Kuvitteellinen sota alkaa Pohjois-Korean ammuttua Kiljun kaupungin lähellä olevasta ohjustukikohdasta kaksi ydinlatausta Tokioon ja kahden tunnin kuluttua vielä kaksi Souliin. Japani ja Korea pyytävät Yhdysvaltoja apuun. Samalla selviää, että Venäjä on auttanut P-Koreaa ydinasioissa enemmän kuin YK:n ydinkieltosopimus sallii. Venäjä eroitetaan YK:sta, vaikka kiistää kaiken. Korealaiset pakenevat paniikissa kohti etelää Ulsan ympäristössä olevaa puhtaampaa aluetta. P-Korean joukot vyöryvät etelään säteilystä piittaamatta, kukaan ei ole kertonut sen vaarallisuudesta. Korea antautuu. Kiinan joukot ylittävät Jalujoen ja yhtyvät P-Korean vallankumousarmeijaan. Yhdysvallat saa tuhottua risteilyohjuksilla muutaman P-Korean ohjustukikohdan, mutta keskittyy sitten Japanin suojaamiseen. Venäjä on joutunut eristetyksi kansainvälisistä yhteyksistä ja tuntee itsensä uhatuksi. Suomi saa nootin, jossa määrätään Oulun, Turun, Helsingin, ja Kotkan satamat luovutettaviksi Venäjän sotilashallinnon käyttöön kuukauden kuluessa, muuten tulee Helsinkiin samaa lääkettä kuin Tokioon. Suomen pyynnöstä Naton hätäkokous käsittelee Suomen pikaista jäseneksi ottamista. Vastaus oli kielteinen, sen esti VIRO.
Yllätys
turha Toivo
2332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiedä, mitä punapää tuumii?
Suomen ottaminen Natoon olisi muutenkin mahdotonta, ja varsinkin Viron kansallisten etujen vastaista. Suomi on heikoin kohta.