Masentaa

Sota masentaa ihan helvetisti. Joka tuutista näkee kuolleita lapsia, kuolleita Irakilaisia sotilaita, kuolleita Jenkki sotilaita. Puuttumatta sen kummemmin sodan oikeutukseen, ei kuolema näköjään kysy äidinkieltä. Ja poikkeuksetta nuorena koettu väkivaltainen kuolema on hirveää katsottavaa.

En tiedä olisiko parempi ettei ihmiset näkisi näitä väkivallan uhreja, ei kuolemaa kuitenkaan sillä kameralla kylvetä. Ehkä on parempi että täällä Suomessakin järkytetään ihmisiä, ehkä tämä auttaa omissa päätöksissä että pystyisi taistelemaan väkivallattomuuden puolesta. Kyllä, aika ristiriitaista että täytyy käyttää sanaa taistella.

Voiko edes oikeudenmukaisuutta tulla ilman epäoikeudenmukaisuutta? Ehkä sitten ei. Eihän rakkauttakaan voi tuntea ellei joskus ole ollut ilman sitä.

Paskalta kuitenkin tuntuu että omat huolet on että ehtiikö tehdä harkkatyön ennen määräaikaa, kun muualla kuolee lapsia. Ja sitä tuskaa voi vain kuvitella kun näkee oman poikansa ruumista hymyssäsuin esiteltävän kameroille. Ei se kuollut ole Amerikkalainen, eikä sotilas, vaan ennenkaikkea ihminen, joka on jostain kohtalon irvokkaasta oikusta menettänyt henkensä vieraalla maalla hänelle vieraan Presidentin käskystä.

Kuolemaa on aina ollut, ja se on elämisen ehto. Maakin poltetaan, jotta se kasvaisi paremmin. Mutta kyllä täydellinen pahuus, jossa ei kuitenkaan kuoleman ja elämän kiertokulkua kunnioiteta tippaakaan, saa mielen matalaksi.

P.S Turha vastata että herää jo puunhalaaja. Olen täysin normaali suomalainen mies, jota ei edes erityisen herkkänä pidetä, mutta johtajien ymmärtämättömyys vain tuntuu käsittämättömältä. Ja muistakaa kaikki palstoilla uhoavat supersotilaat: teidänlaisenne ihmiset ovat niitä jotka ensimmäisenä murtuvat. Vain ihminen joka pystyy täysin ymmärtämään tekonsa ja niiden seuraukset, myös sanansa, pystyy toimimaan niinkuin todellinen sotilas/ihminen toimii. Kun ymmärtää mitä tarkoittaa toisen hengen vieminen, ja mitä vaikutuksia sillä on muihin ihmiseen, sillä vihollinenhan on yhtä lailla ihminen entä sinäkin, pystyy hyväksymään omankin kuolemansa. Tuo loppu tosiaan tarkoitettu vain niille jotka ovat innoissaan sodasta. Ja kyllä täällä on joidenkin kirjoituksista voinut rivien välistä lukea, kuinka salaisena toiveena olisi hyökätä kivääri kädessä hiukset tuulessa hulmuten kuin propagandakuvien kiinteävatsaiset urhot..
5179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suosittelen ottamaan ensi tilassa yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon, jossa osaavat ammattiauttajat keskustelevat kanssasi mielellään.

Äänestä
  • Ja suosittelisin sinua ottamaan yhteyttä "Hei me ollaan kovia poikia"-kerhoon. Meilläpäin tapaavat ainakin kokoontua viereisessä lähiöoubissa. Eilen oli aiheena kuinka hakata naista ilman että jää huomattavia ulkoisia jälkiä.

    Äänestä

  • aika ja mieluiten psykopaatteihin erikoistuneeelle psykiatrille

    Äänestä

  • Niin. Monelle ammattiauttajallekin tekisi hyvää jalojen inhimillisten ajatusten kuuleminen. Luuletko, että heidät saisi kuunteleemaan?

    Äänestä

Huomaa että on vaikea keskittyä työntekoon, kun käy vähän väliä tsekkaamassa tiheään päivittyvältä nettisivulta, josko olisi tullut sodalle loppu.

Alkaa tuntua niin toisarvoiselta että menikö se tarjous läpi tai koliseeko autossa alapallonivel, kun toisaalla ihmisiä lähtee evakkoon, kuolee ja kituu. Sotilaat - jotka tosiaan ovat vain ihmisiä ja aika nuoria poikia vielä pääosin - kuolevat syistä joita eivät itsekään ymmärrä, puolesta presidentin, jota eivät ole koskaan edes tavanneet.

Eipä väkivallanvastaisuus tai sympatia maailman kärsiviä kohtaan vielä miehestä "puunhalaajaa" tee, päin vastoin on miehekäs teko että uskallat puhua tunteistasi, vaikkakin sitten anonyymisti nimimerkin varjosta.

Voipi monella näistäkin sotaa ihannoivista nuorista mielipide muuttua kun ovat joskus itse isiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vincent kirjoitti:

Sota masentaa ihan helvetisti. Joka tuutista näkee kuolleita lapsia, kuolleita Irakilaisia sotilaita, kuolleita Jenkki sotilaita. Puuttumatta sen kummemmin sodan oikeutukseen, ei kuolema näköjään kysy äidinkieltä. Ja poikkeuksetta nuorena koettu väkivaltainen kuolema on hirveää katsottavaa.

En tiedä olisiko parempi ettei ihmiset näkisi näitä väkivallan uhreja, ei kuolemaa kuitenkaan sillä kameralla kylvetä. Ehkä on parempi että täällä Suomessakin järkytetään ihmisiä, ehkä tämä auttaa omissa päätöksissä että pystyisi taistelemaan väkivallattomuuden puolesta. Kyllä, aika ristiriitaista että täytyy käyttää sanaa taistella.

Voiko edes oikeudenmukaisuutta tulla ilman epäoikeudenmukaisuutta? Ehkä sitten ei. Eihän rakkauttakaan voi tuntea ellei joskus ole ollut ilman sitä.

Paskalta kuitenkin tuntuu että omat huolet on että ehtiikö tehdä harkkatyön ennen määräaikaa, kun muualla kuolee lapsia. Ja sitä tuskaa voi vain kuvitella kun näkee oman poikansa ruumista hymyssäsuin esiteltävän kameroille. Ei se kuollut ole Amerikkalainen, eikä sotilas, vaan ennenkaikkea ihminen, joka on jostain kohtalon irvokkaasta oikusta menettänyt henkensä vieraalla maalla hänelle vieraan Presidentin käskystä.

Kuolemaa on aina ollut, ja se on elämisen ehto. Maakin poltetaan, jotta se kasvaisi paremmin. Mutta kyllä täydellinen pahuus, jossa ei kuitenkaan kuoleman ja elämän kiertokulkua kunnioiteta tippaakaan, saa mielen matalaksi.

P.S Turha vastata että herää jo puunhalaaja. Olen täysin normaali suomalainen mies, jota ei edes erityisen herkkänä pidetä, mutta johtajien ymmärtämättömyys vain tuntuu käsittämättömältä. Ja muistakaa kaikki palstoilla uhoavat supersotilaat: teidänlaisenne ihmiset ovat niitä jotka ensimmäisenä murtuvat. Vain ihminen joka pystyy täysin ymmärtämään tekonsa ja niiden seuraukset, myös sanansa, pystyy toimimaan niinkuin todellinen sotilas/ihminen toimii. Kun ymmärtää mitä tarkoittaa toisen hengen vieminen, ja mitä vaikutuksia sillä on muihin ihmiseen, sillä vihollinenhan on yhtä lailla ihminen entä sinäkin, pystyy hyväksymään omankin kuolemansa. Tuo loppu tosiaan tarkoitettu vain niille jotka ovat innoissaan sodasta. Ja kyllä täällä on joidenkin kirjoituksista voinut rivien välistä lukea, kuinka salaisena toiveena olisi hyökätä kivääri kädessä hiukset tuulessa hulmuten kuin propagandakuvien kiinteävatsaiset urhot..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu