Joukkotuhoasein varustettu, avoimesti kansainvälistä oikeutta ja YK:ta halveksiva roistovaltio on ajanut maailman kriisiin. Tämä valtio ei ole Irak vaan Yhdysvallat. USA apureineen on heittänyt koko maailmalle ennenkuulumattoman röyhkeän haasteen käymällä ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta ja YK:n peruskirjaa rikkoen Irakin kimppuun. Kyse on rikoksesta rauhaa ja ihmisyyttä vastaan.
Kyse ei ole YK:n peruskirjan sallimasta itsepuolustuksesta, sillä Irak ei ole uhannut hyökätä USA:n eikä kenenkään muunkaan kimppuun. Tarkkaan ottaen kyse ei ole edes sodasta, vaan aseellisesta päällekarkauksesta, joukkomurhasta ja teurastuksesta. Rikollisen teon mittaluokan ymmärtää paremmin, kun muistaa, että 50 prosenttia irakilaisista on alle 15-vuotiaita lapsia ja että USA on käyttämässä heitä vastaan paitsi huippunykyaikaisia tavanomaisia aseita myös myrkkykaasuja ja köyhdytettyä uraania, kenties ydinaseitakin.
Presidentti George W. Bushkin vältteli puhumasta sodasta tietäen, että hänen aloittamansa hyökkäys on myös USA:n perustuslain vastainen. Hän puhui kampanjasta. Muutenkin orwellilainen kielenkäyttö kukki: Sota on rauhaa, hyökkäys on puolustusta, orjuuttaminen on vapauttamista.
Hyökkääjät yrittävät kaunistella rikostaan uskottelemalla, että he kohdistavat iskunsa vain Saddam Husseiniin ja hänen lähipiiriinsä. (Ja Suomenkin valtamedia myötäilee.) Osa tätä oli jo Saddamille esitetty uhkavaatimus paeta maasta. Vähemmälle huomiolle jäi Valkoisen talon ilmoitus, että USA hyökkää joka tapauksessa, vaikka Saddam pakenisikin. Tämäkin muuten osoittaa, että hyökkäyksestä on päätetty jo aikoja sitten ja että sen syyt ovat aivan muut kuin julkilausutut.
Bush syytti myös uskomattoman tekopyhästi Irakin johtoa siitä, ettei se kunnioita mitään moraalia ja pelisääntöjä, vaan sijoittaa sotilaita siviilien joukkoon voidakseen syyttää USA:ta siviiliuhreista. Tämä on erittäin pahaenteistä. Hyökkääjä tietää tulevansa tappamaan paljon siviilejä ja yrittää vierittää syyn uhreista hyökkäyksen kohteelle.
USA:n johto on välinpitämätön toimintansa inhimillisistä kustannuksista. Kun kenraali Colin Powellilta kysyttiin vuoden 1991 sodan jälkeen, kuinka paljon irakilaisia USA:n joukot olivat tappaneet, tämä kommentoi: "Se ei todellakaan ole luku, joka minua kauheasti kiinnostaa."
Sitä vastoin USA:n johto on hyvin kiinnostunut sodan kustannuksista. Amerikkalaisia yhtiöitä on palkittu sopimuksilla saman infrastruktuurin jälleenrakentamisesta, jonka USA tuhoaa. Irakin öljyvarat aiotaan ottaa haltuun ja öljyrahoja on tarkoitus käyttää myös USA:n tuhotyön kustannusten peittämiseen. Ranskalaisille ja venäläisille öljy-yhtiöille kuuluneet öljykonsessiot on tarkoitus luovuttaa amerikkalaisille öljy-yhtiöille, joilla on läheiset siteet Bushiin, varapresidentti Dick Cheneyhin ja muihin USA:n hallinnon johtaviin virkailijoihin.
USA:n valtasuunnitelmat eivät missään tapauksessa rajoitu Irakiin, vaikka Irakin kriisi onkin käännekohta. USA julistaa avoimesti, että se ei ole enää kiinnostunut olemaan pelkästään etumainen valtio kansainvälisten instituutioiden järjestelmän puitteissa. Säännöt on tarkoitus muuttaa perustavanlaatuisesti. USA on nyt julistamassa, että se aikoo johtaa maailmaa niin kuin sitä huvittaa ilman, että sitä sitovat mitkään monenkeskiset instituutiot tai muut kuin sen itse julistamat säännöt.
Asettamalla vaatimuksen globaalista hegemoniasta USA toimii sekä ahneudesta että epätoivosta. Ahneuden logiikka on yksinkertainen: miksi tyytyä suurimpaan palaan piirakkaa, jos on tarpeeksi vahva ahmaistakseen koko piirakan?
Epätoivo johtuu siitä tosiasiasta, että USA:n talous on erittäin huonolla tolalla. Siksi rahaa voi tulla vain varoista, joita USA pystyy kaappaamaan ulkomailta - varoista, kuten Irakin öljy.
Edellä sanottu havainnollistaa sitä, että nyt ei todellakaan ole kyse Irakin vaan USA:n aiheuttamasta kriisistä sekä USA:n asettumisesta muuta maailmaa ja rauhan etuja vastaan.
Muun maailman, myös suomalaisten, on noustava USA:n ja sen apureiden tekemään rikosta vastaan ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden vaarantavia USA:n herruussuunnitelmia vastaan.
Kyse ei ole YK:n peruskirjan sallimasta itsepuolustuksesta, sillä Irak ei ole uhannut hyökätä USA:n eikä kenenkään muunkaan kimppuun. Tarkkaan ottaen kyse ei ole edes sodasta, vaan aseellisesta päällekarkauksesta, joukkomurhasta ja teurastuksesta. Rikollisen teon mittaluokan ymmärtää paremmin, kun muistaa, että 50 prosenttia irakilaisista on alle 15-vuotiaita lapsia ja että USA on käyttämässä heitä vastaan paitsi huippunykyaikaisia tavanomaisia aseita myös myrkkykaasuja ja köyhdytettyä uraania, kenties ydinaseitakin.
Presidentti George W. Bushkin vältteli puhumasta sodasta tietäen, että hänen aloittamansa hyökkäys on myös USA:n perustuslain vastainen. Hän puhui kampanjasta. Muutenkin orwellilainen kielenkäyttö kukki: Sota on rauhaa, hyökkäys on puolustusta, orjuuttaminen on vapauttamista.
Hyökkääjät yrittävät kaunistella rikostaan uskottelemalla, että he kohdistavat iskunsa vain Saddam Husseiniin ja hänen lähipiiriinsä. (Ja Suomenkin valtamedia myötäilee.) Osa tätä oli jo Saddamille esitetty uhkavaatimus paeta maasta. Vähemmälle huomiolle jäi Valkoisen talon ilmoitus, että USA hyökkää joka tapauksessa, vaikka Saddam pakenisikin. Tämäkin muuten osoittaa, että hyökkäyksestä on päätetty jo aikoja sitten ja että sen syyt ovat aivan muut kuin julkilausutut.
Bush syytti myös uskomattoman tekopyhästi Irakin johtoa siitä, ettei se kunnioita mitään moraalia ja pelisääntöjä, vaan sijoittaa sotilaita siviilien joukkoon voidakseen syyttää USA:ta siviiliuhreista. Tämä on erittäin pahaenteistä. Hyökkääjä tietää tulevansa tappamaan paljon siviilejä ja yrittää vierittää syyn uhreista hyökkäyksen kohteelle.
USA:n johto on välinpitämätön toimintansa inhimillisistä kustannuksista. Kun kenraali Colin Powellilta kysyttiin vuoden 1991 sodan jälkeen, kuinka paljon irakilaisia USA:n joukot olivat tappaneet, tämä kommentoi: "Se ei todellakaan ole luku, joka minua kauheasti kiinnostaa."
Sitä vastoin USA:n johto on hyvin kiinnostunut sodan kustannuksista. Amerikkalaisia yhtiöitä on palkittu sopimuksilla saman infrastruktuurin jälleenrakentamisesta, jonka USA tuhoaa. Irakin öljyvarat aiotaan ottaa haltuun ja öljyrahoja on tarkoitus käyttää myös USA:n tuhotyön kustannusten peittämiseen. Ranskalaisille ja venäläisille öljy-yhtiöille kuuluneet öljykonsessiot on tarkoitus luovuttaa amerikkalaisille öljy-yhtiöille, joilla on läheiset siteet Bushiin, varapresidentti Dick Cheneyhin ja muihin USA:n hallinnon johtaviin virkailijoihin.
USA:n valtasuunnitelmat eivät missään tapauksessa rajoitu Irakiin, vaikka Irakin kriisi onkin käännekohta. USA julistaa avoimesti, että se ei ole enää kiinnostunut olemaan pelkästään etumainen valtio kansainvälisten instituutioiden järjestelmän puitteissa. Säännöt on tarkoitus muuttaa perustavanlaatuisesti. USA on nyt julistamassa, että se aikoo johtaa maailmaa niin kuin sitä huvittaa ilman, että sitä sitovat mitkään monenkeskiset instituutiot tai muut kuin sen itse julistamat säännöt.
Asettamalla vaatimuksen globaalista hegemoniasta USA toimii sekä ahneudesta että epätoivosta. Ahneuden logiikka on yksinkertainen: miksi tyytyä suurimpaan palaan piirakkaa, jos on tarpeeksi vahva ahmaistakseen koko piirakan?
Epätoivo johtuu siitä tosiasiasta, että USA:n talous on erittäin huonolla tolalla. Siksi rahaa voi tulla vain varoista, joita USA pystyy kaappaamaan ulkomailta - varoista, kuten Irakin öljy.
Edellä sanottu havainnollistaa sitä, että nyt ei todellakaan ole kyse Irakin vaan USA:n aiheuttamasta kriisistä sekä USA:n asettumisesta muuta maailmaa ja rauhan etuja vastaan.
Muun maailman, myös suomalaisten, on noustava USA:n ja sen apureiden tekemään rikosta vastaan ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuuden vaarantavia USA:n herruussuunnitelmia vastaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja totuus tuli!!!
ainakaan nouse niitä vastaan, jos ne kerran heittää mua sen takia ydinpommilla. Mene sinä.