kuin heviä näin uskon (ellei teema sitä vaadi), koska eilisen jälkeen ei voi enää perääntyä!!
Ari ei tule
laulamaan muuta
1206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaveri on lukkiutunut heviinsä eikä uskalla tulla kaapista ulos. Sääli, koska potentiaalia löytyisi muuhunkin. Lauloihan Ari alussa Kirkaa ja varsinaisessa skabassa Piano Manin, mutta sen jälkeen ei polulta ole poikettu.
Edes ensi kerran Suomi-teema ei välttämättä käännä Arin päätä: englanninkielistä Suomi-heviä löytyy vaikka kuinka paljon (esim. juuri eilen esitetty Stratovarius). Myös suomenkielistä vastaavaa genreä kyllä on (Kilpi, Viikate, Ruoska, Teräsbetoni...). Joten jos Ari pelkää esittää muuta kuin heviä, niin muuta kuin heviä ei silloin tule.
Loppupeleissä hevimies toki levyttää heviä eikä mitään humppaa. Mutta skaban tässä vaiheessa, varsinkin kun se muunlainen musiikki ei Arin kohdalla edes olisi mikään riski, Arin kannattaisi miettiä asiaa vakavasti.