KEPU/MTK ajaa ruuan hintaan korotuksia

"Emme näe ruuan ALV:n alennuksen hyödyn tulevan viljelijöille saakka, vaan hyöty jakautuu muihin portaisiin. Meidän tavoite ei ole ruuan hinnan alentaminen, vaan ruuan hintaa pitäisi pikemminkin korottaa", sanoo MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Michael Hornborg tänään KEPUn verkkolehti Apilassa.

Näin KEPU söi heti vaalien jälkeen yhden vaalilupauksensa.

Mitäpä muuta. KEPU PETTÄÄ AINA!
5270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ratamon kanssa uuden "Terijoen" hallituksen. On sen verran kiihko kaveri

Äänestä

onko edes vaalimainoksia siivottu kun jo ensimmäinen sontapuhe tulee esiin.

Äänestä

Ruuan avlin alennuksesta ei olekaan mitään hyötyä maataloudelle. Sehän on tarkoitettukin kuluttajien eduksi ja erikoisesti sillä on merkitystä vähävaraisille kuluttajille, joille ruokamenot ovat suuri osuus kaikista menoista. Rikkaille on yks'lysti mitä ruoka maksaa.

MTK voi ajatella niinkin, että onpahan nekin rahat pois vaikkapa maatalouden kehittämisestä.

Äänestä
  • Sinähän väität, että kokoomus on EK.

    Mistä moinen epäloogisuus?

    Äänestä

..vaan sinä ilmeisesti väärät aineet.
Voit olla varma,että ALV alenee tällä vaalikaudella koska kokkaritkin joutuvat nöyrtymään neuvotteluissa ovat tosin jo ilmoittaneet,että se ei ole mikään kynnyskysymys.
Tietenkin kapitalistit vastustaa sitä jos köyhäkin jotain sais.
MTK on viljelijöiden etujärjestö eikä mikään puolue.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

"Emme näe ruuan ALV:n alennuksen hyödyn tulevan viljelijöille saakka, vaan hyöty jakautuu muihin portaisiin. Meidän tavoite ei ole ruuan hinnan alentaminen, vaan ruuan hintaa pitäisi pikemminkin korottaa", sanoo MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Michael Hornborg tänään KEPUn verkkolehti Apilassa.

Näin KEPU söi heti vaalien jälkeen yhden vaalilupauksensa.

Mitäpä muuta. KEPU PETTÄÄ AINA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu