Synnit?

Onko syntiä tehdä jotakin uskonnollista vain sen tähden, että muutkin tekevät? Esimerkiksi ristiäiset, jos itse ei usko asiaan?
No mutta itseasiaan. Itse olen jonkinsortin alkoholisti ja tupakoin. Silti rukoilen ja haluan uskoa Jumalaan. Olenko kelvollinen rukoilemaan tai muutenkaan kantamaan kristityn nimeä kun käyttäydyn välillä "huonosti"? Haluaisin kyllä kovasti olla ja kadun aidosti tekojani. Haluaisin ripittäytyä papille mutta miten se käytäntö toimii Suomessa?
Siunausta kaikille!
14370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tarvitse parantajaa,vaan sairaat. Jeesus on syntisten ystävä,ole rauhallisella mielellä.

Äänestä
  • Olen syntinen. Tuo tieto lohduttaa että jeesus auttaa minua syntistä.

    Äänestä

Ei se ole sen vaikeampaa, kuin että ottaa puhelimen ja kilauttaa paikalliseen seurakuntaa ja sanoo, että olisi tarvetta puhua papin kanssa. Siitä se lähtee. Papilla on rippisalaisuus, että voit kertoa aivan kaiken luottamuksella, mikä mieltäsi painaa.

Aivan kuten toinen kirjoittaja sanoikin: Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Ota yhteyksiä...

Voimia kevääseen. Sinnitellään :D

Äänestä

Ensin vähän synnin historiasta.
Kaikki uskomukset ovat todellisia sille, joka uskoo. Symbolisessa paratiisin puutarhassa vain yhden puun hedelmiä oli "kielletty" syömästä. Mutta Jumala ei ollut voinut kieltää sitä, silloinhan niitä ei olisi voitu syödä. Usko tämä, että Jumala tuntee lapsensa. Olisiko Jumala saattanut heidät asemaan, jossa heidän tuhonsa oli
mahdollinen? Mutta tästä "kielletystä" puusta syömistä on tehty synti, ja synnin palkka on kuolema. "Kiellettyä puuta nimitettiin "tiedon puuksi". Jumala loi kuitenkin tiedon ja antoi sen vapaasti luoduilleen. Tiedon puusta syöminen merkitsee symbolisesti, että ihminen anastaa itselleen kyvyn luoda itse. Ihminen loi egonsa, joka luo harhaluomuksia. Ja yksi niistä on synti. Ainoastaan tässä mielessä Jumala ja Hänen luomuksensa eivät ole luomiskumppaneita. Jumala loi sinun Itsesi, sinä loit egosi.

Jokainen ajatus alkaa ajattelijan mielessä. Sen vuoksi se, mikä mielestä laajenee ulospäin, pysyy siellä edelleen, ja siitä, mitä mieli laajentaa, se tietää itsensä. Et voi opettaa sitä, mitä et ole oppinut, ja sitä mitä opetat, vahvistat itsessäsi, koska jaat sen muiden kanssa. Jokaisen opettamasi läksyn opit itse. Egosi luoma mielikuva sinusta, joka ei ole todellinen, yrittää ylipuhua mieltäsi, joka on todellinen, uskomaan, että keho on todellisempi kuin mieli. Jos uskot kehoon, uskot syntiin. Sinä olet Jumalan lapsi, korvaamaton osa Häen Valtakuntaansa, jonka Hän loi osaksi Itseään. Mitään muuta ei ole olemassa, ja vain se on todellista. Mitä hyötyä siitä olisi, jos Jumala todistaisi sinulle, että näkemällä syntejä olet ajatellut mielenvikaisesti? Voisiko Jumala menettää Oman varmuutensa. Muista tämä, että mitä opetat, sitä olet. Haluaisitko Jumalan opettavan sinulle, että olet tehnyt syntiä. Voisitko muuta kuin pelätä, jos Jumala asettaisi sinun tekemäsi itsen (ego) vastakkain Hänen luomansa totuuden kanssa? Silloin sinä epäilisit oikeaa mieltäsi, sitä ainoaa paikaa, josta voit löytää mielenterveyden, jonka Jumala sinulle antoi. Jumala ei opeta! Sillä opettaminen viittaa puutteeseen, jonka Jumala tietää epätodelliseksi. Jumalassa ei ole ristiriitoja. Opttaminen tähtää muutokseen, mutta Jumala loi ainoastaan sen, mikä on muuttumatonta.

Jumala ei tehnyt kehoa, koska se muuttuu ja tulee tuhoutumaan, eikä se siis ole Valtakunnasta kotoisin. Keho symboloi sitä, mitä sinä luulet olevasi. Jos mieli voi parantaa kehon, mutta keho ei voi parantaa mieltä, mielen täytyy olla vahvempi kuin keho. Kehot eivät voi olla yhtä. Mieli voi olla yhteinen. Keho on erillinen eikä se sen vuoksi voi olla osa sinua.
Olkaa keskenänne yksimieliset on mielekäs sanonta. Mutta olkaa yhtä kehoa ei merkitse mitään. Mielen lakien mukaan keho ei siis merkitse mitään.

Jotta saisit rauhan, opeta rauhaa oppiaksesi sen itse. Jos ajattelumallin ydin on totta, siitä säteilee ainoastaan totuus. Mutta jos sen ytimenä on valhe, siitä on seurauksena pelkkää petosta. Synti on valhetta! Valheesta ei voi tulla totta vaikka kuinka siihen uskoisi. Totuus on totta ja valhe valhetta.
Ja muista tämä: kukaan ulkopuolinen ei voi antaa sinulle syntejäsi anteeksi, varsinkaan kuolemalla puolestasi syntiesi tähdän, ja antamalle siten syntisi anteeksi.

Äänestä
  • Ajatushan se tuokin on, mutta mietin, miksi kirjoitat luterilaisuus -palstalla?

    Luterilaisessa kristillisyydessä synti on syntiä eikä muuksi muutu. Jos katsot ympärillesi, voit ummistaa silmäsi ja nähdä kaiken ehjänä, rikkoutumattomana kokonaisuutena. Kuitenkin se on utopia. Maailma on vääristynyt, kasvanut kieroon. Ihminen on vääristynyt ja ihmisen suhde Jumalaan on vääristynyt. Jos niin ei olisi, olisiko kärsimystä, itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, sotia yms.

    Äänestä

  • Aika gnostilaissävytteistä tekstiä. Antiikin dualismi vilkkuu myöskin vahvasti mukana pyörässä...

    Jännää.

    Äänestä

  • Teholooki kirjoitti:

    Ajatushan se tuokin on, mutta mietin, miksi kirjoitat luterilaisuus -palstalla?

    Luterilaisessa kristillisyydessä synti on syntiä eikä muuksi muutu. Jos katsot ympärillesi, voit ummistaa silmäsi ja nähdä kaiken ehjänä, rikkoutumattomana kokonaisuutena. Kuitenkin se on utopia. Maailma on vääristynyt, kasvanut kieroon. Ihminen on vääristynyt ja ihmisen suhde Jumalaan on vääristynyt. Jos niin ei olisi, olisiko kärsimystä, itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, sotia yms.

    Onko paraneminen pelottava? Monen kristityn mielestä on. Sillä syyttäminen on rakkauden este ja vahingoittuneet kehot ovat syyttäjiä.
    Parantumattomat eivät voi antaa anteeksi. Sillä he ovat eläviä todiseita sen puolesta, että anteeksianto on epäoikeudenmukaista.
    He haluavat pitää kiinni seurauksista, jotka johtuvat syyllisyydestä, joita he eivät huomaa. Kukaan ei kuitenkaan voi antaa anteeksi sellaista syntiä, jonka hän uskoo todeksi. Ja mistä on seurauksia, sen on oltava todellista, sillä sen aiheuttamat teot ovat nähtävissä. Anteeksianto ei ole sääliä, joka vain yrittää antaa anteeksi sen, minkä se luulee olevan totta. Pahaa ei voi maksaa hyvällä, sillä anteeksiantamus ei ensin määrittele jotain synniksi ja sen jälkeen anna sitä anteeksi.
    Voitko sanoa seuraavasti ja myös tarkoittaa, mitä sanot: "veljeni, sinä olet haavoittanut minua, ja kuitenkin minä annan anteeksi sinulle sen, että loukkasit minua, koska minä olen meistä kahdesta parempi"? Hänen anteeksiantoaan ja sinun loukkaantumistasi ei voi olla olemassa samanaikaisesti. Toinen niistä kieltää toisen ja tekee siitä pakostakin valhetta.

    Synnin olemassaolon toteaminen ja sen anteeksiantaminen synnistä huolimatta on paradoksi, jota järki ei voi käsittää. Sillä silloin väitetään, että se, mitä sinulle on tehty, ei ansaitse anteeksiantoa. Jolloin antamalla anteeksi annat armon käydä oikeudesta, mutta pidätät silti itselläsi todisteet siitä, että veljesi ei ole todella viaton. Anteeksiantoa ei voi varata vain yhdelle, mutta ei toiselle. Joka antaa anteeksi paranee! Ja paranemisensa on todiste siitä, että hän on todella antanut anteeksi, eikä hänessä enää ole jälkeäkään tuomitsemisesta itseään tai yhtään elävää olentoa kohtaan.

    Äänestä

  • mielessäni kirjoitti:

    enkä aivan täysin ymmärtänyt logiikkaasi. Kuitenkin kommentoin yhtä kohta joka pisti silmään:

    "veljeni, sinä olet haavoittanut minua, ja kuitenkin minä annan anteeksi sinulle sen, että loukkasit minua, koska minä olen meistä kahdesta parempi"? Hänen anteeksiantoaan ja sinun loukkaantumistasi ei voi olla olemassa samanaikaisesti. Toinen niistä kieltää toisen ja tekee siitä pakostakin valhetta.

    Eihän tekijä anna anteeksi vaan saa anteeksi. Eikä anteeksiantamisessa ole kysymys siitä, että toinen olisi parempi. Samalla viivalla seisotaan. Teko erottaa tekijän ja uhrin.

    Kostaminen harvoin ratkaisee yhtään mitään vaan johtaa entistä pahempiin seurauksiin.

    Vaikka sinä et ymmärräkään minua, minä annan sinulle anteeksi.
    Ja minä voin antaa sinulle anteeksi sinun syntisi. Mutta sinä et voi antaa minulle anteeksi minun syntejäni, koska minä olen synnitön. Olen viaton. Kuinka sinä voit antaa anteeksi sellaista, jota ei ole olemassakaan, muuten kuin ensin antamalla itsellesi anteeksi omat syntisi eli virheesi eli harhasi eli mielenvikaisuutesi.

    Minä rakastan sinua sinussa olevan totuuden tähden, niin kuin Jumalakin sinua rakastaa. Sinun harhasi saattavat pettää sinua, mutta ne eivät voi pettää minua. Koska tiedän mitä sinä olet, en voi epäillä sinua. Minä kuulen vain sinussa olevan Pyhän Hengen, Joka puhuu minulle sinun kauttasi. Jos haluat kuulla minua, kuule minun veljiäni, joissa Jumalan Ääni puhuu. Sinulle vastataan, kun kuulet vastauksen jokaisessa. Tässä on koko anteeksiannon ydin. Älä pyydä siunausta siunaamatta heitä, sillä ainoastaan siten voit oppia miten siunattu itse olet.
    Epäusko on samaa kuin olla jotakuta vastaan tai hyökätä häntä vastaan. Uskominen on jonkun puolella olemista ja hänen arvostamistaan. Uskominen ei ole herkkäuskoisuutta, vaan hyväksymistä ja arvostamista. Mitä et usko, sitä et arvosta, etkä voi olla kiitollinen sellaisesta mille et anna arvoa. Tuomitsemisesta joudut maksamaan hinnan, koska tuomitseminen merkitsee hinnan määräämistä. Ja millaiseksi sen määräät, sellaisena sen maksat.
    Jos tunnistat Jumalan jokaisessa ihmisessä, voit harkita miten paljon tulet häneltä pyytämään ja miten paljon saamaan. Hän ei tule kieltämään sinulta mitään, jolloin voit jakaa kaiken kaikkien kanssa. Anna itsellesi anteeksi ja sano: koska tahdon tuntea itseni, näen sinut Jumalan Poikana ja veljenäni." Näin katoaa koko synnin olemassaolo ja totuus astuu esiin, eikä anteeksiantoa enää tarvita. Tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että uskot todella Jumalan olevan synnitön.

    Kaaoksen lait!
    Kaaoksen ensimmäinen laki on se, että jokaisen ihmisen totuus on erilainen. Tämä laki väittää, että ihminen on erillään muista ja hänellä on oma, erilainen ajattelumallinsa, joka erottaa hänet muista. Tämä periaate lähtee uskomuksesta, jonka mukaan harhoilla on arvojärjestyksensä: jotkin ovat arvokkaampia ja sen vuoksi tosia. Jokainen tekee itselleen arvomaailmansa ja saa sen todelliseksi hyökkäämällä muiden arvomaailmaa vastaan. Ja tämä on oikeutettua sen vuoksi, että arvot ovat erilaisia , ja ne, joilla niitä on, näyttävät olevan eilaisia ja sen vuoksi toistensa vihollisia. Kaikenlaiset virheet voidaan oikaista, koska ne ovat epätosia. Ne vain häviävät, kun ne tuodaan totuuden luokse, sen sijaan että ne tuotaisiin toistensa luokse. Mikään olemattoman osa ei voi vastustaa totuutta sen enempää kuin jokin sen toinen osa.
    Kaaoksen toinen laki - on todella rakas jokaiselle synnin palvelijalle - sanoo, että jokaisen ihmisen täytyy tehdä syntiä ja että hän sen vuoksi asaitsee hyökkäyksen kohteeksi joutumisen ja kuoleman. Tämä periaate, joka on läheistä sukua ensimmäiselle, merkitsee vaatimusta, jonka mukaan virheet vaativat rangaistusta eivätkä oikaisua.

    Taivaassa ei ole harjoja! Taivaan ulkopuolella ei ole mitään. Minne Jumala loi elämän, siellä sen täytyy olla. Elämä on harhaa jokaisessa Taivaasta erossa olevasta tilasta. Elämä, joka ei ole Taivaassa, on mahdotonta, ja mikä ei ole Taivaassa, ei ole missään. Taivaan ulkopuolella on vain harhojen ristiriita, järjetön, mahdoton ja kaiken järjen ulottumattomissa, ja kuitenkin se nähdään Taivaaseen pääsyn ikuisena esteenä. Harhat ovat vain muotoja. Niiden sisältö ei koskaan ole totta.
    Uskosta syntiin on pakostakin seurauksena usko kaaokseen.

    saathan sinä niin ajatella. Hauskaa elämää sulle vaan... Filosofia on ihan kiva laji.

    Äänestä

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on kuollut hänen puolestaan, kelpaa kristityksi. Kaikki käyttäytyvät välillä huonosti ja allekirjoittanut käyttäytyy vain ehkä satunnaisesti hyvin. Se on perisynti mikä ihmisessä asuu, joka sen aiheuttaa. Mutta silti pitää kilvoitella ja taistella kiusauksia vastaan. Jeesus on kuollut puolestasi ja antaa kaikki syntisi anteeksi kun sitä häneltä pyydät ja kannattaa myös pyytää voimaa elää oikein koska ihminen ei omassa voimassaan siihen kykene. Raamattu sanoo että juomarit eivät peri Jumalan valtakuntaa mutta alkoholin kohtuukäyttö ei ole mitenkään sinänsä väärin. Sinulle kuitenkin suosittelisin ehdottomasti täysraittiutta, itsekin olen absolutisti. Ei kannata hankkia itseään keskelle kiusausta alkoholin avulla. Tupakasta ei puhuta Raamatussa mitään, moni uskovakin polttaa, mutta ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli eikä sitä pidä saastuttaa epäterveellisillä asioilla vaan pitää hyvää huolta. Yritä vaikka nikotiinipurkalla sitä tupakan lopettamista, ei uskon vaan oman terveyden takia! Ripittäytyminen onnistuu edellä mainitun mukaisesti soittamalla papille ja varaamalla ajan, mutta jos näkee jossain jumalanpalveluksessa tms pappia niin voi sopia myös siinä. Esim. nuortenilloissa oleva väliaika on myös hyvä aika, voit nykäistä pappia hihasta silloin! Siunausta sinulle uskonelämääsi!

Äänestä
  • Lohduttavasta viestistäsi. Haluan kyllä uskoa Jeesukseen, mutta miten tiedän onko uskoni todellista? Rukoilen ja rukous auttaa toisinaan minua, mutta auttaako minua jeesus vai ihan vain se rukous? Olen vähän hämilläni, ennen en ole tällaisia asioita edes ajatellut.

    Äänestä

  • Onneen pitkä tie kirjoitti:

    Lohduttavasta viestistäsi. Haluan kyllä uskoa Jeesukseen, mutta miten tiedän onko uskoni todellista? Rukoilen ja rukous auttaa toisinaan minua, mutta auttaako minua jeesus vai ihan vain se rukous? Olen vähän hämilläni, ennen en ole tällaisia asioita edes ajatellut.

    Jos minä sanon, että olen tie, totuus ja elämä. Sinä et usko sanomaani. Mutta uskot enemmän siihen mitä Jeesus sanoi.
    Sinulle annetaan autatjia monessa muodossa, vaikka ne ovatkin yhtä. Niistä jokaisen takana on Jumalan ajatus, eikä se koskaan muutu. Mutta auttajilla on nimet, jotka jokin aikaa ovat erilaisia, sillä aika tarvitsee symboleita, koska aika itsekin on epätodellinen.
    Jumala ei auta, koska Häne ei tunne tarpeita. Mutta Hän luo Pojalleen kaikki hänen Auttajansa niin kauan kuin tämä uskoo, että hänen kuvitelmansa ovat totta. Kiitä Jumalaa siis heistä, sillä he johdattavat sinut kotiin.

    Yksi auttajista oli Jeesus, joka oli ihminen, mutta joka näki Kristuksen kasvot kaikissa veljissään ja muisti Jumalan. Siispä minäkin olen Jumalan Poika eli Kristus, mutta sinä et usko minua, kun sanon, että olen tie, totuus ja elämä. Sinä et samasta minua Kristuksen kanssa, mutta Jeesus samaistettiin Kristuksen kanssa, joka ei enää ole ihminen, vaan yhtä Jumalan kanssa. Jeesus pysyy Pelastajana, koska hän näki sen, mikä oli valheellista, eikä hyväksynyt sitä todeksi. Ja Kristus tarvitsi hänen muotoaan, jotta Hän pystyisi ilmestymään ihmisille ja pelastamaan heidät heidän omilta harhoiltaan. Pelastumisessa ei ole kysymys muustakuin juuri vapautumisesta omista harhoista, nousta oman tekemän itsensä yläpuolelle ja tunnistaa todellinen Itsensä eli Kristus Jumalan Poika. Jeesuksesta tuli siis kaikki se, mitä sinunkin täytyy olla. Hän näytti tietä, jotta sinä voisit seurata häntä. Ja kun sinun tahtosi yhtyy hänen tahtoonsa, sinun näkökyvystäsi tulee hänen todellinen näkökykynsä, silllä Kristuksen silmät ovat kaikille yhteiset.

    Jumalan rauha lepää Kristuksessa. Jumalan rauha ei voi milloinkaan tulla sinne, missä on vihaa, sillä viha kieltää pakostakin rauhan olemassaolon. Anteeksianto on sen vuoksi välttämätön edellytys Jumalan rauhan löytämiselle. Ja huomioi tämä: anteeksiantoa seuraa pakostakin rauha. Sillä mikä muu kuin hyökkäys voisi johtaa sotaan? Ja mikä muu kuin rauha voisi olla sodan vastakohta?
    Pysähdy hetkeksi ja mieti, haluatko ristiriitaa vai onko Jumalan rauha parempi vaihtoehto? Kumpi antaa sinulle enemmän?
    Anna anteeksi maailmalle, niin olet ymmärtävä, ettei mikään Jumalan luoma voi päättyä eikä mikään, mitä Hän ei ole luonut, ole todellista.

    Mitä sitten on Jumalan rauha? Ei tämän enempää: yksinkertainen ymmärrys, jonka mukaan Hänen Tahonsa on täysin vailla vastakohtaa. Ei ole olemassa yhtään ajatusta, joka vastustaisi Hänen Tahtoaan ja voisi silti olla totta. Hänen Tahtonsa ja sinun tahtosi välinen ristiriita vain näytti todelliselta.
    Todellisuudessa ristiriitaa ei ollut, sillä Hänen Tahtonsa on sinun. Miksi sinä haluaisit yrittää pitää omat vähäiset, heiveröiset kuvitelmasi erossa Hänestä? Jumalan Tahto on Yksi ja kaikki, mitä on olemassa. Ja se on meidän kaikkien, myös sinunkin perintöosasi. Aurinkon ja tähtien takana oleva universumi ja kaikki ajatukset, jotka pystyt kuvittelemaan, kuuluvat sinulle. Jumalan rauha on Hänen Tahtonsa ehto. Saavuta Hänen rauhansa, niin muistat Hänet, etkä tunne surua, tuskaa, ahdistusta, vihaa, katkeruutta, pelkoa, kärsimystä, syyllisyyttä.... Tunnet vain rakkautta, iloa ja onnellisuustta. Sillä sitä sinä olet todellisuudessa.

    Sinä haluat parantumista koska rukoilet. Rukous on pyyntö. Mitä anot, se sinulle annetaan. Mutta sillä tarkoitetaan sydämen rukousta, eikä ruokoillessasi käyttämiä sanoja. Jumala ei ymmärrä sanoja, sillä Häenestä eronneet mielet tekivät ne pitääkseen yllä Jumala-eron harhaa. Sydämen rukous ei itse asiassa pyydä konkreettisia seikkoja. Se pyytää aina jonkinlaista kokemusta ja pyydetyt asiat ovat pyytäjän mielestä toivotun kokemuksen tuojia. Sanat siis ovat pyydettyjen asioiden vertauskuvia, mutta asiat itsessään edustavat vain toivottuja kokemuksia. Ja lopuksi muista tämä: anteeksiantaminen on parantamista!

    Nyt sinä yrität johdattaa harhaan etsivää ihmistä.Mutta onneksi Jumalan Sana on voimallinen ja Jumala vie alkamansa työn päätökseen.Jeesus sanoo Raamatussa(Joh.6:35):"Jokainen,jonka Isä antaa minulle,tulee Minun luokseni,ja sitä,joka tulee Minun luokseni,Minä en ikinä heitä ulos".Jeesuksen sanat:"Minä olen tie,totuus ja elämä.Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin Minun kauttani"löytyvätJohanneksen evankeliumista,luku 14,jae 6.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onneen pitkä tie kirjoitti:

Onko syntiä tehdä jotakin uskonnollista vain sen tähden, että muutkin tekevät? Esimerkiksi ristiäiset, jos itse ei usko asiaan?
No mutta itseasiaan. Itse olen jonkinsortin alkoholisti ja tupakoin. Silti rukoilen ja haluan uskoa Jumalaan. Olenko kelvollinen rukoilemaan tai muutenkaan kantamaan kristityn nimeä kun käyttäydyn välillä "huonosti"? Haluaisin kyllä kovasti olla ja kadun aidosti tekojani. Haluaisin ripittäytyä papille mutta miten se käytäntö toimii Suomessa?
Siunausta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu