miten helluntailaiset uskoo että käy niille ketkä tekee itsemurhan? sanotaanko raamatussa että miten käy. mun mielestä aika epäselvä juttu.
Itsemurha
jaakko
4316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että monen mielestä tämä aihe on kaluttu moneen kertaan.
Uskoisin että valtaosa sanoo päätepysäkkinä olevan helvetti automaattisesti. (tappaminen syntiä, ei pysty katumaan, ei kunnioita Jumalan luomistyötä)
Mä en ajattele noin jyrkästi.
Lainaan Petra-orkesterin biisiä: He´s been in my shoes.
Ei taida helluntailaiset sulattaa itsemurhaa.
Raamatun mukaan toisen tappaminen on oikeutettua ja siihen kehoitetaankin.
Jumalahan jakoi kuolemantuomioita pienistäkin asioista.
Vastaan omalta osaltani, että en tiedä. Olen jättänyt henkilökohtaisesti tuntemani ja itsemurhan tehneet ihmiset yksinkertaisesti Jumalan haltuun.
Jotain haluan ikäänkuin lohdutukseksi kertoa niille, joiden joku läheinen on ajautunut sellaiseen epätoivoon, että on tehnyt itsemurhan.
Olen joutunut kokemaan vuoden aikana kaksi itsemurhatapausta; toinen oli 22-vuotias mies ja toinen 44-vuotias nainen.
Näissä kummassakin tapauksessa itsemurhan tehneet henkilöt vielä tajuissaan ollessaan yrittivät saada yhteyttä omaisiinsa ja hälytyskeskukseen, mutta apu tuli liian myöhään. Mistä tämä kertoo? He tulivat toisiin ajatuksiin ennen kuolemaansa ja yrittivät saada vielä apua. Entä mitä he puhuivat kuoleman lähestyessä mahdollisesti Jeesukselle? Sitä emme tiedä emmekä sitä, mitä Jeesus mahdollisesti puhui tai kaikkeuden Kuninkaana teki heille heidän viimeisinä hetkinään.
Jos meille ei olisi talletettuna raamattuun ryövärin ja Jeesuksen lyhyttä sananvaihtoa risteiltä, niin luulempa useimman meistä päätelleen, että nuo kurjat ryövärit hukkuivat kadotukseen. Samoin nuo roomalaiset sotamiehet, jotka mitä julmimmin hakkasivat ja ruoskivat Jeesuksen muodottomaksi (niin ettei hänen hahmonsa ollut enää ihmislapsen hahmo, Jes 53). Mutta omia päätelmiämme tehdessämme joudumme kohtaamaan Jeesuksen omia sanoja, jotka puhuvat ajatuksiamme ja päätelmiämme vastaan.
Ristin ryövärille Jeesus yksiselitteisen selvästi ilmoitti hänen olevan vielä samana päivä ei vain ristillä vaan myös Hänen kanssansa paratiisissa. Ja sotilaiden puolesta hän ristille naulattaessa rukoili: "Isä, anna heille anteeksi!" Kuka meistä tohtisi väittää, että Jumala ei kuullut ja vastannut Poikansa tähän rukoukseen. Varmasti vastasi.
Jeesuksen lunastus ja armo ulottuvat kauas ihmisen ymmärryksen ja moraalikäsitysten yläpuolelle; ja se onkin ylistettävä asia, sillä muutoin ei taivasta perisi yksikään. Olemme kaikki syyllisiä Jeesuksen kuolemaan ja tavalla tai toisella teemme itsemurhaa väärillä elämäntavoillamme tms syystä.
Meillä on monia asioita ja kysymyksiä, joihin vastaukset saadaan vasta sitten, kun ikuisuuden verhot vedetään syrjään ja astumme Herramme eteen. "Nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan".
Näin nyt Sinulle ystävä kirjoitin vaikka minulla ei ollut vastausta varsinaiseen kysymykseesi. Haluan tässä kuitenkin siunata Sinua ja rakkaitasi. Jos olet vielä sillä tavalla ulkopuolella, että et tunne Jeesusta syntiesi sovittajana niin voit löytää Hänet tänään ja uskomalla Häneen tulla vapaaksi synnin rangaistuksesta, sillä "rangaistus oli Hänen päällänsä, jotta Sinulla rauha olisi, ja Hänen haavojensa kautta Sinä olet parannettu". Luulen kyllä, että olet uskovainen (nuorehko) mies.
Sähköpostiosoitteeni on profiilisivullani, jos mahdollisesti on tästä tai muusta asiasta sellaista kysyttävää, ettet halua sitä palstalla kysyä. Minut tavoittaa myös puhelimitse pääsääntöisesti päivittäin klo 08-18 välisenä aikana numerosta 040-8479690, mutta tänään ei enää.
pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan? (Minusta ei) Mark.3:28. Totisesti minä teille; kaikki synnit annetaan ihmisen lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin: 29.mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin...