Niinstön suosio Kokoomuksen sisällä alkaa lähennellä jo osin hurmoksellista henkilöpalvontaa ja muutenkin hypetys on kova. Ei ole liioiteltua sanoa, että Niinistö on Suomessa suositumpi kuin Jeesus varsinkin kun kirkosta eroaminen kiihtyy ja ihmisten usko Raamattuun muuna kuin satukirjana heikkenee.
Tällä tavoinko se Jeesuksen myyttikin aikoinaan syntyi?
Niinistö Jeesusta suositumpi
5
192
Vastaukset
- Toivo
Kaipaan esirukousta puolestani. Olen toivottoman syvässä kuilussa. Ollut jo monta vuotta. Uskon Jeesukseen. Joku ahdistaa niin paljon, että ihmissuhteet ja elämä tuntuu toivottomalta. Ainut syy, miksi elän, on lapseni ja mieheni. Rakastan heitä, mutta minulla on pohjaton tyhjyyden tunne sisälläni. En tiedä, voiko kukaan auttaa! Omalta osaltani tuen muita, mutta saanko minä mistään tukea. Olen väsynyt yrittäjä, jolla ei koskaa ole aikaa kenellekään!!! Väsynyt!
- ALH
Rukoilen puolestasi. Jeesus auta tätä ihmistä hänen vaikeassa sisäisessä ahdistuksessaan. Johdata häntä tässä asiassa.
Jeesuksen veressä on voima vielä tänäänkin!
Sinun kannattaa rukoillen etsiä joku ihminen jonka kanssa rukoilet asioittesi puolesta. Mene johonkin seurakuntaa.
Ps. 23:1. Herra on minun paimeneni
Daavidin psalmi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
2. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
3. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
4.Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
- John L.
John Lennon sanoi aikanaan, että Beatles on Jeesusta suositumpi. Taatusti on myös Niinistöä suositumpi.
- jeesus1
Jeesus on ollut herrana siitä asti kunnes hän puhalsi hengen ihmisiin.
Jeesus on luoja kaikkivaltias. Ei isä anna luodulle(esim enkeleille) sellaista valtaa jolla hän saisi sotkea asiat. Ei vaan jeesus on herra kaikkivoipa joka tuli lihassa maanpäälle ja jätti pyhän hengensä maanpäälle. Ennen kuin hän tulee takaisin on maailmassamme sotia, nälänhätää, voimakasta jumalan kieltoa eli jumalattomuutta, on ruttotauteja ja tulivuorten purkauksia ja muita katastrofeja. Mutta kuka kuulee silloin herran totuutta jos ei ole ketään heille kertomassa siitä pelastuksen toivosta joka paratiisiin Jeesuksen kautta vie?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564