SODAN OIKEUTUS

On häpeällistä ja tyhmää arvostella presidentti Bushia siitä, että hän johti amerikkalaiset taisteluun Irakin kansan vapauden puolesta. Muistuttaisin siitä, että jos Amerikkalaiset eivät olisi vuosina 1944 – 1945 vapauttaneet Eurooppaa Aadolf Hitlerin hirmuvallasta, niin meillä olisi nyt Eu:n tilalla Kolmas Valtakunta. Silloin ei taidettaisi paljon rauhanmarsseja marssia. On täysin varmaa, että ilman amerikkalaisten tukea, Hitlerin saksaa ei olisi milloinkaan voitettu. On surkuhupaisaa, että ”rauhanaktivistien” osoittaessa mieltään USA:n sotatoimia vastaan Irakissa, he samalla osoittavat mieltään omaa vapauttaan vastaan.

Muistuttaisin myös, että yksikään diktaattori ei ole milloinkaan vapaaehtoisesti luopunut vallasta, eikä sitä taatusti olisi tehnyt myöskään Saddam Hussein. Ja Saddamin tilalle olisivat myöhemmin tulleet hänen ”mukavat” poikansa. Joten joulupukkiinkin olisi helpompi uskoa kuin Irakin rauhanomaiseen aseistariisuntaan ja Saddamin syrjäyttämiseen ilman sotaa.

Sen jälkeen mitä tapahtui syyskuun 11 päivä 2001, on täysin ymmärrettävää ja oikeutettua, että amerikkalaiset ryhtyvät toimenpiteisiin oman ja muun maailman turvallisuuden puolesta. Arabiterroristit muodostavat niin suuren uhan sivistyneelle maailmalle, että heidät on kerta kaikkiaan tehtävä vaarattomiksi keinolla millä hyvänsä, ennen kuin he uudelleen pääsevät tekemään tuhojaan. Pelkkä epäilyskin siitä, Irakilla olisi joukkotuhoaseita tai mahdollisia terroristiyhteyksiä on amerikkalaisten näkökulmasta täysin ymmärrettävä syy hyökkäykseen aloittamiseen.

USA:n hyökkäystä Irakiin on myös yritetty arvostella sillä, että sen seurauksena syntyy viattomia siviiliuhreja. Kiistämättä näitä uhreja väkisinkin jonkin verran syntyy, mutta koko ajan Amerikkalaiset korostavat sitä, että iskut suunnataan sotilaskohteisiin ja että siviiliuhreja pyritään kaikin tavoin välttämään. On täysin selvää, että jos sotaa ei nyt olisi aloitettu, niin Saddamin ja hänen poikiensa hirmuhallinnon jatkuessa siviiliuhreja olisi syntynyt moninkertaisesti enemmän. Voi vain kuvitella kuinka paljon viattomia naisia, lapsia ja vanhuksia säästyy, kun Saddam poikineen ei ole enää ruiskimassa myrkkykaasua omiensa ja vieraiden niskaan. Ja kuitenkin sota Irakia vastaan olisi joskus, ennemmin tai myöhemmin todennäköisesti ollut edessä.

Joten katsotaan USA.n hyökkäystä miltä kannalta tahansa, niin se on pelkästään hyvä asia. Toivoisinkin, että Suomen kansa antaisi kaiken tukensa Amerikkalaisille ja heidän presidentilleen taistelussa vapaamman maailman puolesta.
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

täysin jenkkien omaa syytä. Mitä ne menevät sotkeutumaan muiden asioihin. Vetäisivät kaikki sotilastukikohtansa pois maailmalta ja keskittyisivät omien kansalaistensa hyvinvointiin. Siinä luulis olevan puuhaa ihan tarpeeksi.

"Arabiterroristit muodostavat niin suuren uhan sivistyneelle maailmalle." Lähinnä USA, britannia ja muut historian riistäjävaltiot ovat uhattuina, ei esim. Suomi, Ruotsi ym. sivistysvaltiot.

"Pelkkä epäilyskin siitä, Irakilla olisi joukkotuhoaseita tai mahdollisia terroristiyhteyksiä on amerikkalaisten näkökulmasta täysin ymmärrettävä syy hyökkäykseen aloittamiseen." HUH HUH tällä ajattelutavalla maapallostamme tulee erittäin vaarallinen paikka asua esim. monelle arabille. Toivottavasti Venäjä nouseen nopeasti takaisin suurvallaksi vastapainoksi jenkeille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaa-ajattelija kirjoitti:

On häpeällistä ja tyhmää arvostella presidentti Bushia siitä, että hän johti amerikkalaiset taisteluun Irakin kansan vapauden puolesta. Muistuttaisin siitä, että jos Amerikkalaiset eivät olisi vuosina 1944 – 1945 vapauttaneet Eurooppaa Aadolf Hitlerin hirmuvallasta, niin meillä olisi nyt Eu:n tilalla Kolmas Valtakunta. Silloin ei taidettaisi paljon rauhanmarsseja marssia. On täysin varmaa, että ilman amerikkalaisten tukea, Hitlerin saksaa ei olisi milloinkaan voitettu. On surkuhupaisaa, että ”rauhanaktivistien” osoittaessa mieltään USA:n sotatoimia vastaan Irakissa, he samalla osoittavat mieltään omaa vapauttaan vastaan.

Muistuttaisin myös, että yksikään diktaattori ei ole milloinkaan vapaaehtoisesti luopunut vallasta, eikä sitä taatusti olisi tehnyt myöskään Saddam Hussein. Ja Saddamin tilalle olisivat myöhemmin tulleet hänen ”mukavat” poikansa. Joten joulupukkiinkin olisi helpompi uskoa kuin Irakin rauhanomaiseen aseistariisuntaan ja Saddamin syrjäyttämiseen ilman sotaa.

Sen jälkeen mitä tapahtui syyskuun 11 päivä 2001, on täysin ymmärrettävää ja oikeutettua, että amerikkalaiset ryhtyvät toimenpiteisiin oman ja muun maailman turvallisuuden puolesta. Arabiterroristit muodostavat niin suuren uhan sivistyneelle maailmalle, että heidät on kerta kaikkiaan tehtävä vaarattomiksi keinolla millä hyvänsä, ennen kuin he uudelleen pääsevät tekemään tuhojaan. Pelkkä epäilyskin siitä, Irakilla olisi joukkotuhoaseita tai mahdollisia terroristiyhteyksiä on amerikkalaisten näkökulmasta täysin ymmärrettävä syy hyökkäykseen aloittamiseen.

USA:n hyökkäystä Irakiin on myös yritetty arvostella sillä, että sen seurauksena syntyy viattomia siviiliuhreja. Kiistämättä näitä uhreja väkisinkin jonkin verran syntyy, mutta koko ajan Amerikkalaiset korostavat sitä, että iskut suunnataan sotilaskohteisiin ja että siviiliuhreja pyritään kaikin tavoin välttämään. On täysin selvää, että jos sotaa ei nyt olisi aloitettu, niin Saddamin ja hänen poikiensa hirmuhallinnon jatkuessa siviiliuhreja olisi syntynyt moninkertaisesti enemmän. Voi vain kuvitella kuinka paljon viattomia naisia, lapsia ja vanhuksia säästyy, kun Saddam poikineen ei ole enää ruiskimassa myrkkykaasua omiensa ja vieraiden niskaan. Ja kuitenkin sota Irakia vastaan olisi joskus, ennemmin tai myöhemmin todennäköisesti ollut edessä.

Joten katsotaan USA.n hyökkäystä miltä kannalta tahansa, niin se on pelkästään hyvä asia. Toivoisinkin, että Suomen kansa antaisi kaiken tukensa Amerikkalaisille ja heidän presidentilleen taistelussa vapaamman maailman puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu