Päässä kuuluvista äänistä.

Aiemmin ihmeteltiin, kuulevatko uskovaiset päässään ääniä, jotka käskevät tekemään asioita. Olen tuntenut uskovia, joilla asia on ollut juuri näin. He ovat olleet moniongelmaisia (kyvyttömiä solmimaan ihmissuhteita, ketjupolttajia, paikasta toiseen ajelehtijoita vailla vakituista asuntoa) ja samalla skitsofreenikkoja. Ja mitä ilmeisemmin siis myös uskovia.

On kuitenkin myös toisenlainen ilmiö, jota esiintyy aivan terveillä uskovilla. Joillain ihmisillä esim. keskustelutilanteissa nousee hyvin selkeästi mieleen jokin ajatus, jonka kertomiseen he tuntevat tarvetta. Se ei ole mitään kuultavaa puhetta, joka soisi päässä, eikä se käske tekemään jotain erityistä. Se vain on tavallista voimakkaampi ajatus, ikään kuin oivallus. ja kun tämä ajatus tuodaan sitten julki keskustelussa, siitä yleensä tulee ratkaisu esim. käsiteltävänä olevaan ongelmaan tai se avaa keskustelukumppanin ajattelussa jonkin lukon, että hän alkaa nähdä asian toisin kuin ennen.

Joissain tilanteissa tämä esiin nouseva ajatus on jokin kohta Raamatusta, mutta ei aina. Se voi olla myös Raamattuun liittymätön viisas ajatus, joka ratkaisee jonkin ongelman ja jolla on toisen ihmisen ajattelua tai toimintaa muuttava vaikutus. Eikä se todellakaan ole samantyyppinen kuin skitsofreenikkojen kertomat äänet, ja kuten sanottu, se oivallus tulee psyykkisesti täysin tasapainoiselle uskovalle. Tätä voitaisiin kai kutsua viisauden sanojen armolahjaksi.
20506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

-ihmisen sisäiseen maailmaan aivan suomeksikin asioita ja näyttää näkyjä eli visioita nykykielellä sekä unia jne,-joiden kautta hän voi puhua jne !

-tietenkin esim.skitsofreenikot on asia erikseen...
-huvittavaa miten jotkut pitävät esim. profetoimisen sekä kielten selittämisen armolahjaa halpana jne..

-monia asioita ihmisten elämiin on kuitenkin Herra profeettainsa kautta puhunut eräille jopa vuosikymmeniä eteenpäin ulottuvia elämän ajanjaksoja joissa on kuvattu,-mitä tulee tapahtumaan ja missä sekä,millä tavalla jne !

-kun tällainen on sitten TOTEUTUNUT käytännön elämässä,-kirjaimellisesti niinkuin on puhuttu vuosia aiemmin se vahvistaa valtavasti uskoa,-koska uskova näkee ja kokee käytännön elämässä että Jumala on asioissa ,mukana !

-esim.voin mainita nyt jonhan saarnamiehen Pentti Tynjälän jonka lähtemisen ruotsiin ja siellä olemisen sekä alkavan herätyksen,-ja sieltä poriin palaamisen jne,profetoivat hänelle vuosia aikaisemmin Olga Onerva ja eräs toinen naisprofeetta,seinäjoella aikoinaan,-profetiat olivat pitkät kahdelta eri ihmiseltä,-mutta jotka totetutuivat kirjaimellisesti tämän em.henkilön elämässä !

-Hänen lapsensa voivat todistaa nämä asiat todeksi samoin sen mitä on todella tapahtunut suomessa ja ruotsissa noiden profetoitujen,herätysten aikoina

-profetsioissa oli mm.mainittu että em,tulee palaamaan isiensä maahan ja rannikkokaupunkiin johon Jumala antaa sellaisen herätyksen että sen kaupungin perustukset,-järkkyvät jne...tämä totetutui kirjaimellisesti porin vapaakirkossa 70-luvulla jolloin niin paljon porilaisia nuoriakin tuli uskoon että vapaaseurakunnan kuorossakin niitä oli toistasataa laulamassa,Herran kunniaksi !

-nyt asianomainen saarnaaja on jo iälliseksi tullut ja sairaus vaivaa,häntä,-mutta vieläkin noustessaan saarnastuoliin Pasuuna antaa selvät sävelet!

Äänestä
  • kyllä puhuu kaikille ihmisille. Ei tarvitse olla mitenkään uskovainen, vain kuunnella. Eikä sieltä tule mitään raamatun tekstiä vaan normaaleja elämään liittyviä neuvoja. Ei koskaan käskyjä tehdä sitä tai tätä.
    Se ei siis ole mikään armolahja vaan ihan normaali asia.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    kyllä puhuu kaikille ihmisille. Ei tarvitse olla mitenkään uskovainen, vain kuunnella. Eikä sieltä tule mitään raamatun tekstiä vaan normaaleja elämään liittyviä neuvoja. Ei koskaan käskyjä tehdä sitä tai tätä.
    Se ei siis ole mikään armolahja vaan ihan normaali asia.

