TASO LASKEE

Missä se paljon puhuttu Idols. 3 kova taso? Niin siinä käy kun näitä tähdenlentoja kiinnostaa enempi hillua lehtien lööpeissä kuin keskittyä itse kisaan.
5280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja todella hyvät vedot ovat pahasti kortilla. Paskat tässä mitään kovin paljon parempi taso on kuin kakkosessa - ykkösestä nyt puhumattakaan. Arikin on taantunut ihan tavalliseksi karaokekersaksi.

Äänestä

Totta. Taso laskee, kun esitykset on saman kaltaisia, kuten ovat olleet tähänkin asti.
Ari veti hyvin biisinsä, kuten aina, mutta samaa vanhaa kakkenperia, kuten ennenkin.

Äänestä

Paitsi Asko Kalusen housuissa kun tytöt laulaa.

Äänestä

Taso on kyllä laskenut ja roimasti. Kristiinan vire oli aivan kamala, annan ääni meinasi pettää (ja tulkinta oli todella hirveää), arikin alitti normaalin tasonta. Ainoastaan kristian oli tänään hyvä, eikä hänkään parhaimmillaan.

Äänestä
  • aika kova, kaiken maailman ostarikeikkaa. alkaa koneet yskiä ja sairastelut vielä kaiken muun lisäksi, lepoahan noi tuntuvat tarvitsevan. no pian tää paska on onneksi ohi ja kaikki, paitsi voittaja, saavat keskittyä itse asiaan eli musiikkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUIN LEHMÄN HÄNTÄ kirjoitti:

Missä se paljon puhuttu Idols. 3 kova taso? Niin siinä käy kun näitä tähdenlentoja kiinnostaa enempi hillua lehtien lööpeissä kuin keskittyä itse kisaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu