Romanit-Suomalaiset-Israelin heimo

Kirottuokset mosekirja 5 koske koko israelia ei vain efraimia jos se hylkää jumalan .

5. Moos. 28:64 Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen, TÄTTÄ JUUTALAISET EI OLLE IKINÄ TÄYTÄÄNYT KOKAN NIITÄ EI OLLE JOKA MAASA


5. Moos. 28:65 Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun.


eikä jalkasi löydä lepopaikkaa TARKOITAA SIIS EI LEPOA JUUTALAISET EI OLLE TÄYTÄNET TÄTTÄ KOSKA AINA SIHEN MAHAAN MIHIN NEE ON MENNYT TEHNYT synagoogia ja liketoimintaa joten voidan sanoa heilä on olut lepoa ja ,ei lepoa tullet huoman miten juutalaiset täytää vain poulet nämä Kirottuokset

5. Moos. 28:16 Kirottu olet sinä kaupungissa ja kirottu olet kedolla .siis Kirottu olet sinä kaupungissa tarkoita etää heitä ei tulle näkemän kaupungissa.juutalaiset on aina olet kaupungissa

5. Moos. 28:20 Herra lähettää sinun sekaasi kirousta, hämminkiä ja uhkaa, mihin tahansa ryhdyt, kunnes äkisti tuhoudut ja hukut töittesi pahuuden tähden, kun olet minut hyljännyt. EI SIIS TULE ONISTUMAN MISSÄ MIHIN RYHDYY .JUUTALAISET ON AINA ONNISTUUT HYVIN MIHIN HEE OVAT RYHDYYNET.

5. Moos. 28:24 Herra muuttaa sinun maasi sateen tomuksi ja tuhaksi; taivaasta se tulee sinun päällesi, kunnes tuhoudut.
HEIDÄ TULLEMAN HAUDAMAN PALJON JAA HEIDÄT POLLTETAN NO TÄMÄ JUUTALISET ON MYÖS TÄYTÄNET

Jer. 30:24 Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään MIELEN KINNOSTAVA VASTA NYTT VIMESET 20V ON MUSTALAISTEN OLOSUHETET TULLET PAREMAKSI MUTTA EI VIELÄ VALKOLAISEN VIEREN JUUTALAISTEN VIMESTET 60V JUMALAN SANAN MUKAN EFRAIM SAI KOKEA KAIKKEN MITÄ MAAILMASSA ON. EI JUUTAISET TÄYTÄÄ MUSTALISETN VERISTÄ TIETÄÄ JA JUMALAN MUKAN JUUTALAISET ON KIRUTTOA KANSA MUTTA MIKSI ROMANIT ON SANNUT KOKEA ENMÄN KUIN MIKÄ MUU KANSA ON KOKENUT .
LUE NÄMÄ , TÄMÄM MUKAN ISRAELI PIDÄS KOKEA NÄIN ETTÄ
5. Moos. 28:66 Ja sinun elämäsi näyttää sinusta olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa etkä ole varma hengestäsi.
5. Moos. 28:67 Aamulla sinä sanot: 'Jospa olisi ilta!' ja illalla sanot: 'Jospa olisi aamu!' - sellaista pelkoa sinä tunnet sydämessäsi, ja sellaisia näkyjä sinä näet silmissäsi.

Hoos. 7:2 (efraim) Nyt heidän tekonsa piirittävät heidät

Et tainnut oikein ymmärtää viestini sisältöä.
Minä en väitä mitään suomalaisten alkuperästä. Kerroin vain esimerkkinä mitä monissa yliopistoissa opetetaan.
Esimerkki oli seuraavasta syystä:
Halusin osoittaa ettei kukaan suomalainen kirjoittaja riitele millään palstalla sen puolesta että olisimme osa Israelia. Ei riitelyllä mikään muutu todeksi eikä se saa lukijaa vakuuttuneeksi. Päinvastoin alkaa epäilykset herätä, että miksi pitää käydä toisinajattelevien kimppuun. Eikö väittäjä olekkaan varma asioiden paikkansapitävyydestä.
Tätä halusin tuoda esiin eikä aloittaa uutta riitaa.
Itse otan paljon vakavammin Kyösti Rothin kirjoitukset kuin nuo agressiivisen tunnelatauksen täyttämät lainaukset jotka toistuu samanlaisina kerta kerran jälkeen.
Eiköhän se ole niin että lopullinen totuus näissä on vain Jumalan tietoisuudessa ei ihmisten. Antaa Hänen hoitaa asiat niinkuin tahtoo. Tietomme on vajavaista ja ymmärrys tietojen soveltamiseen on myös vajavaista.

Onyxkivi kirjoitti:

Et tainnut oikein ymmärtää viestini sisältöä.
Minä en väitä mitään suomalaisten alkuperästä. Kerroin vain esimerkkinä mitä monissa yliopistoissa opetetaan.
Esimerkki oli seuraavasta syystä:
Halusin osoittaa ettei kukaan suomalainen kirjoittaja riitele millään palstalla sen puolesta että olisimme osa Israelia. Ei riitelyllä mikään muutu todeksi eikä se saa lukijaa vakuuttuneeksi. Päinvastoin alkaa epäilykset herätä, että miksi pitää käydä toisinajattelevien kimppuun. Eikö väittäjä olekkaan varma asioiden paikkansapitävyydestä.
Tätä halusin tuoda esiin eikä aloittaa uutta riitaa.
Itse otan paljon vakavammin Kyösti Rothin kirjoitukset kuin nuo agressiivisen tunnelatauksen täyttämät lainaukset jotka toistuu samanlaisina kerta kerran jälkeen.
Eiköhän se ole niin että lopullinen totuus näissä on vain Jumalan tietoisuudessa ei ihmisten. Antaa Hänen hoitaa asiat niinkuin tahtoo. Tietomme on vajavaista ja ymmärrys tietojen soveltamiseen on myös vajavaista.

Lue lisää

"Kerroin vain esimerkkinä mitä monissa yliopistoissa opetetaan. " annapa esimerkki missä, ei yhdenkään kansan vaiheita enää tutkita saduista lähtiena. Vain joko ihmeellinen kristillisuskonnollinen haihatus on niiden pohjana, ei mikään tieto, tutkimus tai faktiset historialliset tapahtumat.

novvoi kirjoitti:

"Kerroin vain esimerkkinä mitä monissa yliopistoissa opetetaan. " annapa esimerkki missä, ei yhdenkään kansan vaiheita enää tutkita saduista lähtiena. Vain joko ihmeellinen kristillisuskonnollinen haihatus on niiden pohjana, ei mikään tieto, tutkimus tai faktiset historialliset tapahtumat.

Lue lisää

Ei enää liity aiheeseen. Vain romanien suvusta puhutaan täällä ei suomalaisten. Mainitsin sen vain esimerkkinä ettei asioista kannata riidellä vaikka olisi jonkun esittämä teoria jostain. Tätäkin suomalaisten alkuperää on käsitelty joskus tuolla uskontopalstoilla ja juutalaispalstoilla.
Siellä on ollut linkit ja sieltä minäkin sen löysin. En tainnut tallettaa. Erään linkin aiheesta laittoi muistaakseni palstan sheriffi Mikimalek.
En kuitenkaan ihan varausetta ole uskonut. Eikä se ollut tässä aloituksessa se merkittävä asia vaan se ettei riideltäisi.

eikös olekin kova haukumaan, kun kirjoittaa pelkää facktaa, eikä mitään huuhaata

Suomalaiset ovat itämerensuomalainen kansa, jonka pääasiallinen asuma-alue sijaitsee nykyisen Suomen valtion alueella. Suomen valtion rajojen ulkopuolella asuvista etnisistä ryhmistä Pohjois-Norjan kveenit, Venäjän federaatiossa asuvat inkerinsuomalaiset ja Karjalan tasavallan suomalaiset sekä Ruotsin länsipohjalaiset on mielletty suomalaisiksi.

tuntekaa juuenne kirjoitti:

Suomalaiset ovat itämerensuomalainen kansa, jonka pääasiallinen asuma-alue sijaitsee nykyisen Suomen valtion alueella. Suomen valtion rajojen ulkopuolella asuvista etnisistä ryhmistä Pohjois-Norjan kveenit, Venäjän federaatiossa asuvat inkerinsuomalaiset ja Karjalan tasavallan suomalaiset sekä Ruotsin länsipohjalaiset on mielletty suomalaisiksi.

Lue lisää

suomalaiset Volgan mutkasta
Alueet, joilla suomensukuisia kieliä puhuttiin, kartoitettiin ja niiden perusteella pääteltiin, että suomalaiset olisivat peräisin suunnilleen Volgajoen mutkasta – alueelta, joka suurin piirtein rajoittuu Uljanovskin ja Nižni Novgorodin välille –, jossa edelleen asui suomalaisten sukukielistä kansaa. Rasistisista rotuteorioista siirryttiin pikkuhiljaa kielitieteeseen, noudattaen kuitenkin jo valittua linjaa suomalaisten erityisestä itäisyydestä — teoria oli jo niin laajalle levinnyt ja suosittu, ettei sitä voitu enää kyseenalaistaa. Suomalaisten itäisyydestä tuli kyseenalaistamaton pohjaoletus, jonka pohjalle teoriat rakennettiin.

Fennougristien jo tutkiessa suomalaisten alkuperää kieleen pohjautuen, jatkoivat vanhat ennakkoluulot leviämistään Euroopassa. Ne juurtuivat erityisen syvään, sillä vielä viime vuosikymmeninä on suomalaisia tutkijoita katsottu erityisen tarkasti geenitutkijoiden konferensseissa, mongolipiirteitä etsien. Pitkiä ja vaaleita suomalaisia on pidetty kansainvälisissä tapaamisissa usein ruotsalaisina. Lukuisat ihmiset aina Afrikkaa myöten ovat kuulleet huhuja oudoista kääpiösuomalaisista.

1900-luvulle tultaessa muun muassa jyrkän kansallismielinen taiteilija Aarno Karimo monien aikalaistensa tavoin piti suomalaisia itäisinä, ja oli siitä ylpeä. Hän oli yksi monista, joiden mielikuvissa suomalaiset tekivät raamatullisten esikuvien mukaisen sankarillisen vaelluksen luvattuun maahan, Uralin lähistöltä Suomeen. Tämä vaellus tosin kesti Karimon mukaan tuhat vuotta ja loi matkan varrelle suomensukuisia kansoja. Karimo osallistui myös heimotyöhön, jonka tarkoitus oli palauttaa verisukulaisiksi kuvitellut suomensukuiset kansat yhteen.

Kielen leviäminen voi kuitenkin tapahtua ilman massiivista väestön vaihtumista, joten arkeologisessa aineistossa havaittava jatkuvuus ei voi todistaa kielen leviämistä vastaan. Niinpä monet kielitieteilijät pitävät edelleen Volgan mutkan aluetta uralilaisen kantakielen yksinomaisena alkukodin seutuna, mistä uralilainen kieli olisi levinnyt itään ja länteen. [1]


[muokkaa] Arkeologia: jatkuvuusteoria syntyy
1960-luvulla arkeologiset tiedot olivat jo niin laajat, että aikaisemmalle näkemykselle asutuksen katkeamisesta ei enää nähty perusteita. Asutuksen jatkuvuuden perusteella alettiin ajatella, että suomalaisten esivanhemmat olivat asuneet maassa jo pronssikaudella. Melko nopeasti jatkuvuus ulotettiin kivikauteen saakka, ja Tvärminnen symposiumissa 1980 ja 1998 saavutettiin jonkinasteinen yksimielisyys siitä, että suomen kielen jatkuvuus ulottuu tyypilliseen kampakeramiikkaan asti (kalibroitu ajoitus noin 3900 eaa.).

Kuitenkin jo 1970-luvulla oli ehdotettu, että arkeologisen aineiston perusteella Suomessa olisi asuttu yhtäjaksoisesti jo noin 10 000 vuotta, joten jo Suomen ensimmäiset asuttajat olisivat olleet suomalaisten esivanhempia. Kuitenkin 1980-luvun lopulla ajatus jatkuvuudesta Suomessa jääkaudesta alkaen, alkoi saada kannatusta tutkijapiireissä [2]. ja myös kielellinen jatkuvuus palautuisi alkuasuttajiin, alkoi saavuttaa suosiota. Tätä näkemystä voidaan kutsua "syväksi" jatkuvuusteoriaksi. Teoria perustuu siihen, että 8700 eaa. (10 700 vuotta sitten), heti jään väistyessä saapui väestöä Kundan kulttuurista Suomenlahden yli ja Karjalankannaksen kautta Suomen alueelle. Monet nykytutkijat katsovat, että kivikaudella ei ole havaittavissa huomattavaa väestösiirtymää muualta kuin Kundan kulttuurista, joten tämä populaatio muodostaisi Suomen väestön peruselementin [3]. Melko yleisesti on kuitenkin hyväksytty käsitys, jonka mukaan suomalais-ugrilainen kielialue on ulottunut Uralilta Suomeen jo kampakeraamiikan aikana n. 5200-2000 eaa. [4]. Suomessa olisi ollut läntisin suomalais-ugrilainen kieli [5].


[muokkaa] Myöhäisempiä vaikutusaaltoja
Nuorakeraaminen kulttuuri saapui Suomeen n. 3 200 eaa. lähinnä Baltiasta. Ei tiedetä varmuudella, liittyikö kulttuurin leviäminen Suomeen uuden väestön saapumiseen vai kulttuurin lainautumiseen yhteisöltä toiselle. Maahanmuuttotulkinta on kuitenkin vanhastaan ollut suositumpi. Mahdolliset muuttajat saattoivat olla kantasuomea puhuvia suomalaisia, jotka toivat kielessään indoeurooppalaisia ja balttilaisia lainasanoja; näin kehittyvään kieleen tuli mahdollisesti maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyviä sanoja. Yleisemmin on kuitenkin oletettu, että kyseessä olisi ollut muutaman sadan tai ehkä noin tuhannen yksilön populaatio indoeurooppalaisen kielen puhujia.

Perinteisen "matalan" jatkuvuusteorian mukaan nuorakeraamisen migraation johdosta suomalais-ugrilainen kieli alkoi muuntua lounaisrannikolla kantasuomeksi, kun taas vähemmälle nuorakeraamiselle vaikutukselle altistuneessa sisämaassa kieli alkoi kehittyä kantalapiksi. Pronssikaudella yhteydet länteen ja mahdollinen skandinaavinen siirtolaisuus eriyttivät yhä "suomalais"- ja "lappalais-"väestöjä toisistaan ja toivat suomen kieleen germaanisia lainoja. [6]


Peurasaaren "mongolikallot"
Toisen maailmansodan jälkeen kansallinen itsetunto oli alhaalla, minkä lisäksi piti painottaa yhteyksiä Neuvostoliittoon. Vastaväitteet olisi tulkittu nationalismiksi. Suomi oli varsin huonosti tunnettu maa, ja moni ulkomailla tiesi vain, mitä vanhat kirjat olivat vihjanneet suomalaisten itäisyydestä.

Äänisjärven Peurasaaresta löytyi muinaisia kivikauden pääkalloja. Ne olivat ainoat suomalaisten historiallisten asuma-alueiden kivikauden pääkallolöydöt. Kalloja kerrottiin löydetyn kahdenlaisia: sekä euripidistä että mongolidista tyyppiä. Näiden kallojen perusteella kehitettiin teoria siitä, että suomalaiset olisivat jo muinoin sekoittunutta sekakansaa, jossa olisi kaksi elementtiä, aasialainen ja eurooppalainen. Eurooppalainen tulkittiin indoeurooppalaiseksi piirteeksi, aasialainen taas suomalais-ugrilaisten alkuperäiseksi piirteeksi.

tuntekaa juuenne kirjoitti:

Suomalaiset ovat itämerensuomalainen kansa, jonka pääasiallinen asuma-alue sijaitsee nykyisen Suomen valtion alueella. Suomen valtion rajojen ulkopuolella asuvista etnisistä ryhmistä Pohjois-Norjan kveenit, Venäjän federaatiossa asuvat inkerinsuomalaiset ja Karjalan tasavallan suomalaiset sekä Ruotsin länsipohjalaiset on mielletty suomalaisiksi.

Lue lisää

Suomen esihistoria

Suomen esihistoria käsittää ajan Suomen asuttamisesta aina historiallisen ajan alkuun asti. Esihistoria jaetaan yleensä kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen.

Suomen esihistoria on ehkä alkanut jo ennen viimeistä Veiksel-jääkautta. Karijoen Susiluolassa on mahdolliseti Eem-kauden (130 000 eaa. - 40 000 eaa.) aikana ennen jääkauden maksimia asunut neandertalinihmisiä. Viimeisen jääkauden jälkeinen esihistoria alkoi noin 8900 eaa., jolloin nykyisen Suomen alueelle saapuivat ensimmäiset tunnetut nykyihmiset heti jääkauden jälkeen Kundan kulttuurista. Tällöin alkoi Suomen mesoliittinen kausi.

Nuorempi kivikausi alkoi Suomessa noin vuonna 5300 eaa., jolloin alueelle levisi niin sanottu kampakeraaminen kulttuuri. Noin vuonna 3200 eaa. Lounais-Suomeen levisi nuorakeraaminen kulttuuri. Pronssikausi alkoi noin vuonna 1500 eaa. ja jatkui noin vuoteen 500 eaa., jolloin Suomessa alkoi rautakausi. Rautakausi jaetaan yleensä varhais-, keski- ja myöhäisrautakauteen. Rautakausi loppui noin vuosina 1150-1300 jaa., minkä jälkeen alkaa Suomen kirjoitettu historia.

Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
Jaak. 4:12
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
Jaak. 5:9
Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.

sinähän pilkaat romani kansaa, haukumalla meidä epähehelliseksi, ja vaihtat aina uuden nimimerkin vaikka olet sama kikinkivi.
No niin , siinä näät että raamattu on oikiassa meidän suhdeen. no eipä sinun kansa paljon viitsi keskustella, kun halvekset romakansaa, moi

haukumalla meidä epähehelli... kirjoitti:

sinähän pilkaat romani kansaa, haukumalla meidä epähehelliseksi, ja vaihtat aina uuden nimimerkin vaikka olet sama kikinkivi.
No niin , siinä näät että raamattu on oikiassa meidän suhdeen. no eipä sinun kansa paljon viitsi keskustella, kun halvekset romakansaa, moi

Lue lisää

Vaikka parhaimmat ystävistäni ovat romaneita? Ja omissa suonissakin virtaa samainen veri?

Oma on ongelmasi jos et kestä kritiikkiä.
Äläkä ota raamattua liian kirjaimellisesti, se ei ole mikään vedenpitävä dokumentti.

Giuguyi kirjoitti:

Vaikka parhaimmat ystävistäni ovat romaneita? Ja omissa suonissakin virtaa samainen veri?

Oma on ongelmasi jos et kestä kritiikkiä.
Äläkä ota raamattua liian kirjaimellisesti, se ei ole mikään vedenpitävä dokumentti.

Lue lisää

Kylläpäs tuli nyt tuutin täyteltä huuhaata.
Kyllähän sitä voi puhua mitä vain- vai on sinulla pisara romaniverta ? Kuule sitä ei lasketa-jos haukut meidä ep'ärehelliseksi- vaikka sinulla olisi kaksi pisaraa romaniverta, sitä enempi olet sanoistasi vastuussa.

"""Äläkä ota raamattua liian kirjaimellisesti, se ei ole mikään vedenpitävä dokumentti"""

nythän sinä kunnon vitsin murjasit, varoitaN sinua, ÄLÄ LEIKI JUMALAN SANAN KANSA

12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;

13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.

15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

3 Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin.
4 Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee.
5 Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
7 Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt;
8 mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
10 samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12 Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.

Giuguyi kirjoitti:

Vaikka parhaimmat ystävistäni ovat romaneita? Ja omissa suonissakin virtaa samainen veri?

Oma on ongelmasi jos et kestä kritiikkiä.
Äläkä ota raamattua liian kirjaimellisesti, se ei ole mikään vedenpitävä dokumentti.

Lue lisää

Enpä enää keskustele ,- sinun kansasi Giuguyi, lapset on lapsia, ei ole mitään järkeä jatkaa

tulee vielä aika,jolloin sa... kirjoitti:

Kylläpäs tuli nyt tuutin täyteltä huuhaata.
Kyllähän sitä voi puhua mitä vain- vai on sinulla pisara romaniverta ? Kuule sitä ei lasketa-jos haukut meidä ep'ärehelliseksi- vaikka sinulla olisi kaksi pisaraa romaniverta, sitä enempi olet sanoistasi vastuussa.

"""Äläkä ota raamattua liian kirjaimellisesti, se ei ole mikään vedenpitävä dokumentti"""

nythän sinä kunnon vitsin murjasit, varoitaN sinua, ÄLÄ LEIKI JUMALAN SANAN KANSA

12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;

13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.

15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

3 Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin.
4 Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee.
5 Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
7 Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt;
8 mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
10 samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12 Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.

Lue lisää

jokainen syvällä sydämessään tiedä kuinka rehellinen on.

Raamatun on kirjoittanut ihmiset, tai kerro ihmeessä kuka oli kirjaamassa ylös jumalan tekoja kun maailmaa luotiin...vai mistä nämä tiedot ovat peräisin?

Taidat uskoa ihan toisenlaiseen jumalaan kuin minä kun noin hänen puolestaan varoittelet...ei millään pahalla.

Giugyui kirjoitti:

jokainen syvällä sydämessään tiedä kuinka rehellinen on.

Raamatun on kirjoittanut ihmiset, tai kerro ihmeessä kuka oli kirjaamassa ylös jumalan tekoja kun maailmaa luotiin...vai mistä nämä tiedot ovat peräisin?

Taidat uskoa ihan toisenlaiseen jumalaan kuin minä kun noin hänen puolestaan varoittelet...ei millään pahalla.

Lue lisää

"""""Taidat uskoa ihan toisenlaiseen jumalaan kuin minä kun noin hänen puolestaan varoittelet...ei millään pahalla."""""""""""""""

Eiköhän minut kirjoitukseni todista mikä henki minussa asuu,- ja mikä henki sinussa on, sinulla on Beelsebulin,henki, ei epäilystäkään. ei millään pahalla.........

Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Matt. 10:20
Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.

Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
Mark. 14:38
Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko."
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Luuk. 1:49
Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
Luuk. 2:25
Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
Luuk. 2:26
Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
Luuk. 3:22
ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
Luuk. 4:1
Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa,
Luuk. 4:18
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
Luuk. 4:33
Ja synagoogassa oli mies, jossa oli saastaisen riivaajan henki. Tämä huusi suurella äänellä:
Luuk. 4:34
"Voi, mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä."
Luuk. 6:9
Niin Jeesus sanoi heille: "Minä kysyn teiltä: kumpi on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä, vai tehdä pahaa, pelastaako henki, vai hukuttaa?"
Luuk. 9:39
ja katso, hänen kimppuunsa käy henki, ja heti hän parkaisee, ja se kouristaa häntä, niin että vaahto lähtee; ja vaivoin se hänestä poistuu, runnellen häntä.
Luuk. 11:24
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
Luuk. 12:12
sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
Luuk. 12:23
Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.

Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Joh. 6:63
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Joh. 6:69
ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
Joh. 7:39
Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
Joh. 14:26
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 15:26
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:13
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Joh. 17:11
Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
Joh. 20:22
Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
Ap. t. 1:8
vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
Ap. t. 1:16
"Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta, joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.


Jesaja ennusti tämän noin 650v ekr.

Jesajan kirja (hepreaksi ‏ישׁעיהו‎, Yeshayahu tai Yəša‘ăyāhû) on yksi Raamatun Vanhan testamentin suurista profeetallisista kirjoista. Se on Raamatun 23. ja juutalaisten Tanakhin Nevi'imin seitsemäs kirja. Se sisältää profeetta Jesajan nimiin laitetut profetiat.

Jesaja eli 700- ja 600-lukujen vaihteessa eaa. Jesaja oli osa yläluokkaa, ja se voidaan päätellä myös siitä, että hänellä oli aina pääsy kuninkaiden puheille. Hän profetoi neljän kuninkaan, Ussian, Jotamin, Ahasin ja Hiskian, aikana. Hän oli lojaali kuningas Hiskialle, mutta oli eri mieltä tämän kanssa tämän pyrkimyksistä tehdä liitto Egyptin ja Babylonian kanssa Assyrian uhkaa vastaan. Jesaja kärsi marttyyrikuoleman vuonna 687 eaa. valtaan nousseen Manassen kaudella

Jesajan aika oli vaikeaa aikaa Jerusalemin historiassa. Tuohon aikaan juutalaisten kuningaskunta oli jaettu kahtia, pohjoisessa sijainneeseen Israeliin ja etelässä sijainneeseen Juudaan. Jesajan nuoruudessa kummatkin valtakunnat elivät vauraudessa, eikä ulkomaiden sekaantumisesta ollut juurikaan vaaraa. Pohjoisessa hallitsi Jerobeam II ja etelässä Ussia. Syyria ja Palestiinan pieni kuningaskunta olivat Egyptin alaisuudessa.

Vuonna 745 eaa. Assyrian valtaistuimelle kuitenkin nousi Tiglatpileser III. Hän halusi laajentaa Assyrian valtaa, erityisesti länteen. Hän valtasi Samarian ja suuren osan Galileaa vuonna 732 eaa. Salmanassar V (727-722 eaa.) ja hänen jälkeensä Sargon II (722-705 eaa.) hyökkäsivät Samariaan. Samaria kukistui vuonna 722 eaa., ja tämä merkitsi Israelin kuningaskunnan loppua, sillä sen väestö ajettiin pois ja se hajaantui Assyrian alueelle. Tämän hajaantumisen johdosta nykyäänkin puhutaan Israelin kymmenestä kadonneesta heimosta.

Vuosisadan loppupuolella Egypti alkoi toipua, ja myös Babylon alkoi osoittaa itsenäisyyden merkkejä. Tämän johdosta myös Juuda ja muutamat muut valtiot alkoivat kapinoida Assyriaa vastaan. Tästä seurasi ainoastaan, että Sanherib (705-681 eaa.) valtasi 46 Juudan kaupunkia. Jesajan mukaan Jerusalem säästyi ainoastaan siksi, että Jumala teki ihmeen ja löi sitä piirittäneen Assyrian armeijan.

Tiglatpileserin uhan vuoksi Syyrian ja Israelin johtajat yrittivät saada Juudaa liittymään yhteen heidän kansaan vuonna 734 eaa. Tuolloin Juudan kuninkaana oli Ahas. Jesaja neuvoi häntä turvaamaan Herraan, mutta siitä huolimatta Ahas kutsui Assyrian apuun. Israelilainen Pekah, Remaljan poika, ja Syyrian kuningas Resin hyökkäsivät Juudaan ja aiheuttivat tuhoja ennen kuin Assyria tuli apuun. Ahasille tuli kuitenkin pahempia seuraamuksia siitä, että hän ei totellut Jesajan kehotusta luottaa Herraan.

Assyrialaiset valtasivat Damaskoksen, Syyrian pääkaupungin, vuonna 732 eaa. Tiglatpileser kuoli vuonna 727 eaa., ja se herätti vääriä toiveita Palestiinan alueen maissa. Ahas kuoli vuotta myöhemmin. Jesaja varoitti Filisteaa ja muita maita, etteivät ne kapinoisi Assyriaa vastaan.

Merodak-Bal-Adan tuli Babylonian valtaistuimelle vuonna 721 eaa. Sargon tuli Babyloniaan taisteluitta, mutta hänen kuolemansa jälkeen Merodak-Bal-Adan kapinoi Sanheribia vastaan. Babylon hävisi, mutta nousi seuraavalla vuosisadalla uuteen kukoistukseen taistelemaan Assyriaa vastaan ja tuhoamaan Jerusalemin.

Niin runneltu oli hänen muotonsa
"Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo - niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita."

Kuulimme juuri nuorten laulavan: "Jeesus elämäsi muuttaa, sua ristin luokse oottaa." Tämän Kallion kirkon alttaritaulu liittyy samaan sanomaan: Jeesus odottaa meitä ristin luona. Puhumme kahdeksana iltana ristin sanomasta. Kuulemme kärsivän Kristuksen sanaa ahdistetulle. Kristuksella on asiaa aikamme ihmiselle.

Ensimmäiseksi illaksi on varattu juuri lukemamme johdanto, joka esittelee Herran kärsivän palvelijan. Jesaja kuvaa Kristusta runnellun ja ahdistetun ihmisen asianajajana.

Kerran muuan etiopialainen Kandaken hoviherra tuli Jerusalemiin rukoilemaan. Paluumatkallaan nykyajan ihmiselle lehdistä tutuksi tullutta Gassan tietä hän luki Jesajan kirjan 53. lukua. Jumala johti Filippuksen samalle tielle. Ja Filippus tarjoutui peukalokyytiläiseksi. Kun hän kuuli tummaheimoisen hoviherran lukevan Jesajan kirjaa, hän kysyi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Tämä vastasi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta." Ja hän pyysi Filippusta istumaan vierelleen.

Rakkaat ystävät. Minut on nyt aivan kuin pantu istumaan teidän viereenne. Tahtoisin kertoa teille viikon ajan, mitä tämä Jesajan kirjan 53. luku on puhunut kautta aikojen ja mitä se yhä kertoo oman aikamme ihmiselle. Nämä asiat ovat saaneet uuden hohteen toimiessani lähetyssaarnaajana Israelissa. Yritän puhua vain asiaa. Monta kertaa meillä on samanlainen harhakäsitys kuin eräällä saksalaisella saarnamiehellä. Hän sanoi, että saarnatuoli on ainoa paikka, jossa järjen saa jättää syrjään. Ei kai sentään näin ole. Kyllä kristillinen julistus on täyttä asiaa. Tämä asia on annettu meille Raamatussa. Ensimmäiset apostolit eivät tunteilleet. Te tunnette Stefanuksen saarnan Apostolien tekojen 7. luvusta. Pelkäänpä, että jos joku lukisi vaalisaarnakseen Stefanuksen puheen, hänestä ei tulisi koskaan kirkkoherraa Suomen Siioniin. Stefanuksen puhe oli pelkkää historiaa, pelkkää pelastushistoriaa. Tunne-elämä painettiin siinä taka-alalle, ja Jumalan sana kohtasi kuulijan. Vasta loppukehotuksessaan Stefanus sanoi lempeään tapaansa: "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta!" Käyköhän meillekin näin?

Mikä sitten on Jesajan kirjan Kristus-hymnin perussanoma? Kenestä tämä luku puhuu? Johdannossamme sanotaan: "Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva." Tämän jälkeen seuraa Raamatussa parikin ajatusviivaa ja maailmanhistorian järkyttävin paradoksi, vastakkaisasetelma: "Niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa; hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo." "Niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat." "Hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä, mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä."

Tässä on evankeliumin "yllätys-yllätys". Ihmissydän ei ole voinut kuvitella etukäteen Kristuksen kärsimysten järkyttävyyttä. Nyt näemme ristin tapahtumat edessämme.

Vanhastaan on väitelty, onko tässä kysymys yksityisen henkilön vai Israelin kansan kärsimyksistä. Jerusalemissa sijaitsevassa kansakoulussamme saivat oppilaat lukea koulukirjoistaan, että tämä Raamatun luku puhuu Israelin kansan kohtaloista. Se kärsi muiden kansojen syntien vuoksi sovittaakseen näiden rikokset. Kuitenkin Raamatun uhrilait edellyttävät sovittajalta virheettömyyttä ja synnittömyyttä. Eikä kukaan juutalainen tahdo väittää, että hänen kansansa olisi synnitön. Tämä tulkinta on kuitenkin löydetty, ettei tämän luvun lukija joutuisi ajattelemaan Kristuksen kärsimystietä. Nykyään on kuitenkin Israelin radiosta tullut jo parikin kertaa keskustelu tästä luvusta. Siinä on myönnetty, että luvussa voidaan puhua myös yksityisen henkilön kärsimyksistä. Silti yksinkertaisinta olisi tehdä niin kuin synagoogassa on vanhastaan tapana. Kun viikoittain tapahtuvassa Vanhan testamentin jatkoluvussa, jota kutsutaan nimellä "haftaroot", päästään Jesajan kirjan 52. luvun loppupuolelle, siitä hypätään suoraan 54. luvun alkuun. Näin väitettiin koko ongelma. Itä-Euroopan hurskaiden "jeshivakouluissa" on lapsia rangaistu siitä, jos heidät on tavattu lukemasta itsenäisesti profeettakirjoja. Nimenomaan Jesajan kirjan Kristus-hymni on kääntänyt hyvin monta juutalaista katselemaan Jeesuksen kärsimyshistoriaa.

Mitä lieneekään Filippus sanonut Etiopian hoviherralle körötellessään hänen kanssaan Gassan tiellä? Saattoiko hän viitata oman aikansa oppineiden mielipiteisiin? Kyllä. Löydämme Jeesuksen ajalta pari mielenkiintoista viitettä, jotka liittyvät kärsivän Herran palvelijan kuvaan. Kristillisen ajan taitteessa Pyhässä maassa eli kuuluisa rabbi Hillel. Hänellä oli kahdeksankymmentä oppilasta, joista kolmenkymmenen ylle oli langetettu Pyhä Henki, kuten rabbit sanoivat. He olivat yhtä viisaita kuin Mooses, "mutta viisain heistä oli Joonatan Ben Uzziel". Tämä oppilas kirjoitti profeettakirjoista selityksen. Kun hän käänsi Vanhaa testamenttia, hän lisäsi aina väliin jonkun selventävän sanan. Hän kirjoitti aramean kielellä, jotta kansa ymmärtäisi häntä ja jotta, kuten hän itse sanoi, "ei syntyisi hajaannusta oppineiden parissa". Mooseksen kirjojen selityksissään hän lisäsi merkilliset sanat 1. Moos. 3:15 jakeen yhteyteen, jossa puhutaan vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään. Hän selitti, että tämä vaimon siemen on "Messias-kuningas, jota haavoitetaan kantapäähän". Uusi testamentti käyttää "ainokaisesta" Pojasta sanaa, "monogenees" eli "yksinsyntynyt". Kristus otti miehuuden Pyhän Hengen kautta. Hän syntyi yksistään vaimon siemenestä, neitseestä. Tämä neitseestä syntyvä Vapahtaja on siis kärsivä.

Tämä Joonatan tulkitsi myös Jesajan kirjan 53. luvun tarkoittavan Kristusta. Kun luvun johdannossa puhutaan Herran palvelijasta, joka "on sangen korkea oleva", Joonatan alkaa tämän jakeen sanoilla: "Katso, minun palvelijani Messias menestyy." Koko luku on siis Messiaan, Kristuksen, esittelyä. Myös Israelin kansa on kärsinyt, mutta tällä kärsimyksellä ei ole sovittavaa luonnetta. Vielä yhdeksännelläkin vuosisadalla saattoi eräs juutalainen oppinut tulkita lukumme johdantoa: "Tämä on Messias-kuningas, joka on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva; korkeampi kuin Aabraham, ylempi kuin Mooses ja korkeampi kuin palvelevat enkelit." Hebrealaiskirjeenkin alkuluvut puhuvat monisanaisesti, että Kristus on korkeampi kuin palvelevat enkelit tai Mooses. Hän on kaiken yläpuolella.

Vielä 16. vuosisadalla rabbit selittivät: "Vanhemmat oppineemme ovat säilyttäneet meille vanhan perimätiedon todistuksen, että tässä on puhe Messiaasta. Siitä syystä tulee meidänkin heitä seuraten pitää tämän ennustuksen kohteena Daavidia eli Messiasta, joka on saapuva tällä tavalla." Tunnettu rabbi Leevi Ben Gershom sanoi 1300-luvulla: "Todella, Messias on tällainen profeetta, kuten luemme kirjoituksista: minun palvelijani menestyy . . . Mooses sai ihmeillään, jotka hän teki, yhden ainoan kansan palvelemaan Jumalaa, mutta Messias saattaa kaikki kansat palvelemaan Herraa."

Jesaja alkaa kuvaamalla runneltua Vapahtajaa, mutta hänellä on myös "kaikki valta taivaassa ja maan päällä". Danielin kirjan 7. luku puhuu Ihmisen Pojasta, että "kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta" ja "hänen valtakuntansa ei häviä". Kuitenkin Kristuksen suuruus näkyy hänen alennuksessaan, " . . . niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa". Siksi monet kauhistuvat ja loukkaantuvat. Tämä pahennus, skandaali, saa kuninkaatkin tukkimaan suunsa. Ristiinnaulittu Kristus on "juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus". Juutalaiset ymmärtävät, että Jeesuksen kärsimys vastaa Raamatun ennustuksia se on heille vain pahennus. Pakanasyntyiselle tällainen evankeliumi on sulaa hullutusta.

Ajatelkaa, me palvelemme muotovikaista ja runneltua Herraa. Jesaja näki Jumalan alennuksen. Hän kuuli asioita, joita ei ollut nähty tai kuultu. Myös Psalmi 22 vie meidät saman ristin äärelle. Kun roomalaiset ristiinnaulitsivat rikollisia, näillä oli oikeus lohduttaa omaisiaan ristiItä. Jeesus luki omana lohdutuksenaan 22. psalmia. Jos nainen pantiin ristille, hänet naulittiin kasvot häpeäpuuhun päin. Miehet teloitettiin ristille kasvot katsojiin päin. Silloin Jeesuksen huulilta purkautuivat ulkoaopitut sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" "Minä olen mato enkä ihminen" - tämä ei ole ihmislapsen luonnollinen osa. "Minä olen ihmisten pilkka ja kansan hylky. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua." "Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki luuni ovat irti toisistaan. Minun sydämeni on kuin vaha, se on sulanut minun rinnassani. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen."

Ajatelkaa. Ei juhlatilaisuudessa esitellä juhlan sankaria koskaan tällä tavalla. Jeesus oli mato eikä ihminen. Hän, joka on suurempi kuin Mooses, Aabraham ja enkelit, joutuu kaikkien hylättäväksi. Hän joka ei hylkää pahintakaan hylkiötä, joutuu "kansan hylyksi". Kristus ylennetään alennukseen. Tällä tavalla hänen asiansa menestyy tässä kovassa maailmassa. Veisaamme adventtivirressä: "Ei saavu mahtavasti Hän joukoin korskehin, vaan vastustajat kaikki Hän kaataa kuitenkin. Hän voittaa kärsimällä, on Hengen miekka hällä."

Kristuksen runneltu muoto olisi yllätyksenä kaikille: "Niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat!" Alkukielessä "ihmetyksiin saattaminen" on ilmaistu sanalla, joka voidaan tulkita toisinkin. Englantilainen maailma on kääntänyt tuon käsitteen joko käyttäen sanaa "startle", "säikähdyttää" tai "sprinkle", "pirskottaa". Luther korostaa sitä, että ihmisen omatunto todella "säikähtää", ennen kuin hän suostuu kääntymään Jumalan puoleen. Sana "pirskottaa" vastaa kuitenkin parhaiten heprean käsitettä ' jazzee". Rabbit viittaavat tämän jakeen tulkinnassaan "veden pirskotukseen". Hesekiel 36:25 ennustaa, että Jumala "vihmoo" kerran kansansa ylle "puhdasta vettä" tehdessään heidän kanssaan uuden liiton. Näin ollen jakeemme viittaisi joko kasteeseen tai kenties "vihmontavereen" (Hebr. 12:24 ja 1. Piet. 1:2). Mikäli on kysymys verestä, näemme tässä viittauksen Vapahtajan ylimmäispapilliseen tehtävään. Jeesuksen veri puhdistaa "monet kansat".

Ystävystyin Israelissa kristilliseen uskoon tulleeseen entiseen rabbiin, joka möi minulle ennen kuolemaansa suuren osan kirjastoaan. Kerran hän sanoi: "Tiedätkö, että ylimmäinen pappi teki ristinmerkin temppelissä?" Sanoin, etten ole kuullut sellaista. Silloin hän esitti, että Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa, on määräys, joka koskee veren vihmontaa. Pirskottaessaan verta alttarilla pappi noudatti ohjetta, joka neuvoi: "loo lemaalaa veloo lemaattaa eella ke-matsleev", "ei ylös eikä alas vaan ikäänkuin ristin tehden". Näin veri pirskoutui tasaisesti kaikkialle.

Jesaja lupaa, että me saamme kerran "nähdä" ja "havaita" sellaista, mitä emme ole osanneet odottaa. Tähän sanaan liittyy evankeliumi. Ei sairaalta ja väsyneeltä ihmiseltä voi vaatia tekoja. Ehkä hän ei jaksa kohottaa käsiään auttajansa puoleen. Mutta riittää, kun katsomme Jeesukseen. Hänet ylennetään ristinpuulle. Ja kuka ikinä häneen katsoo, se pelastuu - aivan kuin israelilaiset kohottivat viimeisillä voimillaan silmänsä vaskikäärmeeseen, joka oli annettu heille "pelastuksen merkiksi". Jeesuksen aikana muodissa oleva Salomonin Viisauden kirja sanookin kuvatessaan erämaan myrkkykäärmeitä: "Sinä annoit heille pelastuksen merkin . . . sillä, jokainen, joka häneen katsoo, on elävä." Väsynyt kuulija: jos sinut on rusikoitu liikuntakyvyttömäksi, saat katsoa Jeesukseen.

Minkälaisen Kristuksen Jesaja näki? Heprean kielessä sanotaan Vapahtajasta: "Niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa." Sana "mushchat", "runneltu", merkitsee pilaantunutta, rappiolla olevaa, vammautunutta, raajarikkoa, joka on tyystin tärvelty ja vikautunut. Ajatelkaal Jeesusta runneltiin niin, että hän vammautui meidän tähtemme. Nyt vammautunut ihminen uskaltaa käydä Jumalan tykö. Tämä Kristus ei kelpaa kaikille. Hän ei aina kelpaa kuninkaille ja oppineille. Hän ei kelpaa kunnianhimoiselle ihmiselle, joka tavoittelee vain lähimmäistensä hyväksymistä. Kristus on vammautuneen ja vikautuneen vierellä. Lyöty ja raajarikko löytää hänessä veljen.

Itämailla ajatellaan usein, että ihmisen sisäinen suuruus heijastuisi myös hänen ulkomuodostaan. Muistatte Saulin, joka oli päätään muita pitempi. Hänestä tehtiin kuningas. Mutta Saul lankesi pian kateuteen ja ylpeyteen. Lopulta hän teki itselleen muistomerkkiä Hebronin lähellä olevalle Karmelvuorelle. Muistatte myös toisen Saulin, Sauluksen, Jeesuksen vainoajan. Hän olisi tahtonut olla samanlainen kuin nimensä ensimmäinen tunnettu kantaja. Mutta hän olikin hyvin pienikokoinen; sitähän nimi Paulus merkitsee. Paavalia kuvataan Uuden testamentin ulkopuolella "Paavalin ja Teklan teoissa". Hän oli "pieni mies, lyhyenläntä, tukankasvultaan kaljuhko, kyömynenäinen, vääräsäärinen" - sekin sanotaan. "Joskus hän oli ihmisenkin näköinen, mutta kun hän puhui, hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot." Olen käynyt apostoli Paavalin jalanjäljillä Turkissa. Hän joutui kulkemaan ylipääsemättömillä vuorilla ja louhikoissa. Hän oli vaaroissa erämaassa, vaaroissa rosvojen keskellä. Ja kuitenkin: kun Kristus teki hänestä sokean ja vielä entisestäänkin pienemmän, hän sai olla siunaukseksi. Tuo rumilus kirkasti kauneutta palvoville kreikkalaisille Kristusta.

On vapauttavaa tietää, että Jumala ei valitse sitä, joka jotain on. Kristus sekoittaa inhimilliset arvoasteikot. Hän valitsee sen, mikä ei mitään ole, saattaakseen häpeään sen, joka jotain on. Jeesus, Jumalan Suurlähettiläs, puettiin kärsimyspukuun.

Kärsivän Kristuksen odotus näkyy vanhemmassa juutalaisessa kirjallisuudessa usein yllättävällä tavalla. Babylonian Talmudin Masechet Sanhedrin 98. sivun alussa on kaksi merkillistä huomiota, jotka liittyvät Kristukseen. Siinä kuvataan Messiasta käyttämällä nimiä "Armahtaja" ja "Lohduttaja". Hänestä sanotaan: "Messias, Daavidin Poika, ei tule muutoin kuin sukupolven aikana, joka on kokonaan vanhurskas tai kokonaan syntinen, syyllinen." Tämän jälkeen kysytään, missä Messias on, ja vastataan: "Hän istuu Rooman porteilla." Kuinka hänet voisi sitten tuntea? "Hän istuu köyhien ja pitaalisten tykönä. Ja yhden hän sitoo ja toisen hän päästää."

Näettekö? Juutalainen veljemme kaipaa tätä Kristusta. Hän ymmärtää alitajuisesti, että Kristuksella on asiaa köyhille ja pitaalisille. Kristus viihtyy syntisten seurassa. Hän tahtoisi auttaa rujoa ihmistä. Nuori rikas ylimys, Franciscus Assisilainen, ymmärsi oikein Kristuksen mielenlaadun. Kohdattuaan Jeesuksen, hän ratsasti heti kotiinsa. Hän näki matkalla tiepuolessa pitaalisen miehen. Ehkä te ette ole kohdanneet pitaalisia. Tuo sairaus syövyttää useimmiten osan kasvoista, nenästä ja raajoista. He ovat kuin elävinä kuolleita. Kun Franciscus näki runnellun miehen, hän laskeutui alas ratsunsa selästä ja syleili häntä - syleili pitaalista. Vanha juutalaisuus käyttää Messiaasta joskus nimitystä "naguua", "lyöty", joka tarkoittaa myös leprasairasta. Kristus oli tullut Franciscus Assisilaisen sydämeen. Ja pian syntyi Italiaan hänen johdollaan sekä miehille että naisille pitaalisten hoitokoteja.

Kristus rakastaa muotovikaisia. Saanen olla nyt hieman epäkohtelias. Tahtoisin olla oikein rehellinen. Eikö ole niin, että ainakin kolme neljästä meistä kokee kipeästi sen, että toivoisi olevansa hieman toisenlainen: vähän pitempi, vähän kauniimpi, vähän edustavampi. Meillä on usein tällainen alemmuudentunne: en vastaa sitä tehtävää, jota edustan. Tämä alemmuudentunne ajaa monet toivottomuuteen. Kun vielä lisäksi lankeamme syntiin, itsehalveksuntamme lisääntyy. Hesekielin kirja toteaa kahdesti, että ihmisiä "kyllästyttää heidän oma itsensä" synnin vuoksi. Joillekin tulevat mieleen tästä syystä jopa itsetuhon ajatukset. "Ei kukaan synnillänsä vahvista elämäänsä." Onko tämä muotokysymys sinun ongelmasi?

Voin kertoa, että minulla oli kolmentoista iässä vuoden ajan tällainen itsensähalveksunnan vaihe. Näin, etten onnistu voittamaan sydämessäni piilevää pahuutta. Olin tuomittu ja syntinen. Naapurin hienostotätien mielestä olin varmaan kiltti poika. Nostin hattua ja avasin ovia. Kun koulussamme oli hankala opettaja, joka suuttui helposti, kuiskasivat pojat takaa: "Santala, hymyile, se leppyy." Ja niin hymyilin jäniksen hymyä rohtuneilla, haljenneilla huulillani. Se oli edustustehtävä. Mutta ensimmäinen pyhällä ehtoollisella käynti vasta vapautti minut tästä jatkuvasta syyllisyydestä. Pari viikkoa sen jälkeen vielä oikein tunnustelin rintapieltäni: eivätkö nuo asiat enää ollenkaan paina? Olin kokenut Kristuksen.

Voi olla, että jatkuva itsehalveksunta lyö leimansa myös kasvoihimme. Tunnetulla Pohjoismaiden herättäjällä Albert Lundella oli kerran kokouksia Ruotsissa. Silloin tuli kirkon etupenkkiin joitakin nuoria miehiä, jotka tahtoivat tehdä pilkkaa ja häiritä tilaisuutta. Silloin Albert Lunde kysyi, olisiko kuulijoissa joku, joka tahtoisi lukea Raamattua. Muuan näistä pojista näki tilaisuutensa tulleen. Hän astui suurieleisesti kaikkien eteen. Ja hän joutui lukemaan Jesajan kirjan kolmannesta luvusta: "Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät." Päästyään näihin sanoihin, hän pakeni häpeillen kirkosta. Mutta jonkun päivän kuluttua hän tuli takaisin ja koki elämänsä muuttumisen.

Ehkä meidän kasvommekin todistavat, että sisäiset asiamme eivät ole kunnossa. Mutta Kristus ei halveksi halveksittua ja muotovikaista ihmistä. Vaikka olisit pitaalinen, et ole liian halpa hänelle. Hän on antanut elämänsä rakkautensa lunnaina. Ehkä olet sisäisesti vammautunut: koet epäonnistuneesi. Jeesus Kristus tarjoutuu korjaamaan asiasi. Eivät terveet tarvitsekaan parantajaa vaan sairaat. Nuoret laulavat joskus: "Lunastit huonon ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit mun. Valitsit minut ja valitsit huonon, vaan on valinta sun. Kaikessa rikoin ja kaikkea puutun, vaan olen sittenkin sun." Sittenkin sinun!

Uudessa testamentissa puhutaan tästä Jumalan valinnasta näin: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" (2. Kor. 4:7). Jumala tyhjentää ihmisen ennen kuin hän suostuu täyttämään sydämemme rauhallaan. Jeesus on vammaisten Vapahtaja. Joku saattaa olla ulkonaisesti onnistunut, mutta sisäisesti hyvin, hyvin kiusattu. Juutalaiset puhuvat joskus siitä, että Jumalan sana on niin kuin vesi. Vesi valuu aina alavimpiin paikkoihin. Ja niin kuin vesi pannaan astioista halvimpaan, savesta tehtyyn, niin Jumalakin siunaa sellaista, joka on joutunut omissa silmissään vararikkoon. Jos kuulut näihin pilaantuneisiin ja rappiotilassa oleviin, sisäisesti raajarikkoisiin ja tyystin tärveltyihin, ystävä, Jeesus on sinua varten. Siksi Herramme esittäytyy runneltuna ja alennuksessaan. Hän istuu yhä pitaalisten vieressä sitoen ja päästäen. Tahdothan ottaa uskossa vastaan hänen apunsa.

Kuka uskoo meidän saarnamme
"Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme mielistyneet."

Lauloimme tunnuslaulussamme: "Sen voi Jumala antaa, että sydän on kylläinen." Jos ristin sanoma, jota tutkimme, saa kirkastua ihmiselle, se tekee hänen sydämensä kylläiseksi. Apostoli Paavali koki, että hän ei tahdo tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna. Hän saattoi nuhdella galatalaisia: "Oi teitä, te älyttömät galatalaiset: kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" Pyydämme itsekukin, että Jeesus avaisi ymmärryksemme silmät ja sitoisi kaikki ne häiritsevät voimat, jotka kääntävät ajatuksemme harhateille. Tahdomme sulkea mielestämme kaikki arkihuolet ja tutkia ristin salaisuutta.

Eilen meidät istutettiin etiopialaisen hoviherran vaunuihin kuuntelemaan Jesajan kirjan kuningasprofetiaa Kristuksesta. Apostolien teot kertovat, että Filippus toimi sanan selittäjänä määrätyn periaatteen mukaan: hän lähti "tästä kirjoituksesta ja julisti evankeliumia Jeesuksesta". Hän tahtoi kirkastaa Jeesusta Jumalan sanan johdolla. Nytkin Vapahtajamme tahtoisi sanoa meille, "effata", "aukene". Mutta ei sana aina aukene.

Samuelista kerrotaan, kuinka hän palveli poikasena Jumalaa pappi Eelin johdolla. Mutta hän ei "silloin vielä tuntenut Herraa, eikä Herran sana ollut vielä ilmestynyt hänelle" (1. Sam. 3). Mutta sitten eräänä päivänä Jumalan sana "ilmestyi". Siitä tuli ilmestyssanaa, se alkoi elää. Silloin Samuelin sydän avautui. Sen jälkeen Jumala ilmestyi hänelle aina "Herran sanan kautta". Tämänkertainen aihe on kysymys: "Kuka uskoo meidän saarnamme?" Tarvitsemme Samuelin kokemaa ihmettä. Ei riitä, että ihminen pelkästään kuulee jonkun pappi Eelin sanat. Apostoli Paavalikin kertoo, että hän ei saanut oppiaan ihmisiltä vaan "Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta". Näin hän koki Jumalan puheen elävänä. Samoin opetuslapset olivat Jeesuksen raamattukoulussa kolme vuotta, mutta ylösnousemuksen jälkeenkin heistä todetaan: he eivät vieläkään ymmärtäneet Raamattua. Vasta helluntaina Jumalan sana "ilmestyi" heille, ja siitä tuli heidän elämänsä voima. Tänä iltana kysytään: "Kuka uskoo?" Usko on Jumalan teko. Olemme oppineet katekismuksesta aikoinaan Lutherin sanat: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta . . :' Näin sana "ilmestyy" ja alkaa elää.

Usko ei ole joka miehen; se ei ole itsestään selvä asia. Jeesus sanoi: "Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Jesaja tajusi, että Kristus ensin hyljätään. Häntä ei oteta vastaan hänen omana aikanaan. Jae 8 toteaa: "Kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?" Juutalaiset ovat huomanneet itsekin, että ns. "hoosiannapsalmissa" 118 viitataan siihen, että Messias ensin hyljätään. Tätä psalmiahan Jeesukselle laulettiin hänen ratsastaessaan Jerusalemiin. "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä. Tämä on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Herralta tämä on tullut." Vielä keskiaikana juutalaiset ovat todenneet, että tämä kulmakivi viittaa Beetlehemissä syntyvään Vapahtajaan. Hänen alkuperänsä on profeetta Miikan mukaan "hamasta muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Ja rabbit toteavat, että tuo sanonta viittaa psalmin 72:17 ajatukseen, joka kuuluu hepreassa sanatarkasti: "Eläköön hänen nimensä ainaisesti. Ennen kuin aurinkoa oli, oli hänen nimensä Jinnon", "vesa". Tämän jakeen mukaisesti juutalaiset opettavat, että Kristus on ollut jo ennen aurinkoa, kuuta ja tähtiratoja. Ja on inhimillisesti vaikea uskoa, että tämä Kristus tulisi todella ihmiseksi. Voiko Jumala alentua ihmisen osaan? Kuka tuollaiseen voi uskoa?

Vielä niinkin myöhään, kuin 1200-luvulla, muuan juutalainen rabbi toteaa Messiaasta, että "hänen aikalaisensa kutsuvat häntä Jumalaksi (nimellä Eel), koska hän on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Mutta Jesaja lupasikin: "Mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä." Voimmeko uskoa Jeesuksen jumaluuteen vielä 1900-luvullakin?

Jesaja kysyy: "Kuka uskoo meidän saarnamme?" Mistä tässä saarnassa on kysymys? Ruotsalainen ja saksalainen Raamattu käyttää tässä yhteydessä "saarna"-sanaa. Englantilaisessa käännöksessä puhutaan käsitteestä "report" eli raportti. Jesaja toimii reportterina ja kuvaa meille Kristuksen kärsimystä. Samainen englannin sana merkitsee selonteon ohella myös työmaalta kuultavaa "jyrähdystä" ja "räjähdystä". Kristuksesta annettu etukäteisuutinen vavahduttaa kuulijoita. Se räjäyttää kaikki ennakkokäsitykset Jumalan toimintatavoista. Se murtaa myös inhimillisen kovuutemme.

Hepreassa käytetään tästä "saarnasta" sanaa "shmuaa" eli "kuulutus". Kuka uskoo tämän kuulutuksen? Muuan ystävärabbi sanoi Jerusalemissa, että tämä käsite, "shmuaa", on oikeastaan evankeliumi-sanan alkuperäisin lähde. Myös evankeliumin sisällys määräytyy tämän kuulutuksen mukaisesti: evankeliumi on sanaa Jeesuksen sovitusteosta. Tämä kuulutus on tuomion julistus synneillemme. Se on samalla etsintäkuulutus kadoksissa kulkevalle. Mutta ennen kaikkea se on Suuren tuomarin vapautusjulistus ja armahduspäätös: tämän on Jeesus tehnyt sinun puolestasi!

Ehkä olette nähneet oikeudessa, minkä näköinen syytetty on, kun hän on saanut armahduksen. Siinä syleillään ja iloitaan. Evankeliumi on aina sitä, mitä Jeesus on ja mitä hän on tehnyt puolestamme. Evankeliumi johtaa meidät aina ristin äärelle. Evankelista julistaa ja kuuluttaa Jumalan armotekoja. Lestadiolaiset ovat ymmärätäneet varmaan oikein kristinuskon perussanoman, kun he korostavat, että meidän tulisi julistaa päästön sanaa. Vain Pyhä Henki antaa nämä valtuudet seurakunnalle. Jeesus sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Evankeliumi johtaa kuulijat aina tilanteeseen, jossa kuulija saa mahdollisuuden omistaa uskossa anteeksiantamuksen ja vapautuksen.

Mutta nyt joku kysyy: Mitä tarkoittaa puhe sitomisesta? Voimmeko me sulkea toiselta taivaan ovet? Olemme kuulleet täällä, että juutalaiset sanovat Messiaan istuvan sairasten ja pitaalisten tykönä ja "yhden hän sitoo ja toisen hän päästää". Päästäminen merkitsee synninpäästön sanaa. Mutta mitä merkitsee "sitominen" hengellisessä elämässä? Sitomisella tarkoitetaan sitä, että henkilö, joka on kuullut evankeliumin, on sidottu kuulemaansa sanaan: nyt hänellä on vastuu, hän ei voi kieltää Jumalan rakkauden etsintäkuulutusta. Hesekielin kirjassa sanotaan parikin kertaa, että profeetan piti puhua kansalle, "kuulkoot tai olkoot kuulematta". Mitä hyötyä hänen toiminnastaan sitten oli? Kansa asetettiin vastuuseen teoistaan.

Kun kuulemme syntien anteeksiantamuksen sanan, emme saa kääntää sille selkäämme. Jumala kuuluttaa meille tahtonsa. Jesajan kirjan alussa luemme: "Kuulkaa taivaat, ota korviisi maa, sillä Herra puhuu!" Samoin huudahtaa Jesajan aikalainen Miika: "Kuulkaa kaikki kansat, ota korviisi maa. Ja olkoon Herra todistaja teitä vastaan!" Jokainen evankeliuminjulistustilaisuus merkitsee tavallaan oikeudenkäyntiä, jossa ihminen joutuu tutkimaan itseään. Jesajan kirjan alussa tämä näkyy kirkkaasti: "Niin, tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi . . ." Jos tuomitsemme itsemme Jumalan kasvojen edessä, saamme kuulla heti hänen armahduspäätöksensä.

Ihmissydän on kuitenkin hyvin hidas kuulemaan Jumalan puhetta. Meitä suostutellaan ja kypsytellään monesti vähitellen. Ja eräänä päivänä koemme: nyt on etsikon aika, nyt puhutellaan nimeltä minua. Ja jos vastaamme: "Tässä olen. Puhu Herra, palvelijasi kuulee", silloin sana ilmestyy meille. Siinä on sellainen voima, joka räjäyttää luontaisen vastustelumme. Koko elämä saa käänteen. Meistä on tullut armoa tarvitsevia.

Jesajan kirjan 52. luvussa on sanat: "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta." Tässä on kahdesti sana "julistaa", "kuuluttaa". Juuri iloa evankeliumi tarjoaa sekä rauhaa. Vähän myöhemmin todetaan: "Hän lohduttaa kansansa, lunastaa . . . ja paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähdä." Mikä on tämä käsivarsi? Samasta asiasta on kysymys kohdassa, jonka luimme: "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"

Jeesuksen aikainen Targum Onkelos, aramealainen Raamattua selittävä käännös, puhuu 5. Moos. 33:27 jakeessa Kristuksesta nimellä MEMRA eli SANA. Tämä MEMRAN eli SANAN kautta on samaisen lähteen mukaan myös maailma luotu. Tämä MEMRA esiintyy Jeesuksen aikaisissa targumeissa lähes 600 kertaa. Oppineet pitävät sitä eräänä Jeesuksen ajan Kristusta tarkoittavista käsitteistä. Itse jae kuuluu: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." Ja Targum Onkelos toteaa: "Nämä käsivarret tarkoittavat MEMRAA (siis Kristusta), jonka kautta maailma on luotu."

Kristus on Jumalan ojennettu käsivarsi koko ihmiskunnalle. Herran käsivarsi ilmoitetaan Kristuksessa. Hänessä meitä lähestyy Jumalan pelastustarjous. Hän tahtoisi kannatella meitä iankaikkisin käsivarsin. Myös Marian ylistysvirressä, Luukas 1:51, on puhe samasta salaisuudesta: "Voimallinen on tehnyt minulle suuria . . . hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan." Jeesus ojentaa meille evankeliumissa kätensä.

Nyt tuodaan eteemme Vanhan testamentin Kristus-julistuksen tärkein salaisuus. Seuraava jae puhuu "vesasta". "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta." Vanhassa testamentissa on kuusi eri käsitettä, jotka voidaan suomentaa sanalla vesa. Ja aina silloin puhutaan Kristuksesta. Samaan ajatuspiiriin kuuluu myös Hesekielin kirjan puhe "latvuksesta" ja "latvalehvästä". Psalmi 72:17 totesi, että tämä "vesa" tai "verso" on ollut Jumalan tykönä jo ennen aurinkoa. Kolme näistä heprean sanoista on suomennettu "vesa"-sanalla, yksi sanalla "juuri" ja yksi käsitteellä "virpi". Edessämme olevan jakeen "vesa"-sana merkitsee myös imeväistä lasta ja pientä herkkää runkopuussa olevaa silmua. Kristus tuli tänne maailmaan imeväiseksi lapseksi. Hän kasvoi kuin juuri kuivasta maasta. Tämä viittaa hänen syntymäänsä.

Mutta miksi Raamattu käyttää näin useaa eri käsitettä puhuessaan Kristuksesta? Tahtoisin väittää, että ellei tämä asia kirkastu meille, me emme ymmärrä Kristuksen tulon historiallista emmekä sen hengellistä sanomaa.

Historiallisesti Kristuksen tulo merkitsi Israelin kansalle uutta toivoa. Se oli ollut jo Egyptin orjuudessa ja Babylonian vankeudessa. Tämän jälkeen se sai kokea Pyhässä maassa roomalaisten sortoa. Juudan sukupuu oli lyöty moneen otteeseen jo poikki. Mutta nyt puhkeaa 700 vuotta Jesajan ennustusten jälkeen "Iisain kannosta virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa" (Jes. 11:1). Kristus oli tarkoitettu maahan lyödyn Israelin kansan pelastajaksi.

Mutta Kristus on myös kaikkien toivottomien ja maahan lyötyjen toivo. Hän on vastaus koko ihmiskunnan hengelliseen etsintään. Puhe vesasta liittyy Sakarjan kirjan kolmannen luvun lopussa myös syntien anteeksiantamuksen lupaukseen. Luemme siinä: "Katso, minä annan tulla palvelijani Vesan." Ja heti tämän jälkeen sanotaan: "Minä otan pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä." Juuri näin tapahtui Golgatalla.

"Vesa"-sana puhuu myös Kristuksen jumaluudesta, niin kuin näimme psalmin 72 sanasta, jonka mukaan tämä vesa on ollut jo ennen aurinkoa. Sakarja 6:12 lupaa: "Katso, mies nimeltä Vesa, omalta pohjaltaan hän on kasvava . . . Herran valtasuuruutta hän on kantava." Kristuksen työn vaikutin on hänen oma rakkautensa. Hän saattoi sanoa, ettei kukaan hänen henkeänsä ota, vaan hän antaa sen. Vanhassa Nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa sanomme Kristuksesta, että hän on "ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta - valkeus valkeudesta. Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta." Näin hän kasvoi omalta pohjaltaan ja tuli ihmiseksi. Vanhoissa juutalaisissa kirjoituksissa sanotaan, että Messias oli Jumalan tykönä, kun ilmestysmajaa tehtiin. Hän on Jumalan oikealla puolella. Hän on Jumalan kirkkaus. Hän on rukousten välittäjä ja Jumalan salaisuuksien ilmoittaja. Hän on Israelin Vartija. Kaikki rukoukset tulee osoittaa Jumalalle tämän välimiehen kautta. Jos emme usko Jeesusta siksi, joka hän on, kuolemme synteihimme, sanoi Vapahtajamme. Jos emme usko Jeesuksen iankaikkiseen alkuperään, pyytelomme anteeksi kristillisyyttämme ja häpeämme Mestariamme. Vaikka Jeesus alentui ihmiseksi, hän on silti Elämän ruhtinas, jolle on annettu kaikki valta taivaissa ja maan päällä.

Myös profeetta Jeremia näki Vesassa Jumalan oman lähettilään. Asuimme Jerusalemissa aikoinaan seitsemän vuotta sadan metrin päässä silloisesta rajasta. Taloamme vastapäätä oli hurskaiden kaupunginosa. Eräänä iltana kolisi rautaporttimme kolkutin. Oli jo pilkkosen pimeä. Kun avasin oven, sisään marssi kolme hengästynyttä nuorta miestä. He sanoivat ilman kummempia esittelyjä, että he tahtoisivat puhua Raamatusta, mutta "vain Vanhasta testamentista". Vein heidät yläkertaan, jossa tutkimme myöhään yöhön asti Kristus-ennustuksia. Lopulta näytin näille nuorille Nikodeemuksille Jeremian kirjan 23:6 ja 33:16. Jakeissa puhutaan "Daavidin vanhurskaasta vesasta". Hänestä sanotaan: "Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: Herra on meidän vanhurskautemme." Kun pojat näkivät heprealaisen Raamattuni sanan "Herra" eli "Jehova", joka on Jumalan oma nimi, jota hurskas ei saa edes lausua, he hypähtivät pystyyn ja huudahtivat: "Ei meillä ole samalla tavalla, te lähetyssaarnaajat olette väärentäneet Raamatun." Nyt ilmeni, että he tiesivät tehtäväni maassa. Sanoin näille kiihtyneille nuorille, että Raamattuni on valokuvajäljennös heidän Pyhästä kirjastaan. "Ei voi olla", he toistivat, "silloinhan Kristus olisi Jumala." Pyysin nuorukaisia menemään kotiinsa ja tarkastamaan asian omasta Raamatustaan.

Seuraavana iltana kolisi kolkutin jälleen. Ja sisään pyrkivät pojat sanoivat ensimmäiseksi: "Meillä oli samalla tavalla - Messias on Jumala!" Nuoria miehiä tuli lopulta iltaisin viisikin. Muuan heistä näki kotonansa näyn, ihmisen hahmon, ja hän kuuli sanat: "Te olette oikealla tiellä, jatkakaa." Ystävykset tulivat säikähtyneinä kertomaan siitä. He joutuivat kuitenkin painostuksen vuoksi jättämään yhteydenpidon ja alkoivat kokoontua toistensa kodeissa. Nykyajan ihmisen on kenties vaikea uskoa, että Jeesus on enemmän kuin ihminen. Johannes kirjoittaa evankeliuminsa lopussa: "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."

Evankeliumin raportti Jeesuksesta merkitsee rohkaisevaa sanomaa. Se liittyy juuri tähän vesakuvaan. Jouduin opettelemaan tätä kotiläksyä Israelissa. Esikoispoikamme kuoli pitkän sairauden jälkeen. Lopulta uudet lait estivät heprealaisen kristillisen koulumme pidon. Olin saanut kutsun saapua Suomeen raamattukoulutyöhön. Kun mietin näitä ongelmia, olin menossa eräänä iltana juutalaisen miehen kanssa juutalaiskristittyjen raamattupiiriin. Lähtiessämme ulos sanoin hänelle: "Kuule, tunnen lumen tuoksun." Mies vastasi juutalaisella sanonnalla: "Profeetta olet, jos se tapahtuu." Kotiin tultuani nuuhkaisin vielä iltaöistä Jerusalemin ilmaa, mutta nyt en enää havainnut mitään erityistä. Ajattelin: eipä ole profeetaksi asiaa. Aamuyöstä heräsin kello viiden tienoilla merkilliseen hiljaisuuteen: ei aasin ääntä, ei kissojen naukumista, ei autojen hyrinää! Oli kuin olisin ollut tuonelassa. Koetin puoleksi tosissani, onko vaimo vieressä. Ja olihan hän: kaikki on hyvin ei ylöstempaaminenkaan ole vielä tullut. Hänet kuitenkin ensiksi kelpuutettaisiin. Mutta yhtäkkiä kuulin ikään kuin kiväärin laukauksen. Silloin ymmärsin, että ulkona on lunta. Puut taittuivat paukahdellen taakkojensa alla. Ja todella! Kosteata suojalunta oli joka paikassa yli puoli metriä. Vastapäätä oli naapurin pihalta taittunut suuri saarninsukuinen puu.

Pari päivää myöhemmin tuli kiviaidan taakse arabialainen puutarhuri uuden moottorisahansa kanssa. Katselin parvekkeelta, kuinka hän leikkasi saarnipuun rungon rinnan korkeudelta poikki. Suomessa tehdään toki lyhyemmät kannot. Sitten hän otti suuren tylsän kirveen. Sillä hän haavoitti rungon yläosaa yltympäri. Ajattelin, että nyt tuo mies on seonnut. Mutta sitten kului kolmisen viikkoa. Eräänä päivänä vaimoni kutsui minut parvekkeelle. Ja mikä ihmeellistä: vastapäinen suora puun tyvi oli puhjennut uuteen elämään. Sen jokaisesta haavasta nousi hentoja vesoja ja virpiä. Katselin kauan tuota näkyä ja mietin omaa elämääni. Tätäkö merkitsee Raamatun vesa julistus? Kristus on tuollainen toivon vesa.

Myös yksityisen ihmisen elämässä voi käydä samoin. Meidän tiemme katkaistaan. Meitä haavoitetaan. Kuitenkin näistä haavoista puhkeaa uusi elämä. Tämän on Israelin kansa saanut monesti kokea. Ja saman läksyn joutuu pieni ihminen oppimaan omassa elämässään. Jumala lyö ja haavoittaa, että arasta sydämestä nousisi uusi, nöyrempi kasvu.

Kristuksen käsivarsi ojentuu meitä kohden. Hänenkin kämmenensä on haavoitettu. Häntä on runneltu yltympäri. "Ei ole hänellä vartta eikä kauneutta." Ei ole hänellä inhimillistä muotoa, johon katsoja mielistyisi. Häntä on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Nämä haavat luovat uutta elämää ja uutta toivoa haavoitettuihin mieliin. Suomalainen tutkija Jussi Aro on todennut, että seemiläisissä kielissä, joihin hepreakin kuuluu, ei ole yleensä toivokäsitettä. Se on varsinaisesti Vanhan testamentin luoma sana. Maanpaot ja toivottomuus loivat toivon näyn. Ja Kristus on tämän toivon kädensija. Hänessä alkaa kuolleeksi tuomitun kohdalla uusi elämä.

Ehkä olet joutunut umpikujaan ja toivottomuuteen. Ehkä olet murtunut ja taittunut taakkojesi alle. Olet kamppaillut omassa sisällissodassasi ja hävinnyt. Ehkä asut pienessä kylmässä kopissasi ilman inhimillistä tukea ja lämpöä. Ankkuroi nyt toivosi Vapahtajaan. Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Ne eivät murru, vaikka me murrumme. Ehkä sinun on vaikea sitä uskoa. Mutta kuitenkin sinun elämäsi haavoista ja kyynelistä alkaa uusi elämä.

Kristus, jota emme minäkään pitäneet
"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet."

Profeetta Jeremia sai kerran Jumalalta sanan: "Jos sinä tuot esille jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani." Tätähän me täällä pyydämme. Luther puhui aikoinaan siitä, että seurakunta on "Mundhaus" eli "suuhuone". Täälläkin viljellään Jumalan omaa sanaa. Pyydämme: "Puhu Herra, palvelijasi kuulee!" Pyrimme tietoisesti välttämään turhaa tunteilua. Ei lääkärikään tunteile tutkiessaan ja leikatessaan potilaitaan. Kun Jeesus piti Vuorisaarnaansa, hänestä kerrotaan, että hän opetti kansaa. Kunkin asian oma painoarvo ratkaisi, mitä ihmissydämissä tapahtui.

Sanankuulija on aina vaalin edessä. Jesaja ennustaa Jeesuksesta, että häntä ei pidetä minäkään. Mikä on meidän valintamme tänä iltana? Meidät on asetettu tavallaan samaan tilanteeseen, johon ihmiset joutuivat Jeesuksen oikeudenkäynnin yhteydessä. Jeesus oli tuotu Antonian linnan pitkän portaikon ylätasanteelle. Alhaalla oli mustanaan väkeä. Silloin Pilatus näytti Jeesuksen. Häntä oli juuri ruoskittu, ja hänen ylleen oli puettu punainen vaate, päähän oli painettu piikkikruunu. Pilatus sanoi: "Katso ihmistä!" "Minä tuon hänet ulos teille tietääksenne, että minä en löydä hänestä yhtäkään syytä:" Mutta ihmiset tekivät valintansa. He huusivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Tämä huutoäänestys sinetöi Jeesuksen kohtalon.

Tuossa tilanteessa toteutui Jesajan sana: "Hän oli halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." "Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."

Sama asetelma toistuu jälleen tänä päivänä. Olemme Jumalan vaalitilaisuudessa ja meille sanotaan: "Katso ihmistä!" Hänessä ei ollut virhettä tai vikaa. Hän tuli Jumalan uhrikaritsaksi. Vain virheetön urhieläin kelpasi sovittajaksi. Kerran myös Johannes Kastaja esitteli Jeesuksen kansalle: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin." Teemmekö valintamme Kristuksen puolelle vai olemmeko häntä vastaan? Tästä on kysymys.

Uudessa testamentissa on 15 eri lainausta Jesajan kirjan 53. luvusta. Alkukristittyjen mieli kertasi yhä uudelleen ristin tapahtumia. Miksi Kristus valitsi kärsivän Herran palvelijan tien? Miksi hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava? Miksi ihmiset peittivät kasvonsa, etteivät näkisi häntä? Miksi halveksimme häntä emmekä pitäneet häntä minkään veroisena? On sanottu: "Tähän asti olemme päästäneet irti Barabbaan - entä jos Jeesus päästettäisiin irti?"

Nykyinen arkkipiispamme Martti Simojoki sanoi aikoinaan opettaessaan meitä nuoria pappiskokelaita yliopistossa: "Raamattua pitäisi lukea eri kielillä!" Hän puhui usein myös siitä, että Jumalan sanaa saa opetella ulkoa. Kyllä suomenkielinen käännöksemme kilpailee tasavertaisesti muunkielisten Raamattujen kanssa. Kuitenkin sanaan tulee uutta ilmettä, kun sitä seuraa eri käännöksistä. Tärkein on tietenkin heprean alkuteksti. Olen joutunut saarnaamaan Jerusalemissa näitä asioita heprean kielellä. Alkukielisessä Raamatussa on monia vivahteita, jotka ilmaisevat Kristuksen alennuksen miltei karmealla tavalla. Jakeissamme sanotaan sanatarkasti: "Hän oli halveksittu ja lakannut olemasta ihminen". Sanonta "chadal ishiim" merkitsee sitä, että Kristuksen muoto oli niin runneltu, että koko ihmisyys aivan kuin lakkasi hänessä. "Hän oli kipujen mies ja sairauden tuntija." "Viduaa choli", "sairauden tuttava" viittaa myös siis siihen, että hän tuntee sairautemme. "Jota näkemästä kaikki kasvonsa peittävät" on sanottu hepreassa tavalla, joka ilmaisee, että kasvot peitetään, jotta hän ei näkisi meitä. "Hän on halveksittu, jota emme arvosta miksikään." Kun Kristus aivan kuin lakkasi olemasta ihminen eikä vaatinut itselleen ihmisarvoa, hän nöyrtyi hylkiön asemaan. Filippiläiskirje tulkitsee juuri tätä sanoessaan, että "hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon"

Nykyheprean sanakirja kuvaa tätä Jesajan kirjan sanontaa esittäen, että sillä tarkoitetaan ihmistä, jolla ei ole enää nimeäkään. Jokaisella teillähän on nimi. Kun sanon "Matti", moni teistä höristää korviaan ja hänen silmänsä kirkastuvat. Mutta Jeesus alentui niiden rinnalla, joilla ei ole nimeä eikä mainetta. Olen seurannut jonkun kerran miestä, joka kiertelee Fredrikinkadulla ja hakee ruokansa sen roskalaatikoista. Ihmiset katselevat häntä ikkunoistaan. Kukaan ei tiedä hänen nimeänsä. Ehkä hänellä on jossain vaimo ja lapsia. Kristus tuli tällaisen miehen tasolle, ihmisten hylkäämäksi.

Tunnen Lahdesta miehen, joka aikoinaan yöpyi roskalaatikoissa sanomalehtiin kietoutuneena. Eräänä aamuna olivat jätteiden kokoajat heittää tuon kohmeloonsa paleltuneen miehen autoonsa ja sieltä polttouuniin. Mutta Jumalakin tuli tarkastukselle. Ja niin tämä mies vietiin sairaalaan, jossa hän löysi Kristuksen. Tänä päivänä hän kiertelee osatovereittensa luona puhumassa Kristuksesta.

Jeesus Kristus kielsi itseltään kaikki ne oikeudet, jotka kuuluvat luonnostaan ihmiselle. Hänellä olisi ollut oikeus vaatia Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta, mutta "hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon".

Oliko Jeesus sitten tavallinen ihminen? Jeesuksen aikaa kuvaava juutalainen historioitsija Josefus sanoo asian, josta tosin kiistellään, mutta jota ei voida tieteen nimissä kumota. Hän sanoo: "Siihen aikaan eli viisas mies, Jeesus-niminen, mikäli häntä ihmiseksi voidaan kutsua. Hän teki nimittäin suuria ihmeitä. Kansan johtajien painostuksesta Pilatus ristiinnaulitsi hänet . . ."

Jeesuksen ihmeteot panivat kysymään, onko hän edes ihminen. Myös hänen kärsimyksensä nostatti saman kysymyksen. Jeesus asettui hylätyimmän ja kiusatuimman ihmisen tasolle. Jeesuksen kärsimys on niin pöyristyttävää, ettemme me kestä katsella häntä vaan peitämme "häneltä" kasvomme - sana "nimmennuu" on hepressa sama kuin "häneltä". Me emme kestä kärsivän Kristuksen katsetta.

Itämailla kasvojen peittäminen merkitsee loukkausta. Jos joku ystäväsi kääntyy kadulla poispäin ja välttää sinua, sinä loukkaannut. Kasvoja ei saa kääntää pois ystävästään. Kun käännämme katseemme Kristuksesta, me hylkäämme hänet: Kristus katsoo meihin murheellisin silmin. Pietari joutui tämän katseen vangiksi ylimmäinen papin pihalla, kiellettyään Jeesuksen. Hän murtui ja itki katkerasti. Ilmestyskirja sanoo, että Jeesuksen silmät ovat kuin tulen liekit. Ja kun Johanneksen ilmestyksen loppunäkymissä kerrotaan Jumalasta, siellä sanotaan: "Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja taivas ja maa pakenivat."

Kasvot merkitsevät itämailla aivan yleisesti ihmisen olemusta. Kreikan sanalla "prosoopon" eli "kasvot" ymmärretään persoonaa. Suomen kieleen tullut käsite "persoona" on alkujaan latinaa ja merkitsee "kasvonaamiota". Näyttelijät käyttivät muinoin surullista kasvonaamiota, jos he esittivät murhenäytelmää ja iloista, jos he ilmensivät iloista henkilöä. Meidän olemuksemme on piirretty kasvoihimme.

Myös Vanha testamentti viittaa usein ihmisen kasvoihin. Muistamme ihmiskunnan ensimmäisen henkirikoksen. Kain surmasi veljensä Aabelin kadehtiessaan häntä. Ennen tätä veljessurmaa Kainin "hahmo synkistyi". Hepreaksi sanotaan: "ja hänen kasvonsa putosivat", valahtivat pitkiksi. Silloin Jumala piti etukäteen puhuttelun kademieliselle veljelle: "Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä."

Muistamme myös, kuinka Laaban kadehti vävypoikaansa Jaakobia, koska tämä onnistui paremmin karjanhoidossa. Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan "niinkuin ennen". Sanonta "niinkuin ennen" toistuu tässä kertomuksessa kahdesti, ja siinä käytetään hepreassa huvittavaa sanontaa, "niinkuin eilen ja toissapäivänä". Yksi ainoa päivä ja yksi ainoa sana saattaa muuttaa ja jäykistää kasvomme. Kun nyky-Israelissa saa kutsun lähetystön tilaisuuksiin tai perhejuhliin, tällaisesta juhlavasta tilanteesta käytetään nimitystä "kasvojen vastaanotto".

Kristuksen katseleminen merkitsee lopultakin usein hänen vastaanottamistaan. Jos tämä näköyhteys katkeaa, kylmenee myös henkilökohtainen suhteemme häneen. Myös ensimmäinen käsky puhuu tästä asiasta. Raamattu sanoo: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Heprean sanonta kuuluu: ". . . älä pidä muita jumalia minun kasvojeni edessä", "al pannai". Mikään ei saisi tulla Jumala-suhteemme väliin. Meidän tulisi nähdä aina esteettömästi Jumalan kasvot. Jesajakin huudahtaa: "Ei Jumalan käsi ole lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa ole kuuro kuulemaan, vaan teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa." Synti luo raja-aitoja ihmisten välisiin suhteisiin, ja se erottaa meidät myös Jumalasta.

Kasvojen avulla me koemme yhteyttä toisiimme. Katsokaa vain pientä lasta, joka on juuri oppinut tajuamaan ulkomaailman. Se etsii vanhempiensa kasvoja: missä ovat isä ja äiti? Jos kätkyeen viereen tulee vieras, lapsi nyrpistää heti naamaansa. Isän ja äidin tullessa paistavat kehikosta jälleen iloiset silmät. Vielä myöhemminkin lapsilla on tapana pyytää nukkumaan mennessään: "Äiti, jätä ovi auki!" Jää edes kuuloyhteys. Rakastava ja rohkaiseva katse luo ihmeitä.

Vanha testamentti puhuu meille Kristuksen muodosta ja hänen katselemisestaan. Jo Mooseksesta kerrotaan, että hän sai "katsella Herran muotoa" (4. Moos. 12:8). Jesajan kirjan 50. luku kuvaa myös kärsivää Kristusta ja hänen muotoansa: "Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. Herra, Herra auttaa minua, sentähden ei minuun pilkka koskenut." Kun katsomme pilkattua Kristusta, menettää ihmispilkka tehonsa. Kun näemme hänet, joka herjattaessa ei herjannut takaisin, putoaa solvaukselta terä. Jeesuksen persoona tartuttaa meihin Jumalan rakkautta.

Kristuksen kasvot välähtävät vielä silmiimme Jesajan kirjan 63. luvun yhdeksännessä jakeessa: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä." Jos kysyy keneltä tahansa juutalaiselta oppineelta, kuka tämä "kasvojen enkeli" eli lähettiläs on, he vastaavat: hän on Messias, Kristus. He voivat viitata 1. Moos. 32. luvun kertomukseen Jaakobin painista. Jaakob taisteli "Jumalaa ja ihmistä vastaan". Kuka on Jumala ja ihminen samassa hahmossa? Hänhän on juuri Jeesus. Enkelillä, jota vastaan Jaakob taisteli, on heprealaisessa Raamatussamme kaksi nimitystä, Penuel ja Peniel. Ensimmäinen voitaisiin kääntää: "Jumala kääntyy sinun puoleesi", toinen merkitsee "Jumalan kasvoja". Jaakob oli Jumalan kasvojen edessä, kasvojen enkelin edessä. Hän taisteli messiaanista taistelua. Hän oli anteeksipyyntömatkalla veljensä luo. Hänen oli vaikea nöyrtyä. Silloin hän kohtasi Kristuksen. Ja vasta kun häntä oli lyöty lonkkaan, hän taipui lopullisesti sovittelun tielle. Kristuksen kohtaaminen merkitsee aina tätä samaa Jaakobin painia.

Juutalaisessa rukouskirjassa on Kristuksesta vielä kolmaskin kasvoihin liittyvä käsite, "Sar ha-paniim", "Kasvojen ruhtinas". Juutalaiset rukoilevat Uuden vuoden liturgiassa shoofar-torven toitahdusten jälkeen, että "Jeesus, Kasvojen ruhtinas, Metatron, välittäisi rukoukset Jumalan telttavaarnojen sisään." Jos rabbeilta kysyy erikseen, kuka on Kasvojen ruhtinas, he sanovat, että hän on Messias. Mutta jos synagoogassa tiedustelee, kuka oikein on tämä "Jeesus, Kasvojen ruhtinas", joka välittää rukouksia, kyselijä voidaan ajaa ulos rukoushuoneesta. Tiedän kaksi erillistä tapausta, jolloin näin kävi.

Sallinette, että katselemme vielä näitä samoja kasvoja. Tämän vuosisadan taitteessa, kun saksalaiset teologit alkoivat hyökätä kristinuskon historiallisuutta vastaan, Ruotsissa toimi kuuluisa professori ja rabbi, Gottlieb Klein. Hän kirjoitti useita kristinuskon historiallisuutta puoltavia kirjasia. Selittäessään Kasvojen ruhtinasta hän sanoo: "Tämä välittäjä, Metatron, on Jumalaa lähimpänä oleva palveleva henki, hänen uskottunsa, edustajansa, ja toisaalta Israelin edusmies Jumalan tykönä - hänen nimensä on Kasvojen ruhtinas - usein hänet samaistetaan Jumalan Sanaan, MEMRAAN." Eräässä juutalaisessa lähteessä sanotaan: "Jokainen Jumalalle esitetty pyyntö täytyy osoittaa Metatronille." "Kuka tahansa puhuu minulle, sanoo Jumala, voi tehdä sen vain Metatronin välityksellä." "Metatron, Israelin Vartija, on sama henkilö, josta toinen psalmi sanoo: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin." "Hän on pyhimmän kuva . . . niin, hän on Jumala; hänestä ei voi sanoa, että hänet olisi luotu, muovattu tai tehty; hän on Jumalan säteily."

On ihmeellistä, että nämä juutalaisen perimätiedon vanhat sanat sopivat moniin Jeesuksen sanoihin. Ja aivan ihmeellistä on sekin, että uudenvuodenrukous mainitsee myös Jeesus-nimen. "Hän on pyhimmän kuva", todettiin. Juuri niinhän Jeesus opetti: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". "Jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä." Juuri kärsivä Kristus kirkastaa Isän armahtavaa rakkautta. Juuri kärsivä Kristus on ahdistetun auttaja. Hän säteilee Jumalan rakkautta ja on meidän edusmiehemme Isän luona. Kristuksen kasvoissa on evankeliumi.

Viime vuosina uskovat ovat alkaneet lukea paljon sielunhoidollista kirjallisuutta. Ehkä yleisaiheemmekin, "Kärsivän Kristuksen sana ahdistetulle", johtuu siitä, että tiedostamme hirvittävän ahdistuksen, jossa aikamme ihminen elää. Ehkä tämä huipentuu jo pian siihen, mistä Jeesus puhui: "Sinä päivänä on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut, alkaen maailman alusta." Ahdistus on meidän aikamme jokapäiväistä leipää.

Muuan englantilainen sielunlääkäri, Frank Lake, on käynyt tutuksi monelle suomalaiselle kirjojensakin kautta. Tämä mies korostaa, että ihmisen uskonnollinen etsintä on verrattavissa Jaakobin painiin Jabbok-virralla. Siellä hän kohtasi Jumalan kasvot, Penielin, ja sanoi: "En päästä sinua, ennenkuin siunaat minua." Lutherkaan ei suonut rauhaa itselleen ennen kuin löysi armollisen Jumalan. Frank Lake esittää, että pieni lapsi etsii isänsä ja äitinsä eläviä kasvoja. Jos hän kokee nämä rakastavat kasvot, hänen maailmastaan tulee lämmin ja rakastettava. Jos hän näkee tylyjä kasvoja, hän kokee saapuneensa tylyyn maailmaan ja alkaa sulkeutua. Jos hänen kotinsa on tyhjä, myös hänen maailmansa tyhjenee ja autioituu. Näinhän käy monelle "avainlapselle", jotka jätetään yksinään koteihinsa. Isän ja äidin kasvot avaavat pienokaiselle hänen ulkomaailmansa. Tohtori Lake saattaa kyllä liioitella syntymätapahtuman merkitystä. Hän esittää, että sekin järkytys, minkä lapsi kokee tullessaan maailmaan, voi heijastua läpi hänen koko elämänsä. Näin ihminen määrätään ikäänkuin ennalta joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Samoin varhaislapsuus ja syntymäkodin henki voisivat tehdä ihmisen iäksi onnettomaksi. Kuitenkin kasvojen merkitys lapsen kehitykseen on arvaamattoman tärkeä. Tähän liittyy myös evankeliumin avainajatus.

Kristuksessa me kohtaamme kasvot, jotka vaikuttavat parantavasti. Kun kohtaamme elämän tylyt kasvot ja masennumme, Jeesuksen pakoton rakkaus rohkaisee ja lämmittää. Muistan erään liikehuolten sitoman miehen, joka ei ollut nukkunut kuukausiin. Hän saapui kerran samantapaisille päiville Johanneksen kirkkoon. Polvistuimme illan jälkeen alttarille, ja siinä hän purki sydämensä. Seuraavana päivänä hän tuli kirkkoon jo paljon ennen muita kuulijoita ja sanoi ensi sanoikseen: "Viime yönä minä nukuin kuin lapsi! Olisipa täällä tänä iltana joku liikemies, jolla olisi sama huoli." Jo samana iltana hän sai auttaa toista, joka ei ollut saanut pitkään aikaan nukutuksi. Kun saavuin Israelista takaisin, näin eräässä tehtaassa hyvin pukeutuneen johtajan, joka kysyi: "Tunnetko?" - "No, en muista, mutta tutulta näyttää." - "Minä olen se mies Johanneksen kirkosta." - "Ai se, joka nukkui kuin lapsi!" - "Niin, ja minä nukun vieläkin kuin lapsi." Jeesus voi vapauttaa meidät turhista huolista. Hän ei vaadi eikä pakota, hän vain tarjoaa seuraansa.

Kristus antaa meille syntimme anteeksi. Näin ihmisen perusvelka ei enää paina. Jos olemme kokeneet tylyyttä emmekä ole saaneet tukea minuutemme kasvamiseen, Kristus luo ympärillemme aivan kuin uuden kasvupiirin. Jos ihmiset eivät hyväksy meitä, Jumala ottaa silti meidät vastaan. Hän vanhurskauttaa meidät, niin kuin kirkkokielellä sanomme. Näin elämä saa uuden sävelen. Hesekielin kirja toistaa kaksikin kertaa ajatuksen, että meitä "kyllästyttää oma minämme syntiemme tähden". Synti saa aikaan itsehalveksunnan ja voi johtaa jopa itsetuhoon. Mutta Jumala näkee meissä lapsiaan, joita hän rakastaa. Me emme ole nimettömiä hylkiöitä. Hän on kutsunut meitä nimeltä. Vuoret väistyvät ja kukkulat horjuvat, mutta Jumalan armo ei sinusta väisty eikä hänen rauhanliittonsa horju. Emmehän väistä tätä Jumalan rakkautta?

Anteeks

katso toduutta silmiin, jatkuu kirjoitti:

"""""Taidat uskoa ihan toisenlaiseen jumalaan kuin minä kun noin hänen puolestaan varoittelet...ei millään pahalla."""""""""""""""

Eiköhän minut kirjoitukseni todista mikä henki minussa asuu,- ja mikä henki sinussa on, sinulla on Beelsebulin,henki, ei epäilystäkään. ei millään pahalla.........

Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Matt. 10:20
Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.

Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
Mark. 14:38
Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko."
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Luuk. 1:49
Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
Luuk. 2:25
Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
Luuk. 2:26
Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
Luuk. 3:22
ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
Luuk. 4:1
Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa,
Luuk. 4:18
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
Luuk. 4:33
Ja synagoogassa oli mies, jossa oli saastaisen riivaajan henki. Tämä huusi suurella äänellä:
Luuk. 4:34
"Voi, mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä."
Luuk. 6:9
Niin Jeesus sanoi heille: "Minä kysyn teiltä: kumpi on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä, vai tehdä pahaa, pelastaako henki, vai hukuttaa?"
Luuk. 9:39
ja katso, hänen kimppuunsa käy henki, ja heti hän parkaisee, ja se kouristaa häntä, niin että vaahto lähtee; ja vaivoin se hänestä poistuu, runnellen häntä.
Luuk. 11:24
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
Luuk. 12:12
sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
Luuk. 12:23
Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.

Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Joh. 6:63
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Joh. 6:69
ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
Joh. 7:39
Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
Joh. 14:26
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 15:26
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:13
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Joh. 17:11
Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
Joh. 20:22
Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
Ap. t. 1:8
vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
Ap. t. 1:16
"Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta, joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.


Jesaja ennusti tämän noin 650v ekr.

Jesajan kirja (hepreaksi ‏ישׁעיהו‎, Yeshayahu tai Yəša‘ăyāhû) on yksi Raamatun Vanhan testamentin suurista profeetallisista kirjoista. Se on Raamatun 23. ja juutalaisten Tanakhin Nevi'imin seitsemäs kirja. Se sisältää profeetta Jesajan nimiin laitetut profetiat.

Jesaja eli 700- ja 600-lukujen vaihteessa eaa. Jesaja oli osa yläluokkaa, ja se voidaan päätellä myös siitä, että hänellä oli aina pääsy kuninkaiden puheille. Hän profetoi neljän kuninkaan, Ussian, Jotamin, Ahasin ja Hiskian, aikana. Hän oli lojaali kuningas Hiskialle, mutta oli eri mieltä tämän kanssa tämän pyrkimyksistä tehdä liitto Egyptin ja Babylonian kanssa Assyrian uhkaa vastaan. Jesaja kärsi marttyyrikuoleman vuonna 687 eaa. valtaan nousseen Manassen kaudella

Jesajan aika oli vaikeaa aikaa Jerusalemin historiassa. Tuohon aikaan juutalaisten kuningaskunta oli jaettu kahtia, pohjoisessa sijainneeseen Israeliin ja etelässä sijainneeseen Juudaan. Jesajan nuoruudessa kummatkin valtakunnat elivät vauraudessa, eikä ulkomaiden sekaantumisesta ollut juurikaan vaaraa. Pohjoisessa hallitsi Jerobeam II ja etelässä Ussia. Syyria ja Palestiinan pieni kuningaskunta olivat Egyptin alaisuudessa.

Vuonna 745 eaa. Assyrian valtaistuimelle kuitenkin nousi Tiglatpileser III. Hän halusi laajentaa Assyrian valtaa, erityisesti länteen. Hän valtasi Samarian ja suuren osan Galileaa vuonna 732 eaa. Salmanassar V (727-722 eaa.) ja hänen jälkeensä Sargon II (722-705 eaa.) hyökkäsivät Samariaan. Samaria kukistui vuonna 722 eaa., ja tämä merkitsi Israelin kuningaskunnan loppua, sillä sen väestö ajettiin pois ja se hajaantui Assyrian alueelle. Tämän hajaantumisen johdosta nykyäänkin puhutaan Israelin kymmenestä kadonneesta heimosta.

Vuosisadan loppupuolella Egypti alkoi toipua, ja myös Babylon alkoi osoittaa itsenäisyyden merkkejä. Tämän johdosta myös Juuda ja muutamat muut valtiot alkoivat kapinoida Assyriaa vastaan. Tästä seurasi ainoastaan, että Sanherib (705-681 eaa.) valtasi 46 Juudan kaupunkia. Jesajan mukaan Jerusalem säästyi ainoastaan siksi, että Jumala teki ihmeen ja löi sitä piirittäneen Assyrian armeijan.

Tiglatpileserin uhan vuoksi Syyrian ja Israelin johtajat yrittivät saada Juudaa liittymään yhteen heidän kansaan vuonna 734 eaa. Tuolloin Juudan kuninkaana oli Ahas. Jesaja neuvoi häntä turvaamaan Herraan, mutta siitä huolimatta Ahas kutsui Assyrian apuun. Israelilainen Pekah, Remaljan poika, ja Syyrian kuningas Resin hyökkäsivät Juudaan ja aiheuttivat tuhoja ennen kuin Assyria tuli apuun. Ahasille tuli kuitenkin pahempia seuraamuksia siitä, että hän ei totellut Jesajan kehotusta luottaa Herraan.

Assyrialaiset valtasivat Damaskoksen, Syyrian pääkaupungin, vuonna 732 eaa. Tiglatpileser kuoli vuonna 727 eaa., ja se herätti vääriä toiveita Palestiinan alueen maissa. Ahas kuoli vuotta myöhemmin. Jesaja varoitti Filisteaa ja muita maita, etteivät ne kapinoisi Assyriaa vastaan.

Merodak-Bal-Adan tuli Babylonian valtaistuimelle vuonna 721 eaa. Sargon tuli Babyloniaan taisteluitta, mutta hänen kuolemansa jälkeen Merodak-Bal-Adan kapinoi Sanheribia vastaan. Babylon hävisi, mutta nousi seuraavalla vuosisadalla uuteen kukoistukseen taistelemaan Assyriaa vastaan ja tuhoamaan Jerusalemin.

Niin runneltu oli hänen muotonsa
"Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo - niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita."

Kuulimme juuri nuorten laulavan: "Jeesus elämäsi muuttaa, sua ristin luokse oottaa." Tämän Kallion kirkon alttaritaulu liittyy samaan sanomaan: Jeesus odottaa meitä ristin luona. Puhumme kahdeksana iltana ristin sanomasta. Kuulemme kärsivän Kristuksen sanaa ahdistetulle. Kristuksella on asiaa aikamme ihmiselle.

Ensimmäiseksi illaksi on varattu juuri lukemamme johdanto, joka esittelee Herran kärsivän palvelijan. Jesaja kuvaa Kristusta runnellun ja ahdistetun ihmisen asianajajana.

Kerran muuan etiopialainen Kandaken hoviherra tuli Jerusalemiin rukoilemaan. Paluumatkallaan nykyajan ihmiselle lehdistä tutuksi tullutta Gassan tietä hän luki Jesajan kirjan 53. lukua. Jumala johti Filippuksen samalle tielle. Ja Filippus tarjoutui peukalokyytiläiseksi. Kun hän kuuli tummaheimoisen hoviherran lukevan Jesajan kirjaa, hän kysyi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Tämä vastasi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta." Ja hän pyysi Filippusta istumaan vierelleen.

Rakkaat ystävät. Minut on nyt aivan kuin pantu istumaan teidän viereenne. Tahtoisin kertoa teille viikon ajan, mitä tämä Jesajan kirjan 53. luku on puhunut kautta aikojen ja mitä se yhä kertoo oman aikamme ihmiselle. Nämä asiat ovat saaneet uuden hohteen toimiessani lähetyssaarnaajana Israelissa. Yritän puhua vain asiaa. Monta kertaa meillä on samanlainen harhakäsitys kuin eräällä saksalaisella saarnamiehellä. Hän sanoi, että saarnatuoli on ainoa paikka, jossa järjen saa jättää syrjään. Ei kai sentään näin ole. Kyllä kristillinen julistus on täyttä asiaa. Tämä asia on annettu meille Raamatussa. Ensimmäiset apostolit eivät tunteilleet. Te tunnette Stefanuksen saarnan Apostolien tekojen 7. luvusta. Pelkäänpä, että jos joku lukisi vaalisaarnakseen Stefanuksen puheen, hänestä ei tulisi koskaan kirkkoherraa Suomen Siioniin. Stefanuksen puhe oli pelkkää historiaa, pelkkää pelastushistoriaa. Tunne-elämä painettiin siinä taka-alalle, ja Jumalan sana kohtasi kuulijan. Vasta loppukehotuksessaan Stefanus sanoi lempeään tapaansa: "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta!" Käyköhän meillekin näin?

Mikä sitten on Jesajan kirjan Kristus-hymnin perussanoma? Kenestä tämä luku puhuu? Johdannossamme sanotaan: "Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva." Tämän jälkeen seuraa Raamatussa parikin ajatusviivaa ja maailmanhistorian järkyttävin paradoksi, vastakkaisasetelma: "Niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa; hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo." "Niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat." "Hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä, mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä."

Tässä on evankeliumin "yllätys-yllätys". Ihmissydän ei ole voinut kuvitella etukäteen Kristuksen kärsimysten järkyttävyyttä. Nyt näemme ristin tapahtumat edessämme.

Vanhastaan on väitelty, onko tässä kysymys yksityisen henkilön vai Israelin kansan kärsimyksistä. Jerusalemissa sijaitsevassa kansakoulussamme saivat oppilaat lukea koulukirjoistaan, että tämä Raamatun luku puhuu Israelin kansan kohtaloista. Se kärsi muiden kansojen syntien vuoksi sovittaakseen näiden rikokset. Kuitenkin Raamatun uhrilait edellyttävät sovittajalta virheettömyyttä ja synnittömyyttä. Eikä kukaan juutalainen tahdo väittää, että hänen kansansa olisi synnitön. Tämä tulkinta on kuitenkin löydetty, ettei tämän luvun lukija joutuisi ajattelemaan Kristuksen kärsimystietä. Nykyään on kuitenkin Israelin radiosta tullut jo parikin kertaa keskustelu tästä luvusta. Siinä on myönnetty, että luvussa voidaan puhua myös yksityisen henkilön kärsimyksistä. Silti yksinkertaisinta olisi tehdä niin kuin synagoogassa on vanhastaan tapana. Kun viikoittain tapahtuvassa Vanhan testamentin jatkoluvussa, jota kutsutaan nimellä "haftaroot", päästään Jesajan kirjan 52. luvun loppupuolelle, siitä hypätään suoraan 54. luvun alkuun. Näin väitettiin koko ongelma. Itä-Euroopan hurskaiden "jeshivakouluissa" on lapsia rangaistu siitä, jos heidät on tavattu lukemasta itsenäisesti profeettakirjoja. Nimenomaan Jesajan kirjan Kristus-hymni on kääntänyt hyvin monta juutalaista katselemaan Jeesuksen kärsimyshistoriaa.

Mitä lieneekään Filippus sanonut Etiopian hoviherralle körötellessään hänen kanssaan Gassan tiellä? Saattoiko hän viitata oman aikansa oppineiden mielipiteisiin? Kyllä. Löydämme Jeesuksen ajalta pari mielenkiintoista viitettä, jotka liittyvät kärsivän Herran palvelijan kuvaan. Kristillisen ajan taitteessa Pyhässä maassa eli kuuluisa rabbi Hillel. Hänellä oli kahdeksankymmentä oppilasta, joista kolmenkymmenen ylle oli langetettu Pyhä Henki, kuten rabbit sanoivat. He olivat yhtä viisaita kuin Mooses, "mutta viisain heistä oli Joonatan Ben Uzziel". Tämä oppilas kirjoitti profeettakirjoista selityksen. Kun hän käänsi Vanhaa testamenttia, hän lisäsi aina väliin jonkun selventävän sanan. Hän kirjoitti aramean kielellä, jotta kansa ymmärtäisi häntä ja jotta, kuten hän itse sanoi, "ei syntyisi hajaannusta oppineiden parissa". Mooseksen kirjojen selityksissään hän lisäsi merkilliset sanat 1. Moos. 3:15 jakeen yhteyteen, jossa puhutaan vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään. Hän selitti, että tämä vaimon siemen on "Messias-kuningas, jota haavoitetaan kantapäähän". Uusi testamentti käyttää "ainokaisesta" Pojasta sanaa, "monogenees" eli "yksinsyntynyt". Kristus otti miehuuden Pyhän Hengen kautta. Hän syntyi yksistään vaimon siemenestä, neitseestä. Tämä neitseestä syntyvä Vapahtaja on siis kärsivä.

Tämä Joonatan tulkitsi myös Jesajan kirjan 53. luvun tarkoittavan Kristusta. Kun luvun johdannossa puhutaan Herran palvelijasta, joka "on sangen korkea oleva", Joonatan alkaa tämän jakeen sanoilla: "Katso, minun palvelijani Messias menestyy." Koko luku on siis Messiaan, Kristuksen, esittelyä. Myös Israelin kansa on kärsinyt, mutta tällä kärsimyksellä ei ole sovittavaa luonnetta. Vielä yhdeksännelläkin vuosisadalla saattoi eräs juutalainen oppinut tulkita lukumme johdantoa: "Tämä on Messias-kuningas, joka on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva; korkeampi kuin Aabraham, ylempi kuin Mooses ja korkeampi kuin palvelevat enkelit." Hebrealaiskirjeenkin alkuluvut puhuvat monisanaisesti, että Kristus on korkeampi kuin palvelevat enkelit tai Mooses. Hän on kaiken yläpuolella.

Vielä 16. vuosisadalla rabbit selittivät: "Vanhemmat oppineemme ovat säilyttäneet meille vanhan perimätiedon todistuksen, että tässä on puhe Messiaasta. Siitä syystä tulee meidänkin heitä seuraten pitää tämän ennustuksen kohteena Daavidia eli Messiasta, joka on saapuva tällä tavalla." Tunnettu rabbi Leevi Ben Gershom sanoi 1300-luvulla: "Todella, Messias on tällainen profeetta, kuten luemme kirjoituksista: minun palvelijani menestyy . . . Mooses sai ihmeillään, jotka hän teki, yhden ainoan kansan palvelemaan Jumalaa, mutta Messias saattaa kaikki kansat palvelemaan Herraa."

Jesaja alkaa kuvaamalla runneltua Vapahtajaa, mutta hänellä on myös "kaikki valta taivaassa ja maan päällä". Danielin kirjan 7. luku puhuu Ihmisen Pojasta, että "kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta" ja "hänen valtakuntansa ei häviä". Kuitenkin Kristuksen suuruus näkyy hänen alennuksessaan, " . . . niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa". Siksi monet kauhistuvat ja loukkaantuvat. Tämä pahennus, skandaali, saa kuninkaatkin tukkimaan suunsa. Ristiinnaulittu Kristus on "juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus". Juutalaiset ymmärtävät, että Jeesuksen kärsimys vastaa Raamatun ennustuksia se on heille vain pahennus. Pakanasyntyiselle tällainen evankeliumi on sulaa hullutusta.

Ajatelkaa, me palvelemme muotovikaista ja runneltua Herraa. Jesaja näki Jumalan alennuksen. Hän kuuli asioita, joita ei ollut nähty tai kuultu. Myös Psalmi 22 vie meidät saman ristin äärelle. Kun roomalaiset ristiinnaulitsivat rikollisia, näillä oli oikeus lohduttaa omaisiaan ristiItä. Jeesus luki omana lohdutuksenaan 22. psalmia. Jos nainen pantiin ristille, hänet naulittiin kasvot häpeäpuuhun päin. Miehet teloitettiin ristille kasvot katsojiin päin. Silloin Jeesuksen huulilta purkautuivat ulkoaopitut sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" "Minä olen mato enkä ihminen" - tämä ei ole ihmislapsen luonnollinen osa. "Minä olen ihmisten pilkka ja kansan hylky. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua." "Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki luuni ovat irti toisistaan. Minun sydämeni on kuin vaha, se on sulanut minun rinnassani. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen."

Ajatelkaa. Ei juhlatilaisuudessa esitellä juhlan sankaria koskaan tällä tavalla. Jeesus oli mato eikä ihminen. Hän, joka on suurempi kuin Mooses, Aabraham ja enkelit, joutuu kaikkien hylättäväksi. Hän joka ei hylkää pahintakaan hylkiötä, joutuu "kansan hylyksi". Kristus ylennetään alennukseen. Tällä tavalla hänen asiansa menestyy tässä kovassa maailmassa. Veisaamme adventtivirressä: "Ei saavu mahtavasti Hän joukoin korskehin, vaan vastustajat kaikki Hän kaataa kuitenkin. Hän voittaa kärsimällä, on Hengen miekka hällä."

Kristuksen runneltu muoto olisi yllätyksenä kaikille: "Niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat!" Alkukielessä "ihmetyksiin saattaminen" on ilmaistu sanalla, joka voidaan tulkita toisinkin. Englantilainen maailma on kääntänyt tuon käsitteen joko käyttäen sanaa "startle", "säikähdyttää" tai "sprinkle", "pirskottaa". Luther korostaa sitä, että ihmisen omatunto todella "säikähtää", ennen kuin hän suostuu kääntymään Jumalan puoleen. Sana "pirskottaa" vastaa kuitenkin parhaiten heprean käsitettä ' jazzee". Rabbit viittaavat tämän jakeen tulkinnassaan "veden pirskotukseen". Hesekiel 36:25 ennustaa, että Jumala "vihmoo" kerran kansansa ylle "puhdasta vettä" tehdessään heidän kanssaan uuden liiton. Näin ollen jakeemme viittaisi joko kasteeseen tai kenties "vihmontavereen" (Hebr. 12:24 ja 1. Piet. 1:2). Mikäli on kysymys verestä, näemme tässä viittauksen Vapahtajan ylimmäispapilliseen tehtävään. Jeesuksen veri puhdistaa "monet kansat".

Ystävystyin Israelissa kristilliseen uskoon tulleeseen entiseen rabbiin, joka möi minulle ennen kuolemaansa suuren osan kirjastoaan. Kerran hän sanoi: "Tiedätkö, että ylimmäinen pappi teki ristinmerkin temppelissä?" Sanoin, etten ole kuullut sellaista. Silloin hän esitti, että Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa, on määräys, joka koskee veren vihmontaa. Pirskottaessaan verta alttarilla pappi noudatti ohjetta, joka neuvoi: "loo lemaalaa veloo lemaattaa eella ke-matsleev", "ei ylös eikä alas vaan ikäänkuin ristin tehden". Näin veri pirskoutui tasaisesti kaikkialle.

Jesaja lupaa, että me saamme kerran "nähdä" ja "havaita" sellaista, mitä emme ole osanneet odottaa. Tähän sanaan liittyy evankeliumi. Ei sairaalta ja väsyneeltä ihmiseltä voi vaatia tekoja. Ehkä hän ei jaksa kohottaa käsiään auttajansa puoleen. Mutta riittää, kun katsomme Jeesukseen. Hänet ylennetään ristinpuulle. Ja kuka ikinä häneen katsoo, se pelastuu - aivan kuin israelilaiset kohottivat viimeisillä voimillaan silmänsä vaskikäärmeeseen, joka oli annettu heille "pelastuksen merkiksi". Jeesuksen aikana muodissa oleva Salomonin Viisauden kirja sanookin kuvatessaan erämaan myrkkykäärmeitä: "Sinä annoit heille pelastuksen merkin . . . sillä, jokainen, joka häneen katsoo, on elävä." Väsynyt kuulija: jos sinut on rusikoitu liikuntakyvyttömäksi, saat katsoa Jeesukseen.

Minkälaisen Kristuksen Jesaja näki? Heprean kielessä sanotaan Vapahtajasta: "Niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa." Sana "mushchat", "runneltu", merkitsee pilaantunutta, rappiolla olevaa, vammautunutta, raajarikkoa, joka on tyystin tärvelty ja vikautunut. Ajatelkaal Jeesusta runneltiin niin, että hän vammautui meidän tähtemme. Nyt vammautunut ihminen uskaltaa käydä Jumalan tykö. Tämä Kristus ei kelpaa kaikille. Hän ei aina kelpaa kuninkaille ja oppineille. Hän ei kelpaa kunnianhimoiselle ihmiselle, joka tavoittelee vain lähimmäistensä hyväksymistä. Kristus on vammautuneen ja vikautuneen vierellä. Lyöty ja raajarikko löytää hänessä veljen.

Itämailla ajatellaan usein, että ihmisen sisäinen suuruus heijastuisi myös hänen ulkomuodostaan. Muistatte Saulin, joka oli päätään muita pitempi. Hänestä tehtiin kuningas. Mutta Saul lankesi pian kateuteen ja ylpeyteen. Lopulta hän teki itselleen muistomerkkiä Hebronin lähellä olevalle Karmelvuorelle. Muistatte myös toisen Saulin, Sauluksen, Jeesuksen vainoajan. Hän olisi tahtonut olla samanlainen kuin nimensä ensimmäinen tunnettu kantaja. Mutta hän olikin hyvin pienikokoinen; sitähän nimi Paulus merkitsee. Paavalia kuvataan Uuden testamentin ulkopuolella "Paavalin ja Teklan teoissa". Hän oli "pieni mies, lyhyenläntä, tukankasvultaan kaljuhko, kyömynenäinen, vääräsäärinen" - sekin sanotaan. "Joskus hän oli ihmisenkin näköinen, mutta kun hän puhui, hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot." Olen käynyt apostoli Paavalin jalanjäljillä Turkissa. Hän joutui kulkemaan ylipääsemättömillä vuorilla ja louhikoissa. Hän oli vaaroissa erämaassa, vaaroissa rosvojen keskellä. Ja kuitenkin: kun Kristus teki hänestä sokean ja vielä entisestäänkin pienemmän, hän sai olla siunaukseksi. Tuo rumilus kirkasti kauneutta palvoville kreikkalaisille Kristusta.

On vapauttavaa tietää, että Jumala ei valitse sitä, joka jotain on. Kristus sekoittaa inhimilliset arvoasteikot. Hän valitsee sen, mikä ei mitään ole, saattaakseen häpeään sen, joka jotain on. Jeesus, Jumalan Suurlähettiläs, puettiin kärsimyspukuun.

Kärsivän Kristuksen odotus näkyy vanhemmassa juutalaisessa kirjallisuudessa usein yllättävällä tavalla. Babylonian Talmudin Masechet Sanhedrin 98. sivun alussa on kaksi merkillistä huomiota, jotka liittyvät Kristukseen. Siinä kuvataan Messiasta käyttämällä nimiä "Armahtaja" ja "Lohduttaja". Hänestä sanotaan: "Messias, Daavidin Poika, ei tule muutoin kuin sukupolven aikana, joka on kokonaan vanhurskas tai kokonaan syntinen, syyllinen." Tämän jälkeen kysytään, missä Messias on, ja vastataan: "Hän istuu Rooman porteilla." Kuinka hänet voisi sitten tuntea? "Hän istuu köyhien ja pitaalisten tykönä. Ja yhden hän sitoo ja toisen hän päästää."

Näettekö? Juutalainen veljemme kaipaa tätä Kristusta. Hän ymmärtää alitajuisesti, että Kristuksella on asiaa köyhille ja pitaalisille. Kristus viihtyy syntisten seurassa. Hän tahtoisi auttaa rujoa ihmistä. Nuori rikas ylimys, Franciscus Assisilainen, ymmärsi oikein Kristuksen mielenlaadun. Kohdattuaan Jeesuksen, hän ratsasti heti kotiinsa. Hän näki matkalla tiepuolessa pitaalisen miehen. Ehkä te ette ole kohdanneet pitaalisia. Tuo sairaus syövyttää useimmiten osan kasvoista, nenästä ja raajoista. He ovat kuin elävinä kuolleita. Kun Franciscus näki runnellun miehen, hän laskeutui alas ratsunsa selästä ja syleili häntä - syleili pitaalista. Vanha juutalaisuus käyttää Messiaasta joskus nimitystä "naguua", "lyöty", joka tarkoittaa myös leprasairasta. Kristus oli tullut Franciscus Assisilaisen sydämeen. Ja pian syntyi Italiaan hänen johdollaan sekä miehille että naisille pitaalisten hoitokoteja.

Kristus rakastaa muotovikaisia. Saanen olla nyt hieman epäkohtelias. Tahtoisin olla oikein rehellinen. Eikö ole niin, että ainakin kolme neljästä meistä kokee kipeästi sen, että toivoisi olevansa hieman toisenlainen: vähän pitempi, vähän kauniimpi, vähän edustavampi. Meillä on usein tällainen alemmuudentunne: en vastaa sitä tehtävää, jota edustan. Tämä alemmuudentunne ajaa monet toivottomuuteen. Kun vielä lisäksi lankeamme syntiin, itsehalveksuntamme lisääntyy. Hesekielin kirja toteaa kahdesti, että ihmisiä "kyllästyttää heidän oma itsensä" synnin vuoksi. Joillekin tulevat mieleen tästä syystä jopa itsetuhon ajatukset. "Ei kukaan synnillänsä vahvista elämäänsä." Onko tämä muotokysymys sinun ongelmasi?

Voin kertoa, että minulla oli kolmentoista iässä vuoden ajan tällainen itsensähalveksunnan vaihe. Näin, etten onnistu voittamaan sydämessäni piilevää pahuutta. Olin tuomittu ja syntinen. Naapurin hienostotätien mielestä olin varmaan kiltti poika. Nostin hattua ja avasin ovia. Kun koulussamme oli hankala opettaja, joka suuttui helposti, kuiskasivat pojat takaa: "Santala, hymyile, se leppyy." Ja niin hymyilin jäniksen hymyä rohtuneilla, haljenneilla huulillani. Se oli edustustehtävä. Mutta ensimmäinen pyhällä ehtoollisella käynti vasta vapautti minut tästä jatkuvasta syyllisyydestä. Pari viikkoa sen jälkeen vielä oikein tunnustelin rintapieltäni: eivätkö nuo asiat enää ollenkaan paina? Olin kokenut Kristuksen.

Voi olla, että jatkuva itsehalveksunta lyö leimansa myös kasvoihimme. Tunnetulla Pohjoismaiden herättäjällä Albert Lundella oli kerran kokouksia Ruotsissa. Silloin tuli kirkon etupenkkiin joitakin nuoria miehiä, jotka tahtoivat tehdä pilkkaa ja häiritä tilaisuutta. Silloin Albert Lunde kysyi, olisiko kuulijoissa joku, joka tahtoisi lukea Raamattua. Muuan näistä pojista näki tilaisuutensa tulleen. Hän astui suurieleisesti kaikkien eteen. Ja hän joutui lukemaan Jesajan kirjan kolmannesta luvusta: "Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät." Päästyään näihin sanoihin, hän pakeni häpeillen kirkosta. Mutta jonkun päivän kuluttua hän tuli takaisin ja koki elämänsä muuttumisen.

Ehkä meidän kasvommekin todistavat, että sisäiset asiamme eivät ole kunnossa. Mutta Kristus ei halveksi halveksittua ja muotovikaista ihmistä. Vaikka olisit pitaalinen, et ole liian halpa hänelle. Hän on antanut elämänsä rakkautensa lunnaina. Ehkä olet sisäisesti vammautunut: koet epäonnistuneesi. Jeesus Kristus tarjoutuu korjaamaan asiasi. Eivät terveet tarvitsekaan parantajaa vaan sairaat. Nuoret laulavat joskus: "Lunastit huonon ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit mun. Valitsit minut ja valitsit huonon, vaan on valinta sun. Kaikessa rikoin ja kaikkea puutun, vaan olen sittenkin sun." Sittenkin sinun!

Uudessa testamentissa puhutaan tästä Jumalan valinnasta näin: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" (2. Kor. 4:7). Jumala tyhjentää ihmisen ennen kuin hän suostuu täyttämään sydämemme rauhallaan. Jeesus on vammaisten Vapahtaja. Joku saattaa olla ulkonaisesti onnistunut, mutta sisäisesti hyvin, hyvin kiusattu. Juutalaiset puhuvat joskus siitä, että Jumalan sana on niin kuin vesi. Vesi valuu aina alavimpiin paikkoihin. Ja niin kuin vesi pannaan astioista halvimpaan, savesta tehtyyn, niin Jumalakin siunaa sellaista, joka on joutunut omissa silmissään vararikkoon. Jos kuulut näihin pilaantuneisiin ja rappiotilassa oleviin, sisäisesti raajarikkoisiin ja tyystin tärveltyihin, ystävä, Jeesus on sinua varten. Siksi Herramme esittäytyy runneltuna ja alennuksessaan. Hän istuu yhä pitaalisten vieressä sitoen ja päästäen. Tahdothan ottaa uskossa vastaan hänen apunsa.

Kuka uskoo meidän saarnamme
"Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme mielistyneet."

Lauloimme tunnuslaulussamme: "Sen voi Jumala antaa, että sydän on kylläinen." Jos ristin sanoma, jota tutkimme, saa kirkastua ihmiselle, se tekee hänen sydämensä kylläiseksi. Apostoli Paavali koki, että hän ei tahdo tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna. Hän saattoi nuhdella galatalaisia: "Oi teitä, te älyttömät galatalaiset: kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" Pyydämme itsekukin, että Jeesus avaisi ymmärryksemme silmät ja sitoisi kaikki ne häiritsevät voimat, jotka kääntävät ajatuksemme harhateille. Tahdomme sulkea mielestämme kaikki arkihuolet ja tutkia ristin salaisuutta.

Eilen meidät istutettiin etiopialaisen hoviherran vaunuihin kuuntelemaan Jesajan kirjan kuningasprofetiaa Kristuksesta. Apostolien teot kertovat, että Filippus toimi sanan selittäjänä määrätyn periaatteen mukaan: hän lähti "tästä kirjoituksesta ja julisti evankeliumia Jeesuksesta". Hän tahtoi kirkastaa Jeesusta Jumalan sanan johdolla. Nytkin Vapahtajamme tahtoisi sanoa meille, "effata", "aukene". Mutta ei sana aina aukene.

Samuelista kerrotaan, kuinka hän palveli poikasena Jumalaa pappi Eelin johdolla. Mutta hän ei "silloin vielä tuntenut Herraa, eikä Herran sana ollut vielä ilmestynyt hänelle" (1. Sam. 3). Mutta sitten eräänä päivänä Jumalan sana "ilmestyi". Siitä tuli ilmestyssanaa, se alkoi elää. Silloin Samuelin sydän avautui. Sen jälkeen Jumala ilmestyi hänelle aina "Herran sanan kautta". Tämänkertainen aihe on kysymys: "Kuka uskoo meidän saarnamme?" Tarvitsemme Samuelin kokemaa ihmettä. Ei riitä, että ihminen pelkästään kuulee jonkun pappi Eelin sanat. Apostoli Paavalikin kertoo, että hän ei saanut oppiaan ihmisiltä vaan "Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta". Näin hän koki Jumalan puheen elävänä. Samoin opetuslapset olivat Jeesuksen raamattukoulussa kolme vuotta, mutta ylösnousemuksen jälkeenkin heistä todetaan: he eivät vieläkään ymmärtäneet Raamattua. Vasta helluntaina Jumalan sana "ilmestyi" heille, ja siitä tuli heidän elämänsä voima. Tänä iltana kysytään: "Kuka uskoo?" Usko on Jumalan teko. Olemme oppineet katekismuksesta aikoinaan Lutherin sanat: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta . . :' Näin sana "ilmestyy" ja alkaa elää.

Usko ei ole joka miehen; se ei ole itsestään selvä asia. Jeesus sanoi: "Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Jesaja tajusi, että Kristus ensin hyljätään. Häntä ei oteta vastaan hänen omana aikanaan. Jae 8 toteaa: "Kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?" Juutalaiset ovat huomanneet itsekin, että ns. "hoosiannapsalmissa" 118 viitataan siihen, että Messias ensin hyljätään. Tätä psalmiahan Jeesukselle laulettiin hänen ratsastaessaan Jerusalemiin. "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä. Tämä on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Herralta tämä on tullut." Vielä keskiaikana juutalaiset ovat todenneet, että tämä kulmakivi viittaa Beetlehemissä syntyvään Vapahtajaan. Hänen alkuperänsä on profeetta Miikan mukaan "hamasta muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Ja rabbit toteavat, että tuo sanonta viittaa psalmin 72:17 ajatukseen, joka kuuluu hepreassa sanatarkasti: "Eläköön hänen nimensä ainaisesti. Ennen kuin aurinkoa oli, oli hänen nimensä Jinnon", "vesa". Tämän jakeen mukaisesti juutalaiset opettavat, että Kristus on ollut jo ennen aurinkoa, kuuta ja tähtiratoja. Ja on inhimillisesti vaikea uskoa, että tämä Kristus tulisi todella ihmiseksi. Voiko Jumala alentua ihmisen osaan? Kuka tuollaiseen voi uskoa?

Vielä niinkin myöhään, kuin 1200-luvulla, muuan juutalainen rabbi toteaa Messiaasta, että "hänen aikalaisensa kutsuvat häntä Jumalaksi (nimellä Eel), koska hän on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Mutta Jesaja lupasikin: "Mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä." Voimmeko uskoa Jeesuksen jumaluuteen vielä 1900-luvullakin?

Jesaja kysyy: "Kuka uskoo meidän saarnamme?" Mistä tässä saarnassa on kysymys? Ruotsalainen ja saksalainen Raamattu käyttää tässä yhteydessä "saarna"-sanaa. Englantilaisessa käännöksessä puhutaan käsitteestä "report" eli raportti. Jesaja toimii reportterina ja kuvaa meille Kristuksen kärsimystä. Samainen englannin sana merkitsee selonteon ohella myös työmaalta kuultavaa "jyrähdystä" ja "räjähdystä". Kristuksesta annettu etukäteisuutinen vavahduttaa kuulijoita. Se räjäyttää kaikki ennakkokäsitykset Jumalan toimintatavoista. Se murtaa myös inhimillisen kovuutemme.

Hepreassa käytetään tästä "saarnasta" sanaa "shmuaa" eli "kuulutus". Kuka uskoo tämän kuulutuksen? Muuan ystävärabbi sanoi Jerusalemissa, että tämä käsite, "shmuaa", on oikeastaan evankeliumi-sanan alkuperäisin lähde. Myös evankeliumin sisällys määräytyy tämän kuulutuksen mukaisesti: evankeliumi on sanaa Jeesuksen sovitusteosta. Tämä kuulutus on tuomion julistus synneillemme. Se on samalla etsintäkuulutus kadoksissa kulkevalle. Mutta ennen kaikkea se on Suuren tuomarin vapautusjulistus ja armahduspäätös: tämän on Jeesus tehnyt sinun puolestasi!

Ehkä olette nähneet oikeudessa, minkä näköinen syytetty on, kun hän on saanut armahduksen. Siinä syleillään ja iloitaan. Evankeliumi on aina sitä, mitä Jeesus on ja mitä hän on tehnyt puolestamme. Evankeliumi johtaa meidät aina ristin äärelle. Evankelista julistaa ja kuuluttaa Jumalan armotekoja. Lestadiolaiset ovat ymmärätäneet varmaan oikein kristinuskon perussanoman, kun he korostavat, että meidän tulisi julistaa päästön sanaa. Vain Pyhä Henki antaa nämä valtuudet seurakunnalle. Jeesus sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Evankeliumi johtaa kuulijat aina tilanteeseen, jossa kuulija saa mahdollisuuden omistaa uskossa anteeksiantamuksen ja vapautuksen.

Mutta nyt joku kysyy: Mitä tarkoittaa puhe sitomisesta? Voimmeko me sulkea toiselta taivaan ovet? Olemme kuulleet täällä, että juutalaiset sanovat Messiaan istuvan sairasten ja pitaalisten tykönä ja "yhden hän sitoo ja toisen hän päästää". Päästäminen merkitsee synninpäästön sanaa. Mutta mitä merkitsee "sitominen" hengellisessä elämässä? Sitomisella tarkoitetaan sitä, että henkilö, joka on kuullut evankeliumin, on sidottu kuulemaansa sanaan: nyt hänellä on vastuu, hän ei voi kieltää Jumalan rakkauden etsintäkuulutusta. Hesekielin kirjassa sanotaan parikin kertaa, että profeetan piti puhua kansalle, "kuulkoot tai olkoot kuulematta". Mitä hyötyä hänen toiminnastaan sitten oli? Kansa asetettiin vastuuseen teoistaan.

Kun kuulemme syntien anteeksiantamuksen sanan, emme saa kääntää sille selkäämme. Jumala kuuluttaa meille tahtonsa. Jesajan kirjan alussa luemme: "Kuulkaa taivaat, ota korviisi maa, sillä Herra puhuu!" Samoin huudahtaa Jesajan aikalainen Miika: "Kuulkaa kaikki kansat, ota korviisi maa. Ja olkoon Herra todistaja teitä vastaan!" Jokainen evankeliuminjulistustilaisuus merkitsee tavallaan oikeudenkäyntiä, jossa ihminen joutuu tutkimaan itseään. Jesajan kirjan alussa tämä näkyy kirkkaasti: "Niin, tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi . . ." Jos tuomitsemme itsemme Jumalan kasvojen edessä, saamme kuulla heti hänen armahduspäätöksensä.

Ihmissydän on kuitenkin hyvin hidas kuulemaan Jumalan puhetta. Meitä suostutellaan ja kypsytellään monesti vähitellen. Ja eräänä päivänä koemme: nyt on etsikon aika, nyt puhutellaan nimeltä minua. Ja jos vastaamme: "Tässä olen. Puhu Herra, palvelijasi kuulee", silloin sana ilmestyy meille. Siinä on sellainen voima, joka räjäyttää luontaisen vastustelumme. Koko elämä saa käänteen. Meistä on tullut armoa tarvitsevia.

Jesajan kirjan 52. luvussa on sanat: "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta." Tässä on kahdesti sana "julistaa", "kuuluttaa". Juuri iloa evankeliumi tarjoaa sekä rauhaa. Vähän myöhemmin todetaan: "Hän lohduttaa kansansa, lunastaa . . . ja paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähdä." Mikä on tämä käsivarsi? Samasta asiasta on kysymys kohdassa, jonka luimme: "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"

Jeesuksen aikainen Targum Onkelos, aramealainen Raamattua selittävä käännös, puhuu 5. Moos. 33:27 jakeessa Kristuksesta nimellä MEMRA eli SANA. Tämä MEMRAN eli SANAN kautta on samaisen lähteen mukaan myös maailma luotu. Tämä MEMRA esiintyy Jeesuksen aikaisissa targumeissa lähes 600 kertaa. Oppineet pitävät sitä eräänä Jeesuksen ajan Kristusta tarkoittavista käsitteistä. Itse jae kuuluu: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." Ja Targum Onkelos toteaa: "Nämä käsivarret tarkoittavat MEMRAA (siis Kristusta), jonka kautta maailma on luotu."

Kristus on Jumalan ojennettu käsivarsi koko ihmiskunnalle. Herran käsivarsi ilmoitetaan Kristuksessa. Hänessä meitä lähestyy Jumalan pelastustarjous. Hän tahtoisi kannatella meitä iankaikkisin käsivarsin. Myös Marian ylistysvirressä, Luukas 1:51, on puhe samasta salaisuudesta: "Voimallinen on tehnyt minulle suuria . . . hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan." Jeesus ojentaa meille evankeliumissa kätensä.

Nyt tuodaan eteemme Vanhan testamentin Kristus-julistuksen tärkein salaisuus. Seuraava jae puhuu "vesasta". "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta." Vanhassa testamentissa on kuusi eri käsitettä, jotka voidaan suomentaa sanalla vesa. Ja aina silloin puhutaan Kristuksesta. Samaan ajatuspiiriin kuuluu myös Hesekielin kirjan puhe "latvuksesta" ja "latvalehvästä". Psalmi 72:17 totesi, että tämä "vesa" tai "verso" on ollut Jumalan tykönä jo ennen aurinkoa. Kolme näistä heprean sanoista on suomennettu "vesa"-sanalla, yksi sanalla "juuri" ja yksi käsitteellä "virpi". Edessämme olevan jakeen "vesa"-sana merkitsee myös imeväistä lasta ja pientä herkkää runkopuussa olevaa silmua. Kristus tuli tänne maailmaan imeväiseksi lapseksi. Hän kasvoi kuin juuri kuivasta maasta. Tämä viittaa hänen syntymäänsä.

Mutta miksi Raamattu käyttää näin useaa eri käsitettä puhuessaan Kristuksesta? Tahtoisin väittää, että ellei tämä asia kirkastu meille, me emme ymmärrä Kristuksen tulon historiallista emmekä sen hengellistä sanomaa.

Historiallisesti Kristuksen tulo merkitsi Israelin kansalle uutta toivoa. Se oli ollut jo Egyptin orjuudessa ja Babylonian vankeudessa. Tämän jälkeen se sai kokea Pyhässä maassa roomalaisten sortoa. Juudan sukupuu oli lyöty moneen otteeseen jo poikki. Mutta nyt puhkeaa 700 vuotta Jesajan ennustusten jälkeen "Iisain kannosta virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa" (Jes. 11:1). Kristus oli tarkoitettu maahan lyödyn Israelin kansan pelastajaksi.

Mutta Kristus on myös kaikkien toivottomien ja maahan lyötyjen toivo. Hän on vastaus koko ihmiskunnan hengelliseen etsintään. Puhe vesasta liittyy Sakarjan kirjan kolmannen luvun lopussa myös syntien anteeksiantamuksen lupaukseen. Luemme siinä: "Katso, minä annan tulla palvelijani Vesan." Ja heti tämän jälkeen sanotaan: "Minä otan pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä." Juuri näin tapahtui Golgatalla.

"Vesa"-sana puhuu myös Kristuksen jumaluudesta, niin kuin näimme psalmin 72 sanasta, jonka mukaan tämä vesa on ollut jo ennen aurinkoa. Sakarja 6:12 lupaa: "Katso, mies nimeltä Vesa, omalta pohjaltaan hän on kasvava . . . Herran valtasuuruutta hän on kantava." Kristuksen työn vaikutin on hänen oma rakkautensa. Hän saattoi sanoa, ettei kukaan hänen henkeänsä ota, vaan hän antaa sen. Vanhassa Nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa sanomme Kristuksesta, että hän on "ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta - valkeus valkeudesta. Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta." Näin hän kasvoi omalta pohjaltaan ja tuli ihmiseksi. Vanhoissa juutalaisissa kirjoituksissa sanotaan, että Messias oli Jumalan tykönä, kun ilmestysmajaa tehtiin. Hän on Jumalan oikealla puolella. Hän on Jumalan kirkkaus. Hän on rukousten välittäjä ja Jumalan salaisuuksien ilmoittaja. Hän on Israelin Vartija. Kaikki rukoukset tulee osoittaa Jumalalle tämän välimiehen kautta. Jos emme usko Jeesusta siksi, joka hän on, kuolemme synteihimme, sanoi Vapahtajamme. Jos emme usko Jeesuksen iankaikkiseen alkuperään, pyytelomme anteeksi kristillisyyttämme ja häpeämme Mestariamme. Vaikka Jeesus alentui ihmiseksi, hän on silti Elämän ruhtinas, jolle on annettu kaikki valta taivaissa ja maan päällä.

Myös profeetta Jeremia näki Vesassa Jumalan oman lähettilään. Asuimme Jerusalemissa aikoinaan seitsemän vuotta sadan metrin päässä silloisesta rajasta. Taloamme vastapäätä oli hurskaiden kaupunginosa. Eräänä iltana kolisi rautaporttimme kolkutin. Oli jo pilkkosen pimeä. Kun avasin oven, sisään marssi kolme hengästynyttä nuorta miestä. He sanoivat ilman kummempia esittelyjä, että he tahtoisivat puhua Raamatusta, mutta "vain Vanhasta testamentista". Vein heidät yläkertaan, jossa tutkimme myöhään yöhön asti Kristus-ennustuksia. Lopulta näytin näille nuorille Nikodeemuksille Jeremian kirjan 23:6 ja 33:16. Jakeissa puhutaan "Daavidin vanhurskaasta vesasta". Hänestä sanotaan: "Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: Herra on meidän vanhurskautemme." Kun pojat näkivät heprealaisen Raamattuni sanan "Herra" eli "Jehova", joka on Jumalan oma nimi, jota hurskas ei saa edes lausua, he hypähtivät pystyyn ja huudahtivat: "Ei meillä ole samalla tavalla, te lähetyssaarnaajat olette väärentäneet Raamatun." Nyt ilmeni, että he tiesivät tehtäväni maassa. Sanoin näille kiihtyneille nuorille, että Raamattuni on valokuvajäljennös heidän Pyhästä kirjastaan. "Ei voi olla", he toistivat, "silloinhan Kristus olisi Jumala." Pyysin nuorukaisia menemään kotiinsa ja tarkastamaan asian omasta Raamatustaan.

Seuraavana iltana kolisi kolkutin jälleen. Ja sisään pyrkivät pojat sanoivat ensimmäiseksi: "Meillä oli samalla tavalla - Messias on Jumala!" Nuoria miehiä tuli lopulta iltaisin viisikin. Muuan heistä näki kotonansa näyn, ihmisen hahmon, ja hän kuuli sanat: "Te olette oikealla tiellä, jatkakaa." Ystävykset tulivat säikähtyneinä kertomaan siitä. He joutuivat kuitenkin painostuksen vuoksi jättämään yhteydenpidon ja alkoivat kokoontua toistensa kodeissa. Nykyajan ihmisen on kenties vaikea uskoa, että Jeesus on enemmän kuin ihminen. Johannes kirjoittaa evankeliuminsa lopussa: "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."

Evankeliumin raportti Jeesuksesta merkitsee rohkaisevaa sanomaa. Se liittyy juuri tähän vesakuvaan. Jouduin opettelemaan tätä kotiläksyä Israelissa. Esikoispoikamme kuoli pitkän sairauden jälkeen. Lopulta uudet lait estivät heprealaisen kristillisen koulumme pidon. Olin saanut kutsun saapua Suomeen raamattukoulutyöhön. Kun mietin näitä ongelmia, olin menossa eräänä iltana juutalaisen miehen kanssa juutalaiskristittyjen raamattupiiriin. Lähtiessämme ulos sanoin hänelle: "Kuule, tunnen lumen tuoksun." Mies vastasi juutalaisella sanonnalla: "Profeetta olet, jos se tapahtuu." Kotiin tultuani nuuhkaisin vielä iltaöistä Jerusalemin ilmaa, mutta nyt en enää havainnut mitään erityistä. Ajattelin: eipä ole profeetaksi asiaa. Aamuyöstä heräsin kello viiden tienoilla merkilliseen hiljaisuuteen: ei aasin ääntä, ei kissojen naukumista, ei autojen hyrinää! Oli kuin olisin ollut tuonelassa. Koetin puoleksi tosissani, onko vaimo vieressä. Ja olihan hän: kaikki on hyvin ei ylöstempaaminenkaan ole vielä tullut. Hänet kuitenkin ensiksi kelpuutettaisiin. Mutta yhtäkkiä kuulin ikään kuin kiväärin laukauksen. Silloin ymmärsin, että ulkona on lunta. Puut taittuivat paukahdellen taakkojensa alla. Ja todella! Kosteata suojalunta oli joka paikassa yli puoli metriä. Vastapäätä oli naapurin pihalta taittunut suuri saarninsukuinen puu.

Pari päivää myöhemmin tuli kiviaidan taakse arabialainen puutarhuri uuden moottorisahansa kanssa. Katselin parvekkeelta, kuinka hän leikkasi saarnipuun rungon rinnan korkeudelta poikki. Suomessa tehdään toki lyhyemmät kannot. Sitten hän otti suuren tylsän kirveen. Sillä hän haavoitti rungon yläosaa yltympäri. Ajattelin, että nyt tuo mies on seonnut. Mutta sitten kului kolmisen viikkoa. Eräänä päivänä vaimoni kutsui minut parvekkeelle. Ja mikä ihmeellistä: vastapäinen suora puun tyvi oli puhjennut uuteen elämään. Sen jokaisesta haavasta nousi hentoja vesoja ja virpiä. Katselin kauan tuota näkyä ja mietin omaa elämääni. Tätäkö merkitsee Raamatun vesa julistus? Kristus on tuollainen toivon vesa.

Myös yksityisen ihmisen elämässä voi käydä samoin. Meidän tiemme katkaistaan. Meitä haavoitetaan. Kuitenkin näistä haavoista puhkeaa uusi elämä. Tämän on Israelin kansa saanut monesti kokea. Ja saman läksyn joutuu pieni ihminen oppimaan omassa elämässään. Jumala lyö ja haavoittaa, että arasta sydämestä nousisi uusi, nöyrempi kasvu.

Kristuksen käsivarsi ojentuu meitä kohden. Hänenkin kämmenensä on haavoitettu. Häntä on runneltu yltympäri. "Ei ole hänellä vartta eikä kauneutta." Ei ole hänellä inhimillistä muotoa, johon katsoja mielistyisi. Häntä on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Nämä haavat luovat uutta elämää ja uutta toivoa haavoitettuihin mieliin. Suomalainen tutkija Jussi Aro on todennut, että seemiläisissä kielissä, joihin hepreakin kuuluu, ei ole yleensä toivokäsitettä. Se on varsinaisesti Vanhan testamentin luoma sana. Maanpaot ja toivottomuus loivat toivon näyn. Ja Kristus on tämän toivon kädensija. Hänessä alkaa kuolleeksi tuomitun kohdalla uusi elämä.

Ehkä olet joutunut umpikujaan ja toivottomuuteen. Ehkä olet murtunut ja taittunut taakkojesi alle. Olet kamppaillut omassa sisällissodassasi ja hävinnyt. Ehkä asut pienessä kylmässä kopissasi ilman inhimillistä tukea ja lämpöä. Ankkuroi nyt toivosi Vapahtajaan. Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Ne eivät murru, vaikka me murrumme. Ehkä sinun on vaikea sitä uskoa. Mutta kuitenkin sinun elämäsi haavoista ja kyynelistä alkaa uusi elämä.

Kristus, jota emme minäkään pitäneet
"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet."

Profeetta Jeremia sai kerran Jumalalta sanan: "Jos sinä tuot esille jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani." Tätähän me täällä pyydämme. Luther puhui aikoinaan siitä, että seurakunta on "Mundhaus" eli "suuhuone". Täälläkin viljellään Jumalan omaa sanaa. Pyydämme: "Puhu Herra, palvelijasi kuulee!" Pyrimme tietoisesti välttämään turhaa tunteilua. Ei lääkärikään tunteile tutkiessaan ja leikatessaan potilaitaan. Kun Jeesus piti Vuorisaarnaansa, hänestä kerrotaan, että hän opetti kansaa. Kunkin asian oma painoarvo ratkaisi, mitä ihmissydämissä tapahtui.

Sanankuulija on aina vaalin edessä. Jesaja ennustaa Jeesuksesta, että häntä ei pidetä minäkään. Mikä on meidän valintamme tänä iltana? Meidät on asetettu tavallaan samaan tilanteeseen, johon ihmiset joutuivat Jeesuksen oikeudenkäynnin yhteydessä. Jeesus oli tuotu Antonian linnan pitkän portaikon ylätasanteelle. Alhaalla oli mustanaan väkeä. Silloin Pilatus näytti Jeesuksen. Häntä oli juuri ruoskittu, ja hänen ylleen oli puettu punainen vaate, päähän oli painettu piikkikruunu. Pilatus sanoi: "Katso ihmistä!" "Minä tuon hänet ulos teille tietääksenne, että minä en löydä hänestä yhtäkään syytä:" Mutta ihmiset tekivät valintansa. He huusivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Tämä huutoäänestys sinetöi Jeesuksen kohtalon.

Tuossa tilanteessa toteutui Jesajan sana: "Hän oli halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." "Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."

Sama asetelma toistuu jälleen tänä päivänä. Olemme Jumalan vaalitilaisuudessa ja meille sanotaan: "Katso ihmistä!" Hänessä ei ollut virhettä tai vikaa. Hän tuli Jumalan uhrikaritsaksi. Vain virheetön urhieläin kelpasi sovittajaksi. Kerran myös Johannes Kastaja esitteli Jeesuksen kansalle: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin." Teemmekö valintamme Kristuksen puolelle vai olemmeko häntä vastaan? Tästä on kysymys.

Uudessa testamentissa on 15 eri lainausta Jesajan kirjan 53. luvusta. Alkukristittyjen mieli kertasi yhä uudelleen ristin tapahtumia. Miksi Kristus valitsi kärsivän Herran palvelijan tien? Miksi hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava? Miksi ihmiset peittivät kasvonsa, etteivät näkisi häntä? Miksi halveksimme häntä emmekä pitäneet häntä minkään veroisena? On sanottu: "Tähän asti olemme päästäneet irti Barabbaan - entä jos Jeesus päästettäisiin irti?"

Nykyinen arkkipiispamme Martti Simojoki sanoi aikoinaan opettaessaan meitä nuoria pappiskokelaita yliopistossa: "Raamattua pitäisi lukea eri kielillä!" Hän puhui usein myös siitä, että Jumalan sanaa saa opetella ulkoa. Kyllä suomenkielinen käännöksemme kilpailee tasavertaisesti muunkielisten Raamattujen kanssa. Kuitenkin sanaan tulee uutta ilmettä, kun sitä seuraa eri käännöksistä. Tärkein on tietenkin heprean alkuteksti. Olen joutunut saarnaamaan Jerusalemissa näitä asioita heprean kielellä. Alkukielisessä Raamatussa on monia vivahteita, jotka ilmaisevat Kristuksen alennuksen miltei karmealla tavalla. Jakeissamme sanotaan sanatarkasti: "Hän oli halveksittu ja lakannut olemasta ihminen". Sanonta "chadal ishiim" merkitsee sitä, että Kristuksen muoto oli niin runneltu, että koko ihmisyys aivan kuin lakkasi hänessä. "Hän oli kipujen mies ja sairauden tuntija." "Viduaa choli", "sairauden tuttava" viittaa myös siis siihen, että hän tuntee sairautemme. "Jota näkemästä kaikki kasvonsa peittävät" on sanottu hepreassa tavalla, joka ilmaisee, että kasvot peitetään, jotta hän ei näkisi meitä. "Hän on halveksittu, jota emme arvosta miksikään." Kun Kristus aivan kuin lakkasi olemasta ihminen eikä vaatinut itselleen ihmisarvoa, hän nöyrtyi hylkiön asemaan. Filippiläiskirje tulkitsee juuri tätä sanoessaan, että "hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon"

Nykyheprean sanakirja kuvaa tätä Jesajan kirjan sanontaa esittäen, että sillä tarkoitetaan ihmistä, jolla ei ole enää nimeäkään. Jokaisella teillähän on nimi. Kun sanon "Matti", moni teistä höristää korviaan ja hänen silmänsä kirkastuvat. Mutta Jeesus alentui niiden rinnalla, joilla ei ole nimeä eikä mainetta. Olen seurannut jonkun kerran miestä, joka kiertelee Fredrikinkadulla ja hakee ruokansa sen roskalaatikoista. Ihmiset katselevat häntä ikkunoistaan. Kukaan ei tiedä hänen nimeänsä. Ehkä hänellä on jossain vaimo ja lapsia. Kristus tuli tällaisen miehen tasolle, ihmisten hylkäämäksi.

Tunnen Lahdesta miehen, joka aikoinaan yöpyi roskalaatikoissa sanomalehtiin kietoutuneena. Eräänä aamuna olivat jätteiden kokoajat heittää tuon kohmeloonsa paleltuneen miehen autoonsa ja sieltä polttouuniin. Mutta Jumalakin tuli tarkastukselle. Ja niin tämä mies vietiin sairaalaan, jossa hän löysi Kristuksen. Tänä päivänä hän kiertelee osatovereittensa luona puhumassa Kristuksesta.

Jeesus Kristus kielsi itseltään kaikki ne oikeudet, jotka kuuluvat luonnostaan ihmiselle. Hänellä olisi ollut oikeus vaatia Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta, mutta "hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon".

Oliko Jeesus sitten tavallinen ihminen? Jeesuksen aikaa kuvaava juutalainen historioitsija Josefus sanoo asian, josta tosin kiistellään, mutta jota ei voida tieteen nimissä kumota. Hän sanoo: "Siihen aikaan eli viisas mies, Jeesus-niminen, mikäli häntä ihmiseksi voidaan kutsua. Hän teki nimittäin suuria ihmeitä. Kansan johtajien painostuksesta Pilatus ristiinnaulitsi hänet . . ."

Jeesuksen ihmeteot panivat kysymään, onko hän edes ihminen. Myös hänen kärsimyksensä nostatti saman kysymyksen. Jeesus asettui hylätyimmän ja kiusatuimman ihmisen tasolle. Jeesuksen kärsimys on niin pöyristyttävää, ettemme me kestä katsella häntä vaan peitämme "häneltä" kasvomme - sana "nimmennuu" on hepressa sama kuin "häneltä". Me emme kestä kärsivän Kristuksen katsetta.

Itämailla kasvojen peittäminen merkitsee loukkausta. Jos joku ystäväsi kääntyy kadulla poispäin ja välttää sinua, sinä loukkaannut. Kasvoja ei saa kääntää pois ystävästään. Kun käännämme katseemme Kristuksesta, me hylkäämme hänet: Kristus katsoo meihin murheellisin silmin. Pietari joutui tämän katseen vangiksi ylimmäinen papin pihalla, kiellettyään Jeesuksen. Hän murtui ja itki katkerasti. Ilmestyskirja sanoo, että Jeesuksen silmät ovat kuin tulen liekit. Ja kun Johanneksen ilmestyksen loppunäkymissä kerrotaan Jumalasta, siellä sanotaan: "Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja taivas ja maa pakenivat."

Kasvot merkitsevät itämailla aivan yleisesti ihmisen olemusta. Kreikan sanalla "prosoopon" eli "kasvot" ymmärretään persoonaa. Suomen kieleen tullut käsite "persoona" on alkujaan latinaa ja merkitsee "kasvonaamiota". Näyttelijät käyttivät muinoin surullista kasvonaamiota, jos he esittivät murhenäytelmää ja iloista, jos he ilmensivät iloista henkilöä. Meidän olemuksemme on piirretty kasvoihimme.

Myös Vanha testamentti viittaa usein ihmisen kasvoihin. Muistamme ihmiskunnan ensimmäisen henkirikoksen. Kain surmasi veljensä Aabelin kadehtiessaan häntä. Ennen tätä veljessurmaa Kainin "hahmo synkistyi". Hepreaksi sanotaan: "ja hänen kasvonsa putosivat", valahtivat pitkiksi. Silloin Jumala piti etukäteen puhuttelun kademieliselle veljelle: "Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä."

Muistamme myös, kuinka Laaban kadehti vävypoikaansa Jaakobia, koska tämä onnistui paremmin karjanhoidossa. Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan "niinkuin ennen". Sanonta "niinkuin ennen" toistuu tässä kertomuksessa kahdesti, ja siinä käytetään hepreassa huvittavaa sanontaa, "niinkuin eilen ja toissapäivänä". Yksi ainoa päivä ja yksi ainoa sana saattaa muuttaa ja jäykistää kasvomme. Kun nyky-Israelissa saa kutsun lähetystön tilaisuuksiin tai perhejuhliin, tällaisesta juhlavasta tilanteesta käytetään nimitystä "kasvojen vastaanotto".

Kristuksen katseleminen merkitsee lopultakin usein hänen vastaanottamistaan. Jos tämä näköyhteys katkeaa, kylmenee myös henkilökohtainen suhteemme häneen. Myös ensimmäinen käsky puhuu tästä asiasta. Raamattu sanoo: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Heprean sanonta kuuluu: ". . . älä pidä muita jumalia minun kasvojeni edessä", "al pannai". Mikään ei saisi tulla Jumala-suhteemme väliin. Meidän tulisi nähdä aina esteettömästi Jumalan kasvot. Jesajakin huudahtaa: "Ei Jumalan käsi ole lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa ole kuuro kuulemaan, vaan teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa." Synti luo raja-aitoja ihmisten välisiin suhteisiin, ja se erottaa meidät myös Jumalasta.

Kasvojen avulla me koemme yhteyttä toisiimme. Katsokaa vain pientä lasta, joka on juuri oppinut tajuamaan ulkomaailman. Se etsii vanhempiensa kasvoja: missä ovat isä ja äiti? Jos kätkyeen viereen tulee vieras, lapsi nyrpistää heti naamaansa. Isän ja äidin tullessa paistavat kehikosta jälleen iloiset silmät. Vielä myöhemminkin lapsilla on tapana pyytää nukkumaan mennessään: "Äiti, jätä ovi auki!" Jää edes kuuloyhteys. Rakastava ja rohkaiseva katse luo ihmeitä.

Vanha testamentti puhuu meille Kristuksen muodosta ja hänen katselemisestaan. Jo Mooseksesta kerrotaan, että hän sai "katsella Herran muotoa" (4. Moos. 12:8). Jesajan kirjan 50. luku kuvaa myös kärsivää Kristusta ja hänen muotoansa: "Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. Herra, Herra auttaa minua, sentähden ei minuun pilkka koskenut." Kun katsomme pilkattua Kristusta, menettää ihmispilkka tehonsa. Kun näemme hänet, joka herjattaessa ei herjannut takaisin, putoaa solvaukselta terä. Jeesuksen persoona tartuttaa meihin Jumalan rakkautta.

Kristuksen kasvot välähtävät vielä silmiimme Jesajan kirjan 63. luvun yhdeksännessä jakeessa: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä." Jos kysyy keneltä tahansa juutalaiselta oppineelta, kuka tämä "kasvojen enkeli" eli lähettiläs on, he vastaavat: hän on Messias, Kristus. He voivat viitata 1. Moos. 32. luvun kertomukseen Jaakobin painista. Jaakob taisteli "Jumalaa ja ihmistä vastaan". Kuka on Jumala ja ihminen samassa hahmossa? Hänhän on juuri Jeesus. Enkelillä, jota vastaan Jaakob taisteli, on heprealaisessa Raamatussamme kaksi nimitystä, Penuel ja Peniel. Ensimmäinen voitaisiin kääntää: "Jumala kääntyy sinun puoleesi", toinen merkitsee "Jumalan kasvoja". Jaakob oli Jumalan kasvojen edessä, kasvojen enkelin edessä. Hän taisteli messiaanista taistelua. Hän oli anteeksipyyntömatkalla veljensä luo. Hänen oli vaikea nöyrtyä. Silloin hän kohtasi Kristuksen. Ja vasta kun häntä oli lyöty lonkkaan, hän taipui lopullisesti sovittelun tielle. Kristuksen kohtaaminen merkitsee aina tätä samaa Jaakobin painia.

Juutalaisessa rukouskirjassa on Kristuksesta vielä kolmaskin kasvoihin liittyvä käsite, "Sar ha-paniim", "Kasvojen ruhtinas". Juutalaiset rukoilevat Uuden vuoden liturgiassa shoofar-torven toitahdusten jälkeen, että "Jeesus, Kasvojen ruhtinas, Metatron, välittäisi rukoukset Jumalan telttavaarnojen sisään." Jos rabbeilta kysyy erikseen, kuka on Kasvojen ruhtinas, he sanovat, että hän on Messias. Mutta jos synagoogassa tiedustelee, kuka oikein on tämä "Jeesus, Kasvojen ruhtinas", joka välittää rukouksia, kyselijä voidaan ajaa ulos rukoushuoneesta. Tiedän kaksi erillistä tapausta, jolloin näin kävi.

Sallinette, että katselemme vielä näitä samoja kasvoja. Tämän vuosisadan taitteessa, kun saksalaiset teologit alkoivat hyökätä kristinuskon historiallisuutta vastaan, Ruotsissa toimi kuuluisa professori ja rabbi, Gottlieb Klein. Hän kirjoitti useita kristinuskon historiallisuutta puoltavia kirjasia. Selittäessään Kasvojen ruhtinasta hän sanoo: "Tämä välittäjä, Metatron, on Jumalaa lähimpänä oleva palveleva henki, hänen uskottunsa, edustajansa, ja toisaalta Israelin edusmies Jumalan tykönä - hänen nimensä on Kasvojen ruhtinas - usein hänet samaistetaan Jumalan Sanaan, MEMRAAN." Eräässä juutalaisessa lähteessä sanotaan: "Jokainen Jumalalle esitetty pyyntö täytyy osoittaa Metatronille." "Kuka tahansa puhuu minulle, sanoo Jumala, voi tehdä sen vain Metatronin välityksellä." "Metatron, Israelin Vartija, on sama henkilö, josta toinen psalmi sanoo: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin." "Hän on pyhimmän kuva . . . niin, hän on Jumala; hänestä ei voi sanoa, että hänet olisi luotu, muovattu tai tehty; hän on Jumalan säteily."

On ihmeellistä, että nämä juutalaisen perimätiedon vanhat sanat sopivat moniin Jeesuksen sanoihin. Ja aivan ihmeellistä on sekin, että uudenvuodenrukous mainitsee myös Jeesus-nimen. "Hän on pyhimmän kuva", todettiin. Juuri niinhän Jeesus opetti: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". "Jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä." Juuri kärsivä Kristus kirkastaa Isän armahtavaa rakkautta. Juuri kärsivä Kristus on ahdistetun auttaja. Hän säteilee Jumalan rakkautta ja on meidän edusmiehemme Isän luona. Kristuksen kasvoissa on evankeliumi.

Viime vuosina uskovat ovat alkaneet lukea paljon sielunhoidollista kirjallisuutta. Ehkä yleisaiheemmekin, "Kärsivän Kristuksen sana ahdistetulle", johtuu siitä, että tiedostamme hirvittävän ahdistuksen, jossa aikamme ihminen elää. Ehkä tämä huipentuu jo pian siihen, mistä Jeesus puhui: "Sinä päivänä on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut, alkaen maailman alusta." Ahdistus on meidän aikamme jokapäiväistä leipää.

Muuan englantilainen sielunlääkäri, Frank Lake, on käynyt tutuksi monelle suomalaiselle kirjojensakin kautta. Tämä mies korostaa, että ihmisen uskonnollinen etsintä on verrattavissa Jaakobin painiin Jabbok-virralla. Siellä hän kohtasi Jumalan kasvot, Penielin, ja sanoi: "En päästä sinua, ennenkuin siunaat minua." Lutherkaan ei suonut rauhaa itselleen ennen kuin löysi armollisen Jumalan. Frank Lake esittää, että pieni lapsi etsii isänsä ja äitinsä eläviä kasvoja. Jos hän kokee nämä rakastavat kasvot, hänen maailmastaan tulee lämmin ja rakastettava. Jos hän näkee tylyjä kasvoja, hän kokee saapuneensa tylyyn maailmaan ja alkaa sulkeutua. Jos hänen kotinsa on tyhjä, myös hänen maailmansa tyhjenee ja autioituu. Näinhän käy monelle "avainlapselle", jotka jätetään yksinään koteihinsa. Isän ja äidin kasvot avaavat pienokaiselle hänen ulkomaailmansa. Tohtori Lake saattaa kyllä liioitella syntymätapahtuman merkitystä. Hän esittää, että sekin järkytys, minkä lapsi kokee tullessaan maailmaan, voi heijastua läpi hänen koko elämänsä. Näin ihminen määrätään ikäänkuin ennalta joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Samoin varhaislapsuus ja syntymäkodin henki voisivat tehdä ihmisen iäksi onnettomaksi. Kuitenkin kasvojen merkitys lapsen kehitykseen on arvaamattoman tärkeä. Tähän liittyy myös evankeliumin avainajatus.

Kristuksessa me kohtaamme kasvot, jotka vaikuttavat parantavasti. Kun kohtaamme elämän tylyt kasvot ja masennumme, Jeesuksen pakoton rakkaus rohkaisee ja lämmittää. Muistan erään liikehuolten sitoman miehen, joka ei ollut nukkunut kuukausiin. Hän saapui kerran samantapaisille päiville Johanneksen kirkkoon. Polvistuimme illan jälkeen alttarille, ja siinä hän purki sydämensä. Seuraavana päivänä hän tuli kirkkoon jo paljon ennen muita kuulijoita ja sanoi ensi sanoikseen: "Viime yönä minä nukuin kuin lapsi! Olisipa täällä tänä iltana joku liikemies, jolla olisi sama huoli." Jo samana iltana hän sai auttaa toista, joka ei ollut saanut pitkään aikaan nukutuksi. Kun saavuin Israelista takaisin, näin eräässä tehtaassa hyvin pukeutuneen johtajan, joka kysyi: "Tunnetko?" - "No, en muista, mutta tutulta näyttää." - "Minä olen se mies Johanneksen kirkosta." - "Ai se, joka nukkui kuin lapsi!" - "Niin, ja minä nukun vieläkin kuin lapsi." Jeesus voi vapauttaa meidät turhista huolista. Hän ei vaadi eikä pakota, hän vain tarjoaa seuraansa.

Kristus antaa meille syntimme anteeksi. Näin ihmisen perusvelka ei enää paina. Jos olemme kokeneet tylyyttä emmekä ole saaneet tukea minuutemme kasvamiseen, Kristus luo ympärillemme aivan kuin uuden kasvupiirin. Jos ihmiset eivät hyväksy meitä, Jumala ottaa silti meidät vastaan. Hän vanhurskauttaa meidät, niin kuin kirkkokielellä sanomme. Näin elämä saa uuden sävelen. Hesekielin kirja toistaa kaksikin kertaa ajatuksen, että meitä "kyllästyttää oma minämme syntiemme tähden". Synti saa aikaan itsehalveksunnan ja voi johtaa jopa itsetuhoon. Mutta Jumala näkee meissä lapsiaan, joita hän rakastaa. Me emme ole nimettömiä hylkiöitä. Hän on kutsunut meitä nimeltä. Vuoret väistyvät ja kukkulat horjuvat, mutta Jumalan armo ei sinusta väisty eikä hänen rauhanliittonsa horju. Emmehän väistä tätä Jumalan rakkautta?

Anteeks

Lue lisää

sanoo kyllä järkyttävästi, että meillä voi olla silmillä ja sydämellä peite Raamattua tutkiessamme. Nyt on aika raottaa tätä verhoa. Älä peitä kasvojasi, niin ettet näe Kristusta, ystävääni. Jos hän on ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä, hän on sitä meidän vuoksemme, että uskaltaisimme lähestyä häntä. Me näemme täällä kaiken kyllä vajavaisesti, mutta kerran näemme hänet täydellisesti kasvoista kasvoihin. Näinhän Jobkin koki kärsimystensä keskellä. Hän sanoi: "Minä tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä - ja kun tämä nahka minun yltäni raastetaan, saan minä nähdä Jumalan, enkä enää vieraana, vaan apunani."

Kristus kärsi. Hänen ihmismuotonsa riisuttiin. Mutta hän elää ja hänellä on viimeinen sana. Jos olet tullut murheittesi vuoksi näihin ahdistuneen ihmisen iltoihin, saanen lukea sinulle vielä sanan näiden iltojen pääpuhujan, Jesajan, kirjasta. Hänen profetiansa 30. luvun kahdeksastoista jae kertoo: "Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen. Älä itke, hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi."

Kaikissa meidän ahdistuksissamme oli Kristuksellakin ahdistus. Me emme ole yksin ahdistuksissamme. Jeesuksen kärsimyksiin liittyy syvä sanoma: kärsivä ihmiskunta tarvitsee kärsivän Vapahtajan!

Meidän sairautemme hän kantoi
"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."

Hyvin vanha heprealainen sananlasku sanoo: "Jos ahdistus yllättää sinut, sinä tutkit itseäsi; jos tutkit etkä löydä syytä, katso, ne ovat rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä." Jumala on kaiken takana. Vanhan testamentin kielessä sana "vaivat" ja "nöyrä" muodostuvat samasta sanajuuresta. Kun saksalaiset ovat kääntäneet Moosesta kuvaavan sanan 4. Moos. 12. luvusta, joka kertoo, että hän "oli nöyrä, nöyrempi kuin kukaan ihminen maan päällä", he sanovat: "Und Moses war ein sehr geplagter Mann" - " ja Mooses oli sangen kiusattu mies, kiusatumpi kuin kukaan ihminen maan päällä." Juuri kiusatut kokevat Jeesuksen avun. Jesaja sanoo Jumalasta: "Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä." Jumalan rakkaus voi johtaa nöyryytyksiin ja kärsimyksiin.

Tämänkertainen sana on Raamattua kauneimmillaan. Kielenkäännöskomitea on löytänyt aikanaan arvokkaat ja kielellisesti puhuttelevat vastineet hepreankielen lyhyille ja usein moniselitteisille sanoille. Jos pyrimme luomaan kokouksissamme muitakin käännösmahdollisuuksia, teemme sen tietoisina, ettei Raamattumme kieliasua juuri voi parannella. Käsissämme oleva sana on kirkasta, runollista ja arvokasta.

Kristus kantoi meidän sairautemme, hän kärsi meidän kipumme. Tämä opettaa, että me kärsimme oikeastaan usein kipuja, joista on jo maksettu kipurahat. Me kannamme jo kannettuja sairauksia ja rangaistusta, joka on jo sovitettu. Jeesus Kristus on jo hoitanut ongelmamme. Hän on jo saapunut, ja me elämme nyt sovituksen aikakautta.

Kärsivän Vapahtajan ajatus on säilynyt merkillisellä tavalla juutalaisten rukouskirjassa. Saanen kertoa erikoisesta kokemuksesta, joka minulla oli kerran Israelissa Lyddan lentokentällä ja matkallani sieltä Jerusalemiin. Joku suomalainen oli sähköttänyt tulevansa iltalentokoneella Pyhään maahan. Kiirehdin siksi linja-autolla Lyddan lentokentälle. Odottelin pitkään tuota miestä, mutta häntä ei vain kuulunut. Oli jo aamuyö, kunnes kello kahden jälkeen tuli viimeinen lentovuoro. Aloin olla pahoillanikin, kun ilta oli mennyt hukkaan. Viimeisestä koneesta tuli kolme katolista pappia, jotka kyselivät tietä Jerusalemiin. Tarjouduin oppaaksi ja tilasin "sherutin", yhteistaksin - jokainen maksaa erikseen oman osuutensa tällaisessa vuokra-autossa. Kun istahdin kuljettajan viereen, huomasin, ettei koko ilta ehkä sittenkään ollut mennyt pilalle. Aloin keskustelun tämän Jeesuksen heimoveljen kanssa. Minulla oli hattu päässä, joten vaikutin varmaan hurskaalta juutalaiselta.

Sanoin hepreaksi: "Nuo miehet tuossa takana uskovat, että Messias on jo tullut." Samalla viittasin virkapukuisiin pappeihin. "Ihanko totta", sanoi mies. Juutalainen innostuu aina, kun puhe kääntyy Messiaaseen. Ja sitten jatkoin: "Oikeastaan rabbimmekin puhuvat siitä, että Messias on jo tullut. Talmudissa sanotaan monta kertaa, että Messiaan ajat ovat jo ohitse. Sinähän tiedät, mitä vuotta me elämme liekö ollut juuri vuosi 5728. Ja tiedäthän, mitä oppineemme sanovat: 6000 vuotta on ihmisen historia, 2000 vuotta on kaaosta, 2000 vuotta lain päiviä ja 2000 vuotta ovat Messiaan päivät" - tämä loppuosa voitaisiin kääntää myös "messiaanisiksi" eli "kristillisiksi ajoiksi". "Oppineemme sanovat, että tämä on tämän jälkeen eli laki menettää voimansa Messiaan tullessa. Messiaan olisi pitänyt tulla juutalaisen ajanlaskun mukaan jo lähes 2000 vuotta sitten." Sitten kysyin mieheltä, tunteeko hän juutalaisten erään suurimman oppineen Rambamin. Mies vastasi tietenkin tuntevansa; olihan hän hurskaan perheen poika. Tämä Rambam on Mooses Maimonides, josta sanotaan, että Mooseksesta tähän Moosekseen ei ole ollut suurempaa kuin tämä Mooses Rambam. Sitten kerroin, että tämä oppinut kirjoittaa Jemeniläiskirjeessään näin: "Daniel on selostanut lopunaikojen tietojen syvyydet, mutta oppineemme ovat estäneet laskemasta Messiaan tulon päiviä, ettei yksinkertainen kansa sen mukana eksyisi nähdessään, että lopunajat ovat jo tulleet, mutta Messias ei ole saapunut. Siksi he sanovat, että kirottu olkoon jokainen, joka laskee Messiaan tulon päiviä." "Ihanko totta?", kysyi mies; ja hänen olemukseltaan näki, että hän oli alkanut lämmetä. Sitten kysyin, tunsiko mies rukouskirjaansa. Sain kuulla, että hän oli kotoisin Marokosta, jossa hänen hurskaat vanhempansa käyttivät ahkerasti pyhiä kirjoja. "No, tunnetko suuren sovituspäivän rukouksia?" Mies nyökkäsi niitä lukeneensa.

Ja nyt luin hänelle pitkän rukouksen, jonka olin oppinut ulkoa. Auto rytkytteli jyrkkää tietä kohden Jerusalemia ja nytkytteli meitä, niin kuin synagoogissa rukoilevat tekevät. "Kääntynyt on meistä pois Messias, meidän vanhurskautemme. Olemme hajoitetut, eikä löydy, kuka meidät vanhurskauttaisi; syntimme ja rikkomustemme ies on taakkanamme; mutta hän on haavoitettu rikkomustemme tähden; hän kärsi harteillaan syntimme. Niin löytyy anteeksiantamus synneillemme: hänen haavoissaan olemme paratut. On aika luoda iäksi uusi luomus. Tuo hänet piireistä, palauta hänet Seiristä, että kuulisimme häntä Libanonin vuorelta toiseen kertaan Jinnonin kautta - hän on vapahtava meidät ja pelastava meidät toiseen kertaan. Ja hän on kuuluttava armonsa toiseen kertaan kaikkien nähtäväksi sanoen: minä tulen pelastamaan teidät lopussa, niin kuin alussa ollakseni teille Jumala."

Juutalaiset ovat lukeneet tätäkin rukousta vuosisatoja heprean kielellä. Vain hepreaksi sai rukoilla, mutta vain harva ymmärsi tätä kuollutta kieltä. Lisäksi tämä kaunis rukous on osittain salakielellä, jonka vain rabbit ymmärtävät. Rukouskirjan alaviitteessä selitetään, että "piireillä tarkoitetaan maan piirejä", jossa siis Kristus on. Seir on muuan Rooman salanimistä: siellähän on ollut kristikunnan keskus. Kaikki hurskaat tietävät, että Libanon on temppelin salanimi: se tulee sanasta "laban" eli "valkoinen", ja temppelihän vilkaisee kansan synnit. Jinnon on Messiaan nimi. Se tarkoittaa vesaa ja versoa. Psalmi 72:17 sanoo hepreaksi, että "ennen kuin aurinkoa oli, oli hänen nimensä Jinnon".

Tämä rukous tunnustaa, että Kristus on jo tullut, häntä haavoitettiin, hän on vanhurskautemme, hän luo uuden luomuksen, hän palaa takaisin kristittyjen piireistä, hän pelastaa kansansa "lopussa" ja "toiseen kertaan", kun hän saapuu. Tämä on oikeastaan kristillinen rukous.

Olimme keskustelleet jo kuusikymmentä kilometriä ja olimme mutkaisella tiellä lähellä Jerusalemia. Silloin kuljettajamme hypäti istuimeltaan: "Sittenhän rabbimme ovat salanneet meiltä tämän asian!" Tämän jälkeen esittelin vasta, kuka olen. Olen pappi, niin kuin nuo takanaolijatkin. Ja merkillinen ystävyyden lämpö piiritti meitä loppumatkalla Jerusalemiin.

Ei ole todella kauniimpaa Raamatun kohtaa kuin nyt lukemamme. Se esittää Kristuksen, joka on jo tullut. Me elämme sovituksen aikaa. Jeesus hoiti syntikysymyksemme. Hän hoiti sairausongelmamme. Ja hän poistaa syyllisyyden poltteen ihmissydämestä.

Mutta mitä tämä merkitsee käytännössä? Juutalaiset oppineet ovat korostaneet aikoinaan, että Messias palauttaa ihmiskunnan paratiisitilaan. Paratiisissa ei ollut syntiä, siksi Jeesus sovitti syntimme. Paratiisissa ei ollut sairautta, siksi hän paransi sairaita ja kantoi sairautemme. Paratiisissa ei ollut kuolemaa, siksi Jeesus Kristus voitti kuoleman.

Apostoli Pietari sanoo Jeesuksesta: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun." Kun Vanhassa testamentissa puhutaan siitä, että Jumala antaa synnit anteeksi, siellä käytetään sanontaa: hän kantaa synnit. Ja muuan niistä seitsemästä heprean syntisanasta, joita Pyhä kirja käyttää, tulee käsitteestä "ies". Synti on aivan kuin ies, joka hiertää sisimmän vereslihalle. Synti on lopultakin raskain taakka, jota ihminen kantaa. Joskus soi vieläkin korvissani muuan puhelinsoitto. Eräs sisar soitti hädissään veljensä puolesta, joka voihki jossain taempana huoneessa. Miehellä oli hirvittävä synninhätä. Joskus aivan terve ihminen voi huutaa kivusta kuin eläin. Syyllisyys painaa.

Vanhassa testamentissa on muuan sairaskertomus, joka sopisi hyvin psykiatrin kortistoon. Psalmi 32 kertoo kuningas Daavidin tuskasta: "Autuas se mies, jonka rikokset on anteeksi annettu, jonka synti on peitetty. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä. Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksesta, sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni. Ja minun nesteeni kuivui kuin kesän helteessä." Kuningas oli langennut. Ja syyllisyys painoi häntäkin niin kuin tavallista ihmistä.

Jos ihminen on loukannut omaa minuuttansa, jos hän on tehnyt sellaista, joka sotii Jumalan luomistarkoitusta vastaan, hän ei kestä tuntonsa syytettä. Tuhlaajapoika sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ansaitse, että minua kutsutaan sinun lapseksesi." Langennut Daavid tunnustaa psalmissa 51: " Minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt." Synti on aina syntiä taivasta vastaan, ja vain taivaasta voi siksi tulla apu synninhätään.

Syntien anteeksiantamus palauttaa sydämen paratiisitilaan. Hesekielin kirjan 18. luvussa sanotaan: "Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki." Heittäkää! Mutta nyt joku sanoo: "Ja-a, mutta kun minä en ole mikään olympiavoittaja en minä jaksa heittää yltäni taakkaani." Juutalaisilla on suuren sovituspäivän yhteydessä ns. "tashliich"-päivä, "heittopäivä". Silloin miehet kerääntyvät meren ja jokien rannalle ja tyhjentävät siellä vertauskuvallisesti taskunsa. Sitten he kulkevat koko päivän taskujen vuorit näkyvissä. Kaikki on heitetty mereen, kaikki on upotettu unhoon.

Kuule, ehkä sinä et jaksa itse heittää syntitaakkaasi harteiltasi. Mutta nyt me luemmekin Miikan kirjan lopusta: "Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Jumala tämän ihmeen tekee. Jeesus tuli meidän alennukseemme. Raamattu sanoo: "Heittäkää hänen päälleen kaikki syntinne." Hän ne kantaa. Ja niin hän heittää syntimme meren syvyyteen. Tämä tapahtuu, kun suostumme tyhjentymään.

Muistatte ehkä Samuelin äidin Hannan. Hän tuli arasti sen ajan kirkkoon ja vuodatti sydämensä Herran eteen. Kun hän voihki nurkassaan, pappi Eeli luuli, että hän on juovuksissa. Sydän saa vuotaa tyhjiin Jumalan edessä. Se voi olla kipeätä, mutta ei kukaan Jumalan käsissä kuole. Jos sydämen jää sulaa, silloin silmät usein alkavat vuotaa. Ja jo tuo tyhjentyminen voi antaa ensiavun.

On kuitenkin muistettava, ettemme elä vielä paratiisiaikaa. Vaikka Jeesuksen lunastustyö merkitsi synnin, sairauden ja kuoleman voittamista, me elämme yhä synnin, sairauden ja kuoleman maassa. Ulkomailla kohtaa usein ajatuksen, joka on hiipimässä Suomeenkin. Ruumiin sairautta potevien ihmisten tykö tulee hyväätarkoittavia ystäviä, jotka sanovat: "Jos sinä et parane sairaudestasi, sinun elämässäsi on joku erityinen synti tai epäusko." Koska psalmi 103 lupaa, että "hän parantaa kaikki sinun sairauteni", sinun pitää tulla terveeksi. Samalla määräillään suurta taivaallista kirurgia, mitä hänen pitää tehdä - ikään kuin Luojamme ei tietäisi, mikä meissä on vikana ja mikä on meille iäisyyden kannalta parasta.

Kuitenkin jos joku sanoo, että kristitty ei saa eikä voi olla sairas, ymmärrämme väärin ihmisosamme. Emme me saisi korkeita mielitellä. Jos joku sanoo, että sairaus on synnin seuraus, hän käsittää kyllä jotain Raamatun ilmoituksesta. Mutta tarkkaan ottaen sairaus ei ole synnin vaan syntiinlankeemuksen seuraus. Me kuulumme sairaaseen ja langenneeseen ihmiskuntaan. Joka ainoa meistä kuolee, ja kuolemakin on syntiinlankeemuksen tulosta. Jos olisimme synnittömiä, emme kuolisi. Mutta nyt kuulumme erottamattomasti sairaaseen ihmissukuun. Paavali puhuu siitä Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa. Koko luomakunta huokaa lapseksi ottamista, vapautusta turmeluksen orjuudesta - "ruumiimme lunastusta". Samoin teemme "myös me, joilla on Hengen esikoislahja". Tähän samaan sisäiseen vakaumukseen viittaavat myös 2. Kor. 1:22 ja Ef. 1:14 sanat "Hengen vakuudesta", joka on "perintömme vakuutena". Sekä kreikassa että hepreassa käytetään tästä asiasta samaa sanaa (kr. arraboon, h. eeravon), joka merkitsee panttia, käsirahaa, kihloja ja "vakuutta". Kyllä vakaumuksellinen Jumalan lapsikin kokee raihnautta ja vaikeita sairauksia. Koko ihmiskunta on suuri sairashuone, emmekä saisi olla kohtalomme nurkujia. Tai ehkä tämä elämä on paremminkin odotussali, josta käymme kirkkauteen. Ja välillä Mestarimme käy jo täällä ajassa sairaskierroksellaan ja parantaa potilaansa - mutta niin kuin hän itse parhaaksi näkee.

Augustinus on sanonut aikanaan, että jos me emme osaa erottaa pelastushistoriallisia aikakausia, emme osaa selittää Raamattua. Ystävät, me elämme kyllä sovituksen aikakautta, mutta emme ole vielä taivaassa. Kristuksen ruumis, seurakunta, on haavoitettu ruumis, jossa on paljon kiusattuja ihmisiä. Kristittyinä joudumme kärsimään aikamme sairaudesta. Saamme kantaa toistemme kuormia ja vikoja. Ja missä on niin vikuutettuja ihmisiä kuin juuri seurakunnassa! Ehjät ja terveet ovat ulkopuolella. Eivät terveet tarvitse Parantajaa vaan sairaat.

Kristitty osallistuu Kristuksen kärsimyksiin. Apostoli Paavali esittää Kolossalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa ärsyttävän ajatuksen: "Minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta." Nyt joku kysyy: "Puuttuuko sitten Jeesuksen kärsimyksistä jotain - ehkä hänen kuolemansa ei riitäkään sovittamaan minun syntejäni?" Mitä Paavali tarkoitti?

Tässä monia loukanneessa lauseessa on puhe niin sanotuista "messiaanisista synnytyskivuista", joihin jokainen Jumalan oma osallistuu. Tästä syystä seurakuntakin huokaa. Jae pitäisi kääntää: "Mikä vielä puuttuu ahdistuksesta Kristuksessa", sen minä lihassani täytän seurakunnan parhaaksi. Me olemme osallisia Kristuksen kärsimykseen, jokaisella on oma pieni taakkansa ja murheensa siltä rintamanosalta, jossa hän taistelee Jumalan valtakunnan puolesta. Paavali sanoikin: "Lapsukaiset, jotka minun täytyy kivulla synnyttää, että Kristus saisi teissä muotoa!" Tämä osallistuminen Jumalan valtakunnan tulemiseen ei sovita ketään - se ikään kuin lankeaa osaksemme. Kärsimyksineen.

Meidän aikanamme on miltei synti elää itselleen. Maailman nälkä, tuska ja hätä haastavat meidät apuun. Sellainen kristitty, joka ei osallistu lähimmäisensä kärsimyksiin, ei ole nähnyt vielä tehtäväänsä ihmiskunnassa. "Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin luullahan. Ken tahtoo kärsivää auttaa?" Kun näemme Kristuksen kärsivän hahmon edessämme, sydämemme kapina sulaa. Silloin itseään tuskitteleva joutuu huudahtamaan: "Voi ei, eihän minulla ole liian suurta kuormaa, ei ollenkaan! Ja mitä minulla on, senkin olet sinä, Vapahtajani, jo kantanut." Näin kärsivä Kristus opettaa kärsimään. Kun pieni poikani oli saanut jo satoja pistoksia ja kymmeniä selkäydinpunktioita Jerusalemin sairaalassa ennen viiden kuukauden tajuttomuutta ja kuolemaansa, hän kysyi kerran: "Isä, onko se niin, että Jeesus opettaa meitä kärsimään?" Niin, niinhän se on.

Kun luimme eilen Jeesuksesta "kipujen miehenä ja sairauden tuttavana", totesimme, että "sairauden tuttavaa" tarkoittavat sanat voisi kääntää myös merkitsemään "sairauden tuntijaa". Vaikka varsinainen paratiisitila odottaakin meitä iäisyydessä, Jeesus parantaa omiansa usein myös jo täällä ajassa. Tahtoisin silti sanoa: elämämme lopullinen osoite on iäisyydessä. Ja Ilmestyskirja lupaa: "Kerran hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet pois heidän silmistänsä. Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua eikä kipua."

Muuan ystäväni kertoi tänään puhelimessa itkeneensä, kun hän seurasi, kuinka hänen koiransa saamat pennut huusivat tuskasta ja kuolivat pahaan vatsatulehdukseen yksi toisensa jälkeen viimeistä lukuunottamatta. Tuo mies itki. Koko luomakunta huutaa hädässä, ja parku ja itku kiirii korviimme. Mutta kerran se on päättyvä. Kristittyinä emme saa kuolettaa sisintämme lähimmäisen hädältä.

Silti ystävät, myös Jeesus Kristus käy sairaskierroksellaan. Ja hän on sairauden tuntija. Tekisimme väärin Jumalan teoille, jos vaikenisimme tästä. Saanen kertoa jotakin siitä, mitä Jeesus yhä tekee seurakunnassa. Olen ollut kohta jo kolmekymmentä vuotta evankeliumin asiapoikana, ja sinä aikana lienen kuullut sadoista henkilöistä, joita Jeesus on koskettanut parantavalla kädellään. Meillä on oikeus rukoilla seurakuntana toistemme puolesta. Olemme tulleet Helsingin Raamattukoulussa niin lapsellisiksi, että olemme rukoilleet säännöllisesti kirkkoilloissamme keskiviikkoisin ja perjantaisin sairaiden ja ahdistuneiden puolesta.

Oman poikani kohdalla olen saanut tyytyä Sefanjan kirjan sanaan: "Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua." Ennen kuin poikani tuli Jerusalemissa sokeaksi ja vaipui viisi kuukautta kestäneeseen tiedottomuuteen, hän sai nähdä Jeesuksen "valkoisin, valkoisin hiuksin" ja enkeleitä hänen takanaan. Tämä pieni valonpilkku riitti meille avuksi. Silti olen saanut nähdä läheltä monia parantumisia. Myös kevättalvella saimme kokea kirkkoilloissamme tuon tuostakin, että kaukanakin olevat parantuivat ja kokivat Jumalan kosketuksen rukoillessamme.

Tekisin väärin, jos en kertoisi jotain Vapahtajamme parantavan käden kosketuksesta. Erityisesti muistan, kuinka joku oli antanut Töölön kirkkoon sairaalassa olevan ystävänsä nimen. Tuo ystävä oli kovissa kivuissa ja rullatuolin varassa. Lääkärit olivat todenneet kokeista ja röntgenkuvasta, että hänellä oli syöpä neljännen ja viidennen selkänikaman välissä. Rukoilimme kirkossa yksinkertaisesti ja lapsellisesti hänen puolestaan. Seuraavalla viikolla tuli esirukouksen välittänyt rouva ja kertoi, että hänen ystävänsä oli parantunut, eikä lääkärien ottamassa kuvassa nyt ollut jälkeäkään syövästä. Viikko myöhemmin tämä entinen rullatuolipotilas käveli luentojen lopulla kirkon keskikäytävää pitkin luokseni ja sanoi: "Tässä minä nyt olen, minä olen sieltä sairaalasta." Jumala toimii armotaloutensa mukaan. Seurakunta on kutsuttu kantamaan maailman hätää.

Mutta meidän tulisi rukoilla kiittäen. Usko katsoo sairauden ylitse häneen, joka voi tehdä terveeksi. Jeesus kantoi meidän sairautemme. Haluaisin kertoa vielä toisesta henkilöstä, jota Jumalan armo sai koskettaa. Teen sen sillä luvalla, joka on isällä, jonka omassa rakkaimmassa asiassa apu on evätty - tai muunnettu toisenlaiseksi. Vuoden 1956 kevättalvella pidin hiihtoleiriä Lappeenrannan nuorille. Tuona aikana heidän parissaan oli lähetysherätystä, jonka hedelmänä on tälläkin hetkellä viisi henkilöä lähetystyössä. Samoilla päivillä kävin lähetyspastori Antti Kekin kanssa sairaalavierailulla. Puheittemme jälkeen erkanimme potilaita tapaamaan. Aivan pitkän käytävän perällä oli pienen huoneen ovi hieman raollaan. Siellä oli murrosikäinen tyttö, joka itki katkerasti vuoteessa makaavan hahmon äärellä, jolla oli kierretty pää yltympäri siteisiin. Jostain syystä sydämeeni tuli sääli ja rakkaus. Menin tytön luo merkillinen vakuus sydämellä ja sanoin: "Älä itke, äitisi paranee, mutta se on Jumalan kutsu sinulle." Sitten kutsuin työtoverini huoneeseen ja rukoilimme tämän äidin puolesta. Vielä illalla pyysimme majapaikassa polvillamme Vapahtajamme parantavaa kosketusta tuolle sairaalle. Hän oli eristyshuoneessa vaikean aivoleikkauksen jälkeen, ja hänen verensä oli niin heikentynyt, että hänet oli siirretty toivottomana kuolemaan. Olimme nähneet myös sairaanhoitajien katseesta, mistä oli kysymys.

Seuraavan vuoden alussa oli jälleen Lappeenrannassa. Ensimmäisen iltakokouksen jälkeen näin eteisessä erään naishenkilön. Minun oli mentävä sanomaan hänelle: "Oletteko te se nainen sieltä sairaalasta?" Hän puhkesi itkuun. Hän kertoi sairautensa laadusta ja parantumisestaan. Pyysin, että hän toisi seuraavana päivänä tyttärensä kirkkoon. Pelkään, että emme käytä seurakuntana kaikkia niitä valtuuksia, jotka Vapahtajamme on meille antanut.

Saamme esittää kaikki pyyntömme ja anomuksemme "kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi". Saamme puhua Jumalalle lapsenomaisesti huolistamme. Luther on puhunut joskus siitä, että seurakunnan ainoa todellinen jumalanpalvelus on kiitos. Mitä muuta me voisimme Jumalalle antaa. Nuoret lauloivat alussa: "Tunsin mä onnen tai kivun, jokainen päivä on sinun." Ja "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat".

Meidät on tuotu tänään jälleen Jumalan odotushuoneeseen. Älä häpeä sitä, että olet sairas ja syntisairas. Erään saksalaisen tutkijan mukaan kahdeksankymmentäviisi prosenttia sisäisistä sairauksistamme johtuu väärästä Jumalasuhteesta. Tarvitsemme Parantajan kosketusta. Mutta ensin joudumme läpivalaistukseen. Meille näytetään, kuinka läpikotaisin pahoja olemme. Koko ruumis on myrkyttynyt. Muistan, kuinka jouduin opiskeluaikanani erään katulähetyksessä toimivan Hilja-nimisen neitosen kuolinvuoteelle. Hän oli pyytänyt Kerttu-morsiantani ja minua luokseen sairaalaan. Angiinan jälkimyrkytys oli polttanut tuon nuoren neitosen koko ihon vesikelloille. Lauloin nuorikkoni kanssa hiljaa äänissä: "Jeesus mua rakastaa" . . . niin, silloinkin. Siihen tuli samalla sairaanhoitaja ja antoi kipua lievittävän pistoksen. Ja hän toisti hiljaa, tuolle Hiljalle ja ehkä lähinnä itselleen: "Ei yhtään ehjää paikkaa, ei yhtään ehjää paikkaa."

Kun tutkimme Jumala-suhdettamme, huomaamme, että meissä ei ole ehjää kohtaa. Olemme kokonaan myrkyttyneet. Kuitenkin Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden, Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Muuan juutalaisten käyttämä sielunvihollisen nimi, "Samael", tarkoittaa "myrkyn jumalaa". Elämä ja sairaus voi myös katkeroittaa meidät. Tämä myrkyttyminen voi olla niin paha, että tarvitsemme verensiirron. Joskus hätätapauksissa pitää koko veri vaihtaa. Läpikotaisin sairas ja myrkyttynyt saa katsoa Kristukseen. Älä kanna jo kannettua taakkaa. Älä elättele murheitasi ja ongelmiasi. "Tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä vaan näkymättömiä" (2. Kor. 4:17). Ja Jumala "voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme" (Ef. 3:20). Kristus auttaa meitä jo täällä ajassa, mutta pääasia on sittenkin, että meistä tulisi taivaskelpoisia.

En puhu iäisyydestä vain tavan vuoksi. Iäisyys on todellisuutta. Tämän ajan synnytyskivut ovat niitä "rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä", joista alussa mainitsemamme juutalainen sananparsi puhui. Kun tahdomme soutaa vastapäiselle rannalle, me etsimme jonkin maamerkin, joka pitää suunnassa. Jos suunnistamme maastossa, pyrimme löytämään kiinteän pisteen mahdollisimman kaukaa. Näin emme kadota pääsuuntaa. Hengellisessä elämässä tarvitsemme usein "taivasmerkin" - ehkä olen saanut oman taivasmerkkini Jerusalemissa menehtyneen poikani sairasvuoteella. Ehkä sinultakin on salattu taivasmerkkisi. Siitä merkistä täytyy pitää kiinni, jos aiomme kerran iäisyyden rannalle.

Olemme puhuneet täällä Kristuksesta, joka kirkastaa Isän kasvot ja joka on Kasvojen ruhtinas. Kaikissa meidän ahdistuksissamme hänelläkin on ahdistus - hän kantaa meitä ahdistuksinemme. Psalmissa 42 ja 43 on kolme kertaa esillä sana, jonka jätän sinulle nyt lopuksi: Jumala aivan kuin kysyy kolmasti näissä psalmeissa: "Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani."

Eksyksissä oleva ihminen
"Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut."

Raamattukoulun tytöt lauloivat aluksi: "Onko elämäsi täynnä turhaa huolta vaan?" Tämän jälkeen lähetysjohtaja Alpo Hukka johti meidät rukouksin Jumalan eteen, joka "murehien murtamasta voi tehdä uuden ihmisen". Ehkä täällä on niitä, jotka todella kantavat turhia huolia ja niitäkin, joiden huoli on todellista. Kuitenkin niin nimetön kuin tunnettu ahdistus murtaa usein kantajansa. Kerran Jeesus puhui koko päivän "murehien murtamille". Illan lähestyessä tuli kaikille nälkä. Ja niin Jeesus mursi heille vielä leipää.

Tämä kuva on painunut sydämeeni. Sen tapahtumapaikkahan oli Gennesaretin järven ranta. Aurinko alkoi jo laskea yli lasisen meren. Jeesus otti leivän, "siunasi ja mursi". Niin hän tekee aina. Samalla tavoin Pyhän maan hurskas juutalainen isä kohottaa aterian alussa leivän, siunaa ja murtaa ja antaa jokaiselle perheenjäsenelle oman siunatun leipäpalasensa - aivan niin kuin Jeesus. Voitte kuvitella poikien ja tytärten kasvoja kummallakin puolen pöytää ne loistavat kuin aurinko: kukin saa isältä oman siunatun palasensa.

Näin Jumala tekee. Hän siunaa ja murtaa, ja murtaessaan hän siunaa. Hän murtaa meitä omiansa.

Sana "siunata" on hepreaksi "levareech" eli tarkalleen: "panna polville". Kun profeetta voiteli kuninkaan tai seuraajansa tehtäväänsä, siunattava kävi polvilleen. Jumalan pyhyys painaa ihmisen polvilleen. Me kohtaamme siunauksen polvillamme.

Edessämme oleva Raamatun sana puhuu kaikista ja kaikille. Jokainen kuulija joutuu taipumaan sanan alle. Kuulemamme sanat ovat koko Kärsivän Herran palvelijan kuvauksen inhimillisin kohta. Ei ole suinkaan sattuma, että Etiopian hoviherra oli joutunut pysähtymään juuri näiden jakeiden eteen. Ehkä hän näki niissä itsensä. "Niin kuin lammas hänet viedään teuraaksi ja niin kuin karitsa hän on ääneti keritsijäinsä edessä; niin ei hänkään suutansa avaa." Kun tämä sana avautui, hän saattoi jatkaa iloiten matkaansa. Ehkä hänkin oli jonkin murheen sitoma.

Myös Pietari, joka oli saanut murtua Jeesuksen katseen edessä, rakasti tätä samaa kuvausta. Hän kirjoittaa: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, että me synnistä pois kuolleina eläisimme vanhurskaudelle. Ja hänen haavainsa kautta te olette paratut. Sillä te olitte eksyksissä niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Raamattu puhuu Kristuksesta sekä karitsana että paimenena. Jeesus sanoi olevansa Hyvä paimen. Hän ymmärsi paimenen hädän. Paimen on vastuussa siitä, että jokaisella laumaan kuuluvalla on joka päivä vihreää ruohoa ja vettä. Kerran muuan linja-autonkuljettaja pysähtyi Israelissa Negevin autiomaassa kysymään tietä vuohipaimenelta. Samalla hän tarjosi tälle juotavaa eväspullostaan Mutta paimen sanoikin: "En minä voi vielä juoda, koska laumanikaan ei ole saanut vielä vettä!" Samoin kokee pensastolaisten parissa toimiva bushmannilähetti vastuunsa kaitsettavistaan. Hän joutuu syömään usein puuronsa yhteisestä ruokakupista: kaksi sormea toimii haarukkana, liemiruokiin käytetään kolmisormijärjestelmää, lusikkaa. Rakkaus tekee ihmiset sukulaisiksi keskenään.

Aikoinaan muuan saksalainen Schneller-niminen pappi otti orpolapsia kojuunsa ja luolaansa, jossa hän asusti Jerusalemin lähellä. Sama rakkaus eli yhä kolmannessa sukupolvessa, kun hänen työstään oli kasvanut suuri ammattikoulu työpajoineen ja kirkkoineen. Kolmikymmenluvulla tuli kansallissosialismin hengen täyttämä piispa tarkastamaan laitosta. Hänelle tarjottiin aamiaiseksi valkoista leipää, oliivimarjoja ja teetä. Pureskeltuaan ensin pitkin hampain happamia öljymarjoja, piispa sanoi lopuksi: "Sinulla on täällä näin loistava työkeskus kouluineen - olisit sinä voinut tarjota minulle jotain parempaa aamiaiseksi." Siihen vastasi pastori Schneller: "Minä en syö paremmin, kuin minun lapseni syövät!" Näin sanoo vain Herran paimen.

Jeesus tuli myös karitsan osaan. Näin hän ymmärtää laumaansa ja hänen lampaansa ymmärtävät häntä. Kristusta sanotaan juutalaisten perimätiedossa usein toiseksi Moosekseksi. Aivan kuin Jaakob ja Daavid, Mooseskin sai peruskoulutuksensa erämaassa. Vanhan opettavan kertomuksen mukaan Mooses kantoi kerran kaukaa erämaasta kotiinsa eksyneen lampaan. Silloin Jumala sanoi hänelle: "Koska sinä armahdit lihaa ja verta olevaa luontokappaletta, minä teen sinut kansasi paimeneksi."

Jesaja esittää erotuksetta: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä." "Kukin meistä poikkesi omalle tielleen." Jeesus etsii eksyneen ja armahtaa häntä. Me uskovat voimme tulla monesti niin itsevarmoiksi, että pidämme itsestään selvänä, ettei meissä ole mitään pahempaa vikaa. Me tulemme valmiiksi ja mestaroimme jopa omaa Mestariamme. Me kasvamme ja hän vähenee, vaikka hänen tulisi kasvaa ja meidän "hävetä", niinkuin joku poikanen vahingossa luki. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan - kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet." Mutta Herra heitti hänen päällensä "kaikkien meidän syntimme". Tämä koskee niin jumalattomia kuin jumalisia!

Jesaja tuntuu kohdistavan sanansa erityisesti kansan johtajille. "Tällaisia ovat paimenet, he eivät pysty mitään huomaamaan, he ovat kaikki kääntyneet omille teilleen" (56:11). Ei oman tahdon tie ole Jumalan tie. "Vanhurskas hukkuu, eikä kukaan pane sitä sydämelleen" (57:1). Uskovakin voi eksyä. Jesaja saattoi myös huudahtaa itseään ajatellen: "Kuka on niin sokea kuin sinun palvelijasi" (42:19). Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön kosminen etäisyys. Sitä ei voi mitata metreissä eikä kilometreissä. Me vieraannumme herkästi Jumalan elämästä. Uskovakin eksyy. Raamatun pisin luku on Psalmi 119, jossa on 176 jaetta. Tässä luotaamattoman syvässä ja kauniissa psalmissa kuulemme rukoilijan pyytävän lopuksi: "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi!" Oikeastaan vain uskovalla on edellytys nähdä, miten kaukana hänen sydämensä on Jumalasta. Me vaelsimme kaikki eksyksissä.

Apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään lain olevan sitä varten, että "jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä". Olkaamme aivan rehellisiä. Jesaja sai julistaa sekä omalle kansalleen että pakanoille. Hän kuuli sanat: "Huuda täyttä kurkkua, älä säästä - ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni" (58:1). Pakanoista hän loi myönteisemmän tulevaisuudenkuvan: "Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne - he rientävät sinun tykösi - Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut" (55:5). Jesajan kirjassa on viisitoista kertaa sanat "Israelin Pyhä". Tunnettu juutalainen raamatunselittäjä rabbi Kimchi sanoi aikoinaan: "Tässä on kysymys Messiaasta. Hän on kansojen opettaja ja iankaikkinen prinssi."

Kristus kutsuu omaisuuskansaansa, ja hän kutsuu pakanoita. Kristus kirkastaa Jumalan kasvot. Pyhä Jumala ei tunne suosikkijärjestelmää. Hän kutsuu kaikkia samoin ehdoin.

Apostoli Paavali rakasti sanaa "kaikki". Pyysin kerran luennollani, että joku oppilaista laskisi "kaikki"-sanat hänen kirjeistään ja Hebrealaiskirjeestä, joka erään perimätiedon mukaan voi olla Paavalin käsialaa. Kului vain joku päivä. Muuan oppilaista työnsi käytävässä ohimennen käteeni lapun. Siinä luki: "Sana kaikki johdannaisineen esiintyy apostoli Paavalin kirjeissä ja Hebrealaiskirjeessä 464 kertaa."

Jumala ei ole puolueellinen. Hän asettaa kaikki samaan asemaan. Parannuksen tulisi alkaa Jumalan huoneesta. Kun omista teistä on kysymys, on syytä muistaa apostoli Paavalin elämän perusote: "Me olemme hylänneet kaikki häpeälliset salatiet, emmekä vaella kavaluudessa." Ei ole aina helppoa "iloita yhdessä totuuden kanssa". Sinä löydät itsestäsi Jumalan valossa aina uusia piirteitä, jotka saavat sinut miltei voimaan pahoin: itsekkyyttä, inhottavuutta, arkuutta hyvässä, loukkaantuvaisuutta, itsesääliä, sydämen pyhittämättömyyttä - ja sen, mikä on pahinta: oman tahtosi talttumattomuuden. Oman tahdon määräämä elämänsuunta vie ihmisen väärään. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kristus on Hyvä paimen. "Hän johtaa oikealle tielle nimensä tähden" (Ps. 23:3). Sen oli Pietarikin kokenut sanoessaan: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Hesekielin kirjassa on kokonainen paimenluku, joka puhuu Kristuksesta. Tämä 34. luku ilmoittaa: "Minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan." Vanhat oppineet ovat todenneet: "Tämä on Daavidin siemenestä koituva Messias, joka saapuu pelastuksen aikana." "Loisteen kirjassa", joka on juutalaisten oppineiden mukaan alkujaan peräisin toiselta kristilliseltä vuosisadalta, sanotaan näin Kristuksesta: "Sinä olet uskollinen paimen. Sinusta on sanottu: antakaa suuta Pojalle; sinä olet suuri alhaalla, Israelin opettaja ja enkelten, palvelevien enkelten, Korkeimman Poika, Pyhän Poika, ylistetty olkoon hänen nimensä ja Pyhä Henkensä."

On ihmeellistä, että vanhemmissa juutalaisissa lähteissä puhutaan tuon tuostakin kolminaisuusopista, vaikka tämä ei ole oppineiden virallinen kanta. Kristus on Hyvä paimen. Hän on Korkeimman Poika. Mutta hän tuli ihmisen alennukseen. "Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta". Ylipaimen alensi itsensä. Muistatte, mitä Johannes Kastaja sanoi esitellessään Jeesuksen Jordanvirralla: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!"

Tämä evankeliumissa kaksi kertaa esiintyvä sanonta sisältää hepreassa sanaleikin. Sanoilla "karitsa" ja "kantaa" on ilmeisesti ollut hepreassa alkujaan sama kantamuoto. Arabiassa kumpikin sana kirjoitetaan tarkalleen samalla tavalla, "hämäl". Johannes Kastaja sanoi tavallaan: "Katso, Jumalan kantaja, joka kantaa maailman synnit!" Jerusalemissa on tänäkin päivänä erityinen kuja, jota ihmiset kutsuvat "kantajien kaduksi". Tämä on raskas ammatti. Nämä ihmiset kantavat työkseen taakkoja. Jeesuksen työksi tuli taakan kantaminen.

Eräiden pohjoisten heimojen arabeilla on tapana valita kevättalvella karitsoimisen aikaan itselleen laumasta parhain ja virheettömin karitsa, jota he kutsuvat nimellä "hämäl Allah", "Jumalan karitsa". Jos perheessä on sairautta, tuo karitsa teurastetaan ja sen verta sivellään sairaan otsaan. Sitten hänen puolestaan rukoillaan. Emme tiedä, kuinka pitkään itämailla on ollut tällainen tapa. Karitsa aivan kuin kantaa synnit ja syyllisyyden Jumalan eteen. Aina kun heimojen kesken tehdään rauha, tällainen teurastettu karitsa toimii "yhteysaterialla" vertauskuvallisena rauhan luojana. Vanhassa testamentissa "yhteysuhrista" käytetään "rauha"-sanan johdannaista.

Kristus tuli yhdistämään katkenneen Jumalasuhteemme. Hän oli ääneti keritsijäinsä, syyttäjäinsä, edessä. Entä jos Jeesus olisi ryhtynyt puolustamaan itseään oikeudenkäynnissä? Kukaan ei voinut osoittaa häntä syylliseksi syntiin. Pilatuskin sanoi, että hän ei löydä Jeesuksesta syytä. Jeesus oli ääneti voidakseen antaa henkensä uhriksi meidän tähtemme.

Olette ehkä nähneet, miten lampaita keritään. Muistan katselleeni sitä, kun Suomessa vielä näki lampaita. Jos keritsimillä, suurilla saksilla, tehtiin vikapisto ja veri tirskahti lampaan nahasta, lammas vain värähti - ääntäkään ei noussut ilmoille! Nykyisessä Samariassa asuu vanha uskonnollinen samarialaisten lahko, joka uhraa vielä Vanhan testamentin mukaisesti pääsiäisenä uhrilampaita. Jos uhripappi toimii taitamattomasti ja lammas äännähtää sitä teurastettaessa, sitä ei voi kelpuuttaa uhriksi. Jeesuskin oli Jesajan sanojen mukaan ääneti syyttäjäinsä edessä. "Niin, ei hän suutansa avannut!"

Kristuksen lähellä kokee pyhää hiljaisuutta, tuota sielua hoitavaa hiljaisuutta, josta kaikki inhimillinen kapina ja melu on poissa. Jeesus sanoikin: "Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte levon sieluillenne." Jospa mekin oppisimme vaikenemaan. Puhumisen oppii normaali ihminen tavallisesti kahdessa vuodessa, vaikenemiseen ei riitä sadankaan vuoden oppiaika. Puhuminen on usein heikkouden merkki. Vaikeneminen kysyy nöyryyttä.

Temppelin uhrieläimet tarkastettiin: niissä ei ollut mitään vikaa. Samoin Jeesuksessa ei ollut syntiä. Hebrealaiskirje kuvaa Kristusta: hän oli "pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut". Jos Jeesuksessa olisi ollut jotain syntiä tai itsekkyyttä, hän ei olisi kelvannut maailman sovittajaksi. Juudas sanoi aivan oikein tuodessaan kavallusrahoja takaisin temppeliin: "Minä kavalsin viattoman veren." Tämä oli syvimmässä mielessä totta. Ehkäpä hänen verensäkin oli viaton. Hän syntyi kilvoittelevasta neitsyestä: hän puki kyllä yllensä ihmisyyden inhimillisine kiusoineen. Hän oli kaikessa kiusattu, kuitenkin ilman syntiä. Mutta hän syntyi toisaalta Pyhästä Hengestä, eikä saanut isän puolelta tulevia rasitteita ja verenvikoja.

Jeesuksen omassa äidinkielessä, arameassa, on vanha sanonta: "Verellä on kaksi merkitystä." Näin on myös hepreassa. Sana "dam" merkitsee "verta" ja "maksua". Jerusalemissa lapsemme saivat taskurahaa, "verta taskuun". Tullissa me annoimme "verta tullille". Veri merkitsee siis tavallaan maksuvälinettä. Verisille synneille tarvitaankin verinen sovittaja. Kun olemme loukanneet verisesti toisiamme, vain Jeesuksen veri riittää pyyhkimään pois syyllisyytemme. Pahimmissa rikoksissa verikostaja vaatii itämailla syyllisen veren. Monissa Raamatun kohdissa voi "veri"-sanan mielessään korvata "maksu"-käsitteellä, jos ei muutoin ymmärrä Pyhän kirjan sanomaa. "Meidät on kalliisti ostettu, ei hopealla eikä kullalla, vaan Kristuksen kalliilla verellä", maksulla.

Jesaja sanoo jatkossa, että "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme". Synti merkitsee myös muuta kuin pelkkää tekoa. Synti velkaannuttaa, se saa aikaan syyllisyyden. Ystävät: me tarkkailemme ja mittailemme liiaksi toistemme tekemiä pahoja tekoja, vaikka nämä teot ovat vain hedelmää siitä, mitä me olemme. Etsimme syntejä itsestämme ja toisistamme, kun meidän pitäisi tutkia sydämen kasvumaata. Jeesuksen sovitustyö koski koko syntivelkaamme. Useimmiten saamme rauhan tunnollemme, kun tunnustamme kipeimmät syntimme. Usein pienemmät asiat ovat aivan kuin kiinnikkeillä kiinni elämämme peruslankeemuksissa. Näinhän myös ihmisruumiiseen pesiytynyt kasvain luo kiinnikkeitä ympärilleen. Jumalan armosäteet on kohdistettava synnin pääpesäkkeisiin.

Kristillinen uskomme ei ole syntiuskoa; se on uskoa Jumalan mittaamattomaan armoon. Emme me sovita itse syntejämme sillä, että kannamme tikulla törkyä pihalle. Jeesuksen tulee päästä sydämeemme. Jos tunnustamme ne asiat, joita on vaikeinta tuoda valoon, muut asiat tulevat helpoimmin perässä. Raitis syntikäsitys ei merkitse pikkuparannusta vaan koko syyllisyyden ja syntivelan tuomista Jeesukselle. Ja hän on antanut "täydellisen uhrin" puolestamme. Jeesuksen sovintoveri puhdistaa kaiken, kun panemme koko sydämemme "likoon" ja annamme armon vaikuttaa. Kun perheenemäntä panee pesupulverin pyykkikoneeseen, hän ei rupea epäuskoisena tarkastamaan, menikö joka tahra pois. Pesuaine tekee tehtävänsä. Me saamme uskoa, että Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken - nekin alitajunnan pohjalle painuneet rikkomukset, joita ei kukaan kykene luetteloimaan. Jeesus kantoi koko tämän syntivelan - sekä yksityiset teot että syyllisyytemme.

Mutta nyt joku kysyy: "Eikös siinä Suuressa kirjassa ja Luteeruksen katekismuksessa sanota, että Jumala kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen? Miten minä pääsen tästä velasta?"

Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Mooses pyysi: "Anna minun nähdä sinun kirkkautesi!" Kuitenkaan Jumala ei voinut näyttää kasvojaan, sillä kukaan ei jäisi eloon tällaisen kokemuksen jälkeen. Niinpä Jumala kulkee ohitse ja Mooses saa katsella häntä "selkäpuolelta". Samalla Mooses saa kuulla äänen, joka kertoo, mitä Jumala syvimmältään on. Tämä sana jäi elämään Mooseksen hengellisestä kokemuksesta, ja se toistuu vähän väliä profeettakirjallisuudessa ja psalmeissa. Tuossa 2. Moos. 34. luvun jakeessa on sanottu yhdellä henkäyksellä viidellä eri tavalla, että Jumala on armahtava Jumala: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa." Hepreassa uskollisuudesta käytetään sanaa "totuus". Jeesuskin oli täynnä "armoa ja totuutta". Ja jatko lupaa: "Hän pysyy armollisena tuhansille, antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit". Tässä on esillä kolme heprean seitsemästä eri "synti"sanasta. Mutta entä jatko? "Ei hän kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lastenlapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti."

Tämä jatko on niin hirvittävä, että kristinuskon vastustajat ja kirjailijat kompastuvat siihen tuon tuostakin. Muuan eläinlääkäri ihmetteli tätä loppuosaa ja kysyi, mistä siinä oikein on alkukielen mukaan puhe. Eräissä muissa kielissä tämä on käännetty toisin, hän sanoi. Myös paikallinen Helsingin juutalaisen synagoogan edustaja ihmetteli tätä käännöstä kerran julkisesti. Puhutaanko tässä todella kostamisesta? Ehkä joudummekin kantamaan salatulla tavalla jotain esivanhempien hirvittävää rikosta.

"Ei jätä rankaisematta" on tulkittu saksalaisessa Raamatussa sanoin: "Hänen edessään ei kukaan ole syytön." Englantilainen Raamattu puhuu tässä yhteydessä siitä, että "Jumala ei puhdista syyllistä" ja esimerkiksi ranskalainen, että hän "ei langeta rikosta syyttömälle". Hepreassa käytetään sanontaa "nakkee loo jenakkee" eli tarkasti: "puhdistamalla ei puhdista". Tätä sanajuurta käytetään usein oikeuskielessä ja sananparsissa, kun on puhe syyllisyydestä puhdistamisesta. Jumala siis "jättää puhdistamatta" sen, joka ei suostu ottamaan vastaan hänen viisinkertaista armonjulistustaan. Tämähän vastaa jakeen alkuosan sanomaa.

No, entä sitten sana "kostaminen"? Tältä osaltaan suomalainen Raamattumme seuraa ruotsalaisen ja saksalaisen esikuvan mukaista ratkaisua. Englantilaisissa Raamatuissa käytetään yleisesti käsitettä "visit", joka merkitsee tavallisessa kielessä "vierailua" ja oikeuskielessä "koettelemista ja rangaistusta". Idän kirkkojen käyttämän ns. Peshittan aramealaisten tekstien mukaan tunnettu Georg M. Lamsa on tulkinnut tämän kohdan kokonaisuudessaan englanniksi: "Hän ei vanhurskauta syyllistä vaan rankaisee isien synnit." Heprean alkutekstissä sanotaan, "pokeed avoon", "hän ottaa huomioon". "Pokeed" viittaa sanajuureen, joka merkitsee "laskemista" (nykyhepreassa käytetäänkin virkailijasta sanaa "pakiid"). Heprean sanonta vastaa tarkalleen ruotsalaista käsitettä "räkna med", "ottaa huomioon".

Emme saa ajatella, että Jumala tahtoisi "kostaa" ihmisille heidän pahuutensa - "hänellä on halu laupeuteen". Mutta hän on silti pyhä. Jos emme suostu puhdistettaviksi syyllisyydestämme, hän joutuu ottamaan huomioon meidän pahat tekomme. Ja ne heijastuvat jopa lastemmekin elämään.

Vanhassa testamentissa on yhdeksän usein toistuvaa sanaa, jotka suomalainen Raamattu kääntää sanalla "kostaa". Liekö tämä äidinkielemme sana tullut siitä, että suurin osa kauppaliikkeistämme kuului aikaisemmin ruotsalaisille ja jouduimme aina kysymään: "Vad kostar det", "mitä se maksaa?" Ja todella! Raamattu käyttää usein sanaa maksaa suomalaisen "kostaa"-sanan paikalla. Myös käsite tasata on käännetty kostamiseksi, samoin sana palauttaa. Me saamme ikään kuin palautteen teoistamme: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Samoin on käsite saattaa löydetyksi pantu palvelemaan kostoa. Myös sanonta asettaa päälle ja vaatia on ymmärretty kostamiseksi. Jeremia 51:56 kuuluu: "Herra on koston Jumala, hän maksaa tarkoin." Hepreassa luemme: "Eel gemuloot Adonai, shallem jeshallem." (Sana "gemuloot" merkitsee vahingonkorvausta ja sovitusmaksua, jolla korvataan joku epäoikeudenmukaisuus.) En tahdo arvostella erinomaista Raamattuamme. Kuitenkin tämä Jeremian sana voitaisiin yhtä suurella oikeudella kääntää näin: "Minä olen sovituksen Jumala, maksamalla minä maksan takaisin:" Kun tähän lisää vielä sanan ottaa huomioon ja ankarimman kostokäsitteen - "lenakem" - josta muuan tunnustettu kielimies on tehnyt tutkielman ja todennut sen merkitsevän lähinnä korvaamista, huomaamme, että emme voi karrikoida pyhää Jumalaa koston Jumalaksi. Kaikki nämä heprean yhdeksän käsitettä (leshallem, leshavoot, lehashiiv, lehamtsii, lasiim al, lidroosh, ligmol, lifkood ja lenakkem) puhuvat Jumalan oikeamielisyydestä. Pyhä Jumala tasaa, palauttaa ja korvaa joko täällä ajassa tai iäisyydessä meille meidän tekojemme mukaan, niin että kukin saa vahingonkorvauksensa. Mutta hän ottaa huomioon oman sovitusmaksunsa, jos ihminen suostuu nöyrtymään ja ottaa vastaan armon.

Raamattu sanoo: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi - älä kosta äläkä pidä vihaa - vaan rakasta lähimmästäsi niinkuin itseäsi" (3. Moos. 19:17, 18). Jeesus kohottaa tämän lähimmäisenrakkauden motivaation uudelle tasolle: "Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut", kärsien ja anteeksiantaen. Vanha testamentti esittää esimerkkejä jopa vihollisrakkaudesta. Daavidin sotapäällikkö joutui sanomaan isännälleen: "Sinähän rakastat niitä, jotka sinua vihaavat!" (2. Sam. 19:6). Tärkein on muistaa Jumalan ehdoton sana: "Minun on kosto ja rankaiseminen" (5. Moos. 32:35). Jumala tasaa kerran vanhurskaudessaan kaikki asiat.

Ehkä puhe kolmannesta ja neljännestä sukupolvesta pelottaa sinua vieläkin. Mutta entä jos elämäkin todistaa, että meidän pahuutemme ja myös esirukouksemme seuraavat lapsiamme? Kuitenkin uusi liitto merkitsee sitä, että syyllisyytemme on kannettu. Kasteesta ei saisi tehdä erottavaa tekijää uskovien välille; sehän yhdistää Jumalan omat. Silti, kun Kolossalaiskirje sanoo korostetusti kastetta "Kristuksen ympärileikkaukseksi", saamme muistaa, kuinka vanhan liiton aikana jo lapsetkin liitettiin pyhään liittoon kahdeksan päivän ikäisinä. Lapsikasteessa vanhemmat antavat pienokaisensa armon haltuun ja rukoilevat, ettei heidän syntinsä ja pahuutensa tulisi pienokaisen kannettavaksi. Olen kiitollinen siitä, että Jerusalemissa kuollut poikani oli täysivaltainen Jumalan valtakunnan perillinen. Tarkkaan ottaen Markuksen evankeliumin loppu kuuluu, kuten eräissä Afrikan kielissä tämä kohta on käännetty: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu" tai "joka uskoo kastettuna, pelastuu". (Sana "baptistheis" on aor. part. pass. ja vastaa latinan perf. historicum muotoa, merkiten "kastettuna olemista"). Oletko kastettu? Jos olet, älä tuijota ihmisen tekoon vaan Jeesukseen. Hän on sovittanut meidän syntisyyllisyytemme. Hän ei lue isienkään velkaa niille, jotka ovat antaneet sovittaa verivelkansa. Tähän saamme uskoa.

Vanha testamentti kertoo Suuren sovituspäivän uhrista. Ylimmäinen pappi puhdistautui. Sitten hän meni kaikkeinpyhimpään ja toimitti sovituksen ensin itsensä ja sitten koko seurakunnan puolesta. 3. Moos. 16. luku kertoo tästä pienen yksityiskohdan, jonka tahtoisin omistaa juuri sinulle: "Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä tahansa syntejä, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan."

Me saamme heittää Kristuksen päälle kaikki syntimme ja pahat tekomme, olivatpa ne mitä tahansa. Tästä on kysymys. Jeesus on "sitä varten valittu". Saamme tunnustaa hänelle kaikki. Usko merkitsee kokonaisvaltaista parannusta. Jeesus on sovittanut kaiken. Sitä varten varattu mies joutui viemään syntikauriin erämaahan Asaselin laaksoon, jonne se syöstiin ja jossa se ruhjoutui kuoliaaksi. Hän vei Israelin synnit leirin ulkopuolelle.

Kun hän tuli takaisin, ylimmäinen pappi odotti rukoillen temppelissä. Nyt hän sai sanoman: "Se on tehty, se on täytetty." Mutta tuon miehen tehtävä oli niin hirvittävä, että se on herättänyt tiettyjä ajatuksia juutalaisissa kirjailijoissa. Muuan heistä kuvaa tätä järkyttävästi. Hän kertoo kerran käyneen niin, että sitä varten varattu mies ei palannutkaan takaisin. Tähän tehtävään valittiin aina henkilö, joka oli vanha ja heikko ja joka jo muutoinkin olisi pian kuollut. Nyt muuan vanhus koki vähitellen, että syntikauriin kantamat helvetilliset voimat aivan kuin siirtyivät häneen. Ja lopulta hän itse käveli nelinkontin ja kauris kahdella jalalla. Ja kauris syöksi miehen Asaselin rotkoon. Sinä vuonna tapahtui suuri onnettomuus - kansa ei saanutkaan sanomaa: "Se on täytetty."

Entä, jos meillä ei olisikaan mitään mahdollisuutta päästä syyllisyydestämme. Entä jos Kristus ei olisikaan kuollut syntiemme tähden. Olkoon, että tämä kirjailijan kuvaus on mielikuvituksen luoma, sittenkin se pysäyttää meidät. Jeesus kuoli muurin ulkopuolella. Hän tahtoi tulla näin niiden rinnalle, jotka kokevat itsensä ulkopuolisiksi. Kuitenkin se merkitsee myös sitä, että meidän syntimme on tahdottu viedä leirin ulkopuolelle.

Ei riitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen teoistamme. Koko syntivelka on sovitettu. Emme saa siksi enää hautoa sydämessämme syyllisyyttä. Katkeruus, väärämielisyys ja viha täytyy poistaa myös perheen piiristä. Ei saa muistaa kärsimäänsä pahaa. Ei saa luetteloida omaa eikä lähimmäisen pahuutta. Sitä ei saa panna "korvan taakse". Kristus heitti kaiken meren syvyyteen. Hän vei synnit mukanaan leirin ulkopuolelle. Hän rusentui meidän syyllisyytemme alle. Hänet surmattiin meidän rikkomustemme vuoksi. Me saamme uskoa tähän. Jumala on armon Jumala, ja hänellä on halu laupeuteen. Katso siis Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnin.

jatkuu kirjoitti:

sanoo kyllä järkyttävästi, että meillä voi olla silmillä ja sydämellä peite Raamattua tutkiessamme. Nyt on aika raottaa tätä verhoa. Älä peitä kasvojasi, niin ettet näe Kristusta, ystävääni. Jos hän on ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä, hän on sitä meidän vuoksemme, että uskaltaisimme lähestyä häntä. Me näemme täällä kaiken kyllä vajavaisesti, mutta kerran näemme hänet täydellisesti kasvoista kasvoihin. Näinhän Jobkin koki kärsimystensä keskellä. Hän sanoi: "Minä tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä - ja kun tämä nahka minun yltäni raastetaan, saan minä nähdä Jumalan, enkä enää vieraana, vaan apunani."

Kristus kärsi. Hänen ihmismuotonsa riisuttiin. Mutta hän elää ja hänellä on viimeinen sana. Jos olet tullut murheittesi vuoksi näihin ahdistuneen ihmisen iltoihin, saanen lukea sinulle vielä sanan näiden iltojen pääpuhujan, Jesajan, kirjasta. Hänen profetiansa 30. luvun kahdeksastoista jae kertoo: "Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen. Älä itke, hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi."

Kaikissa meidän ahdistuksissamme oli Kristuksellakin ahdistus. Me emme ole yksin ahdistuksissamme. Jeesuksen kärsimyksiin liittyy syvä sanoma: kärsivä ihmiskunta tarvitsee kärsivän Vapahtajan!

Meidän sairautemme hän kantoi
"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."

Hyvin vanha heprealainen sananlasku sanoo: "Jos ahdistus yllättää sinut, sinä tutkit itseäsi; jos tutkit etkä löydä syytä, katso, ne ovat rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä." Jumala on kaiken takana. Vanhan testamentin kielessä sana "vaivat" ja "nöyrä" muodostuvat samasta sanajuuresta. Kun saksalaiset ovat kääntäneet Moosesta kuvaavan sanan 4. Moos. 12. luvusta, joka kertoo, että hän "oli nöyrä, nöyrempi kuin kukaan ihminen maan päällä", he sanovat: "Und Moses war ein sehr geplagter Mann" - " ja Mooses oli sangen kiusattu mies, kiusatumpi kuin kukaan ihminen maan päällä." Juuri kiusatut kokevat Jeesuksen avun. Jesaja sanoo Jumalasta: "Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä." Jumalan rakkaus voi johtaa nöyryytyksiin ja kärsimyksiin.

Tämänkertainen sana on Raamattua kauneimmillaan. Kielenkäännöskomitea on löytänyt aikanaan arvokkaat ja kielellisesti puhuttelevat vastineet hepreankielen lyhyille ja usein moniselitteisille sanoille. Jos pyrimme luomaan kokouksissamme muitakin käännösmahdollisuuksia, teemme sen tietoisina, ettei Raamattumme kieliasua juuri voi parannella. Käsissämme oleva sana on kirkasta, runollista ja arvokasta.

Kristus kantoi meidän sairautemme, hän kärsi meidän kipumme. Tämä opettaa, että me kärsimme oikeastaan usein kipuja, joista on jo maksettu kipurahat. Me kannamme jo kannettuja sairauksia ja rangaistusta, joka on jo sovitettu. Jeesus Kristus on jo hoitanut ongelmamme. Hän on jo saapunut, ja me elämme nyt sovituksen aikakautta.

Kärsivän Vapahtajan ajatus on säilynyt merkillisellä tavalla juutalaisten rukouskirjassa. Saanen kertoa erikoisesta kokemuksesta, joka minulla oli kerran Israelissa Lyddan lentokentällä ja matkallani sieltä Jerusalemiin. Joku suomalainen oli sähköttänyt tulevansa iltalentokoneella Pyhään maahan. Kiirehdin siksi linja-autolla Lyddan lentokentälle. Odottelin pitkään tuota miestä, mutta häntä ei vain kuulunut. Oli jo aamuyö, kunnes kello kahden jälkeen tuli viimeinen lentovuoro. Aloin olla pahoillanikin, kun ilta oli mennyt hukkaan. Viimeisestä koneesta tuli kolme katolista pappia, jotka kyselivät tietä Jerusalemiin. Tarjouduin oppaaksi ja tilasin "sherutin", yhteistaksin - jokainen maksaa erikseen oman osuutensa tällaisessa vuokra-autossa. Kun istahdin kuljettajan viereen, huomasin, ettei koko ilta ehkä sittenkään ollut mennyt pilalle. Aloin keskustelun tämän Jeesuksen heimoveljen kanssa. Minulla oli hattu päässä, joten vaikutin varmaan hurskaalta juutalaiselta.

Sanoin hepreaksi: "Nuo miehet tuossa takana uskovat, että Messias on jo tullut." Samalla viittasin virkapukuisiin pappeihin. "Ihanko totta", sanoi mies. Juutalainen innostuu aina, kun puhe kääntyy Messiaaseen. Ja sitten jatkoin: "Oikeastaan rabbimmekin puhuvat siitä, että Messias on jo tullut. Talmudissa sanotaan monta kertaa, että Messiaan ajat ovat jo ohitse. Sinähän tiedät, mitä vuotta me elämme liekö ollut juuri vuosi 5728. Ja tiedäthän, mitä oppineemme sanovat: 6000 vuotta on ihmisen historia, 2000 vuotta on kaaosta, 2000 vuotta lain päiviä ja 2000 vuotta ovat Messiaan päivät" - tämä loppuosa voitaisiin kääntää myös "messiaanisiksi" eli "kristillisiksi ajoiksi". "Oppineemme sanovat, että tämä on tämän jälkeen eli laki menettää voimansa Messiaan tullessa. Messiaan olisi pitänyt tulla juutalaisen ajanlaskun mukaan jo lähes 2000 vuotta sitten." Sitten kysyin mieheltä, tunteeko hän juutalaisten erään suurimman oppineen Rambamin. Mies vastasi tietenkin tuntevansa; olihan hän hurskaan perheen poika. Tämä Rambam on Mooses Maimonides, josta sanotaan, että Mooseksesta tähän Moosekseen ei ole ollut suurempaa kuin tämä Mooses Rambam. Sitten kerroin, että tämä oppinut kirjoittaa Jemeniläiskirjeessään näin: "Daniel on selostanut lopunaikojen tietojen syvyydet, mutta oppineemme ovat estäneet laskemasta Messiaan tulon päiviä, ettei yksinkertainen kansa sen mukana eksyisi nähdessään, että lopunajat ovat jo tulleet, mutta Messias ei ole saapunut. Siksi he sanovat, että kirottu olkoon jokainen, joka laskee Messiaan tulon päiviä." "Ihanko totta?", kysyi mies; ja hänen olemukseltaan näki, että hän oli alkanut lämmetä. Sitten kysyin, tunsiko mies rukouskirjaansa. Sain kuulla, että hän oli kotoisin Marokosta, jossa hänen hurskaat vanhempansa käyttivät ahkerasti pyhiä kirjoja. "No, tunnetko suuren sovituspäivän rukouksia?" Mies nyökkäsi niitä lukeneensa.

Ja nyt luin hänelle pitkän rukouksen, jonka olin oppinut ulkoa. Auto rytkytteli jyrkkää tietä kohden Jerusalemia ja nytkytteli meitä, niin kuin synagoogissa rukoilevat tekevät. "Kääntynyt on meistä pois Messias, meidän vanhurskautemme. Olemme hajoitetut, eikä löydy, kuka meidät vanhurskauttaisi; syntimme ja rikkomustemme ies on taakkanamme; mutta hän on haavoitettu rikkomustemme tähden; hän kärsi harteillaan syntimme. Niin löytyy anteeksiantamus synneillemme: hänen haavoissaan olemme paratut. On aika luoda iäksi uusi luomus. Tuo hänet piireistä, palauta hänet Seiristä, että kuulisimme häntä Libanonin vuorelta toiseen kertaan Jinnonin kautta - hän on vapahtava meidät ja pelastava meidät toiseen kertaan. Ja hän on kuuluttava armonsa toiseen kertaan kaikkien nähtäväksi sanoen: minä tulen pelastamaan teidät lopussa, niin kuin alussa ollakseni teille Jumala."

Juutalaiset ovat lukeneet tätäkin rukousta vuosisatoja heprean kielellä. Vain hepreaksi sai rukoilla, mutta vain harva ymmärsi tätä kuollutta kieltä. Lisäksi tämä kaunis rukous on osittain salakielellä, jonka vain rabbit ymmärtävät. Rukouskirjan alaviitteessä selitetään, että "piireillä tarkoitetaan maan piirejä", jossa siis Kristus on. Seir on muuan Rooman salanimistä: siellähän on ollut kristikunnan keskus. Kaikki hurskaat tietävät, että Libanon on temppelin salanimi: se tulee sanasta "laban" eli "valkoinen", ja temppelihän vilkaisee kansan synnit. Jinnon on Messiaan nimi. Se tarkoittaa vesaa ja versoa. Psalmi 72:17 sanoo hepreaksi, että "ennen kuin aurinkoa oli, oli hänen nimensä Jinnon".

Tämä rukous tunnustaa, että Kristus on jo tullut, häntä haavoitettiin, hän on vanhurskautemme, hän luo uuden luomuksen, hän palaa takaisin kristittyjen piireistä, hän pelastaa kansansa "lopussa" ja "toiseen kertaan", kun hän saapuu. Tämä on oikeastaan kristillinen rukous.

Olimme keskustelleet jo kuusikymmentä kilometriä ja olimme mutkaisella tiellä lähellä Jerusalemia. Silloin kuljettajamme hypäti istuimeltaan: "Sittenhän rabbimme ovat salanneet meiltä tämän asian!" Tämän jälkeen esittelin vasta, kuka olen. Olen pappi, niin kuin nuo takanaolijatkin. Ja merkillinen ystävyyden lämpö piiritti meitä loppumatkalla Jerusalemiin.

Ei ole todella kauniimpaa Raamatun kohtaa kuin nyt lukemamme. Se esittää Kristuksen, joka on jo tullut. Me elämme sovituksen aikaa. Jeesus hoiti syntikysymyksemme. Hän hoiti sairausongelmamme. Ja hän poistaa syyllisyyden poltteen ihmissydämestä.

Mutta mitä tämä merkitsee käytännössä? Juutalaiset oppineet ovat korostaneet aikoinaan, että Messias palauttaa ihmiskunnan paratiisitilaan. Paratiisissa ei ollut syntiä, siksi Jeesus sovitti syntimme. Paratiisissa ei ollut sairautta, siksi hän paransi sairaita ja kantoi sairautemme. Paratiisissa ei ollut kuolemaa, siksi Jeesus Kristus voitti kuoleman.

Apostoli Pietari sanoo Jeesuksesta: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun." Kun Vanhassa testamentissa puhutaan siitä, että Jumala antaa synnit anteeksi, siellä käytetään sanontaa: hän kantaa synnit. Ja muuan niistä seitsemästä heprean syntisanasta, joita Pyhä kirja käyttää, tulee käsitteestä "ies". Synti on aivan kuin ies, joka hiertää sisimmän vereslihalle. Synti on lopultakin raskain taakka, jota ihminen kantaa. Joskus soi vieläkin korvissani muuan puhelinsoitto. Eräs sisar soitti hädissään veljensä puolesta, joka voihki jossain taempana huoneessa. Miehellä oli hirvittävä synninhätä. Joskus aivan terve ihminen voi huutaa kivusta kuin eläin. Syyllisyys painaa.

Vanhassa testamentissa on muuan sairaskertomus, joka sopisi hyvin psykiatrin kortistoon. Psalmi 32 kertoo kuningas Daavidin tuskasta: "Autuas se mies, jonka rikokset on anteeksi annettu, jonka synti on peitetty. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä. Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksesta, sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni. Ja minun nesteeni kuivui kuin kesän helteessä." Kuningas oli langennut. Ja syyllisyys painoi häntäkin niin kuin tavallista ihmistä.

Jos ihminen on loukannut omaa minuuttansa, jos hän on tehnyt sellaista, joka sotii Jumalan luomistarkoitusta vastaan, hän ei kestä tuntonsa syytettä. Tuhlaajapoika sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ansaitse, että minua kutsutaan sinun lapseksesi." Langennut Daavid tunnustaa psalmissa 51: " Minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt." Synti on aina syntiä taivasta vastaan, ja vain taivaasta voi siksi tulla apu synninhätään.

Syntien anteeksiantamus palauttaa sydämen paratiisitilaan. Hesekielin kirjan 18. luvussa sanotaan: "Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki." Heittäkää! Mutta nyt joku sanoo: "Ja-a, mutta kun minä en ole mikään olympiavoittaja en minä jaksa heittää yltäni taakkaani." Juutalaisilla on suuren sovituspäivän yhteydessä ns. "tashliich"-päivä, "heittopäivä". Silloin miehet kerääntyvät meren ja jokien rannalle ja tyhjentävät siellä vertauskuvallisesti taskunsa. Sitten he kulkevat koko päivän taskujen vuorit näkyvissä. Kaikki on heitetty mereen, kaikki on upotettu unhoon.

Kuule, ehkä sinä et jaksa itse heittää syntitaakkaasi harteiltasi. Mutta nyt me luemmekin Miikan kirjan lopusta: "Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Jumala tämän ihmeen tekee. Jeesus tuli meidän alennukseemme. Raamattu sanoo: "Heittäkää hänen päälleen kaikki syntinne." Hän ne kantaa. Ja niin hän heittää syntimme meren syvyyteen. Tämä tapahtuu, kun suostumme tyhjentymään.

Muistatte ehkä Samuelin äidin Hannan. Hän tuli arasti sen ajan kirkkoon ja vuodatti sydämensä Herran eteen. Kun hän voihki nurkassaan, pappi Eeli luuli, että hän on juovuksissa. Sydän saa vuotaa tyhjiin Jumalan edessä. Se voi olla kipeätä, mutta ei kukaan Jumalan käsissä kuole. Jos sydämen jää sulaa, silloin silmät usein alkavat vuotaa. Ja jo tuo tyhjentyminen voi antaa ensiavun.

On kuitenkin muistettava, ettemme elä vielä paratiisiaikaa. Vaikka Jeesuksen lunastustyö merkitsi synnin, sairauden ja kuoleman voittamista, me elämme yhä synnin, sairauden ja kuoleman maassa. Ulkomailla kohtaa usein ajatuksen, joka on hiipimässä Suomeenkin. Ruumiin sairautta potevien ihmisten tykö tulee hyväätarkoittavia ystäviä, jotka sanovat: "Jos sinä et parane sairaudestasi, sinun elämässäsi on joku erityinen synti tai epäusko." Koska psalmi 103 lupaa, että "hän parantaa kaikki sinun sairauteni", sinun pitää tulla terveeksi. Samalla määräillään suurta taivaallista kirurgia, mitä hänen pitää tehdä - ikään kuin Luojamme ei tietäisi, mikä meissä on vikana ja mikä on meille iäisyyden kannalta parasta.

Kuitenkin jos joku sanoo, että kristitty ei saa eikä voi olla sairas, ymmärrämme väärin ihmisosamme. Emme me saisi korkeita mielitellä. Jos joku sanoo, että sairaus on synnin seuraus, hän käsittää kyllä jotain Raamatun ilmoituksesta. Mutta tarkkaan ottaen sairaus ei ole synnin vaan syntiinlankeemuksen seuraus. Me kuulumme sairaaseen ja langenneeseen ihmiskuntaan. Joka ainoa meistä kuolee, ja kuolemakin on syntiinlankeemuksen tulosta. Jos olisimme synnittömiä, emme kuolisi. Mutta nyt kuulumme erottamattomasti sairaaseen ihmissukuun. Paavali puhuu siitä Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa. Koko luomakunta huokaa lapseksi ottamista, vapautusta turmeluksen orjuudesta - "ruumiimme lunastusta". Samoin teemme "myös me, joilla on Hengen esikoislahja". Tähän samaan sisäiseen vakaumukseen viittaavat myös 2. Kor. 1:22 ja Ef. 1:14 sanat "Hengen vakuudesta", joka on "perintömme vakuutena". Sekä kreikassa että hepreassa käytetään tästä asiasta samaa sanaa (kr. arraboon, h. eeravon), joka merkitsee panttia, käsirahaa, kihloja ja "vakuutta". Kyllä vakaumuksellinen Jumalan lapsikin kokee raihnautta ja vaikeita sairauksia. Koko ihmiskunta on suuri sairashuone, emmekä saisi olla kohtalomme nurkujia. Tai ehkä tämä elämä on paremminkin odotussali, josta käymme kirkkauteen. Ja välillä Mestarimme käy jo täällä ajassa sairaskierroksellaan ja parantaa potilaansa - mutta niin kuin hän itse parhaaksi näkee.

Augustinus on sanonut aikanaan, että jos me emme osaa erottaa pelastushistoriallisia aikakausia, emme osaa selittää Raamattua. Ystävät, me elämme kyllä sovituksen aikakautta, mutta emme ole vielä taivaassa. Kristuksen ruumis, seurakunta, on haavoitettu ruumis, jossa on paljon kiusattuja ihmisiä. Kristittyinä joudumme kärsimään aikamme sairaudesta. Saamme kantaa toistemme kuormia ja vikoja. Ja missä on niin vikuutettuja ihmisiä kuin juuri seurakunnassa! Ehjät ja terveet ovat ulkopuolella. Eivät terveet tarvitse Parantajaa vaan sairaat.

Kristitty osallistuu Kristuksen kärsimyksiin. Apostoli Paavali esittää Kolossalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa ärsyttävän ajatuksen: "Minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta." Nyt joku kysyy: "Puuttuuko sitten Jeesuksen kärsimyksistä jotain - ehkä hänen kuolemansa ei riitäkään sovittamaan minun syntejäni?" Mitä Paavali tarkoitti?

Tässä monia loukanneessa lauseessa on puhe niin sanotuista "messiaanisista synnytyskivuista", joihin jokainen Jumalan oma osallistuu. Tästä syystä seurakuntakin huokaa. Jae pitäisi kääntää: "Mikä vielä puuttuu ahdistuksesta Kristuksessa", sen minä lihassani täytän seurakunnan parhaaksi. Me olemme osallisia Kristuksen kärsimykseen, jokaisella on oma pieni taakkansa ja murheensa siltä rintamanosalta, jossa hän taistelee Jumalan valtakunnan puolesta. Paavali sanoikin: "Lapsukaiset, jotka minun täytyy kivulla synnyttää, että Kristus saisi teissä muotoa!" Tämä osallistuminen Jumalan valtakunnan tulemiseen ei sovita ketään - se ikään kuin lankeaa osaksemme. Kärsimyksineen.

Meidän aikanamme on miltei synti elää itselleen. Maailman nälkä, tuska ja hätä haastavat meidät apuun. Sellainen kristitty, joka ei osallistu lähimmäisensä kärsimyksiin, ei ole nähnyt vielä tehtäväänsä ihmiskunnassa. "Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin luullahan. Ken tahtoo kärsivää auttaa?" Kun näemme Kristuksen kärsivän hahmon edessämme, sydämemme kapina sulaa. Silloin itseään tuskitteleva joutuu huudahtamaan: "Voi ei, eihän minulla ole liian suurta kuormaa, ei ollenkaan! Ja mitä minulla on, senkin olet sinä, Vapahtajani, jo kantanut." Näin kärsivä Kristus opettaa kärsimään. Kun pieni poikani oli saanut jo satoja pistoksia ja kymmeniä selkäydinpunktioita Jerusalemin sairaalassa ennen viiden kuukauden tajuttomuutta ja kuolemaansa, hän kysyi kerran: "Isä, onko se niin, että Jeesus opettaa meitä kärsimään?" Niin, niinhän se on.

Kun luimme eilen Jeesuksesta "kipujen miehenä ja sairauden tuttavana", totesimme, että "sairauden tuttavaa" tarkoittavat sanat voisi kääntää myös merkitsemään "sairauden tuntijaa". Vaikka varsinainen paratiisitila odottaakin meitä iäisyydessä, Jeesus parantaa omiansa usein myös jo täällä ajassa. Tahtoisin silti sanoa: elämämme lopullinen osoite on iäisyydessä. Ja Ilmestyskirja lupaa: "Kerran hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet pois heidän silmistänsä. Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua eikä kipua."

Muuan ystäväni kertoi tänään puhelimessa itkeneensä, kun hän seurasi, kuinka hänen koiransa saamat pennut huusivat tuskasta ja kuolivat pahaan vatsatulehdukseen yksi toisensa jälkeen viimeistä lukuunottamatta. Tuo mies itki. Koko luomakunta huutaa hädässä, ja parku ja itku kiirii korviimme. Mutta kerran se on päättyvä. Kristittyinä emme saa kuolettaa sisintämme lähimmäisen hädältä.

Silti ystävät, myös Jeesus Kristus käy sairaskierroksellaan. Ja hän on sairauden tuntija. Tekisimme väärin Jumalan teoille, jos vaikenisimme tästä. Saanen kertoa jotakin siitä, mitä Jeesus yhä tekee seurakunnassa. Olen ollut kohta jo kolmekymmentä vuotta evankeliumin asiapoikana, ja sinä aikana lienen kuullut sadoista henkilöistä, joita Jeesus on koskettanut parantavalla kädellään. Meillä on oikeus rukoilla seurakuntana toistemme puolesta. Olemme tulleet Helsingin Raamattukoulussa niin lapsellisiksi, että olemme rukoilleet säännöllisesti kirkkoilloissamme keskiviikkoisin ja perjantaisin sairaiden ja ahdistuneiden puolesta.

Oman poikani kohdalla olen saanut tyytyä Sefanjan kirjan sanaan: "Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua." Ennen kuin poikani tuli Jerusalemissa sokeaksi ja vaipui viisi kuukautta kestäneeseen tiedottomuuteen, hän sai nähdä Jeesuksen "valkoisin, valkoisin hiuksin" ja enkeleitä hänen takanaan. Tämä pieni valonpilkku riitti meille avuksi. Silti olen saanut nähdä läheltä monia parantumisia. Myös kevättalvella saimme kokea kirkkoilloissamme tuon tuostakin, että kaukanakin olevat parantuivat ja kokivat Jumalan kosketuksen rukoillessamme.

Tekisin väärin, jos en kertoisi jotain Vapahtajamme parantavan käden kosketuksesta. Erityisesti muistan, kuinka joku oli antanut Töölön kirkkoon sairaalassa olevan ystävänsä nimen. Tuo ystävä oli kovissa kivuissa ja rullatuolin varassa. Lääkärit olivat todenneet kokeista ja röntgenkuvasta, että hänellä oli syöpä neljännen ja viidennen selkänikaman välissä. Rukoilimme kirkossa yksinkertaisesti ja lapsellisesti hänen puolestaan. Seuraavalla viikolla tuli esirukouksen välittänyt rouva ja kertoi, että hänen ystävänsä oli parantunut, eikä lääkärien ottamassa kuvassa nyt ollut jälkeäkään syövästä. Viikko myöhemmin tämä entinen rullatuolipotilas käveli luentojen lopulla kirkon keskikäytävää pitkin luokseni ja sanoi: "Tässä minä nyt olen, minä olen sieltä sairaalasta." Jumala toimii armotaloutensa mukaan. Seurakunta on kutsuttu kantamaan maailman hätää.

Mutta meidän tulisi rukoilla kiittäen. Usko katsoo sairauden ylitse häneen, joka voi tehdä terveeksi. Jeesus kantoi meidän sairautemme. Haluaisin kertoa vielä toisesta henkilöstä, jota Jumalan armo sai koskettaa. Teen sen sillä luvalla, joka on isällä, jonka omassa rakkaimmassa asiassa apu on evätty - tai muunnettu toisenlaiseksi. Vuoden 1956 kevättalvella pidin hiihtoleiriä Lappeenrannan nuorille. Tuona aikana heidän parissaan oli lähetysherätystä, jonka hedelmänä on tälläkin hetkellä viisi henkilöä lähetystyössä. Samoilla päivillä kävin lähetyspastori Antti Kekin kanssa sairaalavierailulla. Puheittemme jälkeen erkanimme potilaita tapaamaan. Aivan pitkän käytävän perällä oli pienen huoneen ovi hieman raollaan. Siellä oli murrosikäinen tyttö, joka itki katkerasti vuoteessa makaavan hahmon äärellä, jolla oli kierretty pää yltympäri siteisiin. Jostain syystä sydämeeni tuli sääli ja rakkaus. Menin tytön luo merkillinen vakuus sydämellä ja sanoin: "Älä itke, äitisi paranee, mutta se on Jumalan kutsu sinulle." Sitten kutsuin työtoverini huoneeseen ja rukoilimme tämän äidin puolesta. Vielä illalla pyysimme majapaikassa polvillamme Vapahtajamme parantavaa kosketusta tuolle sairaalle. Hän oli eristyshuoneessa vaikean aivoleikkauksen jälkeen, ja hänen verensä oli niin heikentynyt, että hänet oli siirretty toivottomana kuolemaan. Olimme nähneet myös sairaanhoitajien katseesta, mistä oli kysymys.

Seuraavan vuoden alussa oli jälleen Lappeenrannassa. Ensimmäisen iltakokouksen jälkeen näin eteisessä erään naishenkilön. Minun oli mentävä sanomaan hänelle: "Oletteko te se nainen sieltä sairaalasta?" Hän puhkesi itkuun. Hän kertoi sairautensa laadusta ja parantumisestaan. Pyysin, että hän toisi seuraavana päivänä tyttärensä kirkkoon. Pelkään, että emme käytä seurakuntana kaikkia niitä valtuuksia, jotka Vapahtajamme on meille antanut.

Saamme esittää kaikki pyyntömme ja anomuksemme "kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi". Saamme puhua Jumalalle lapsenomaisesti huolistamme. Luther on puhunut joskus siitä, että seurakunnan ainoa todellinen jumalanpalvelus on kiitos. Mitä muuta me voisimme Jumalalle antaa. Nuoret lauloivat alussa: "Tunsin mä onnen tai kivun, jokainen päivä on sinun." Ja "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat".

Meidät on tuotu tänään jälleen Jumalan odotushuoneeseen. Älä häpeä sitä, että olet sairas ja syntisairas. Erään saksalaisen tutkijan mukaan kahdeksankymmentäviisi prosenttia sisäisistä sairauksistamme johtuu väärästä Jumalasuhteesta. Tarvitsemme Parantajan kosketusta. Mutta ensin joudumme läpivalaistukseen. Meille näytetään, kuinka läpikotaisin pahoja olemme. Koko ruumis on myrkyttynyt. Muistan, kuinka jouduin opiskeluaikanani erään katulähetyksessä toimivan Hilja-nimisen neitosen kuolinvuoteelle. Hän oli pyytänyt Kerttu-morsiantani ja minua luokseen sairaalaan. Angiinan jälkimyrkytys oli polttanut tuon nuoren neitosen koko ihon vesikelloille. Lauloin nuorikkoni kanssa hiljaa äänissä: "Jeesus mua rakastaa" . . . niin, silloinkin. Siihen tuli samalla sairaanhoitaja ja antoi kipua lievittävän pistoksen. Ja hän toisti hiljaa, tuolle Hiljalle ja ehkä lähinnä itselleen: "Ei yhtään ehjää paikkaa, ei yhtään ehjää paikkaa."

Kun tutkimme Jumala-suhdettamme, huomaamme, että meissä ei ole ehjää kohtaa. Olemme kokonaan myrkyttyneet. Kuitenkin Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden, Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Muuan juutalaisten käyttämä sielunvihollisen nimi, "Samael", tarkoittaa "myrkyn jumalaa". Elämä ja sairaus voi myös katkeroittaa meidät. Tämä myrkyttyminen voi olla niin paha, että tarvitsemme verensiirron. Joskus hätätapauksissa pitää koko veri vaihtaa. Läpikotaisin sairas ja myrkyttynyt saa katsoa Kristukseen. Älä kanna jo kannettua taakkaa. Älä elättele murheitasi ja ongelmiasi. "Tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä vaan näkymättömiä" (2. Kor. 4:17). Ja Jumala "voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme" (Ef. 3:20). Kristus auttaa meitä jo täällä ajassa, mutta pääasia on sittenkin, että meistä tulisi taivaskelpoisia.

En puhu iäisyydestä vain tavan vuoksi. Iäisyys on todellisuutta. Tämän ajan synnytyskivut ovat niitä "rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä", joista alussa mainitsemamme juutalainen sananparsi puhui. Kun tahdomme soutaa vastapäiselle rannalle, me etsimme jonkin maamerkin, joka pitää suunnassa. Jos suunnistamme maastossa, pyrimme löytämään kiinteän pisteen mahdollisimman kaukaa. Näin emme kadota pääsuuntaa. Hengellisessä elämässä tarvitsemme usein "taivasmerkin" - ehkä olen saanut oman taivasmerkkini Jerusalemissa menehtyneen poikani sairasvuoteella. Ehkä sinultakin on salattu taivasmerkkisi. Siitä merkistä täytyy pitää kiinni, jos aiomme kerran iäisyyden rannalle.

Olemme puhuneet täällä Kristuksesta, joka kirkastaa Isän kasvot ja joka on Kasvojen ruhtinas. Kaikissa meidän ahdistuksissamme hänelläkin on ahdistus - hän kantaa meitä ahdistuksinemme. Psalmissa 42 ja 43 on kolme kertaa esillä sana, jonka jätän sinulle nyt lopuksi: Jumala aivan kuin kysyy kolmasti näissä psalmeissa: "Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani."

Eksyksissä oleva ihminen
"Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut."

Raamattukoulun tytöt lauloivat aluksi: "Onko elämäsi täynnä turhaa huolta vaan?" Tämän jälkeen lähetysjohtaja Alpo Hukka johti meidät rukouksin Jumalan eteen, joka "murehien murtamasta voi tehdä uuden ihmisen". Ehkä täällä on niitä, jotka todella kantavat turhia huolia ja niitäkin, joiden huoli on todellista. Kuitenkin niin nimetön kuin tunnettu ahdistus murtaa usein kantajansa. Kerran Jeesus puhui koko päivän "murehien murtamille". Illan lähestyessä tuli kaikille nälkä. Ja niin Jeesus mursi heille vielä leipää.

Tämä kuva on painunut sydämeeni. Sen tapahtumapaikkahan oli Gennesaretin järven ranta. Aurinko alkoi jo laskea yli lasisen meren. Jeesus otti leivän, "siunasi ja mursi". Niin hän tekee aina. Samalla tavoin Pyhän maan hurskas juutalainen isä kohottaa aterian alussa leivän, siunaa ja murtaa ja antaa jokaiselle perheenjäsenelle oman siunatun leipäpalasensa - aivan niin kuin Jeesus. Voitte kuvitella poikien ja tytärten kasvoja kummallakin puolen pöytää ne loistavat kuin aurinko: kukin saa isältä oman siunatun palasensa.

Näin Jumala tekee. Hän siunaa ja murtaa, ja murtaessaan hän siunaa. Hän murtaa meitä omiansa.

Sana "siunata" on hepreaksi "levareech" eli tarkalleen: "panna polville". Kun profeetta voiteli kuninkaan tai seuraajansa tehtäväänsä, siunattava kävi polvilleen. Jumalan pyhyys painaa ihmisen polvilleen. Me kohtaamme siunauksen polvillamme.

Edessämme oleva Raamatun sana puhuu kaikista ja kaikille. Jokainen kuulija joutuu taipumaan sanan alle. Kuulemamme sanat ovat koko Kärsivän Herran palvelijan kuvauksen inhimillisin kohta. Ei ole suinkaan sattuma, että Etiopian hoviherra oli joutunut pysähtymään juuri näiden jakeiden eteen. Ehkä hän näki niissä itsensä. "Niin kuin lammas hänet viedään teuraaksi ja niin kuin karitsa hän on ääneti keritsijäinsä edessä; niin ei hänkään suutansa avaa." Kun tämä sana avautui, hän saattoi jatkaa iloiten matkaansa. Ehkä hänkin oli jonkin murheen sitoma.

Myös Pietari, joka oli saanut murtua Jeesuksen katseen edessä, rakasti tätä samaa kuvausta. Hän kirjoittaa: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, että me synnistä pois kuolleina eläisimme vanhurskaudelle. Ja hänen haavainsa kautta te olette paratut. Sillä te olitte eksyksissä niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Raamattu puhuu Kristuksesta sekä karitsana että paimenena. Jeesus sanoi olevansa Hyvä paimen. Hän ymmärsi paimenen hädän. Paimen on vastuussa siitä, että jokaisella laumaan kuuluvalla on joka päivä vihreää ruohoa ja vettä. Kerran muuan linja-autonkuljettaja pysähtyi Israelissa Negevin autiomaassa kysymään tietä vuohipaimenelta. Samalla hän tarjosi tälle juotavaa eväspullostaan Mutta paimen sanoikin: "En minä voi vielä juoda, koska laumanikaan ei ole saanut vielä vettä!" Samoin kokee pensastolaisten parissa toimiva bushmannilähetti vastuunsa kaitsettavistaan. Hän joutuu syömään usein puuronsa yhteisestä ruokakupista: kaksi sormea toimii haarukkana, liemiruokiin käytetään kolmisormijärjestelmää, lusikkaa. Rakkaus tekee ihmiset sukulaisiksi keskenään.

Aikoinaan muuan saksalainen Schneller-niminen pappi otti orpolapsia kojuunsa ja luolaansa, jossa hän asusti Jerusalemin lähellä. Sama rakkaus eli yhä kolmannessa sukupolvessa, kun hänen työstään oli kasvanut suuri ammattikoulu työpajoineen ja kirkkoineen. Kolmikymmenluvulla tuli kansallissosialismin hengen täyttämä piispa tarkastamaan laitosta. Hänelle tarjottiin aamiaiseksi valkoista leipää, oliivimarjoja ja teetä. Pureskeltuaan ensin pitkin hampain happamia öljymarjoja, piispa sanoi lopuksi: "Sinulla on täällä näin loistava työkeskus kouluineen - olisit sinä voinut tarjota minulle jotain parempaa aamiaiseksi." Siihen vastasi pastori Schneller: "Minä en syö paremmin, kuin minun lapseni syövät!" Näin sanoo vain Herran paimen.

Jeesus tuli myös karitsan osaan. Näin hän ymmärtää laumaansa ja hänen lampaansa ymmärtävät häntä. Kristusta sanotaan juutalaisten perimätiedossa usein toiseksi Moosekseksi. Aivan kuin Jaakob ja Daavid, Mooseskin sai peruskoulutuksensa erämaassa. Vanhan opettavan kertomuksen mukaan Mooses kantoi kerran kaukaa erämaasta kotiinsa eksyneen lampaan. Silloin Jumala sanoi hänelle: "Koska sinä armahdit lihaa ja verta olevaa luontokappaletta, minä teen sinut kansasi paimeneksi."

Jesaja esittää erotuksetta: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä." "Kukin meistä poikkesi omalle tielleen." Jeesus etsii eksyneen ja armahtaa häntä. Me uskovat voimme tulla monesti niin itsevarmoiksi, että pidämme itsestään selvänä, ettei meissä ole mitään pahempaa vikaa. Me tulemme valmiiksi ja mestaroimme jopa omaa Mestariamme. Me kasvamme ja hän vähenee, vaikka hänen tulisi kasvaa ja meidän "hävetä", niinkuin joku poikanen vahingossa luki. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan - kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet." Mutta Herra heitti hänen päällensä "kaikkien meidän syntimme". Tämä koskee niin jumalattomia kuin jumalisia!

Jesaja tuntuu kohdistavan sanansa erityisesti kansan johtajille. "Tällaisia ovat paimenet, he eivät pysty mitään huomaamaan, he ovat kaikki kääntyneet omille teilleen" (56:11). Ei oman tahdon tie ole Jumalan tie. "Vanhurskas hukkuu, eikä kukaan pane sitä sydämelleen" (57:1). Uskovakin voi eksyä. Jesaja saattoi myös huudahtaa itseään ajatellen: "Kuka on niin sokea kuin sinun palvelijasi" (42:19). Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön kosminen etäisyys. Sitä ei voi mitata metreissä eikä kilometreissä. Me vieraannumme herkästi Jumalan elämästä. Uskovakin eksyy. Raamatun pisin luku on Psalmi 119, jossa on 176 jaetta. Tässä luotaamattoman syvässä ja kauniissa psalmissa kuulemme rukoilijan pyytävän lopuksi: "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi!" Oikeastaan vain uskovalla on edellytys nähdä, miten kaukana hänen sydämensä on Jumalasta. Me vaelsimme kaikki eksyksissä.

Apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään lain olevan sitä varten, että "jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä". Olkaamme aivan rehellisiä. Jesaja sai julistaa sekä omalle kansalleen että pakanoille. Hän kuuli sanat: "Huuda täyttä kurkkua, älä säästä - ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni" (58:1). Pakanoista hän loi myönteisemmän tulevaisuudenkuvan: "Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne - he rientävät sinun tykösi - Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut" (55:5). Jesajan kirjassa on viisitoista kertaa sanat "Israelin Pyhä". Tunnettu juutalainen raamatunselittäjä rabbi Kimchi sanoi aikoinaan: "Tässä on kysymys Messiaasta. Hän on kansojen opettaja ja iankaikkinen prinssi."

Kristus kutsuu omaisuuskansaansa, ja hän kutsuu pakanoita. Kristus kirkastaa Jumalan kasvot. Pyhä Jumala ei tunne suosikkijärjestelmää. Hän kutsuu kaikkia samoin ehdoin.

Apostoli Paavali rakasti sanaa "kaikki". Pyysin kerran luennollani, että joku oppilaista laskisi "kaikki"-sanat hänen kirjeistään ja Hebrealaiskirjeestä, joka erään perimätiedon mukaan voi olla Paavalin käsialaa. Kului vain joku päivä. Muuan oppilaista työnsi käytävässä ohimennen käteeni lapun. Siinä luki: "Sana kaikki johdannaisineen esiintyy apostoli Paavalin kirjeissä ja Hebrealaiskirjeessä 464 kertaa."

Jumala ei ole puolueellinen. Hän asettaa kaikki samaan asemaan. Parannuksen tulisi alkaa Jumalan huoneesta. Kun omista teistä on kysymys, on syytä muistaa apostoli Paavalin elämän perusote: "Me olemme hylänneet kaikki häpeälliset salatiet, emmekä vaella kavaluudessa." Ei ole aina helppoa "iloita yhdessä totuuden kanssa". Sinä löydät itsestäsi Jumalan valossa aina uusia piirteitä, jotka saavat sinut miltei voimaan pahoin: itsekkyyttä, inhottavuutta, arkuutta hyvässä, loukkaantuvaisuutta, itsesääliä, sydämen pyhittämättömyyttä - ja sen, mikä on pahinta: oman tahtosi talttumattomuuden. Oman tahdon määräämä elämänsuunta vie ihmisen väärään. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kristus on Hyvä paimen. "Hän johtaa oikealle tielle nimensä tähden" (Ps. 23:3). Sen oli Pietarikin kokenut sanoessaan: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Hesekielin kirjassa on kokonainen paimenluku, joka puhuu Kristuksesta. Tämä 34. luku ilmoittaa: "Minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan." Vanhat oppineet ovat todenneet: "Tämä on Daavidin siemenestä koituva Messias, joka saapuu pelastuksen aikana." "Loisteen kirjassa", joka on juutalaisten oppineiden mukaan alkujaan peräisin toiselta kristilliseltä vuosisadalta, sanotaan näin Kristuksesta: "Sinä olet uskollinen paimen. Sinusta on sanottu: antakaa suuta Pojalle; sinä olet suuri alhaalla, Israelin opettaja ja enkelten, palvelevien enkelten, Korkeimman Poika, Pyhän Poika, ylistetty olkoon hänen nimensä ja Pyhä Henkensä."

On ihmeellistä, että vanhemmissa juutalaisissa lähteissä puhutaan tuon tuostakin kolminaisuusopista, vaikka tämä ei ole oppineiden virallinen kanta. Kristus on Hyvä paimen. Hän on Korkeimman Poika. Mutta hän tuli ihmisen alennukseen. "Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta". Ylipaimen alensi itsensä. Muistatte, mitä Johannes Kastaja sanoi esitellessään Jeesuksen Jordanvirralla: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!"

Tämä evankeliumissa kaksi kertaa esiintyvä sanonta sisältää hepreassa sanaleikin. Sanoilla "karitsa" ja "kantaa" on ilmeisesti ollut hepreassa alkujaan sama kantamuoto. Arabiassa kumpikin sana kirjoitetaan tarkalleen samalla tavalla, "hämäl". Johannes Kastaja sanoi tavallaan: "Katso, Jumalan kantaja, joka kantaa maailman synnit!" Jerusalemissa on tänäkin päivänä erityinen kuja, jota ihmiset kutsuvat "kantajien kaduksi". Tämä on raskas ammatti. Nämä ihmiset kantavat työkseen taakkoja. Jeesuksen työksi tuli taakan kantaminen.

Eräiden pohjoisten heimojen arabeilla on tapana valita kevättalvella karitsoimisen aikaan itselleen laumasta parhain ja virheettömin karitsa, jota he kutsuvat nimellä "hämäl Allah", "Jumalan karitsa". Jos perheessä on sairautta, tuo karitsa teurastetaan ja sen verta sivellään sairaan otsaan. Sitten hänen puolestaan rukoillaan. Emme tiedä, kuinka pitkään itämailla on ollut tällainen tapa. Karitsa aivan kuin kantaa synnit ja syyllisyyden Jumalan eteen. Aina kun heimojen kesken tehdään rauha, tällainen teurastettu karitsa toimii "yhteysaterialla" vertauskuvallisena rauhan luojana. Vanhassa testamentissa "yhteysuhrista" käytetään "rauha"-sanan johdannaista.

Kristus tuli yhdistämään katkenneen Jumalasuhteemme. Hän oli ääneti keritsijäinsä, syyttäjäinsä, edessä. Entä jos Jeesus olisi ryhtynyt puolustamaan itseään oikeudenkäynnissä? Kukaan ei voinut osoittaa häntä syylliseksi syntiin. Pilatuskin sanoi, että hän ei löydä Jeesuksesta syytä. Jeesus oli ääneti voidakseen antaa henkensä uhriksi meidän tähtemme.

Olette ehkä nähneet, miten lampaita keritään. Muistan katselleeni sitä, kun Suomessa vielä näki lampaita. Jos keritsimillä, suurilla saksilla, tehtiin vikapisto ja veri tirskahti lampaan nahasta, lammas vain värähti - ääntäkään ei noussut ilmoille! Nykyisessä Samariassa asuu vanha uskonnollinen samarialaisten lahko, joka uhraa vielä Vanhan testamentin mukaisesti pääsiäisenä uhrilampaita. Jos uhripappi toimii taitamattomasti ja lammas äännähtää sitä teurastettaessa, sitä ei voi kelpuuttaa uhriksi. Jeesuskin oli Jesajan sanojen mukaan ääneti syyttäjäinsä edessä. "Niin, ei hän suutansa avannut!"

Kristuksen lähellä kokee pyhää hiljaisuutta, tuota sielua hoitavaa hiljaisuutta, josta kaikki inhimillinen kapina ja melu on poissa. Jeesus sanoikin: "Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte levon sieluillenne." Jospa mekin oppisimme vaikenemaan. Puhumisen oppii normaali ihminen tavallisesti kahdessa vuodessa, vaikenemiseen ei riitä sadankaan vuoden oppiaika. Puhuminen on usein heikkouden merkki. Vaikeneminen kysyy nöyryyttä.

Temppelin uhrieläimet tarkastettiin: niissä ei ollut mitään vikaa. Samoin Jeesuksessa ei ollut syntiä. Hebrealaiskirje kuvaa Kristusta: hän oli "pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut". Jos Jeesuksessa olisi ollut jotain syntiä tai itsekkyyttä, hän ei olisi kelvannut maailman sovittajaksi. Juudas sanoi aivan oikein tuodessaan kavallusrahoja takaisin temppeliin: "Minä kavalsin viattoman veren." Tämä oli syvimmässä mielessä totta. Ehkäpä hänen verensäkin oli viaton. Hän syntyi kilvoittelevasta neitsyestä: hän puki kyllä yllensä ihmisyyden inhimillisine kiusoineen. Hän oli kaikessa kiusattu, kuitenkin ilman syntiä. Mutta hän syntyi toisaalta Pyhästä Hengestä, eikä saanut isän puolelta tulevia rasitteita ja verenvikoja.

Jeesuksen omassa äidinkielessä, arameassa, on vanha sanonta: "Verellä on kaksi merkitystä." Näin on myös hepreassa. Sana "dam" merkitsee "verta" ja "maksua". Jerusalemissa lapsemme saivat taskurahaa, "verta taskuun". Tullissa me annoimme "verta tullille". Veri merkitsee siis tavallaan maksuvälinettä. Verisille synneille tarvitaankin verinen sovittaja. Kun olemme loukanneet verisesti toisiamme, vain Jeesuksen veri riittää pyyhkimään pois syyllisyytemme. Pahimmissa rikoksissa verikostaja vaatii itämailla syyllisen veren. Monissa Raamatun kohdissa voi "veri"-sanan mielessään korvata "maksu"-käsitteellä, jos ei muutoin ymmärrä Pyhän kirjan sanomaa. "Meidät on kalliisti ostettu, ei hopealla eikä kullalla, vaan Kristuksen kalliilla verellä", maksulla.

Jesaja sanoo jatkossa, että "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme". Synti merkitsee myös muuta kuin pelkkää tekoa. Synti velkaannuttaa, se saa aikaan syyllisyyden. Ystävät: me tarkkailemme ja mittailemme liiaksi toistemme tekemiä pahoja tekoja, vaikka nämä teot ovat vain hedelmää siitä, mitä me olemme. Etsimme syntejä itsestämme ja toisistamme, kun meidän pitäisi tutkia sydämen kasvumaata. Jeesuksen sovitustyö koski koko syntivelkaamme. Useimmiten saamme rauhan tunnollemme, kun tunnustamme kipeimmät syntimme. Usein pienemmät asiat ovat aivan kuin kiinnikkeillä kiinni elämämme peruslankeemuksissa. Näinhän myös ihmisruumiiseen pesiytynyt kasvain luo kiinnikkeitä ympärilleen. Jumalan armosäteet on kohdistettava synnin pääpesäkkeisiin.

Kristillinen uskomme ei ole syntiuskoa; se on uskoa Jumalan mittaamattomaan armoon. Emme me sovita itse syntejämme sillä, että kannamme tikulla törkyä pihalle. Jeesuksen tulee päästä sydämeemme. Jos tunnustamme ne asiat, joita on vaikeinta tuoda valoon, muut asiat tulevat helpoimmin perässä. Raitis syntikäsitys ei merkitse pikkuparannusta vaan koko syyllisyyden ja syntivelan tuomista Jeesukselle. Ja hän on antanut "täydellisen uhrin" puolestamme. Jeesuksen sovintoveri puhdistaa kaiken, kun panemme koko sydämemme "likoon" ja annamme armon vaikuttaa. Kun perheenemäntä panee pesupulverin pyykkikoneeseen, hän ei rupea epäuskoisena tarkastamaan, menikö joka tahra pois. Pesuaine tekee tehtävänsä. Me saamme uskoa, että Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken - nekin alitajunnan pohjalle painuneet rikkomukset, joita ei kukaan kykene luetteloimaan. Jeesus kantoi koko tämän syntivelan - sekä yksityiset teot että syyllisyytemme.

Mutta nyt joku kysyy: "Eikös siinä Suuressa kirjassa ja Luteeruksen katekismuksessa sanota, että Jumala kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen? Miten minä pääsen tästä velasta?"

Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Mooses pyysi: "Anna minun nähdä sinun kirkkautesi!" Kuitenkaan Jumala ei voinut näyttää kasvojaan, sillä kukaan ei jäisi eloon tällaisen kokemuksen jälkeen. Niinpä Jumala kulkee ohitse ja Mooses saa katsella häntä "selkäpuolelta". Samalla Mooses saa kuulla äänen, joka kertoo, mitä Jumala syvimmältään on. Tämä sana jäi elämään Mooseksen hengellisestä kokemuksesta, ja se toistuu vähän väliä profeettakirjallisuudessa ja psalmeissa. Tuossa 2. Moos. 34. luvun jakeessa on sanottu yhdellä henkäyksellä viidellä eri tavalla, että Jumala on armahtava Jumala: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa." Hepreassa uskollisuudesta käytetään sanaa "totuus". Jeesuskin oli täynnä "armoa ja totuutta". Ja jatko lupaa: "Hän pysyy armollisena tuhansille, antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit". Tässä on esillä kolme heprean seitsemästä eri "synti"sanasta. Mutta entä jatko? "Ei hän kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lastenlapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti."

Tämä jatko on niin hirvittävä, että kristinuskon vastustajat ja kirjailijat kompastuvat siihen tuon tuostakin. Muuan eläinlääkäri ihmetteli tätä loppuosaa ja kysyi, mistä siinä oikein on alkukielen mukaan puhe. Eräissä muissa kielissä tämä on käännetty toisin, hän sanoi. Myös paikallinen Helsingin juutalaisen synagoogan edustaja ihmetteli tätä käännöstä kerran julkisesti. Puhutaanko tässä todella kostamisesta? Ehkä joudummekin kantamaan salatulla tavalla jotain esivanhempien hirvittävää rikosta.

"Ei jätä rankaisematta" on tulkittu saksalaisessa Raamatussa sanoin: "Hänen edessään ei kukaan ole syytön." Englantilainen Raamattu puhuu tässä yhteydessä siitä, että "Jumala ei puhdista syyllistä" ja esimerkiksi ranskalainen, että hän "ei langeta rikosta syyttömälle". Hepreassa käytetään sanontaa "nakkee loo jenakkee" eli tarkasti: "puhdistamalla ei puhdista". Tätä sanajuurta käytetään usein oikeuskielessä ja sananparsissa, kun on puhe syyllisyydestä puhdistamisesta. Jumala siis "jättää puhdistamatta" sen, joka ei suostu ottamaan vastaan hänen viisinkertaista armonjulistustaan. Tämähän vastaa jakeen alkuosan sanomaa.

No, entä sitten sana "kostaminen"? Tältä osaltaan suomalainen Raamattumme seuraa ruotsalaisen ja saksalaisen esikuvan mukaista ratkaisua. Englantilaisissa Raamatuissa käytetään yleisesti käsitettä "visit", joka merkitsee tavallisessa kielessä "vierailua" ja oikeuskielessä "koettelemista ja rangaistusta". Idän kirkkojen käyttämän ns. Peshittan aramealaisten tekstien mukaan tunnettu Georg M. Lamsa on tulkinnut tämän kohdan kokonaisuudessaan englanniksi: "Hän ei vanhurskauta syyllistä vaan rankaisee isien synnit." Heprean alkutekstissä sanotaan, "pokeed avoon", "hän ottaa huomioon". "Pokeed" viittaa sanajuureen, joka merkitsee "laskemista" (nykyhepreassa käytetäänkin virkailijasta sanaa "pakiid"). Heprean sanonta vastaa tarkalleen ruotsalaista käsitettä "räkna med", "ottaa huomioon".

Emme saa ajatella, että Jumala tahtoisi "kostaa" ihmisille heidän pahuutensa - "hänellä on halu laupeuteen". Mutta hän on silti pyhä. Jos emme suostu puhdistettaviksi syyllisyydestämme, hän joutuu ottamaan huomioon meidän pahat tekomme. Ja ne heijastuvat jopa lastemmekin elämään.

Vanhassa testamentissa on yhdeksän usein toistuvaa sanaa, jotka suomalainen Raamattu kääntää sanalla "kostaa". Liekö tämä äidinkielemme sana tullut siitä, että suurin osa kauppaliikkeistämme kuului aikaisemmin ruotsalaisille ja jouduimme aina kysymään: "Vad kostar det", "mitä se maksaa?" Ja todella! Raamattu käyttää usein sanaa maksaa suomalaisen "kostaa"-sanan paikalla. Myös käsite tasata on käännetty kostamiseksi, samoin sana palauttaa. Me saamme ikään kuin palautteen teoistamme: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Samoin on käsite saattaa löydetyksi pantu palvelemaan kostoa. Myös sanonta asettaa päälle ja vaatia on ymmärretty kostamiseksi. Jeremia 51:56 kuuluu: "Herra on koston Jumala, hän maksaa tarkoin." Hepreassa luemme: "Eel gemuloot Adonai, shallem jeshallem." (Sana "gemuloot" merkitsee vahingonkorvausta ja sovitusmaksua, jolla korvataan joku epäoikeudenmukaisuus.) En tahdo arvostella erinomaista Raamattuamme. Kuitenkin tämä Jeremian sana voitaisiin yhtä suurella oikeudella kääntää näin: "Minä olen sovituksen Jumala, maksamalla minä maksan takaisin:" Kun tähän lisää vielä sanan ottaa huomioon ja ankarimman kostokäsitteen - "lenakem" - josta muuan tunnustettu kielimies on tehnyt tutkielman ja todennut sen merkitsevän lähinnä korvaamista, huomaamme, että emme voi karrikoida pyhää Jumalaa koston Jumalaksi. Kaikki nämä heprean yhdeksän käsitettä (leshallem, leshavoot, lehashiiv, lehamtsii, lasiim al, lidroosh, ligmol, lifkood ja lenakkem) puhuvat Jumalan oikeamielisyydestä. Pyhä Jumala tasaa, palauttaa ja korvaa joko täällä ajassa tai iäisyydessä meille meidän tekojemme mukaan, niin että kukin saa vahingonkorvauksensa. Mutta hän ottaa huomioon oman sovitusmaksunsa, jos ihminen suostuu nöyrtymään ja ottaa vastaan armon.

Raamattu sanoo: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi - älä kosta äläkä pidä vihaa - vaan rakasta lähimmästäsi niinkuin itseäsi" (3. Moos. 19:17, 18). Jeesus kohottaa tämän lähimmäisenrakkauden motivaation uudelle tasolle: "Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut", kärsien ja anteeksiantaen. Vanha testamentti esittää esimerkkejä jopa vihollisrakkaudesta. Daavidin sotapäällikkö joutui sanomaan isännälleen: "Sinähän rakastat niitä, jotka sinua vihaavat!" (2. Sam. 19:6). Tärkein on muistaa Jumalan ehdoton sana: "Minun on kosto ja rankaiseminen" (5. Moos. 32:35). Jumala tasaa kerran vanhurskaudessaan kaikki asiat.

Ehkä puhe kolmannesta ja neljännestä sukupolvesta pelottaa sinua vieläkin. Mutta entä jos elämäkin todistaa, että meidän pahuutemme ja myös esirukouksemme seuraavat lapsiamme? Kuitenkin uusi liitto merkitsee sitä, että syyllisyytemme on kannettu. Kasteesta ei saisi tehdä erottavaa tekijää uskovien välille; sehän yhdistää Jumalan omat. Silti, kun Kolossalaiskirje sanoo korostetusti kastetta "Kristuksen ympärileikkaukseksi", saamme muistaa, kuinka vanhan liiton aikana jo lapsetkin liitettiin pyhään liittoon kahdeksan päivän ikäisinä. Lapsikasteessa vanhemmat antavat pienokaisensa armon haltuun ja rukoilevat, ettei heidän syntinsä ja pahuutensa tulisi pienokaisen kannettavaksi. Olen kiitollinen siitä, että Jerusalemissa kuollut poikani oli täysivaltainen Jumalan valtakunnan perillinen. Tarkkaan ottaen Markuksen evankeliumin loppu kuuluu, kuten eräissä Afrikan kielissä tämä kohta on käännetty: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu" tai "joka uskoo kastettuna, pelastuu". (Sana "baptistheis" on aor. part. pass. ja vastaa latinan perf. historicum muotoa, merkiten "kastettuna olemista"). Oletko kastettu? Jos olet, älä tuijota ihmisen tekoon vaan Jeesukseen. Hän on sovittanut meidän syntisyyllisyytemme. Hän ei lue isienkään velkaa niille, jotka ovat antaneet sovittaa verivelkansa. Tähän saamme uskoa.

Vanha testamentti kertoo Suuren sovituspäivän uhrista. Ylimmäinen pappi puhdistautui. Sitten hän meni kaikkeinpyhimpään ja toimitti sovituksen ensin itsensä ja sitten koko seurakunnan puolesta. 3. Moos. 16. luku kertoo tästä pienen yksityiskohdan, jonka tahtoisin omistaa juuri sinulle: "Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä tahansa syntejä, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan."

Me saamme heittää Kristuksen päälle kaikki syntimme ja pahat tekomme, olivatpa ne mitä tahansa. Tästä on kysymys. Jeesus on "sitä varten valittu". Saamme tunnustaa hänelle kaikki. Usko merkitsee kokonaisvaltaista parannusta. Jeesus on sovittanut kaiken. Sitä varten varattu mies joutui viemään syntikauriin erämaahan Asaselin laaksoon, jonne se syöstiin ja jossa se ruhjoutui kuoliaaksi. Hän vei Israelin synnit leirin ulkopuolelle.

Kun hän tuli takaisin, ylimmäinen pappi odotti rukoillen temppelissä. Nyt hän sai sanoman: "Se on tehty, se on täytetty." Mutta tuon miehen tehtävä oli niin hirvittävä, että se on herättänyt tiettyjä ajatuksia juutalaisissa kirjailijoissa. Muuan heistä kuvaa tätä järkyttävästi. Hän kertoo kerran käyneen niin, että sitä varten varattu mies ei palannutkaan takaisin. Tähän tehtävään valittiin aina henkilö, joka oli vanha ja heikko ja joka jo muutoinkin olisi pian kuollut. Nyt muuan vanhus koki vähitellen, että syntikauriin kantamat helvetilliset voimat aivan kuin siirtyivät häneen. Ja lopulta hän itse käveli nelinkontin ja kauris kahdella jalalla. Ja kauris syöksi miehen Asaselin rotkoon. Sinä vuonna tapahtui suuri onnettomuus - kansa ei saanutkaan sanomaa: "Se on täytetty."

Entä, jos meillä ei olisikaan mitään mahdollisuutta päästä syyllisyydestämme. Entä jos Kristus ei olisikaan kuollut syntiemme tähden. Olkoon, että tämä kirjailijan kuvaus on mielikuvituksen luoma, sittenkin se pysäyttää meidät. Jeesus kuoli muurin ulkopuolella. Hän tahtoi tulla näin niiden rinnalle, jotka kokevat itsensä ulkopuolisiksi. Kuitenkin se merkitsee myös sitä, että meidän syntimme on tahdottu viedä leirin ulkopuolelle.

Ei riitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen teoistamme. Koko syntivelka on sovitettu. Emme saa siksi enää hautoa sydämessämme syyllisyyttä. Katkeruus, väärämielisyys ja viha täytyy poistaa myös perheen piiristä. Ei saa muistaa kärsimäänsä pahaa. Ei saa luetteloida omaa eikä lähimmäisen pahuutta. Sitä ei saa panna "korvan taakse". Kristus heitti kaiken meren syvyyteen. Hän vei synnit mukanaan leirin ulkopuolelle. Hän rusentui meidän syyllisyytemme alle. Hänet surmattiin meidän rikkomustemme vuoksi. Me saamme uskoa tähän. Jumala on armon Jumala, ja hänellä on halu laupeuteen. Katso siis Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnin.

Lue lisää

Se siitä keskustelusta...ei minun enimmäkseen ymmärtäväistä sydäntäni hallitse mikään pelsepuubbi. Miksi jumala olisi luonut sellaisen kiusakseni?

Mikä on se demoni joka saa ihmisen valehtelemaan tai tuomitsemaan muita? Mikä on se demoni joka estää ihmistä näkemästä omaan sydämeensä, oikeita tunteitaan?
Mikä on se demoni joka pistää ihmisen puhumaan jumalan suulla?
...

Minun jumalani on on suvaitseva, rakastava ja mittaamattoman viisas, ymmärtäväinen, ei se raivohullu arabien keksimä vanhan testamentin vihaa uhkuva barbaari vaan enemmänkin se mistä Jeesus puhui, ihan kuin eri persoona.

Giuguyi kirjoitti:

Se siitä keskustelusta...ei minun enimmäkseen ymmärtäväistä sydäntäni hallitse mikään pelsepuubbi. Miksi jumala olisi luonut sellaisen kiusakseni?

Mikä on se demoni joka saa ihmisen valehtelemaan tai tuomitsemaan muita? Mikä on se demoni joka estää ihmistä näkemästä omaan sydämeensä, oikeita tunteitaan?
Mikä on se demoni joka pistää ihmisen puhumaan jumalan suulla?
...

Minun jumalani on on suvaitseva, rakastava ja mittaamattoman viisas, ymmärtäväinen, ei se raivohullu arabien keksimä vanhan testamentin vihaa uhkuva barbaari vaan enemmänkin se mistä Jeesus puhui, ihan kuin eri persoona.

Lue lisää

VT:ssä ei ole mitään arabien keksimää Jumalaa.
Arabien keksimä kuunjumala eli Allah on Koraanissa. Muslimien palvonnan kohde.

Ei olin hiukan huomaamaton- ei kaksi, vaan peräti kolme

vaan sitten tiedän omaa välienselvittelyy vai mitä. Onko tuo sitten teidän heimoveli kun niin sanot. eikös se sanionu jo alkuu olevasa valkoalinen eikä mustalainen. On teillä ihmeelisii sukuriitoja ja nitä pitää täälä selvitellä ja sotkee kaikki. Ei tuo oniksi ainakaa riitaa haasta vaan rauhottumaa kehottaa. sulla tunttuu riita olevan tärkeempää

Anteeksi tuttavallisuuteni. Käytit vain minusta nimeä veli ja viittasit että olisin romani. Et varmaan ole lukenut minun ensimmäisiä viestejäni. Kerroin niissä, että en kuulu romaniheimoon enkä juutalalisiin. Olen aivan tavallinen suomalainen maatiainen.
Tietysti ei minulla ole mitään veli nimitystä vastaan. Jos olet uskossa niin silloin ollaan veljiä Herrassa.
On mukava että pidät kirjoituksistani vaikka et täysin sano ymmärtäväsi niitä, vai tarkoititko ette ole samaa mieltä.
Eihän nämä ole sillä tavalla selviä ja varmoja kenellekään, tässä minäkin vain pohdin. Mikä on sinun mielipiteesi sitten. Et kuulema ole kirjoitellut, mutta miksi et kirjoittaisi.
Taidat sekoittaa mminut johonkin tuttavaasi. Soita ja kysy häneltä onko hän Onyxkivi. Arvailitko tuosta jalokivien tuntemuksestani.
Sen verran selvennän etten ole kirjoitellut tähän aloitukseen muilla nimimerkeillä enkä romanopalstalle muihinkaan aloituksiin.
Kirjoittelen yleensä tiede-, uskonto-, terveys-, politiikka- ja maailmanmenoa palstoilla. Myönnän sen että niissä en ole Onyxkivi vaan joka palstalla on oma nimimerkki jota käytän. Yksi on rekisteröity. En sano mikä.
No eikun siunausta sinulle ja heimollesi. Pistä joskus mielipide mitä ajattelet onko kyse leeviläisistä vai mistä.

tämä onki kirjoitti:

vaan sitten tiedän omaa välienselvittelyy vai mitä. Onko tuo sitten teidän heimoveli kun niin sanot. eikös se sanionu jo alkuu olevasa valkoalinen eikä mustalainen. On teillä ihmeelisii sukuriitoja ja nitä pitää täälä selvitellä ja sotkee kaikki. Ei tuo oniksi ainakaa riitaa haasta vaan rauhottumaa kehottaa. sulla tunttuu riita olevan tärkeempää

Lue lisää

Eihän tässä ole kyse mistään välienselvittelystä vaan keskustelusta. En minä ainakaan koe tuota viestiä mitenkään vihamielisenä. Paremminkin päinvastoin. Ota rauhallisesti vaan. Ei ole riitaa.