    Minulle ainakin Jumala on puhunut ihan lapsesta alkaen ja johtanut elämääni kun olen kulkenut rukoillut. Olen kastettu jo lapsena ja sain silloin jo Pyhän Hengen oppaakseni tähän elämään. Olen kiitollinen siitä lahjasta Jeesukselle ja Taivaan Iskälle!

    siunausta ja Jumalan johdatusta elämääsi!

    Äänestä

  • uskossa kirjoitti:

    En väittänytkään että Jumala ei puhuisi uskovaisille. :-) Hän puhuu kaikille, oli sitten kastettu tai ei, uskovainen tai pakana.

    Äänestä

Joskus kuulin äänen päässäni joka sanoi minulle tietyn kohdan tietystä tekstistä. En ollut ennemmin lukenut sitä tekstiä. Heti seuraavana päivänä luin sen tekstin ja liikutuin niin paljon että tunsin pyhänhengen sisälläni se tavallaan täytti minut kokonaan ja tuntui vielä kehoni ulkopuolella. Silmäni valuivat vettä. Silloin jumala
laittoi sisälleni rauhan ja rakkauden ja otti pelon pois.

Äänestä
  • tiedät rakkauden tiedät että se on pahaan verrattuna
    kuin vertaisi nuppineulan nuppia ja aurinkoa. :)
    Se murskaa kaiken pahan yhdellä iskulla. Eikä mikään ole sitä voittava.

    Äänestä

Et ollenkaan ylpeä ole!

Äänestä

Skitsofreenikot pitäisi pitää kaukana Jeesuksesta. Samoin kaikki kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät. On nimittöin niin, että lupaavastikkin alkanut hoito saattaa tyssätä siihen, kun ko. potilaat "löytävät" Jumalan.

Äänestä

itellä oli kerran aikoinaan tällane tapaus. kävin yhessä kokouksessa vai miksi niitä kutsutaan, säännöllisesti. eräällä ukkelilla oli parantunut keuhkosyöpä, mutta hänellä oli alkanut olemaan taas jotain epämäärästä yskää tms. kun hänen puolestaan rukoiltiin, minulle tuli pakottava kumma tunne, tarve sanoa että "se ei ole syöpää tällä kertaa, olet terve". en kuitenkaan sanonut, alkoi asia painamaan, kunnes seuraavalla kerralla tapahtu sama asia....sitten oli pakko se uskaltaa sanoa. Kai se sitä ukkoa helpotti ja lohdutti, en tiiä. Kuoli sitten ehkä kuukauden päästä...

että niin viisaita sanoja meikäläisellä.

Äänestä
  • ...väärä profeetta.

    Äänestä

  • Hyi hyi... kirjoitti:

    ...väärä profeetta.

    heh, totta. siihen loppu meikäläisen viisastelut.

    Äänestä

  • Hyi hyi... kirjoitti:

    ...väärä profeetta.

    Käsittääkseni mk81 ei ole sanonutkaan olevansa profeetta. Hän vain kertoi tässä yhden tapauksen, joka oli sattunut hänelle henkilökohtaisesti.

    Tuolla Baskerille vastatessani unohdin muistuttaa siitä, että kokiessamme sisäisessä maailmassamme asioita ja tarvetta sanoa jotain jollekin, niin pitäkäämme mielessä se, että vaakakupin toisella puolella paivat "viisauden sanat, oikeaan aikaan sanotut" ja toisessa vaakakupissa tosiasia, että "ihmissydän on petollinen" ja "jos joku luulee jotain tietävänsä ei hän vielä tiedä niin kuin tietää tulee (luulevaisuus panee paulan)". Näin ollessa pitää rakkauden lähimmäiseemme olla sanojemme liikkeelle paneva voima.

    Suuretkin Jumalan miehet ja naiset ovat erehtyneet pitämään sydämensä luuloja Jumalalta saatuna tietona. Ja soppa on ollut valmis. Tällaisista ruokamyrkytyksistä voi kestää paraneminen vuosia ja sairaus saattaa muodostua elinikäiseksi, jos jatkamme saman pilaantuneen sopan nauttimista viikosta toiseen.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    asuu totuus.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    asuu totuus.

    Kyllä, jos Jeesus on ottanut sen asunnokseen. Muutoin siellä asuu vain pimeyttä valoon pukeutuneena hurskautena. "Minä olen totuus!" sanoi Jeesus.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Kyllä, jos Jeesus on ottanut sen asunnokseen. Muutoin siellä asuu vain pimeyttä valoon pukeutuneena hurskautena. "Minä olen totuus!" sanoi Jeesus.

    tarvita mitä Jeesuksia eikä tarvitse olla uskossa. Sydämestä kuulee Korkeamman Minänsä äänen ja sen voi sanoa tulevan Jumalalta jos haluaa, mutta niin kuin kirjoitin niin ei tarvitse olla uskossa kuunnellakseen sitä. Voi myös sanoa että se on Universumin ääni. Ihan miten itse haluaa ja se on aina vain pelkkää rakkautta.

    Ihmiselle voi puhua myös vieras Saatanan henki, jota ei pidä kuulla eikä totella.

    Sano tuolle demonihengelle: Mene pois Saatana! ja sitten tulee luoksesi Jumalan lähettämiä enkeleitä ja he vahvistavat Sinua.

    Äänestä

  • henkioppaista kirjoitti:

    Ihmiselle voi puhua myös vieras Saatanan henki, jota ei pidä kuulla eikä totella.

    Sano tuolle demonihengelle: Mene pois Saatana! ja sitten tulee luoksesi Jumalan lähettämiä enkeleitä ja he vahvistavat Sinua.

    mitään saatanan henkiä. On vain ihmisten henkiä. Mutta se mikä puhuu sydämessä on Kaikki Mitä On, Jumala tai Korkein Minä. Me olemme itsekin osa Jumalaa.

    Äänestä

aivan terveitä uskovia?

"On kuitenkin myös toisenlainen ilmiö, jota esiintyy aivan terveillä uskovilla."

Eihän se ole mahdollista: heillähän on jumalausko- niminen sairaus.

Äänestä

Noinhan se menee hyvin usein, kun se kulkee terveitä teitä, tuo sisäiseen tietoisuuteen nouseva asia, jonka kokee tarpeelliseksi sanoa vaikka ei itse läheskään aina ymmärrä sillä hetkellä sanojensa merkitystä.

Joskus vaatii vain rohkeutta sanoa se asia, joka kuvaamallasi tavalla on tullut mieleen.

Uskon, että useat uskovaiset ovat kokeneet aloituksessa esille ottamiasi asioita ja olen myös vakuuttunut siitä, ettemme läheskään aina saa jälkikäteenkään tietää millä tavoin sanamme olivat siunaamassa tai auttamassa lähimmäisiämme.

Oikein hyvää tiistaipäivän jatkoa ja siunausta sellaista jokaiselle lukijalle, että voisi sanoilla lohduttaa ja neuvoa lähimmäistään. Pitäkäämme visusti mielissämme, että Jumalan neuvoessa kauttamme Hänen neuvonsa eivät koskaan ole ristiriidassa raamatun sanan ja opetusten kanssa.

Äänestä

Niinhän se on että ihmisillä on tapana uskoa aina omia vinksahduksia aidoiksi ja toisten viirailua sairaudeksi.
Kaikki näyt ja äänet on oikeasti omasta päästä lähteviä sekoiluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Basker kirjoitti:

Aiemmin ihmeteltiin, kuulevatko uskovaiset päässään ääniä, jotka käskevät tekemään asioita. Olen tuntenut uskovia, joilla asia on ollut juuri näin. He ovat olleet moniongelmaisia (kyvyttömiä solmimaan ihmissuhteita, ketjupolttajia, paikasta toiseen ajelehtijoita vailla vakituista asuntoa) ja samalla skitsofreenikkoja. Ja mitä ilmeisemmin siis myös uskovia.

On kuitenkin myös toisenlainen ilmiö, jota esiintyy aivan terveillä uskovilla. Joillain ihmisillä esim. keskustelutilanteissa nousee hyvin selkeästi mieleen jokin ajatus, jonka kertomiseen he tuntevat tarvetta. Se ei ole mitään kuultavaa puhetta, joka soisi päässä, eikä se käske tekemään jotain erityistä. Se vain on tavallista voimakkaampi ajatus, ikään kuin oivallus. ja kun tämä ajatus tuodaan sitten julki keskustelussa, siitä yleensä tulee ratkaisu esim. käsiteltävänä olevaan ongelmaan tai se avaa keskustelukumppanin ajattelussa jonkin lukon, että hän alkaa nähdä asian toisin kuin ennen.

Joissain tilanteissa tämä esiin nouseva ajatus on jokin kohta Raamatusta, mutta ei aina. Se voi olla myös Raamattuun liittymätön viisas ajatus, joka ratkaisee jonkin ongelman ja jolla on toisen ihmisen ajattelua tai toimintaa muuttava vaikutus. Eikä se todellakaan ole samantyyppinen kuin skitsofreenikkojen kertomat äänet, ja kuten sanottu, se oivallus tulee psyykkisesti täysin tasapainoiselle uskovalle. Tätä voitaisiin kai kutsua viisauden sanojen armolahjaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu