Babylonin uskonto elää vielä tänä aikana miljoonien ihmisten elämässä. Babylon oli aikanaan valtakuntien kuningatar. Sen vaikutus oli suunnaton. Se oli kaiken epäjumalanpalveluksen alku ja äiti. Babylonin maljasta ovat kaikki kansat juoneet.
Miljoonat ihmiset noudattavat kristinuskoon kuuluvia tapoja ja oppeja, joista Raamatussa ei puhuta sanaakaan. On viisi tärkeää oppia, joita Raamattu ei tunne, mutta joihin kristikunnassa uskotaan yleisesti:(tässä vain kaksi ensimmäistä)
Ensimmäinen on sielunkuolemattomuus-oppi. Onko Raamatussa kertaakaan sanottu, että sielu on kuolematon?. Hämmästyttävä tosiasia on, ettei tällaista käsitystä ole sen lehdillä. Kuolemattomuus voidaan saada ainoastaan Kristukselta, iankaikkisen elämän antajalta, uskon kautta. Mistä sielunkuolemattomuusoppi on päässyt kristikuntaan? Luterilainen teologi Stange sanoo: "pakanallinen oppi sielun kuolemattomuudesta ei sodi ainoastaan kaikkea kokemusperäistä tietoa vastaan ihmisen luontoon nähden, vaan vieläpä kristillisen uskon etuihin kuuluu, ettei tälle ajatukselle anneta sijaa." Sielunkuolemattomuus-oppi on pakanuudesta, joka syrjäyttää Kristuksen elämän antajana. Se on spiritismin, teosofian ja lukuisten harhaoppien perustuksena. Siitä huolimatta siitä pidetään sitkeästi kiinni, vaikka osa aikamme jumaluusoppineista on sen hylännyt.
Toinen tällainen käytännössä oleva oppi on sunnuntainvietto. Onko Raamatussa käsketty viettää sunnuntaita lepopäivänä? Siinä ei ole missään tällaista kehoitusta annettu. Jälleen saamme todeta merkillisen seikan: Raamatun tukea vailla olevaa lepopäivää puolustetaan mitä innokkaimmin, ja kaikki ne, jotka evankelisina kristittyinä haluavat pitää Raamatun käskemää, Jeesuksen pitämää, seitsemättä viikonpäivää, sapattina, lepopäivänään, joutuvat ankarien hyökkäysten ja vääristelyjen kohteeksi. Tämä siitä huolimatta, että sunnuntai ammoisista ajoista lähtien on ollut auringolle pyhitetty päivä. Jo toisella vuosisadalla viettivät Rooman valtakunnassa persialaista auringonjumalaa Mitraa palvovat pakanat sunnuntaita pyhäpäivänä. Konstantinus Suuri, joka tunsi mitraismin hyvin, määräsi koko valtakunnan lepopäiväksi sunnuntain eli auringonpäivän. Raamattu ei kehota viettämään sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska kristillinen kaste ja jokapäiväinen oman minän kuolettaminen ja uuteen elämään nouseminen oli asetettu sen muistoksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei todisteita sunnuntaista Mithran päivänä ennen 260-lukua
Adventistien nykypäivän johtava historiantutkija Samuele Bacchiocchi on osoittanut, että ei ole historiallisia todisteita ennen vuotta 260 jKr, että kristillisen sunnuntain ja Mithran kulttiin liittyvän sunnuntain välillä olisi mitään yhteyttä. Ei ole mitään todistusaineistoa ennen 260-lukua, joka yhdistäisi mithraismin ja kristillisen sunnuntain toisiinsa. Täten adventistien oma historiantutkija on romuttanut liikkeen erään pääolettamuksen.
Alla lainaus Bacchiocchin tutkimuksesta alkuperäiskielellä.
"The association between the Christian Sunday and the pagan veneration of the day of the Sun is not explicit before the time of Eusebius (ca. A.D. 260-340). Though Christ is often referred to by earlier Fathers as 'True Light' and 'Sun of Justice' no deliberate attempt was made prior to Eusebius to justify Sunday observance by means of the symbology of the day of the Sun." (From Sabbath to Sunday", s. 261, Samuele Bacchiocchi, Seventh-day Adventist historian).
Itse asiassa mitään historiallista todistusaineistoa ei ole sen puolesta, että Mithran palvojat olisivat kokoontuneet sunnuntaisin palvelemaan Mithraa (=mysteeriuskonto, joka tuli Rooman valtakuntaan idästä ja oli suosittu etenkin legioonalaisten keskuudessa). Sunnuntai oli mithralaisille erityinen päivä, mutta aivan samoin jokaiselle viikonpäivälle löytyy jotain uskonnollisia merkityksiä ja palvontamenoja eri uskonnoissa. Lauantai esimerkiksi on saturnuksen päivä (Satur-day) antiikin planeettaviikossa (jokaista päivää vastasi jokin planeetta). Näinollen on täysin harhaanjohtavaa väittää, että sunnuntain viettäminen olisi "pakanallista".
Sitäpaitsi eräs tekijä, jonka takia varhaiskristityt ottivat sunnuntain jumalanpalveluspäiväkseen on juuri se tosiasia, että sunnuntaihin ei entuudestaan liittynyt mitään pakanallisia uskonnollisia menoja kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa eikä juutalaisuudessakaan. Näin ollen ainoa peruste sunnuntain viettämiselle on nimenomaan raamatullinen - Kristuksen ylösnousemus viikon ensimmäisenä päivänä, kun sapattina Hän oli kuolleena haudassa. Sapatti on täten pikemminkin kuoleman päivä kuin elämän päivä. Aivan kuten koko Vanhan liiton laki on kuoleman virka Paavalin mukaan (2 Kor.3). Uudessa liitossa vallitsee Hengen virka, ja missä on Henki, siellä on vapaus ja elämä.
Alkukielisiä lainauksia historiallisista tutkimuksista:
We have yet to determine the reason why many Christians abandoned the seventh day, the Jewish sabbath, for their worship services and selected an entirely different day, "the first day of the week." Since there is no evidence for a preChristian use of this day for religious worship on a weekly basis among GrecoRomans or Jews, the only convincing reason seems to be that worship on the first day of the week was a celebration of the day on which Jesus had risen from the dead (Justin I Apol. 67.7)." (Anchor Bible Dictionary, Worship, Early Christian, Vol 6, s. 980.) "Various efforts have been made to find a preChristian origin for the Christian observance of Sunday: (1) the pagan day of the sun (although there was a day named for the sun, a day that assumed special importance in the cult of Mithras, there remain no evidence of a Sunday celebration in paganism)" (Encyclopedia of early Christianity, Editor, Everett Ferguson, Sunday, s.873)
Sapattillakin "pakanallinen" alkuperä
Alla on lainaukset alkuperäiskielellä Arthur Weigallin teoksesta, jota adventistit ovat käyttäneet tukemaan väitettään sunnuntain "pakanallisuudesta". Adventistit lainaavat kyseistä teosta valikoivasti ja jättävät kertomatta, että saman kirjoittajan mukaan myös sapatti on pakanallinen päivä alkuperältään ja liittyy kuunpalvontaan. Lisäksi Weigall näyttää kuinka sapatin pyhittämisen juuret ulottuvat babylonialaisiin mytologioihin. Huomattakoon, että Weigallin mukaan oikeastaan kaikki kristinuskossa on vain pakanallista lainavaraa.
The "Lord's Day" (Sunday) is of Pagan Origin: "The Hebrew Sabbath having been abolished by Christians,the Church made a sacred clay of Sunday, partly because it was the day of the resurrection, but largely because it was the weekly festival of the sun; for it was a definite Christian policy to take over the pagan festivals endeared to the people by tradition, and to give them a Christian significance. But, as a solar festival, Sunday was the sacred day of Mithra; and it is interesting to notice that since Mithra was addressed, as Dominus, 'Lord," Sunday must have been 'the Lord's Day' long before Christian times." (The Paganism in Our Christianity, Arthur Weigall, 1928, s.136) Jewish Sabbath and the Sunday Lord's Day both of pagan origin: "In the early Christian Church there were no festivals, holy days, or Sabbaths" ... "I have, already mentioned that Sunday, too, was a pagan holy-day; and in this chapter I propose to discuss the origin of this custom of keeping one day in the week as a Sabbath, or "day of rest,' and' to show that the practice was forcefully opposed by Jesus Christ. The origin of the seven-day week which was used by the Jews and certain other peoples, but not till, later by the Greeks or Romans, is to be sought in some primitive worship of the moon, for the custom of keeping the day of the new moon and that of the full moon as festivals, which is widely found in antiquity, implies the recognition of a cycle of about 14 days, of which a week of 7 days is the half, the actual length of a week thus determined being 7 3/8 days. Now the Babylonians had a early adopted the seven-day week, and their calendars contain directions for the abstention from certain secular acts on stated days which seem to correspond to seventh days, and were called " Sabbaths "; and though the Jewish Sabbath cannot be directly traced to Babylonian usage, the institution is obviously derived from moonworship and from the concomitant recognition of the number seven as calendrically sacred. The Jews attributed the holiness of the 'seventh day' to the fact that God was supposed to have rested from His six-days' creative labours on that day; but this was itself a legend derived from Babylonian mythology, and was not the original reason why the seventh day was a day of rest."
(The Paganism in Our Christianity, Arthur Weigall, 1928, s. 209-211)
Rooman sotilaat toivat mithra uskon Rooman
valtakuntaan vuonna 67-68 BC vuosina. Ellei
mithraa olisi ollut Rooman valtakunnassa, ei siellä olisi tarvittu mitään kristittyjen vainojakaan.
Kyllä mithra oli jo Roomassa 260 Bc vain pienessä määrin. asia on kerrottu jo selventävän
hyvin. Mithra oli väärennös kristin uskosta ennen kristin uskoa. Yhteläisyyksiä näissä
kahdessa uskossa on sen verran, että mithra on
syntynyt luolassa Ja Jeesus on syntynyt samassa
luolassa aika eroa lienee paljon. Mithralla
12 Apostolia. Samoin on Jeesuksella 12 toista
Apostolia. Näitä saman kaltaisuuksia on melko
runsaasti. Lasten vihmontakaste on vieläkin
käytössä kaikilla jotka pitävät itseään kristittynä. Muuten olet kai tietoinen siitä,
että mitran usko harjoitetaan vielä näinäkin
päivinä. Heidän omassa uskossaan Ja Kristillisyydessä. Muuten mithra uskon hävitys
oli hyvinkin tarkkaa toimintaa Manuscrippien
hävitys oli yleinen toimen pide. 1900 luvun
vaiheilla löydetty Aventinen kukkula paljasti
salaisuutensa mithran palvelusta. näet sieltä
löytyi mithran Temppeli, maanjäristys oli haudannut piiloon noin 2000 vuoden ajaksi.
Tämä antaa meille paljon ajattelemisen aihetta!
Jeesus on vieläkin Herra
Tohtorin väitöskirjan Roomassa ja on lähtenyt Adventistina vääristelemään Adventistien opetuksia.
Hänen kauttansa Adventistien suhde ekumeniaan on saanut alkunsa ja lähentelee Roomaa, Adventistien harhauttajana.
Sapatti on lain täyttymyksen päivä, älkää luulko, että Minä Olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään, se ei ole musta päivä, vaan täytetyn lain voittopäivä, ja sovitus päivä syntisen puolesta.
yksin Mitroineen. Mutta on muutkin adventistit näköjään samaa mieltä.Eli jos aiot tulla hyväksi adventistiksi, sinun pitää tarkoin perehtyä Elleniin ja Mitra-oppiin.
Eikös olekin ihan sama palveleeko Mikael-Jeesusta tai Mitra-Jeeesusta. Samanlaisiin pakanallisiin taruihin pohjautuvat kummatkin.