Vanhasen 2.

Oletetaan, että syntyy porvarihallitus, jonka pääpuolueena ovat keskusta ja kokoomus ja suurimman puolueen puheenjohtaja toimisi pääministerinä.

Edellisen hallituksen pääpuolueet olivat keskusta ja demarit ja suurimman puolueen puheenjohtaja toimi pääministerinä.
Koska kahden suurimman puolueen kannatusero oli vain 6 000 ääntä päätyivät silloiset hallitusneuvottelijat tasavahvuisiin ministeriryhmiin pääpuolueiden kesken.

Nyt on tilanne merkittävästi toinen, kahden suurimman puolueen kannatusero on 24 000 ääntä.

Tämän johdosta lienee oikeutettua, että keskustan ministeriryhmän tulisi olla vähintään yhden ministerin verran suurempi, kuin kokoomuksen ministeriryhmä.
13707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos Kepun ministerien taso on yhtä surkea (Saarela, Hyssälä, Korkeaoja jne) kuin edellisellä kaudella, Kepulla tulisi olla ainakin kaksi tai kolme ministeriä enemmän kuin Kokoomuksella.

Pelkkä lukumäärä ei ratkaise, osaamistakin pitäisi olla. Kepulla osaaminen on aina ollut vähäisin tekijä ministereitä nimettäessä.

Äänestä

Hallitusta muodostettaessa ratkaisee kansanedustajien lukumäärä, kun äänestäjiltä saaduilla äänillä ei äänestetä enää eduskunnassa - sen tekevät kansanedustajat, joita keskustalla on vain yksi enemmän kuin kokoomuksella.

Tilanne ei ole kovin merkittävästi toinen. Keskustalla on vain hieman huonompi asema kuin silloin, kun sillä oli eduskunnassa neljä kansanedustajaa enemmän ja demareilla kahdeksan edustajaa enemmän.

Nyt hallitukseen pitää rkp:n lisäksi ottaa jokin muukin puolue, joka tarvitsee ministerinsä myös.

Keskustan ja kokoomuksen suhteen säilyy siis entinen käytäntö: kummallakin yhtä monta ministeriä, näin luulisin.

Äänestä
  • Viime vaalikaudella et noteerannut keskustan 2 paikan enemmistöä mitenkään, vaan vaikeroit neljä vuotta 6 000 äänen olemattomasta erosta.
    Nyt kun ero on 4 kertaa suurempi, niin sekään ei kelpaa, pientä johdonmukaisuutta, please!

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    Viime vaalikaudella et noteerannut keskustan 2 paikan enemmistöä mitenkään, vaan vaikeroit neljä vuotta 6 000 äänen olemattomasta erosta.
    Nyt kun ero on 4 kertaa suurempi, niin sekään ei kelpaa, pientä johdonmukaisuutta, please!

    Eduskunnan voimasuhteet lasketaan aina yksinomaan kansanedustajien lukumäärän perusteella.

    Miksi muuten aina vääristelet?

    Olen koko viime kauden kirjoittanut, että keskusta sai kahden paikan etumatkansa demareihin vain 6000 äänen enemmistöllä, koska keskusta sai silloin vaalipiirien ns, viimeisiä paikkoja. Nyt niitä tuli kokoomuksen 10 paikan lisäykseen peräti viisi.

    Sellaista on artmetiikka. Eduskunnassa puolueiden voimasuhteet lasketaan 200 eduskuntapaikan perusteella, ei millään muulla tavalla.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    olisi äänimäärät ratkaisseet kumpi on suurempi.

    Äänestä

  • keskustalle ja kokoomukselle kirjoitti:

    olisi äänimäärät ratkaisseet kumpi on suurempi.

    Ensin paikat, sitten saadut äänet. Kepu olisi suurin joka tapauksessa, kun se sai enemmän ääniä, vaikka vaalimatematiikka olisi heittänyt jostain vielä yhden ns. viimeisen paikan kokoomukselle.

    Niin se olisi ollut neljä vuotta sittenkin. Vaikka kepu ja SDP olisivat olleet paikoissa tasan, kepulla olisi ollut 6000 ääntä enemmän kuin SDP:llä, eli kaikki olisi mennyt niin kuin meni.

    Äänestä

Hallitusta muodostettaessa ratkaisevat lähinnä kansanedustajien määrä ja puolueiden menestys vaaleissa.

Kokoomus ja Keskusta ovat käytännössä yhtä suuret eduskunnassa. Tämä siis puoltaa sitä, että kummallekin tulee yhtä paljon ministereitä.

Vaaleissa kansa antoi selvän tukensa muutokselle. Kokoomus oli vaalien suurvoittaja ja Keskusta sen sijaan hävisi kannatuksessa sekä edustajien määrässä.

Tässä mielessä Kokoomukselle kuuluu enemmän ja painoarvoltaan raskaampia ministerinposteja kuin Keskustalle.

Äänestä
  • "Kokoomus oli vaalien suurvoittaja ja Keskusta sen sijaan hävisi kannatuksessa sekä edustajien määrässä"
    ------------------------------
    Kokoomus ei voittanut vaaleja, vaan tuli toiseksi.
    Keskusta voitti koko roskan 51:llä kansanedustajalla, kokoomus sai 50 edustajaa parlamenttiin.

    Äänestä

  • Emeritus kirjoitti:

    "Kokoomus oli vaalien suurvoittaja ja Keskusta sen sijaan hävisi kannatuksessa sekä edustajien määrässä"
    ------------------------------
    Kokoomus ei voittanut vaaleja, vaan tuli toiseksi.
    Keskusta voitti koko roskan 51:llä kansanedustajalla, kokoomus sai 50 edustajaa parlamenttiin.

    ...Matti Vanhanen on käynnistänyt sisäiset selvitykset siitä, miksi keskusta HÄVISI vaaleissa paljon ääniä ja neljä eduskuntapaikkaa verrattuna edellisvaaleihin?

    Kuinka voittaja voi edes teoriassa ryhtyä tutkimaan omaa häviötään?

    Suurimpana puolueena keskusta toki säilyi, sitä en kiistä.

    Kokoomus sai vaaleissa veret seisauttavan vaalivoiton.

    KEPU sen sijaan hävisi
    a) äänimäärässä
    b) kansanedustajien määrässä

    Matti Vanhanen myönsi itsekin KEPUn tappion. Lisäksi KEPUn ja Jarmo "Konna" Korhosen kannalta oli erityisen noloa, että KEPU jäi Korhosen asettamasta 24,9 %:n tavoitteesta kauaksi.

    Mannertenvälisellä nahjuksella Matti Vanhasella on nyt nimissään lyömätön ennätys. Vanhasen kaudella KEPU on hävinnyt jo neljät vaalit peräkkäin. Kolme häviötä oli hattutemppu ja Mielipidepankin mukaan neljä perättäistä häviötä on "neljän tuulen mokahattu" :)))

    Vanhan perustuslain aikaan hallituksen muodostajaksi olisi muuten ilman muuta nimetty Jyrki Katainen. Voi Kokoomus edelleenkin olla pääministeripuolue, sillä Vanhasen kyvyt eivät riittäne hallituksen kokoamiseen.

    Äänestä

  • vehhapulla kirjoitti:

    ei ole vielä voitto. Jos jää toiseksi on kakkonen vaikka kuinka petraisi edellisestä kisasta. Vaaleissa voi voittaa lisää kannatusta mutta vaalien jälkeen suurin on vaalien voittaja koska sillä on suurin kannatus.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    ...Matti Vanhanen on käynnistänyt sisäiset selvitykset siitä, miksi keskusta HÄVISI vaaleissa paljon ääniä ja neljä eduskuntapaikkaa verrattuna edellisvaaleihin?

    Kuinka voittaja voi edes teoriassa ryhtyä tutkimaan omaa häviötään?

    Suurimpana puolueena keskusta toki säilyi, sitä en kiistä.

    ...

    Äänestä

Keskusta ja kokoomus saavat yhtä monta ministerisalkkua, mutta paikkaero näkyy siinä, että keskusta saa painavammat salkut.

Sekin on mahdollista, että keskusta saa pääministerin salkun lisäksi eduskunnan puheenjohtajuuden, mutta tämä tuntuu hieman epätodennäköiseltä.

Eli luultavasti keskustalle pääministerin ja ulkoministerin salkut, kokoomukselle valtiovarainministerin salkku ja eduskunnan puheenjohtajuus. Ja jos keskusta saa seuraavaksi 2. valtiovarainministerin eli veroministerin salkun, painoarvo on jo aika lailla keskustan hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Emeritus kirjoitti:

Oletetaan, että syntyy porvarihallitus, jonka pääpuolueena ovat keskusta ja kokoomus ja suurimman puolueen puheenjohtaja toimisi pääministerinä.

Edellisen hallituksen pääpuolueet olivat keskusta ja demarit ja suurimman puolueen puheenjohtaja toimi pääministerinä.
Koska kahden suurimman puolueen kannatusero oli vain 6 000 ääntä päätyivät silloiset hallitusneuvottelijat tasavahvuisiin ministeriryhmiin pääpuolueiden kesken.

Nyt on tilanne merkittävästi toinen, kahden suurimman puolueen kannatusero on 24 000 ääntä.

Tämän johdosta lienee oikeutettua, että keskustan ministeriryhmän tulisi olla vähintään yhden ministerin verran suurempi, kuin kokoomuksen ministeriryhmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu