asumme kihlattuni kanssa yhteisessä kodissa, asuttu pian jo 3 vuotta. Tähän asti raha- ja tiliasiat on olleet niin, että meillä kummallakin on oma tili, johon palkka tulee, ja josta maksellaan omia ja yhteisiä laskuja/menoja. Lisäksi on yksi yhteinen ns. säästötili, jonne tilanteen mukaan siirretty rahaa pahan päivän varalle ja isompia hankintoja ajatellen.
Nyt olemme vaihtamassa pankkia lainan takia.
Mietimme mahdollisuutta, että ottaisimme yhteisen pankkitilin, johon siis tulisi kummankin palkka ja jolta sitten maksettaisiin kaikki laskut ja muut menot. Ottaisimme yhteen tiliin sitten kaksi korttia. Lisäksi ottaisimme edelleenkin yhteisen ns. säästötilin, jonne samalla tavalla kuin tähänkin asti siirrettäisiin tilanteen mukaisesti rahaa säästöön.
Onko kokemuksia miten tämä toimii?! tuleeko kärhämiä rahasta, kun ne on sitten yhteisiä? Tähänkin asti vaikka on omat tilit, niin maksetaan aika vapaasti kaupassa ja laskujakin vuorotellen ja välillä toisenkin laskuja, eikä ole mitään riitoja tullut.
Kertokaa omia kokemuksia, miten on toiminut?
yhteinen tilikö?
21
2397
Vastaukset
- msda
että yhteinen tili ei kannata..jos esim toisella on isompi palkka jne..voi tulla kärhämää siitä jos sinä esim käyt kampaajalla tai jotain muuuta..miksi ette ottaisi samasta pankista molemmille tiliä..
- avopari*
Heipä hei!
Meillä on niin että molemmilla omat palkkatili ja sitten meillä on yksi yhteinen tili johon molemmilla kortti. Siirrämme tietyn summan tilille kuukausittain ja sieltä maksamme yhteisiä laskuja ja kun kaupassa käymme.
Meillä toimii tämä koska minä en ymmärrä miten mies haluaa laittaa paljon rahaa johonkin harrastukseen liittyvään juttuun, toisaalta mies taas ei ymmärrä miksi pitää saada paljon uusia vatteita, käydä kampaajalla kuukausittain ja ostella meikkejä :)
Kun on selkäasti omat rahat ja yhteiset rahat, niin ei toisella tule sanomista omista ostoksista.
Suositelen yhteistä tiliä yhteisiin menoihin mutta muuten sitten omia tilejä omia ostoksia varten.- ...
Tällaista mallia mekin ollaan päädytty kokeilemaan. Yhteinen "taloustili", minkä lisäksi molemmilla omat tilit omia menoja varten.
- toisilla ei
riippuu ihan siitä, miten samalla tavalla raha-asioihin suhtaudutte. Jos toinen on kovempi tuhlari ja toinen ei, kannattaa tilit ehdottomasti pitää erillään. Jos taas olette hyvin samanlaisia rahojen käyttäjiä, ettekä liian kiintyneitä omiin rahoihinne, saattaa yhteinen tili toimiakin...
- kuin teillä,
ja yhteinen tili otettiin samoista syistä eikä kyllä mitään ongelmia ts. riitoja ole käyty. Asia on täysin eri sellaisilla ihmisillä joilla ne menot pitää jakaa tasan tai suhteessa tuloihin. Heillä se energia tahtoo mennä siihen kyttäilyyn että tokkopa sellaiset puolisot saavat edes nukuttua jos euron enempi ovat joutuneet jostain pulittamaan.
- olen kokeillut
Kaikki menee AVOliitossakin hyvin niin kauan kun menee hyvin. Sitten kun alkaa tulla ryppyä rakkauteen, niin siinä sitten sentitkin lasketaan...
Kyllä yhteinen tili toimii, jos molempien tulot ja menot ovat suunnilleen samanlaiset. Jos toinen tienaa huomattavasti toista enemmän ja se vähemmän tienaava käyttää rahaa avokätisesti, niin sitten saattaa tulla sanomista - ainakin ajan kanssa.- alkuperäinen..
Niin siis juuri sen takia ajatus yhteisestä tilistä tuli mieleen, kun tälläkin hetkellä aika paljon ajatellaan rahojamme yhteisinä, eikä omina. Ja laskujen maksaminen olisi paljon helpompaa, kun on vaan yksi tili jolta maksaa.
Tulot on suunilleen saman verran kummallakin. Menotkin on yleensä melko yhteisiä..
Eli ehkä voisi toimiakin.. ja ajateltiin, että jos aluksi kokeillaan yhteisellä tilillä elämistä ja jos sit tuntuu ettei siitä tule mitään, niin saahan sitä sitten avattua toisen tilin toiselle ja se yhteinen jää sitten toiselle.
Siinä vaan ei välttämättä osaa arvioida sillä tavalla, kun on paljon enemmän rahaa tililä. Aikaisemmin omalta tilitä on osannut käyttää melko säästeliäästi siinä vaiheessa, kun tietää että pitää vielä joihinkin laskuihin riittää..
Ja mitä tuohon kommenttiin, että kaikki menee hyvin kun parisuhdekin menee hyvin ja kun tulee ryppyjä rakkauteen niin lasketaan rahatkin tarkasti.. niin kyllähän varmasti tilanne olisi sama vaikka on kummallakin omat tilit. Kuitenkin yhdessä asumisessa asiat on melko pitkälle yhteisiä, joten voi sitä niistä riidellä sittenkin että kumpi maksaa, jos on omat rahat...
ehkä sitä voisi kokeilla... :)
- -.-.
jos molemmilla on suurinpiirtein samat tulot (tähänkin tietty voi tulla yllättäviä muutoksia; vauva, sairaus, työttömyys) ja ennenkaikkea kulutustottumukset.
Rahasta taitaa tulla parisuhteessa aina jonkin näköistä kärhämää, etenkin silloin, kun kumpikaan ei ole miljonääri. - Pera
Niin avio- kuin avopuolisoillakin on omat rahansa, lain mukaan. Rahan antaminen toiselle puolisolle on lahjaveron piiriin kuuluvaa puuhaa. Eihän verottaja normaalisti tuohon puutu, mutta vähän lapselliselta koko ajatus tuntuu.
Minä en edes tiedä nykyisen vaimoni palkkaa kuin suuruusluokaltaan, mutta näin toisella kattauksella, kun talo, mökki yms. on jo hankittuna, ei sillä ole järin suurta väliäkään. - yhteinen tili
jolle kummakin palkkatililtä menee suoraveloituksena yhtä paljon kummaltakin per kuukausi.
Ei pitäisi tulla kränää. - omat
Meillä yhteinen säästötili ei toiminut. Mutta yhteinen käyttötili on toiminut hyvin jo vuosia. Tosin meillä menee vain osa palkasta sinne eli meillä on omatkin tilit. Paljon helpompaa on maksella laskuja (joista suurinosa menee suoraveloituksella), kun on yhteinen tili. Ja ainakin lainanlyhennysten takia on oltavakin jonkunmoinen yhteinen tili.
Meillä sujuu paremmin, että koko palkka ei mene yhteiselle tilille. Ei ole tarvinnut riidellä. Kaupassa maksamisesta emme riitele koskaan. Alussa ainoastaan olin nyreissäni, että maksan miehen tupakoita (en itse polta). Nykyään mies maksaa ne omista rahoistaan. - allikki
mutta meillä se menee niin, että yhteiseltä käyttötililtä lyhennämme lainaa, maksamme ns. yhteiset laskut, kuten hesarin, nettiliittymän, tv-luvan,vakuutukset sekä lomamatkat, eli sellaiset laskut, joita kumpikin käyttää tai yhteisesti harrastaa. Kummallakin on oma kuitenkin tili, jolle menee palkka, ja sitä kumpikin saa käyttää kuten parhaaksi katsoo. Kumpikin meistä siirtää yhteiselle tilille kuussa saman summan rahaa, meillä 700e. Ruuat maksamme omalla rahalla suunnilleen vuorotellen samoin kuin bensat autoon. Lisäksi kummallekin tulee muutamia lehtiä, jotka maksamme omalta tililtämme. Ehdottaisin, että teette samoin, kuin me, jolloin itselle jää kuitenkin omaa käyttörahaa omiin tarpeisiin. Lisäksi meillä kummallakin on oma säästötili. Rahasta tai rahan käytöstä meidän ei ole ikinä tarvinut tapella. Siksi haluamme pitää omat tilimme, että jos homma ei toimikaan, niin kumpikaan ei pääse käsiksi toisen rahoihin. Mutta näin homma toimii hyvin.
- alkuperäinen..
no teillähän on paljon tilejä..
eli teillä on siis yhteensä 5 pankkitiliä...
se olisi kyllä meille ihan liian monta.
Ja tuohon aikaisempana olevaan kommenttiin, että on muka laitonta.. Miten voi olla laitonta, se että samassa taloudessa asuvat pitävät rahojaan yhteisinä? suurin osa menosta (ruuat, sähkö, vuokra, lehdet, netti, tv-lupa, vakuutukset..) on kuitenkin kummankin menoja. Pitäisikö lain mukaan sitten yhteiset menot jakaa tasan kahtia, jottei rikkoisi lakia?! eihän se ole lahjoitus, jos maksaakin toisen puolesta vaikkapa kännykkälaskun?! Ei siinä ole kyse lahjoittamisesta, ku ei meillä ainakaan ole niin että jompikumpi antaisi toiselle pari tonnia rahaa käyttöön tuosta noin vaan, jolla sitten ostaa jotain omia juttuja. No ei tosiaankaan!! Varmaan aika monilla talouksissa käytetään välillä toisenkin rahaa. Ja kuten viesteistä on käynyt ilmi, joillakin on yhteinen tili.
Mutta täytynee miettiä vielä miten tehdään. Toisaalta kyllähän se vähän vituttaisi, jos just sillon ku on itselle tullut tili, niin sitten toinen käyttääkin ja ostaa heti jotain vähän kalliimpaa esim. harrastukseen. Saattaishan se vähän ärsyttää.. mut saattaa olla, että otetaan sitten ne omat tilit kummallekin ja sitten yhteinen säästötili. Kuitenkin sitten maksellaan kokoajan yhteisiä juttuja... on tää vaikeeta tämä rahan käyttö... :)
- nainen 47 vee
Aikaisemmin kun olin naimisissa meillä oli yhteinen tili. Kun olisin tarvinnut itselleni johonkin rahaa tai vaikka lasten vaatteisiin, harrastuksiin ym. siellä ei koskaan ollut rahaa. Mies osteli uusia autoja joka vuosi ja pisti moottoripyöräänsä rahaa tuhottomasti. No, erohan siitä seurasi.
Nyt olen uudessa liitossa ja vaikka nykyisellä miehelläni on samanalaiset rahankäyttötottumukset kuin minulla, halusin ehdottomasti pitää yhtisen lisäksi oman tilin.
Meillä menee kummallakin suoraan tilistä 1000 euroa yhteiselle tilille ja sieltä maksetaan kaikki kodin menot; lainat, yhtiövastikkeet, laskut, kodin tarvikkeet, kodinkoneet, ruuat, yhteiset reissut jne. Siihen on kummallakin pankkikortti ja sitä höylätään aina kun yhdessä ollaan. Se on sitten ihan sama kumpi sitä höylää.
Sitten on se oma tili, jolla saa tehdä mitä lystää. Saattaa olla että kolmeen kuukauteen minulla ei mene sieltä senttiäkään kun olen nuukasti tottunut elämään. Ja sitten voin ostaa vaikka tonnilla vaatteita keneltäkään kysymättä. - toiminut
Yksi yhteinen tili, jolle menee molempien palkat, molemmilla kortti samalle tilille. Hyvin on sujunut jo 25 vuotta. Edellyttää, että molemmilla on rahankäyttö hallussa, ja asioista pystytään keskustelemaan.
Todella helppoa, ei tarvitse laskea mitään eikä siirrellä rahoja... - tietyillä ehdoilla
Yhteinen tili on aina helpompikäyttöinen jos molemmat tienaa melko samanlaisesti ja rahankäytöstä pystytään neuvottelemaan. Meillä oli aluksi omat tilit mutta laskujen ja maksujen vuoretteleminen alkoi kyllästyttää ajan mittaan joten avasimme yhteisen säästötilin ja yhteisen käyttötilin. Mielestäni tässä on helppouden lisäksi hyvä puoli se että toinen ei pysty ns. "salaa" tuhlaamaan vaan molemmat näkee koko aika mihin raha on mennyt. Ja isommista hankinnoista aina neuvotellaan, oli se sitten harrastus tai vaate tai ihan mitä vaan. meillä toimii siksi että kummallakaan ei ole tarvetta "omiin" menoihin taikka "omiin" rahoihin, joihin toisella ei olisi osuutta. kaikki ostopäätökset tehdäöän yhdessä!! Tämä ratkaisu tehty ihan perheen perustamista silmällä pitäen, jolloin rahoja olisi ollut entistä vaikeampi jakaa tai pitää "omia" osuuksia.
- outi
Mun mielestä taas olisi todella rasittavaa jos pitäisi keskustella miehen kanssa jokaisesta vaateostoksesta. Musta tuo on huono puoli, ettei pysty ite "salaa" tuhlaamaan. Niin kauan kun talous on plussalla ja asiat hoituu hyvin ja tasapuolisesti, ostamieni kenkien hinta ei kuulu miehelleni.
- ei helvatassa
toimi!! ite menin tohon lankaan nuorena sit ja 36-vuotiaana yksinhuoltajanaja eronneena opettelin pankkiautomaatilla käyntiä!! siihen saakka mieheni oli hoitanut kaikki raha-asiat sillä tuloksella et olin jopa allekirjoittanut yleispanttaussopimukseen nimeni, tietämättäni mitä se ihan OIKEESTI tarkoittaa.. no, nyt on asiat paremmin mut kyl siin henki meinas mennä... eli älä suosti noiseen vaiks se kuin tuntuis järkevältä ja mukavalta! tehkää vaiks mielummin yhteinen tili johon kumpikin laittaa sovitun summan rahanaa kuussa ja siit maksetaan juoksevat kulut..es.lapsen hoito, vatteet, sähkyms.
tuntuu karulta mut puolensa on nykysin pidettävä - näin meillä
Juu teidän tapauksessa varmasti yhteinen tili olisi oiva ratkaisu. Kun tiedät, että voit luottaa mieheesi, niin kaikki menee varmasti hyvin. Toisaalta itse tekisin niin, että palkat tulisi omille tileille ja suoraan menisi molemmilta sama summa yht. tilille.
Meidän taloudessa yhteinen tili ei oikein ongelmitta toimi. Avasimme yhteisen tilin ja kaksi visa electronia siihen, jolle tulevat opintotukemme, ja sieltä maksamme vuokran, ruoat, yhteiset laskut ja matkakorttikulut, sekä satunnaiset yhteiset hankinnat. Molemmilla on omat tilit eri pankeissa, joihin tulevat palkat, ja joista maksetaan omat laskut ja omat menot.
Noh, koska molemmat pääsevät asioimaan yhteisellä tilillä, poikaystäväni baari-illan kuluessa ympärikännissä nosti ruokatilimme tyhjäksi eli n. 160e meni sinne. Rahoja ei aamulla enää ollut. Poikaystävä selvisi puhuttelulla ja minun itkulla, kunnes teki saman tempun vielä toisenkin kerran. Sama juttu, uskoin häntä, ettei tee sitä enää toiste. Kolmas kertahan sieltä tuli vielä, ja oisi tullut neljäskin ellen olisi siirtänyt rahoja turvaan omalle tililleni illan ajaksi. Nyt poikaystäväni visa electron on leikattu kahtia ja minun vastuullani on maksaa laskut ja hoitaa ruokaostokset.
Tilanne ei todellakaan miellytä minua. Nyt nostan poikaystävälleni "ruokarahaa" yhteiseltä tililtä, eli jos hän haluaa käydä kaupassa, hän maksaa käteisellä ja tuo loppurahat takaisin kuitin kera.
Mietin vain, mitä sitten, jos tulee yhteiset lainat ja muut. Tosin eihän poikaystävni lainaa saa, kun ei ole luottotietoja. Hmph.
Tämä siis äärimmäisen hyvänä huonon tilanteen esimerkkinä. VArmasti ajattelet, ettei teillä ikinä tapahtuisi tällaista, joten voitte hyvillä mielin avata yhteisen käyttötilin! :) - Blue Girl
Meillä on omat tilit, mutta ne on samojen tunnusten takana nettipankissa. Minä hoidan kaikkien laskujen maksamisen niin, että molemmilla jää suhteessa yhtä paljon rahaa. Mies tienaa paljon enemmän kuin minä.
Jos toinen tarvii lainaan, on helppo siirtää niin, että se on heti toisen tilillä ja sitten maksaa takaisin kun pystyy. Olemme kyllä olleet yhdessä jo kymmenen vuotta, ja luottamus on niin täydellistä, ettei näistä asioista koskaan edes keskustella. En muista oliko näin vielä kolmen vuoden jälkeen. Taisimme silloin vielä asua erillään opiskelun takia. - monta tiliä
Joku täällä ihmetteli miten pariskunnalla voi olla yhteensä 5 pankkitiliä, että onpas jo vähän liikaa. Noh minulla on ihan itsellänikin 3 tiliä yhdessä pankissa ja 2 toisessa ja sen lisäksi yhteinen lainatili miehen kanssa :) Ei siitä mitään vaivaa ole koska pankkikortti minulla on näistä vain kahteen eli palkkatiliin sekä toisen pankin käyttötiliin joka oli ennen palkkatilini. Nettipankissa/pankeissa sitten siirtelen rahaa tarpeen mukaan lainatilille ja säästötileille. Säästötilejäkin on hyvä olla useampi kuin yksi niin voi laittaa rahaa sivuun jotain tiettyä hankintaa varten eikä käytä sitä vahingossa mihinkään muuhun.
Niin ja ylimääräisiä tilejä voi avata ihan ilmaiseksi ja helposti vaikkapa nettipankin kautta. Nyt on vähän käynyt mielessä että pitäisi ottaa vielä yhteinen tili johon molemmilla kortti niin että saa ostettua ruoat siltä tililtä. Miehellä kun on tapana ostaa vain mahdollisimman pieniä ruokaostoksia ja sitten jättää ne isot ostokset minun harteilleni. Yhteistä täysin ainoaa tiliä en kyllä kenenkään kanssa ottaisi, koska kummallakin saa mielestäni olla ihan omiakin menoja joita ei tarvitse sen kummemmin selitellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849