Mistä tulee paalu? Miksi? Raamatussa sanotaan että Jeesus naulittiin ristiin ei paaluun.
mistä?
astia 344
11601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
*** it-2 s. 440-441 Paaluun paneminen ***
Mitä alkuperäinen kreikan kieli paljastaa Jeesuksen surmaamiseen käytetyn välineen muodosta?
Useimmissa raamatunkäännöksissä sanotaan, että Kristus ”ristiinnaulittiin” eikä että hänet ”pantiin paaluun”. Tämä johtuu siitä yleisestä uskomuksesta, että se kidutusväline, johon hänet ripustettiin, oli kahdesta puunkappaleesta tehty ”risti” eikä yksinkertainen paalu. Lisäksi perimätieto, ei Raamattu, kertoo, ettei tuomittu kantanut ristin molempia osia vaan ainoastaan sen poikkipuuta, josta käytettiin nimitystä patibulum eli antenna. Tällä tavoin jotkut yrittävät väistää sen ongelman, että tuo taakka olisi painanut liian paljon, jotta yksi mies olisi jaksanut raahata tai kantaa sen Golgatalle.
Mitä itse raamatunkirjoittajat sitten sanoivat asiasta? He käyttivät kreikan kielen substantiivia stau·ros′ 27 kertaa ja verbiä stau·ro′ō 46 kertaa, syn·stau·ro′ō (etuliite syn ’yhteen’) 5 kertaa ja a·na·stau·ro′ō (a·na′ ’uudelleen’) kerran. Lisäksi he käyttivät 5 kertaa kreikkalaista sanaa ksy′lon ’puu’ siitä kidutusvälineestä, johon Jeesus naulattiin.
Stau·ros′ ei sisällä sen enempää klassisessa kreikassa kuin koineekreikassakaan ajatusta ”rististä”, joka olisi tehty kahdesta puusta. Se tarkoittaa vain pystysuoraa paalua, tankoa tai salkoa, jollaista voitiin käyttää aidan tai paaluvarustuksen tekemiseen. Douglasin vuonna 1985 julkaistussa teoksessa New Bible Dictionary sanotaan hakusanassa ”Risti” sivulla 253: ” ’Ristiä’ (stauros; verbi stauroō – –) vastaava kreikk. sana merkitsee ensisijaisesti pystysuoraa paalua tai hirttä ja toissijaisesti rangaistus- tai teloitusvälineenä käytettyä paalua.”
Luukas, Pietari ja Paavali käyttivät sanaa ksy′lon myös sanan stau·ros′ synonyymina, ja sekin todistaa, että Jeesus pantiin pystysuoraan paaluun, jossa ei ollut poikkipuuta, sillä sitä ksy′lon tässä erikoismerkityksessä tarkoittaa (Ap 5:30; 10:39; 13:29; Ga 3:13; 1Pi 2:24). Sanaa ksy′lon käytetään myös kreikkalaisessa Septuagintassa Esran 6:11:ssä, missä puhutaan yhdestä hirrestä tai rakennuspuusta, johon lainrikkoja oli määrä panna paaluun.
Uuden maailman käännös välittää siis lukijalle uskollisesti tämän kreikkalaisen tekstin perusajatuksen kääntämällä sanan stau·ros′ vastineella ”kidutuspaalu” ja verbin stau·ro′ō vastineella ”panna paaluun”. Tällä tavoin stau·ros′ ei sekoitu kirkon perinteisiin risteihin. (Ks. KIDUTUSPAALU.) Raamatun mukaan yksi mies, kyreneläinen Simon, kantoi kidutuspaalua, ja tämä on täysin mahdollista, sillä sen läpimitta oli 15 cm ja pituus 3,5 m, ja se painoi luultavasti vähän yli 45 kg (Mr 15:21).
On syytä huomata, mitä W. E. Vine sanoo asiasta: ”STAUROS (σταυρός) tarkoittaa ensi sijassa pystysuoraa paalua. Pahantekijät teloitettiin naulaamalla heidät sellaiseen. Sekä tuo substantiivi että verbi stauroō, kiinnittää paaluun, on alun perin erotettava kirkollisesta muodosta, jossa kaksi hirttä on ristissä.” Sitten kreikan kielen tutkija Vine mainitsee kaksiosaisen ristin kaldealaisen alkuperän ja sen, että kristikunta omaksui ristin pakanoilta 200-luvulla Kristuksen paaluunpanemisen vertauskuvaksi. (Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1981, 1. osa, s. 256.)
Merkittävä on myös seuraava kommentti kirjassa The Cross in Ritual, Architecture, and Art (G. S. Tyack, Lontoo 1900, s. 1): ”On outoa mutta silti kiistaton tosiasia, että ristiä on käytetty pyhänä vertauskuvana kauan ennen Kristuksen syntymää ja sen jälkeen maissa, jotka eivät ole joutuneet kosketuksiin kirkon opetusten kanssa. – – Kreikkalaisten Bacchuksen, tyroslaisten Tammusin, kaldealaisten Belin ja muinaisskandinaavien Odinin palvojille näiden kaikkien jumalien vertauskuva oli ristinmuotoinen merkki.”
J. D. Parsonsin kirjassa The Non-Christian Cross (Lontoo 1896, s. 23, 24) lisätään: ”Missään Uuden testamentin muodostavissa lukuisissa kirjoituksissa ei ole ainuttakaan lausetta, joka todistaisi alkuperäisellä kreikan kielellä edes epäsuorasti sen puolesta, että Jeesuksen tapauksessa käytetty stauros oli jotakin muuta kuin tavallinen stauros, ja vielä vähemmän sen puolesta, että se olisi koostunut, ei yhdestä puunkappaleesta, vaan kahdesta ristin muotoon yhteen naulatusta kappaleesta. – – Opettajamme johtavat ihmisiä melko lailla harhaan, kun he käyttävät sanan stauros vastineena ’ristiä’ kääntäessään kirkon kreikankielisiä dokumentteja äidinkielellemme ja kun he tukevat tuota menettelyä panemalla sanakirjoihin stauroksen merkitykseksi ’ristin’ selittämättä tarkoin, ettei se missään tapauksessa ollut tuon sanan perusmerkitys apostolien päivinä eikä siitä tullut sen perusmerkitystä pitkään aikaan sen jälkeenkään, ja kun sille sellainen merkitys sitten annettiin, mikäli lainkaan annettiin, se tapahtui vain siksi, että syystä tai toisesta oletettiin asian vahvistavien todisteiden puuttumisesta huolimatta, että se nimenomainen stauros, jossa Jeesus teloitettiin, oli nimenomaan sen muotoinen.” (Ks. myös The Companion Bible, 1974, liite nro 162.)
Kuvaannollista käyttöä. Sen lisäksi että Raamatussa todistetaan perusteellisesti Herran Jeesuksen Kristuksen kirjaimellisesta paaluun panemisesta (1Ko 1:13, 23; 2:2; 2Ko 13:4; Il 11:8), siinä puhutaan myös paaluun panemisesta kuvaannollisessa, vertauskuvallisessa mielessä, esim. Galatalaiskirjeen 2:20:ssä. Kristityt ovat kuolettaneet vanhan persoonallisuutensa sen uskon välityksellä, joka heillä on paaluun pantuun Kristukseen (Ro 6:6; Kol 3:5, 9, 10). ”Sitä paitsi ne, jotka kuuluvat Kristukselle Jeesukselle, ovat panneet paaluun lihan intohimoineen ja haluineen”, kirjoittaa Paavali ja jatkaa, että Kristuksen välityksellä ”maailma on pantu paaluun minulle ja minut maailmalle” (Ga 5:24; 6:14).
Luopiot ”itse panevat Jumalan Pojan uudelleen paaluun ja saattavat hänet julkisen häpeän alaiseksi” kapinoimalla Juudaksen tavoin Jumalan pelastusjärjestelyä vastaan (Hpr 6:4–6).
seuran doktriinin mukaan sanoo noin.
Seura tosin tyylilleen uskollisena
jättää kannalleen epäedullisen, usein
sen kumoavankin, aineiston kokonaan
käsittelemättä.
Historia, arkeologia ja kielitieteilijät
ovat hieman erimieltä seuran kanssa.
Mutta niitähän me julistajat emme saa
lukea, koska ne ovat joko "ihmisviisautta"
tai "luopioiden valehtelua".
Niille jotka uskaltavat lukea, alla olevasta
lisnkistä löytyy vastakkaista näkökantaa
olevia ajatuksia perusteluineen.
http://www.freeminds.org/doctrine/cross.htm
Täällä on myös hyvin perusteellinen selvitys historiasta sekä sanojen etymologiasta:
http://www.forananswer.org/
Sieltä 'Topical Studies' ja sieltä jehovantodistaosio.
Toisin sanoen paalu on Raamatun ymmärtämisen oppaassa mutta Raamatussa puhutaan vain rististä ja ristiinnaulitsemisesta.
Kirjassa persian kuninkaan artahsastan käskykirjeestä, miten se ,joka ei tottele suurkuninkaan käskyä, näulataan talonsa seinästä revittyyn (stauros,) hirteen.
Jo aiemmin, daavidin aikana, joukko miehiä "naulattiin paaluun",vasten aurinkoa.Näin kirjoitukset eivät kerro rististä, vaan ja ainoastaan hirrestä tai puunrungosta. Lat, crucis, risti tuli kirjoituksiin vasta -400- luvulla.
>>Kirjassa persian kuninkaan artahsastan käskykirjeestä, miten se ,joka ei tottele suurkuninkaan käskyä,
Kyseessä on kaksi eri aikakautta ja maailmanvaltaa, joiden tapoja ei tule vertailla 1:1.
>>Näin kirjoitukset eivät kerro rististä, vaan ja ainoastaan hirrestä tai puunrungosta.
Roomalaisilla oli tuolloin rangaistuskäytössä risti. Risti muodostui kun antenna (tai patibulum, poikkipuu jota rangaistu kantoi) kiinnitettiin pystypaaluun. Tästä roomalaisesta tavasta käytettiin tuolloin nimenomaan paalua merkitsevää sanaa.
1. Tuskin Esran kirjan alkuperäistekstistä
löytyy sanaa 'stauros', koska sitä ei kirjoitettu
kreikaksi.
2. Esra 6:3 sanoo kyseisen käskykirjeen
annetun Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuonna,
joten eroa Artakserkseen tullee noin 100 vuotta.
3. Septuaginta kääntää Esra 6:11 "puun"
sanalla 'xylon'.
4. Kreikankielessä ei ole latinan 'crux'
sanan tarkkaa vastinetta.
5. Latina oli Rooman valtakunnan 'virallinen'
kieli aina valtakunnan jakaantumiseen asti,
jolloin itäsosissa alettiin käyttää kreikkaa
virallisena kielenä.
6. Kreikankielestä löytyy myös mittayksikkönä
sana 'xylon', joka on pituudeltaan n. 1,4m.
7. Tuskin 1,4m korkeaan kidutuspaaluun saadaan
normaalipituinen mies naulattua, varsinkin
jos osa paalusta on pakko kaivaa maahan.
8. Käsivarret lähes ojennettuina saadaan
kämmenien väliseksi etäisyydeksi helposti
about 1,5m - viittaisi mielestäni enemmänkin
vaakapaaluun.
9. Roomalaisilla oli useita erilaisia tapoja
'ristiinnaulitsemisen' suhteen. Seura haluaa
esittää vain yhden niistä ja jälleen tavoilleen
uskollisena peittelee muita tapoja.
Sitäpaitsi, on tuskin merkityksellistä vääntää
siitä, kuoliko väitetty vapahtaja pysty- vai
vaakapaalussa. Oletan kysymyksen liittyvän
enemmänkin kulttien normaalikäytäntöön, eli
pyrkimykseen erottautua massasta ja siten
osoittaa jäsenilleen oman kulttinsa 'paremmuutta'
tai 'tarkkuutta'.
Lahko on perustellut paalua ristin sijalle sellaisella vanhalla kirjalla, joka on Helsingin yliopiston kirjastossa.
Kuitenkin kirja itse on sillä kannalla, että Jeesus naulittiin ristille, kirjassa on todisteita tästä, mm. aikalaiskertomus, jolla on yhteys itse Jeesuksen kuolemaan. Mahdollisesti lahkon valintaperusteena on ollut vain se, että kirjassa on kuva pystypaaluun naulatusta (vaikka toisella sivulla myös ristiin naulatusta) sekä tekstiä, että pystypaaluunkin on naulattu.
Asiasta on kirjoittanut Pasi Turunen kirjassa "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa"
Mainittu vanha kirja on nähtävillä netissä, aaac:n uutisissa vartiotorniseuran takaa, jonne linkki sivun www.jttuki.info yläreunasta
----------
Jo aiemmin, daavidin aikana, joukko miehiä
"naulattiin paaluun",vasten aurinkoa.Näin
kirjoitukset eivät kerro rististä, vaan ja
ainoastaan hirrestä tai puunrungosta. Lat,
crucis, risti tuli kirjoituksiin vasta -400-
luvulla.
-----------
Toivoisin lisäselvitystä mainitusta Daavidin
aikana tehdystä paaluunnaulaamisesta.
Latinan sanan 'crucis' tai 'crux' puuttuminen
raamatusta on helppo selittää.
Perustelu:
Ristiinnaulitseminen rangaistusmuotona oli
roomalainen tapa. Sitä olivat harjoittaneet
mm. myös egyptiläiset ja persialaiset ennen
roomalaisia, tosin pienin eroavaisuuksin -
kyseessä oli lähinnä kehon lävistäminen paalulla.
Roomalaisilla oli kuitenkin todistettavasti
tapana käyttää erilaisia versioita 'rististä'
(ainakin crux simplex, crux decussata, crux
commissa, crux immissa).
Kun muistetaan, että 1) latina oli imperiumin
valtakieli, 2) kreikan kielessä ei edes ole
täsmällistä vastinetta sanalle crux'/'crucis',
3) eräissä raamatunkohdissa käytetty kreikan-
kielinen sana 'xylon' on myös pituusmitta
(1,4m) eli vastaa ojennettujen käsivarsien
välistä mittaa varsin tarkasti, niin on
perusteltua olettaa, että latinan sanasta
'crux'/'crucis' on johdettu raamatun UT:n
eri kreikankieliset sanat, eikä päinvastoin.
Eri latinankielisiin raamatunkäännöksiin
sanat olisi voitu näinollen kääntää jälleen
takaisin eri kreikankielisistä versioista.
Tässäkin asiassa JT:t vääristelevät ja jopa valehtelevat. Mutta miksi?
Henkilökohtainen olettamukseni on, että
oikeimpaan osuvia syitä löytyy tutkimalla
erilaisten kulttien toimintatapoja.
Yksi sellainen on kultin pyrkimys erottautua
selvästi ulkopuolisista, tai ainakin uskotella
niin, ja pyrkimyksenä voi olla esimerkiksi
esittää "paremmuuttaan" tai "oikeampaa" tai
"tarkempaa" näkemystä, joka vuorostaan sitoo
osaltaan jäseniä lähemmäs kulttia ja tekee
siitä eroamisesta epätodennäköisempää.
Muita tunnettuja toimintatapoja ovat esimerkiksi
ehdottomat kuuliaisvaatimukset kulttia ja sen
teesejä kohtaan, vastustajien mustamaalaaminen
ja kykenemättömyys vastaanottaa kritiikkiä tai
jopa kieltää jäseniänsä lukemaan kultin epäkohtia
osoittavaa aineistoa.
Miksi? Oletan, että kyse on vallasta ja rahasta.