Venäjä rakentaa uuden maakaasulinjan pitkin nykyistä itärajaa Jäämereltä Saksaan. Näin osoitti Hesarin kartta. Ja samalla aseistaa uusin sukellusvenein, lentokonein ja panssarein saman alueen turvatakseen kaasun myynnin. Kun tiedämme, mitä Venäjä on valmis tekemään puolustaakseen kaasutoimituksiaan, niin nyt saamme heittää viimeisenkin toivon Karjalan palauttamiseksi. Jos se halutaan takaisin, se on taisteltava asein, muuten on toivo heitetty.
Enää en usko
Maakaasujohto
3304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaasuputki kulkee Venäjältä EU:n alueelle. Sekä Venäjän että EU:n intresseissä on turvata kaasun kulku.
Suomen ei kannata ryhtyä aseelliseen taisteluun suurvaltaa vastaan. Kannatan pienten kansojen oikeuksia, mutta on tyhmää ja tarpeetonta ryhtyä sotimaan. Silloin voi heittää toivon nykyisenkin Suomen itsenäisyydestä.
Historian myllerryksissä voi hyvinkin käydä niin (kuten nimim. Piho alempana ennustaa), että menetetty Karjala ja muut luovutetut alueet sekä mahdollisesti laajempikin suomalaissukuisten aikoinaan asuttama alue liitetään Suomeen.
Venäjän aktiivisuus Itämerellä ja Karjalan alueella on huolestuttavaa, ja siihen on maamme johtokin kiinnittänyt huomiota. Rauhan säilyttäminen erityisesti nykyisissä oloissa on ensiarvoisen tärkeää. Kiihkoilu puoleen tai toiseen on vahingollista. Maan puolustamiseen on kuitenkin varauduttava mahdollisimman tehokkain keinoin. Mitä ne ovat? Ehkä liittoutuminen ajoissa ja Puolustusvoimien resurssien lisääminen.
vaan Itä-Karjalassa linjaa Petroskoi-Aunus-Pietari, Laatokan itäpuolitse. Ei kaasua kannata kuljetella asumattomien seutujen kautta, jos sen voi tehdä asuttuja seutuja pitkin. Taajamat voivat käyttää siirrettävää kaasua energiantuotantoon.
Petroskoista Pietariin on valmiina kaasulinja. Toista putkea ilmeisesti rakennetaan parhaillaan.
Me emme tarvitse mitään asellista toimintaa. Raja madaltuu koko ajan, asenteet muuttuvat myös naapurissa.