saakka suosikkini- pidin lauluäänestä. Mutta nyt olen ihan innoissani kyseisestä henkilöstä. Ihmisessä pitää olla vähän jotain potkuakin ja uskallusta tehdä oman päänsä mukaan. Hienoa! Ja teille, jotka täällä haukkuu niin ei paljon haittaa meitä Ari-faneja. Kannatan Aria loppuun asti.
Ari oli
heti alusta
3233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin minäkin kannatan aria. eilen kun tuomarit haukkuivat arin niin me ystävieni kanssa äänestimme kahta kovemmin! Kristiinasta en pidä ollenkaan
En ole soittanut kenenkään puolesta mutta nyt taidan soittaa Arille pinnoja jo ihan sen luonteen vuoksi ja onhan hän kyllä suosikkilaulajanikin.
Minusta on ihanaa nähdä ihminen joka ylpeesti uskaltaa olla oma itsensä ja ihan fiksusti vielä. En ole nähnyt Arissa mitään ylimielisyyttä. Ainoastaan sen ettei alistu jonkun toisen sanomisista ja se jos mikä on hienoo.
Mä kanssa pidin heti Arista ja todellakin mä pidän vain enemmän hänestä. Tuomarien tai teidän muiden kirjoitukset eivät vaikuta mun mielipiteeseen ( sen verran jo ikää, että kaverin mielipiteellä ei ole mitään merkitystä näissä asioissa). Ehkä muhun puree toi kapina henki. Ari-fani loppuun asti, oli kappale valinta sitten mikä tahansa.