TOIVON ARIN PUTOAVAN

Taitaa pojalla olla noussut keltaista nestettä päähän.
Tähän asti olen äänestänyt häntä, mutta en enää.
Poika ei ole edes monipuolinen, vaan ylimielinen ja törkeä suustaan.
Vaan putosi minun toisiksi paras ehdokas Kristian jolle olisin jatkossa antanut ääneni, vaan minulta loppui äänestämiset koska en pidä kummastakaan tytöstä, ovat vain alakuloisia lauluja laulamassa, eikä tuo Annan latino edes sykähdyttänyt, koska itse kuuntelen Juanesia, ja mielestäni tuo kappale ei sovi naisen äänelle.
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ota huomioon tyttöjen ikä kokemattomuus. Idols kisan menestyneitä aletaan vasta kisan jälkeen muokkaamaan.

Idols kisan mielekkyys perustuu juuri siihen, että nähdään luonnonlahjan omaavia, jotka sitten kisailee paremmuudestaan.
Outoa olikin, että kristian ammattimuusikkona kilpailee raakileita vastaan. Vähän epäreilua meininkiä sen suhteen.

Äänestä

Ihan kuin omasta suusta kirjoitukseni! Ari on aikasemmin ollut suosikki mut nyt kyllä meni kaikki muut ohitse. Vaikka on hyvä olla oma itsensä mutta silti pitäis vähän miettiä mitä suustansa päästää ja tekee. Kristian putoaminen oli tosi pettymys.
Idiootit ihmiset äänestivät Aria kun tykkäävät hänen olevan erilainen ja niin hyvä "hevi-laulaja". Ja pyh!
Olispa Idolsissa myös mahdollisuus äänestää vastaan niin jo olis Ari tipahtanut pelistä. Toivottavasti ensi kerralla niin!

Äänestä
  • Niin siis olen samaa mieltä ensimmäisen kirjoittajan kanssa.
    Joku kerkesi juuri ennen omaani vastaamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katja.4tamminen kirjoitti:

Taitaa pojalla olla noussut keltaista nestettä päähän.
Tähän asti olen äänestänyt häntä, mutta en enää.
Poika ei ole edes monipuolinen, vaan ylimielinen ja törkeä suustaan.
Vaan putosi minun toisiksi paras ehdokas Kristian jolle olisin jatkossa antanut ääneni, vaan minulta loppui äänestämiset koska en pidä kummastakaan tytöstä, ovat vain alakuloisia lauluja laulamassa, eikä tuo Annan latino edes sykähdyttänyt, koska itse kuuntelen Juanesia, ja mielestäni tuo kappale ei sovi naisen äänelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu