kilpaurheilu + helluntaiseurakunta

Kysyisin helluntailaisilta, että pidetäänkö kilpaurheilua ja siitä nousevaa ihmisen palvontaa hyväksyttävänä?

Toinen kysymys koskee sitä, että pidetäänkö erilaisissa elokuvissa näyttelemistä hyvänä asiana, esimerkiksi jokin rakkaus- tai tappoleffa?
8774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja itse olen sitämieltä, että urheilu, muussa mielessä kuin kutoiluna, ei kuulu sydämeltään oikealle helluntailaiselle !
Raamattu vertaa uskon kilvoitusta urheilijaan, mutta ei sano, että pitäis urheilla, tai että se kuuluu uskovaiselle.
Ja sitäpaitsi Raamattu vertaa sitä kilvoitteluun, ei kilpailu mielessä.
Kilvoituksella ja kilpailulla on se ero, että kilpailussa saa ekapokaalin vain kisan voittaja, kilvoittelussa saa jokainen maaliin tulija ekapalkinnon.
Ei siis kilpailla kenenkään kanssa, vaan kilvoitellaan päästäksensä maaliin saakka, eli perille, tässä tapauksessa Herran luo taivaaseen !

Hellutailaisen päämäärä on taivas, ja sielujen voittaminen Kristukselle, ei palkintopallit tämän maailman areenoilla.

Äänestä

sydämeltäni helluntailainen, eikä mielestäni kilpaurheilu kuulu helluntailaiselle, enempää kuin uskovaiselle yleensä. Raamattu vertaa uskon kilvoitusta urheilijaan kylläkin, ei siinä kuitenkaan kehoiteta urhelukisaan ketään vastaan, ja sitäpaitsi, siinä kehoitetaan kilvoittelemaan hyvä uskon kilvoitus, ei kilpailemaan jostain sijoituksesta.

Kilpailun ja kivoittelun ero on siinä , että kilpailija pyrkii olemaan muita parempi, kilvoittelija pyrkii pääsemään määränsä päähän, uskovaisen ollessa kysymyksessä, päämäärä on taivas. Ja sinne pääsee jokainen kilvoittelija joka jaksaa perille saakka. Kilpailijoista vain eka saa ekapalkinnon.

Helluntailaisen kilvoittelu on voittaa sieluja Kristukselle, ja palvella seurakuntaa sillä armolahjalla jonka on saanut Jumalalta. Ei tämänmaailman areenojen palkintopallit !
Tuskin siinä kuitenkaan taivasosuuttaan menettää, jos urheilee muutakin kuin ainoastaan oman terveytensä eteen.

Raamattu sanoo kuntoilusta näin : " Ruumiin harjoituksesta on hyötyä vain vähään." Eli siis vain tätä aikaa varten ja oman ruumiinsa hyvinvoinnin takia. Hengen , ja hengellisten asian harjoittelu sensijaan on ikuista. "Joka henkeen kylvää, se iankaikkisen elämän niittää ja saa armolahjan, iankaikkisen elämän !"

Toiseen kysymykseen en kyllä löydä Raamatusta puolesta enkä vastaan. (Jos ei oteta huomioon Rooman kidutus näytelmiä missä kristityt altistettiin petojen raateluille, keisrien ja muiden hänen kannattajiensa seuratessa juoden ja remuten ) Kyllä teatteri varmaan on sallittua, ja elokuvat jos ne välittää sanomaa puhtaasti Jeesuksen evankeliumista, ja koroittaa Hänen pelastustyötään ja Jumalan rakkautta ihmiseen nähden . Ja jos ja kun kaikki tähtää Jeesuksen koroitukseen ja ylistykseen !

Äänestä

Ja taas sai joku asia helluntailaisilta tuomion, tällä kertaa siis urheilu. Johan tämä sakki on Budo-lajit tuominnut ajat sitten, kai se sitten oli aika tuomita urheilukin. Minä meinaan tehdä aina ja koko erlämäni ajan väärin helluntailaisten silmissä ja kehotan jokaista huolehtimaan omasta fyysisestä kunnostaan urheilemalla ja liikkumalla. Sanomattakin on selvää, että itse harjoittelen taistelutaitoja ovatpa ne sitten jonkun mielestä jumalattomia tai eivät.

Äänestä
  • Ei ole helluntaiseurakunta enää noin vanhanaikainen. Oletko kuullut seuraavaa?

    Helluntaijulistaja, moninkertainen olympiamitalisti, Lahdessa kärähtänyt, mieshiihtäjä tilittää tuntojaan. Hän kertoi seuraavan syyn siihen, miksi lähti hiihtämään kilpaa: "yksi syy siihen, että lähdin hiihtämään kilpaa, oli se, että halusin julistaa evankeliumia". Risti hänellä on ainakin kaulassa, muusta julistuksesta en tiedä.

    Toinen esimerkki on myöskin huippu-urheilijasta, tällä kertaa naisesta, joka vuosia sitten käveli maailman huipulla tuoden Suomeen monta mitalia. Hän piti viime kesänä saarnan helluntailaisten vuotuisella kesäjuhlalla. Puheen aiheena oli voittaminen.

    Eli huippu-urheilu on näemmä hyväksytty, koska pääjuhliin päästetään puhujaksi huippu-urheilija.

    Äänestä

  • hiihtäjä kirjoitti:

    Ei ole helluntaiseurakunta enää noin vanhanaikainen. Oletko kuullut seuraavaa?

    Helluntaijulistaja, moninkertainen olympiamitalisti, Lahdessa kärähtänyt, mieshiihtäjä tilittää tuntojaan. Hän kertoi seuraavan syyn siihen, miksi lähti hiihtämään kilpaa: "yksi syy siihen, että lähdin hiihtämään kilpaa, oli se, että halusin julistaa evankeliumia". Risti hänellä on ainakin kaulassa, muusta julistuksesta en tiedä.

    Toinen esimerkki on myöskin huippu-urheilijasta, tällä kertaa naisesta, joka vuosia sitten käveli maailman huipulla tuoden Suomeen monta mitalia. Hän piti viime kesänä saarnan helluntailaisten vuotuisella kesäjuhlalla. Puheen aiheena oli voittaminen.

    Eli huippu-urheilu on näemmä hyväksytty, koska pääjuhliin päästetään puhujaksi huippu-urheilija.

    Tule teksti näkyviin.

    Äänestä

  • "Ja taas sai joku asia helluntailaisilta tuomion"
    Ei voi kai sanoa HELLUNTALAISILTA, jos vain yksi joka sanoo olevansa "sydämeltään hellari"vastaa. Yleistäminen ei ole in.

    Äänestä

  • tuomitsee ?

    Sanottakoon tässä, että Evankeliumi totuuden mukaisena ei ole ihmisen mielen mukainen, ennenkuin itse sen löytää, ja siirtyy uuteen elämään.

    Helluntaiseurakunnan ainut oikea OPPIKIRJA on Raamattu. Pyhällä Hengellä täyttynyt, Jeesusta rakastava helluntailainen ei etsi omaa kunniaansa, vaan niinkuin Johanneskastaja sanoo:" HÄNEN tulee kasvaa ja minun vähetä !" Kenen kunniaa haetaan kilpaurheilussa? Koroittaako se Jeesuksen ristiä, ja Hänen maailmankaikkeuden suurinta saavutusta , Jeesuksen uhrikuolemaa syntisen ihmiskunnan pelastamiseksi omalla pyhällä kalliilla verellään ?

    Tämä on Raamatun opetus, ja Raamattu on yhtä kuin seurakunnan PÄÄ, Jeesus Kristus. Siis hellutaiseurakunnan opetuksen sisältö.

    Helluntaiseurakunta on "maallistunut" ja monissa asioissa seuraa ajan henkeä, vaikka Sanassa sanotaan selvästi, että:" Älkää mukautuko tämän maailman ajanhengen mukaan, vaan pyhittäkää Jeesus Kristus sydämissänne ."

    Nythän maailmanmestari kävelijä on sitten heivannut evankelistan jalon tehtävän ja siirtynyt
    politiikan tuottoiselle saralle. Onnea ja menestystä hänelle.

    Sillä en usko, että voi olla poliitikko ja evankelista samanaikaisesti. Täydelliset vastakohdat toisilleen .

    Ei ole tietenkään mitään sanomista siitä, mitä kukin tekee, jokainen seisoo oman Herransa edessä.
    Tulkitsen vaan tässä helluntaioppia joka ymmärtääkseni pitäisi olla Raamatun mukaista.

    Helluntailaiset voivat kumota mielipiteeni jos olen väärässä ?!

    Äänestä

itsessan ei ole mitaan vikaa, mutta jos se menee ihmispalvonnaksi, niin tottakai se on silloin syntia.
minulla ei oikeastaan ole kommenttia tuohon elokuvissa nayttelemista varten. ei tieda mita siita pitaisi ajatella. itsekin olen harkinnut nayttelijauraa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sohvaperuna kirjoitti:

Kysyisin helluntailaisilta, että pidetäänkö kilpaurheilua ja siitä nousevaa ihmisen palvontaa hyväksyttävänä?

Toinen kysymys koskee sitä, että pidetäänkö erilaisissa elokuvissa näyttelemistä hyvänä asiana, esimerkiksi jokin rakkaus- tai tappoleffa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu