Raamatussa käsketään "totuttamaan poikansa tiensä suuntaan, ettei hän vanhanakaan siitä poikkea."
On totta, että lapsi oppii helposti rutiinit, mutta jos lapsi (sanotaan vaikka yli 12 v) ei halua kokouksiin, niin onko "totuuttaminen" pakottamista kohdallanne? Vai mihin vetoatte, jos lapsenne ei halua kokouksiin?
Jeesus sanoi, että antakaa lasten tulla luokseni. Lapset siis halusivat mennä itse Jeesuksen luo. Onko sinulla lapsuudestasi omakohtaisia kokemuksia Jehovan todistajien kokouksissa käymisestä? Jos on, niin millaisena olet kokenut sen?
On totta, että lapsi oppii helposti rutiinit, mutta jos lapsi (sanotaan vaikka yli 12 v) ei halua kokouksiin, niin onko "totuuttaminen" pakottamista kohdallanne? Vai mihin vetoatte, jos lapsenne ei halua kokouksiin?
Jeesus sanoi, että antakaa lasten tulla luokseni. Lapset siis halusivat mennä itse Jeesuksen luo. Onko sinulla lapsuudestasi omakohtaisia kokemuksia Jehovan todistajien kokouksissa käymisestä? Jos on, niin millaisena olet kokenut sen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
>>Onko sinulla lapsuudestasi omakohtaisia kokemuksia Jehovan todistajien kokouksissa käymisestä? Jos on, niin millaisena olet kokenut sen?
Minulla ei ollut koskaan minkäänlaisia vaihtoehtoja. Kokoukseen oli mentävä joka ikinen kerta kun vanhemmatkin menivät. Toki sitä aina välillä yritti murtaa auktoriteettinsä tuossa asiassa, mutta eipä onnistunut - mentävä oli vaikka ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Uskon että sama käytäntö on arkipäivää suurimmassa osassa jehovantodistajaperheitä tänäkin päivänä.
Vasta täysi-ikäisenä sain lopullisen vallan päättää menemisistäni. Tosin muutto kotoa auttoi asiaa kummasti.
Koin tuon pakonomaisen kokouksissa näyttäytymisen ajoittain todella masentavalta - enkä taatusti ole ainoa laatuani. Mikään ei ollut toisaalta hienompaa, kuin päästä kotiin kokouksista.
Mutta, eihän tuo ohje, totuttamaan tiensä suuntaan, tarkoita kokouksissa käymistä.Mielestäni lähinnä kasvatuksellisia tekijöitä ja evankeliointia eli tiedostamista Jumalan olemassa olosta.
Olisi todella järkyttävää , ajatellen ihmisen kehitystä, painostaa esim. murrosikäistä kokouksiin vastoin hänen tahtoaan.Alle kouluikäisethän kulkee luonnostaan vanhempien mukana kokouksista kauppareissuihin.
Muuten, ihan vakavasti, painostetanko todella tässä järjestössä lapsia uskonasioihin sisälle, vastoin heidän tahtoaan. Rukouselämään, kokouksissa käymiseen, evankelioimaan jne..Ihmisestähän näin kasvaisi täysin epäitsenäisiä ihmisiä, joiden ongelman sietokyky aikuisena olisi alhainen.
Terve, Raamatullinen uskonelämä arjessa, kasvattaa ihmisen ongelmien sietokykyä eli arkiongelmat eivät siten vaikuta suuremmin ihmisen mielialoihin.(Huom. Paavalin ongelmallinen elämä, mutta säilytti positiivisen mielialan).
Jumala ei poista uskovalta ongelmia, vaan kasvattaa iohmistä ongelmien sietokyvyssä.
Jehovan todistajilla on otsikossa mainittu käsitys uskonasioihin, lapselle ne eivät ole vapaaehtoisia valintoja kuten ehkä vanhemmilleen. Ajatellaan, että kun vitsan vääntää taimena niin se ohjautuu pakotettuun suuntaan. Tosin pakko ei enää tunnu pakolta, aivan kuten häkkilintukaan ei tajua jos luukun avaa...Vanhemmat tosin uskovat tekevänsä lapsen edun mukaisesti, mutta monesti pakottaminen saa ei toivottuja seurauksia...Voidaanko rakkauteen pakottaa/hukuttaa vai onko rakkaus todellinen vasta silloin kun se tulee omasta halusta, omasta valinnasta siis jokaisen yksilön valinnan vapaudesta? Jumala ei halua nimittäin kemenkään palvelevan häntä pakosta suurta kirjaa lainaten.
Niin,tietysti on lapsille hyvä opettaa kasvatuksen aikana Jumalan tahtoa mahdollisimman laajasti, jos se on mahdollista.Siis ei pakolla.Esim. Rehellisyys ja avoimuus ja muut lähimmäisen kunnioittaminen.
Tietysti on jopa vaikea mieltää, missä kulkee raja , joka on jo uskoon pakottamista.Toisaalta Jumala on suunnitellut ihmisen erittäin sopeutuvaiseksi vaikeisiinkin olosuhteisiin, mutta aina se heijastuu jossain maarin ihmisen käyttäytymisessä.Selviytyy kyllä hengissä, mutta mielialat mielikuvineen on ongelmaisia.
Monastihan uskova ihminen toimii eräänlaisena esimerkkinä, valona ja suolana ympäristössään eli sanattoman viestinnän kautta vaikuttaa elämällään ympäristöön positiivisesti.Eli merkittävin evankeliointi ja kasvatus "tiensä suuntaan" tapahtuu vanhemman esimerkin kautta ja jos mahdollista lapsen mielikuvia ohjaamalla lapsen tahtoa nujertamatta.
>>Muuten, ihan vakavasti, painostetanko todella tässä järjestössä lapsia uskonasioihin sisälle, vastoin heidän tahtoaan. Rukouselämään, kokouksissa käymiseen, evankelioimaan jne..Ihmisestähän näin kasvaisi täysin epäitsenäisiä ihmisiä, joiden ongelman sietokyky aikuisena olisi alhainen.
Kyllä, valitettavasti painostetaan joskus kovallakin kädellä. Olet oikeassa, että lopputuloksena on "täysin epäitsenäisiä ihmisiä, joiden ongelman sietokyky aikuisena olisi alhainen". Tuollaisia ihmisiä on todella paljon.
emme pakota lapsiakäymään kokouksissamme.
Tietysti aina on muistettava miten kaikissa yhteisöissä on "poikkeavia" ihmisiä.Esim. luonnehäiriöinen ihminen ongelmoittaa aina ympäristöä/yhteisöä kuuluipa hän mihin puolueeseen tahansa.Jeh tod ,Hell. Vapaa,Lut jne...
Nämä psykopaatit tekee kielteisen mielikuvan koko yhteisöön.Tässäkin järjestössä on erittäin fiksuja ja vanhurskaita ihmisiä , kuten kaikissa yhteisöissä.
Ihmeellistä on miten nämä eritasoiset psykopaatit pääsevätkin vaikutus asemaan puolueissa. Heillä on todellinen taito "johtaa" seurakuntaa mielensä mukaan.
No, toivokaamme miten valtaväestö todistajissa kunnioittaa lapsensa ja yleensä ihmisen omaa tahtoa uskon asioissa.
>>Ihmeellistä on miten nämä eritasoiset psykopaatit pääsevätkin vaikutus asemaan puolueissa. Heillä on todellinen taito "johtaa" seurakuntaa mielensä mukaan.
Ei se loppujen lopuksi ole kovin ihmeellistä. Kun luet nämä muutamat asiat, alat pitää sitä tosiasiaa luonnollisena, että Jehovan todistaja -vanhimmista monet todellakin ovat psykopaatteja.
* * * * *
Psykopaatti matkii aitoja tunteita
Psykopaatin luonteenpiirteitä ovat lipevyys, pinnallisuus epäluotettavuus, toisten hyväksikäyttö ja empatian puute. Hän syyllistää muut eikä tunne katumusta. Lupaukset ovat hänelle pelkkää ilmaa ja totuus on suhteellinen käsite. Amerikkalainen psykiatri Cleckleyn mukaan psykopaatin luonteenpiirteitä ovat: pinnallinen viehätysvoima, lipevyys, älykkyys, neuroottisten ja psykoottisten oireiden puuttuminen, epäluotettavuus, valehtelu, tunnekylmyys ja suunnittelematon elämäntapa. Psykopaatti ikään kuin matkii inhimillisiä tunteita ja inhimillistä käyttäytymistä.
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Raimo Mäkelä on kirjassaan "Naamiona terve mieli" kuvannut psykopaattien ominaisuuksia:
1. Hän on yleensä ystävällinen ja puoleensavetävä.
2. Hän esiintyy auktoriteettina ja on autoritaarinen
3. Hän haluaa olla huomion kohteena
4. Hän alistaa jokaisen, joka suostuu siihen
5. Hän ostaa liittolaisia ja käyttää toisia hyväkseen
6. Hän on epäluuloinen eikä luota keneenkään
7. Hän ei koskaan kadu, masennu, häpeä eikä ole syyllinen
8. Hän muuttaa kantaansa, unohtaa lupauksensa ja syyllistää muut
* * * * *
Lainattu seuraavalta sivulta:
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2003/210103_b.htm
Niin, ei kaikki Jeh tod järjestön vanhemmistot ole psykopaateista koostuneita.Aina on huomioitava Raamatullinen linja eli yksilö käsite.
Näen psykopaatteja olevan kaikissa puolueissa/yhteisöissä eli ei ole tämän yhteisön ongelma.Uskonto vain sattuu olemaan erittäin hedelmällinen maaperä toimia ja "vaikuttaa".
Jos ihmiset eivät ajattele uskosta samoin kuin psykopaatti, niin toiset ovat harhaoppisia ja hän "profeetta".Seuratkaapa yksiksenne johtajien mielikuvia ja mihin ne johtaisi , jos ne toteutuisivat.
Suurin ongelma, ympäristöä ajatellen on psykopaatilla, hänen kykenemättömyytensä (mielikuvat) nähdä toisen ihmisen asemaa/tilaa.Hän siis lähes alistaa toiset oman näkemyksensä alle arkikäyttäytymisessä.Siis puutuu kokonaan käsite armosta ja siinä kasvamisesta.
Uskon voimakkaampia käsitteitähän on asioiden tiedottaminen (taitava opetus) ja armossa kasvaminen/sisäistäminen.Psykopaatti ei miellä armokäsitettä toisia ihmisiä kohtaan.
>>emme pakota lapsiakäymään kokouksissamme.
Perheissä joissa kumpikin vanhemmista on todistaja, kokouksiin lähdetään, eikä sitä kysytä lapselta - ei sitten pienimmässäkään määrin.
>>Perheissä joissa kumpikin vanhemmista on todistaja, kokouksiin lähdetään, eikä sitä kysytä lapselta - ei sitten pienimmässäkään määrin.
Kyllä jämpti on näin. Olet täysin oikeassa, mitä sitä kieltämään.
Lapsen ottaminen kokoukseen, niin tähän vaikuttaa jo lapsen ikä.Esim. itse en jättäisi alle kouluikäistä yksin kotiin.
Toinen ja merkittävä asia on painostetaanko lasta osallistumaan kokoukseen, niin ja vasten tahtoaan.
Olisi mielekästä kuulla, mitä hyötyä on lasta painostaa uskoon tai yleensä uskon asioihin sisälle.Kyllä tähän tarvitaan se uudestisyntyminen henkilökohtaisesti.Jokaisen pitäisi tämä tosi asia mieltää ja myöntää.
>>Olisi mielekästä kuulla, mitä hyötyä on lasta painostaa uskoon tai yleensä uskon asioihin sisälle.
Järjestön hyöty on jäsenlisäys, perhee(npää)n hyöty on kohonnut arvostus.
Elin perheessä jossa vain toinen vanhempi oli jt, ja silti piti aina mennä kokoontumaan kun käskettiin... Kerran teini-ikäisenä ollessani koitti konventin aika ja tämä jt-vanhempani sanoi, että on menossa konventtiin, niin sanoin siihen, että "sehän on kiva, pääset vähän jossain käymään" (jt-vanhempi vietti paljon aikaa kotona, ihan sillä sen sanoin)... Niin, arvaatte miten kävi: Istuin pikapikaa todistajaystävien kanssa bussissa matkalla konventtiin.
Ja meillä aina oli sitä kirjan tutkiskelua mökillä, kun toinen vanhempi ei sellaista ollenkaan suopeasti katsonut. Mökki sijaitsi suht lähellä oikeaa kotia. (Tärkeintä oli kai se, että koti oli todistajista vapaata aluetta. Oli edes jokin rauha ja sai tuntea olevansa melkein tavallinen lapsi.) Voitte varmaan arvata oliko aina mökillä ollessa pelko päällä, että ei kai vaan tule todistajaystävät käymään.....ne kauniit ja rauhalliset kesäillat....
>>Elin perheessä jossa vain toinen vanhempi oli jt, ja silti piti aina mennä kokoontumaan kun käskettiin...
Kokemuksesi kertoo siis siitä, että niin sanotun toispuoleisen todistajaperheen vesakaan ei ole turvassa uskonnolliselta pakkosyötöltä. Tiesin tämän, mutta en asiasta viitsinyt mainita, koskapa joku olisi saattanut yltyä saivartelemaan asialla.
>>(jt-vanhempi vietti paljon aikaa kotona, ihan sillä sen sanoin)... Niin, arvaatte miten kävi: Istuin pikapikaa todistajaystävien kanssa bussissa matkalla konventtiin.
Surkuhupaista, mutta ei loppujen lopuksi kovinkaan hupaista. Siinä menee nuoren ihmisen viikonloppu ihan harakoille kun väkisin viedään kuulemaan amerikkalaisen uususkonnon propagandaa.
>>Ja meillä aina oli sitä kirjan tutkiskelua mökillä, kun toinen vanhempi ei sellaista ollenkaan suopeasti katsonut.
Puoskari sisälläni sanoo, että joko todistaja vanhempasi on luopunut jehovantodistajuudestaan, tai sitten vanhempasi ovat eronneet.
>>Voitte varmaan arvata oliko aina mökillä ollessa pelko päällä, että ei kai vaan tule todistajaystävät käymään.....ne kauniit ja rauhalliset kesäillat....
Tuollaiset tunteet ovat jokaisen todistajalapsen arkipäivää. Näytellä voi mitä tahansa, mutta ryhmäpaine harvemmin pettää tässäkään asiassa. Jehovantodistajalapsen kokemukset ryhmäpaineesta ovat tavalliseen verrattuina kaksinkertaiset. Yhtäältä painetta asettaa jehovantodistajuus vanhempien ja seurakunnan taholta, ja toisaalta niin kutsuttu oikea elämä kouluilmapiireineen.
Itse en todistajuudestani juuri kailottanut kaveripiirissäni. Tiesivät kyllä muutenkin kun uskonnontunnit lorvailin milloin missäkin. Silti kokousmatkoilla oli alituinen pelko persiissä, että joku koulukaveri näkee meikäläisen 'meikäläisenä' talsivan kohti salia. Silloin mietin tietenkin, että mitä sitä ei kestäisi kun on kohtuullinen odote odottamassa. Voi sen tähären sentään jos olisin tiennyt kuinka väärässä olin..
"Puoskari sisälläni sanoo, että joko todistaja vanhempasi on luopunut jehovantodistajuudestaan, tai sitten vanhempasi ovat eronneet. "
jep jep, siis jälkimmäinen...
"Itse en todistajuudestani juuri kailottanut kaveripiirissäni. Tiesivät kyllä muutenkin kun uskonnontunnit lorvailin milloin missäkin. "
Minäkin yritin ihan hiljakseen olla, mutta ainakin yksi opettaja muisti kerran joka lukuvuodessa mainita asiasta. Enkä minä sen opettajan kysymyksiin mitään osannut vastatakaan, myötäilin aina vaan että; "joo, niinhän me uskotaan. Juuri niin kuin arvelitkin...". Onneksi kaverit ei uskonnosta juurikaan välittäneet, eikä kukaan keksinyt sen takia kiusatakaan. Vaikka siihen aikaan oli vielä tosi poikkeuskellista kuulua johonkin muuhun kuin ev.lut:siin meidän suunnilla.