Harvoin tulee tälle palstalle kirjoitettua, mutta nyt kirjoitan, koska asetelmassa on peliteoreettista ja taloustieteellistä aspektia.
On nimittäin niin, että ohjelman järjestäjien, etenkin levy-yhtiön kannalta on suuri ero taloudellisessa hyödyssä siinä, kuka pääsee korkealle.
Järjestäjien unelmatilanne on Anna Abreun ja Kristiina Braskin 1. ja 2. sijat ja "hevimiesten" putoaminen, mistä toinen tapahtui tänään.
Miksi?
Syy on siinä, kuka voi tulla musiikkiuralla tarvittaessa omaehtoisesti toimeen. Sellaiset, joilla on aiempaa bänditaustaa ja muita kontakteja, voivat neuvotella enemmän sopimuskysymyksissä ja jättää jopa Idols-voittajana levy-yhtiön tyhjän päälle, jos sopimus olisi kertakaikkisen typerä.
Sen sijaan tämänkertaiset tytöt ovat samassa asemassa kuin Hanna Pakarinen, Katri Ylander, Antti Tuisku, Gimmel, Indx tai Jane-popstars-yhtyeet aikoinaan. He ovat riippuvaisia viihdemusiikkiohjelmaorganisaation tuesta päästäkseen mihinkään, omia rahkeita ei ole. Näinollen heidän neuvotteluvaransa tässä vaiheessa sopimuksista on huonompi ja heistä saadaan helpommin valjastettua organisaattoreiden rahasampoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kristianissa varsinkin(ja Arissakin?)on sellasta musiikillista taitoa ja lahjakkuutta, että tulevat aivan varmasti pärjäämään ilman idolssin soppareitakin. Tallaavathan silloin ainakin omia polkujaan.
Ehkä ei kuitenkaan paskempaa pudota tässä vaiheessa,median kiinnostus on saavutettu ja uusia faneja on roppakaupalla... =)