suistiko vasta tuo silmän menetys hänet raiteiltaan?

        Ja miksiköhän hän itsemurhayrityksen jälkeen taantuu taas high school-ikäiseksi? Ehkä hän teini-ikäisenä oli ujo, ruma ankanpoikanen, jota ei koskaan huolittu koulun cheerleaderihin, joten hänen on pakko saada elää uudestaan tuo aika eri tavalla.

        Windom Earlen historia voisi olla juuri tuollainen...muistelisin, että se Cooperin kuollut rakastettu Caroline olisi ollut Windomin vaimo,ja tuon tapahtuman jälkeen W.E. joutui mielisairaalaan.Mutta murhasiko Windom Carolinen??

        Anyway, Windom Earle on kyllä kiehtovan älykäs hahmo ja toisaalta taas piinaavan kauhistuttava. Tulee hieman mieleen Profiler-sarjan Jack-of-all-trades.

        ...kirja Dale Cooperin elämänkerta jos löydät sen jostain. Joissakin kohdissa kirjan tarina kyllä menee pahasti ristiin tv-sarjan ja varsinkin Fire,walk with me-elokuvan kanssa.

        Tuossa kirjassa sivutaan tuota Windom-Caroline-Dale-draamaa. Muistelisin ettei Carolinen surmaa kunnolla selvitetty, mutta Windom hänet ilmeisesti tappoi ja haavoitti samalla Cooperia.

        Totta, Profiler on yksi sarja, joka on paljon velkaa Twin Peaksille. Siinäkin muuten oli tunnarina Angelo Badalamentin sävellys.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe